Ranskassa meillä on sanonta ratsastajille: ”Jos hevosesi on hikinen harjoitusten jälkeen, tiedät tehneesi liian paljon.” Valmennus tulee jakaa pieniin osiin, hevonen täytyy valmistella kaikkeen erittäin huolellisesti ja auttaa hevosta ymmärtämään mitä siltä odotetaan. Työ – palkinto – lepo, nämä kolme vuorottelevat uudestaan ja uudestaan läpi työskentelyn. Vaatimustason täytyy nousta hyvin asteittain.
Hikoileminen ja väsyminen on hyödytöntä, uupunut hevonen ei pysty keskittymään ja suorittamaan tehtäviä oikealla ja hyödyllisellä tavalla. Asioissa täytyy edetä valmistellen ja asteittain, ei nopeasti ja väsyttäen. Kouluhevosen täytyy olla notkea, kimmoisa, taipuisa. Se ei tarvitse äärimmäistä kestävyyskuntoa tai hyödy valtavasta lihasmassasta. Hevosen täytyy työskennellä iloisesti ja innostuneesti. Useimmiten hevosen voimakas hikoaminen liittyy hermostumiseen, tyytymättömyyteen ja stressiin.
(Lähde Anna Kilpeläisen blogikirjoitus)
On totta, että olen joskus vetänyt överiksi ja tehnyt Penan kanssa liikaa, niin että se on ollut ihan selvästi jo mielentilassa jossa se ei opi mitään hyödyllistä. Ja se on ollut todella hikinen. Näistä olen ruoskinut itseäni julkisesti täällä blogissakin, eikä niistä ratsastuskerroista ole jäänyt hyvä mieli. On toisaalta totta myös, että olen aikaisempina talvina ollut hieman huolissani siitä, että Pena ei hikoa. Olen mielestäni ratsastanut sen hyvin, mutta se ei ole ollut edes nihkeä. Pena ei ole klipattu, sillä on tosi lyhyt ja ohut karva luonnostaan, ja lisäksi ratsastamme aina ulkona, jolloin hevonen tietenkin on viileässä jo valmiiksi, ja ilmavirta kuivattaa pienen hien ennen kuin ehditään lopettaa. Silti olen ajatellut, että pitäisihän sen nyt joskus hiota?
Nyt kun olen eri lailla huolehtinut siitä, että saan Penan "läpiratsastettua" (edelleen inhoan tuota termiä), se on muutaman ratsastuskerran jälkeen ollut hieman hikinen. Olenko stressannut sitä liikaa? Onko hikoilu merkki liian kovasta harjoituksesta? Onko hyvää hikoilua olemassa?
Eversti Carden mielestä ei ehkä ole, vai mitä päättelette tästä:
Haluan kertoa tarinan tähän asiaan liittyen. Valmistautuessani noihin kilpailuihin harjoittelin Ranskan Saumurissa. Koko Ranskan kouluratsastusjoukkue oli koolla ja Saksan kouluratsastuksen päävalmentaja, loistava Willi Schultheis oli saapunut paikalle auttamaan meitä. Minä ratsastin todella huonosti, kaikki tuntui vaikealta. Hevonen oli läpimärkä hiestä. Schultheis katseli aikansa ja kysyi sitten, voisiko hän ratsastaa hetken. Tietysti se sopi minulle. Schultheis otti hevosen ja ratsasti pitkään. Ravia ja laukkaa, kaikkia Grand Prix liikkeitä. Hevonen työskenteli upeasti hänen kanssaan. Ratsastuksen päätteeksi hevonen oli täysin kuiva ja rauhallinen.
Tuolloin sain Schultheisilta opetuksen, hevoseni ei työskennellyt kanssani riittävässä keveydessä.
(Lähde sama kuin yllä)
Mitä mieltä sinä olet?
Hikoileeko hevosesi treeneissänne? Tavoitteletko vai vältteletkö hikeä?
PS. Blogiin on pienessä ajassa tupsahtanut useampi uusi lukija, tervetuloa! Jättäkäähän kommentteja, kiva olisi kuulla keitä näitä läpinöitäni lukee!
Mä pyrin siihen, että hevosella olis pari kertaa viikossa kevyt hiki, sellainen nihkeys, jos on aivan läpimärän hikinen niin sitten on ehkä tehty liikaa. Vaikka siihen vaikuttaa toki sekin, että en oo klipannut hevosiani, ja esimerkiksi Simpalla on aika paksu turkki. Muina ratsastuskertoina mennään sitten kevyemmin eikä hiki ole kovin toivottavaa.
