Eilen käväisin iltasella Penan selässä kentällä, oli -15 pakkasta ja minulla tönkköpaljon vaatetta päällä, tuulihousut, huonot rukkaset ja kaiken lisäksi puin vielä Penalle liukkaan villaviltin pepun & satulan päälle. Mutta poni yllätti ja oli tosi kiva, vaikka edellisestä ratsastuksesta oli taas useita päiviä. Ei kyttäämistä tai sätkimistä, vaan hyvää ja rentoa liikettä. Olin tosin niin "joustava" kaikissa vaatteissani että olisin saattanut kuukahtaa alas mistä tahansa sivuloikasta. Ehkä minun vankkumaton tönkköyteni valoi Penaan rohkeutta. (Miten muuten voi kypärämyssy ahdistaa ihmistä niin paljon, että tuntuu ettei edes järki kulje kun sen puuvillakondomin vetää päähänsä?)
Tämänpäiväinen peltokeikka alkoi melko lupaavasti jo tallista: Pena oli rikkonut loimestaan yhden pikalukon, se kiikkui soikeana remminsä päässä ja siitä puuttui jokin osa. Sitten kun harjatessa käänsin hetkeksi selkäni, Pena juuttui riimustaan jotenkin karsinan oven salpaan, panikoitui ja rykäisi taaksepäin tasajalkahypyn ja riksraks vaan riimunpätkät lenteli. Onneksi aineelliset vahingot eivät olleet sen suuremmat, ja Pena sai jälleen yhden konkreettisen muistutuksen lisää, että siinä on jokin järki kun aina kiellän, ettei naamaa tarvitse tunkea joka paikkaan ja että käytävällä kuuluu seistä nätisti paikallaan. Loppuajan Pena seisoikin hyvin kuuliaisesti keskellä käytävää niillä jalansijoillaan joille olin sen asettanut, normaalin edestakaisin vänkäämisen sijaan.
Pihalla käytiin vielä yksi tiukkasanainen keskustelu siitä, seisotaanko selkäännousussa paikallaan vai stepataanko ja nyitäänkö ohjia. Minä 1, Pena 0.
Sitten tuulta päin ja pellolle. Pyysin isäntää katsomaan sen verran meidän perään, että jos ei meitä kuulu eikä näy takaisin niin tietää vähän mistä kannattaa lähteä etsimään. Kännykän jätin tietysti kotiin...
Toisinaan tuntee itsensä aika hölmöksi, kun niin varautuu ja pelkää. Pena meni todella hienosti! Isolla lumenpeittämällä pellolla ei vain ole mitään mitä pelätä, eikä Pena yleensä ihan täysin tyhjästä mitään hepuliloikkakohtausta saa. Ja jos saa, niin sitä edeltää päänviskelyä ja jännittynyttä tikitystä, jolloin loikan voi jo aavistaa, ja silloin kyllä pysyn kyydissä kun saan jonkun etukäteisvinkin tulevasta. En siis edes tiedä, mitä jännitän. Ehkä sitä itse jännittämistä, säpsähdyksiä, epämukavaa oloa. Kun ei voi olla ihan varma, että kuinka käy ja tuleeko jotain.
Hanki toi hyvää vastusta, Pena joutui nostelemaan jalkojaan ja käyttämään energiaa ihan vain eteenpäin pääsemiseen. Pystyin ratsastamaan sitä pitkin ohjin koko ajan, kuten kuvista näkyy, eikä sitten alkujäykkyyden jälkeen jännittänytkään. Hieno, hieno poni!
Otimme myös pätkän ravia. Ihan noin pörhäkkäältä poni ei selkään tuntunut kuin mitä alla olevassa kuvassa näyttää, ennemminkin vain askel oli iso ja korkea, mutta laitoin sen lumen piikkiin.
Kaikissa ravikuvissa häntä oli samaan tapaan tötteröllä joten taisi Penaa sitten kuitenkin hiukan kuumotella reippaammin meneminen. Mutta ei ravissakaan minkäänlaista loikkimista tai päänviskomista.
Ratsastuksesta jäi niin hyvä mieli, että ihan haluaisin mennä tänään vielä toisenkin kerran! Taidan jättää kuitenkin huomiselle, jos sitten vaikka vähän laukattaisiinkin.
Olen nyt käyttänyt Penalla Wintec Cair -vyötä, ja vaikka se on aika massiivinen laitos, se tuntuu sopivan. Pena on voinut paremmin eikä aro mahan alta koskemista juurikaan, ja tuon ilmapaneelivyön se myös antaa laittaa tosi nätisti. En tiedä, johtuuko vyöstä vai mahan paremmasta kunnosta vai mistä, että Pena on liikkunut tosi hyvin ja rennonoloisesti ne harvat ratsastuskerrat jotka olen nyt viikon sisään sillä mennyt. Psyllium loppui maanantaina ja viikon päästä meillä on kontrolliröntgen.
Toissapäiväinen kengityskin meni hyvin, vaikka oli uusi kengittäjä. Penan piti hiukan kokeilla rajojaan, mutta rauhallisesti ja periksi antamatta kengitystä vain jatkettiin niin suurimmat hyppelyt jäi pois.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti