Huomenna

Huomenna on klinikkareissu. Jännittää.

Jännittää ensinnäkin kuinka Pena käyttäytyy. Tuleeko se edes ovesta sisään. Ja jännittää taivutuskokeet, ei niinkään sillä, löytyykö jotain mitä pitäisi paremmin tutkia, vaan jälleen se, kuinka Pena käyttäytyy. Jos se kimpoilee pystyyn tai koittaa kaatumistemppua tai hutkii ja potkii.

Kummallista kyllä, se ei hirveästi jännitä, jos hiekkakuvissa löytyykin jotain. Ennemmin jännittää, jos ei löydy. Jos ponista ei vain löydy mitään selittävää tekijää sen mahanalusarkuudelle ja kiukuttelulle. Mistä sitten alan ratkoa sen ongelmaa? En halua että Penan on kurja olo. Jotain se yrittää kertoa ja ilmaista, jokin ei ole hyvin. Minun velvollisuuteni on selvittää, miksi sillä on sellainen olo.

Juttelin muutama päivä sitten puolitutun hevosihmisen kanssa näistä mahaongelmista, kertasin Penan oireita, ruokavaliota, varusteita. Kerroin että sille on ollut vaikea löytää satulaa, että sillä on karvapyörteitä kainaloissa sekä keskellä satulavyönpaikkaa. Kerroin sen hierontalöydöksistä, kuopasta rintalihasten välissä. Kerroin sen karsinakäytöksen, tarhakäytöksen, ilmeet ja eleet. Tuttuni sanoi, että tavallaan ihailee hevosihmisiä joilla on näin analyyttinen ja monelta kantilta pohtiva ote hevosen oireiluihin ja kova halu selvittää syy, mutta sanoi myös, että onko siinä kaikessa pohtimisessa sitten enää järkeä, jos se alkaa hajottaa omaa päätä ja näkee jokaisessa hevosen liikahduksessa uuden oireen.

Idean siemenhän siinäkin on. Jos ei tutkimallakaan löydy syytä, on ehkä aiheellista miettiä, kuinka vakavasti hevonen sitten oireilee. Lähtisikö oireet kuitenkin sillä, että poistaisi kaiken ylimääräisen kikkailun, väkirehut ja varusteet, ja antaisi ajan kulua. Lähtisi tavallaan alusta, rakentaisi kokonaisuutta uudelleen. En tietenkään tarkoita tällä että kipeä hevonen jätettäisiin hoitamatta, en missään nimessä. Vaan sitä, että jos hevonen kuvataan, ultrataan, kopeloidaan, käännellään, pistetään ja tutkitaan, eikä selittävää syytä vain löydy, niin ehkä syy ei sitten ole elimellinen. Että sitten täytyisi osata ajatella toisin. Lähestyä toisella tavalla, tehdä se hevonen ikään kuin uudestaan omien silmiensä eteen. Kuin ei tuntisi sitä vielä lainkaan.

Huomaan välillä katsovani Penaa kuin kimppua oireita ja ongelmia. Huomaan että oma ahdistukseni tarttuu siihen. Vaikka ei sen niin pitäisi.

Ehkä ollaan huomenna viisaampia.