VastaaPoistaMaastossa tykkään joskus irroitella sen verran, että hevonen hikoaa laukasta ihan kunnolla (jos pohjat sallivat). Silloin hiki on tullut puhtaasti irrottelemisesta ja liikunnasta ja hevonen on usein todella tyytyväisen ja rennon oloinen sen jälkeen. Se on mun mielstä parasta jumppaa päälle ja kropalle (sekä hevoselle että ratsastajalle). Näin olen ajatellut, vaikea ajatella ettei hevonen saisi koskaan yhtään hiota.
Meillä ei normiviikkona ole välttämättä kertaakaan hiki. Talvikaudella siis, tosin laitan siitä osan juurikin ulkoilman ja ohutkarvaisen hevosen piikkiin, ja se kevytkin hiki on ehtinyt kuivua jo ennen kuin ehdin talliin. Ja välillä "normiviikko" tarkoittaa sitä että olen ollut selässä ehkä kahdesti :D
PoistaTuo mielentilapointti on tärkeä, olen samaa mieltä että hevonen voi pellolla/maastossa liikkuessaan liikkua ihan vapaaehtoisesti hikeen saakka, koska eteneminen on sen mielestä mukavaa. Mutta kuten Enni tuossa alla kirjoitti, on toki toisenlaisiakin tössöttäjiä, joilla maastohiki johtuu siitä vääränlaisesta mielentilasta.
Kyllä hikoilu ainakin meillä on selkeä merkki äärirajoilla menosta. Oli se sitten ihan pelkästään kelien puolesta tai hevosen mielentilasta kiinni. Bronca on tässä töhöttänyt itsensä monta kertaa hikeen maastossa kun se on mielentilaltaan kireä ja hommat on menneet taisteluksi. Ja tämä ihan pelkällä kävelyllä (joka valitettavasti on ollut jotain ihan muuta kuin kävelyä)
VastaaPoistaJa lisättäköön. Äärirajoillakin pitää joskus käydä: muuten ei voi kehittyä.
PoistaNo sepä! Mistä sitä tietää, milloin ollaan liian äärirajoilla? Olen hämääntynyt siitäkin, että kun joskus on ollut tuollainen överikerta enkä ole kyennyt lopettamaan hyvän sään aikaan, niin sitten kuitenkin seuraavalla ratsastuksella hevonen on toiminut juuri niissä asioissa, joissa se silloin hiotessaan ja stressatessaan takkusi. Eli se on kuitenkin "oppinut" jotain? Vaikka hermostuneena sen ei pitäisi pystyä siihen?
PoistaPakko olla erimieltä - osittain. Hikoilu tietyiltä lihasalueilta on mielestäni ihan "ok" jos hevosta kehitetään ja viedään eteenpäin sen kokoamisasteessa tai vaikkapa tehdään aerobista treeniä pitkällä laukalla. Jos hevonen sen sijaan hikoaa valtoimenaan vaahtoon asti joka ratsastuksella, on jotain mielestäni pahasti pielessä sen korvien välissä (ja luultavasti myös lihasarvoissakin).
VastaaPoistaToisaalta olen sitä mieltä, että saa se stressihikikin joskus tulla, kunhan se stressi saadaan alas treenin aikana/päätteeksi. Uuden oppiminen tämmöisen amatööri-tunari-tädin kanssa on hevoselleni varmasti ainakin osin epäjohdonmukaista ja olen hidas kiittämään ja ehkä hidas käskemäänkin, jolloin hevosen oivallus kestää muutaman harjoituskerran ja siinä voi jo ressiäkin pukata. Silti tuo lähtee mielellään töihin joka päivä.
Mitä tulee päiviin, jolloin hevonen vastustaa apuja ja on jotakuinkin vastahakoinen ratsun ammattiinsa - niissä hetkissä jos sen tulee ressihiki ja "paha mieli" - aivan sama mulle. Aikuinen hevonen, jolta pyydän asioita, jotka tiedän sen osaavan ei saa ihan kaikesta mieltänsä pahoittaa.
Uskon siis, että kun ääriraja tilanteen saa ratsastettua läpi niin, että pääsee kiittämään ja saa rennon hevosen, siitä tuskin on hevoselle haittaa. ( Ja jos onkin, minun hevoseni joutuvat jatkossakin sitä sietämän, sillä en aio lopettaa lajia koska en ole Willin tasoinen ratsastaja.)
Tässä tulisi myös huomioida, että meillä Suomessa pollet kasvattavat turrekarvan talveksi, joka käykin ehkä aika lämpimäksi tuulettomassa maneesissa. Puhumattakaan sitten kesän hellepäivistä, jolloin hevonen on hiessä jo laitumelta hakiessa.
Viisaita sanoja Laura! Hevosen ilme kertoo paljon, olen katsellut kivuliaitakin hevosia ratsastettavan väkisin, ja kyllä se niiden hiki on jotain muuta kuin tavallinen treenihiki, liikkeiden ja suoritusten laadusta puhumattakaan.
PoistaJäi alkuperäisestä tekstistäni pois, mutta pohdin sitäkin että ennemmin tällaisia harrastelijoita tulisi moittia yksitoikkoisesta treenailusta - aina saman kaavan mukaan harjoitukset, suunnilleen saman ajan, samassa paikassa (tosin eversti C oli Kilpeläiselle sanonut, että hänen GB-hevosensa ei tee eikä ilmeisesti siis tarvitse muuta voimaharjoittelua kuin kouluratsastustreeni, mitä pidän hieman... ikävystyttävänä?), samoilla sykkeillä. Sitten ihmetellään, kun kehitystä ei tapahdu. Tavallisen harrastajan hevonen taitaa keskimäärin päästä aina aika helpolla, ja jos tähän vielä lisätään periaatteellinen pyrkimys välttää hikoilua, on lopputuloksena melko todennäköisesti huonokuntoinen hevonen, jota varjellaan vähän turhan tähden "kaikelta".
Paljon olen Penan takia miettinyt tuota, että saako hevoselle tulla "paha mieli" kun sen kanssa harjoittelee jotain. Olen kanssasi melko samoilla linjoilla, että joskus vain tulee, koska jotkut asiat tehdään niin kuin ihminen sanoo eikä siinä ole hevosella sananvaltaa.
Musta tuo Carden ajatus on aika kaksipiippuinen. On olemassa mukavuudenhaluisia hevosia, joiden kanssa saa miljoonasti neuvotella, että "onko nyt ihan pakko". Se yleensä liittyy tiettyyn koulutusvaiheeseen ja jää vähemmälle ajan kanssa. Toinen hevoseni on niin jäärä, ettei välillä "pysty" mielestään liikkumaan edes käyntiä auratun tien laidassa jossa huimat 10 cm siis enemmän lunta kuin ajoväylällä, sama juttu kentällä myös. Se kiemurtaa ja vänkyröi, koittaa juurtua maahan tai ryntäillä, hikoaa siis välillä jopa tuollaisesta asiasta, mutta kun hänen päänsä antaa periksi ratsastajan tahdolle, ylitsepääsemätön asia ei olekaan enää niin vaikeaa ja hevonen rentoutuu. Pitkään hikosi läpimäräksi kotiinpalatessa maastolenkiltä, kun ei saanut kaahottaa vaan kuski sanoi, että nyt kävellään... Jos noudattaisin Carden oppeja tuon hikoamisen suhteen, saisi tämä tehdä ihan mitä haluaa ja mua vietäisiin kuin märkää rättiä, poikitettaisiin keskellä tietä miten sattuu ja ryöstettäisiin kotiinpäin. Jotkut asiat on vaan sellaisia, että ne on saatava perille, tuli hiki tai ei. Hevonen, joka ei ole hallinnassa, on vaarallinen monessakin paikassa, jos siis oletetaan, että liikutaan muuallakin kuin pelkästään kentällä. Mielestäni hevosen pitää oppia, että vaikka ratsastaja ei aina pyydä tekemään kaikkea niin hauskaa ja kivaa, on yleisen turvallisuuden takia sen toteltava. Erikseen asiat, joista hevonen ei oikeasti ymmärrä, mitä siltä pyydetään. -Kathy
VastaaPoistaKiva että muutkin ovat intoutuneet pohtimaan hikoiluasiaa, ja sinullakin Kathy kääntyi ajatukset nopeasti tuohon tottelemiskysymykseen. Ihanne varmaan olisi se, että asiat menisi aina vain pyytämällä perille ja hevonen olisi aina ihannemielentilassa toimimaan ihmisen kanssa. En toden totta tiedä, onko sellainen mahdollista lainkaan.
PoistaKai se on joku ideaali-tilanne mitä pitäisi tavoitella. On myös eri asia ratsastaa nöyrää ratsuhevosta kuin kekkuliponia tai ex-ravuri suomenhevosta, ponit ja jyrät kun eivät paineeseen aina reagoi tavalla mikä olisi koulutustilanteessa ihanteellista. Uskoisin, että jokainen tuntee omansa ja vastuullinen omistaja tietää mitkä ovat hevosensa jaksamisen rajat.Hikoilu/hikoilemattomuus olisi ehkä unohdettava liikunnan laadun arvostelumittana kokonaan ja keskityttävä siihen, että pystyy ratsastuskertansa päättämään jollain lailla ratsukon molempien osapuolten hyvään fiilikseen :)
VastaaPoista-Kathy