Ensimmäinen päivä ilman Immua.
On ollut outoa ja tyhjää tallissa, kun Immu ei hörise. Itkettää ajatus, etten enää ikinä siivoa sen karsinaa. Osaisin siivota sen unissani ja silmät kiinni.
Olen katsonut laumaa joka hakee paikkaansa nyt kun pomo puuttuu. Pena huuteli eilisen päivän, ja jokainen huuto tuntui raastavalta. Enää ei ole Penalla Immun häntäjouhia joiden sekaan mennä turvaan ja uida siellä suosiossa ylempiarvoisten ohi. Penan täytyy nyt pärjätä ihan omillaan. Melkoista mylläkkäähän se on hevosillekin, kun viikon sisään laumasta lähtee kaksi. Enää on jäljellä vain Pena, Emmi ja vanha pieni Miku. Emmi-tamma opettelee kiukuttelun ja tyhjänkomentamisen sijaan kantamaan myös vastuuta laumasta. Kaikilla kolmella on ikävä Immua, niillä kaikilla oli siihen aivan erityinen suhde.
 |
| Emmi ja Immu tanssii keväällä 2014 |
 |
| Pena Immun häntäjouhissa kiinni, aina |
 |
| Vanhat gubbet viimeisenä päivänä |
Immu lopetettiin ampumalla kotipihalle. Ei matkustamista, ei jännitystä, ei rauhotteita, ei eläinlääkäreitä. Vain talutus tapahtumapaikalle, herkkuämpäri eteen ja yksi nopea laukaus. Lihat meni lopettajalle käyttöön. Näin oli eettisintä, ympäristöystävällisintä ja taloudellisintakin.
 |
| Rakas hirvi <3 |
 |
| Viimeinen kerta Immun selässä, toukokuussa 2013 |
On ikävä.
On tyhjä ja turta olo.
On levollinen olo.
On olo että teki oikein, oikeaan aikaan.
Immu alkoi ontua toista takajalkaansa perjantaina. Näytti kuin sen takapolvi olisi muljahdellut pois paikoiltaan. Ontuminen väheni viikonlopun aikana, eikä sunnuntaina, lopetuspäivänä, Immu enää ontunut. Tämä oli kuitenkin merkki minulle, että aika on nyt, ei yhtään myöhemmin. Sain saattaa taivaslaitumille omilla jaloillaan kulkevan 25-vuotiaan hevosen, joka oli oma itsensä loppuun saakka.
Viisitoista vuotta on pitkä aika olla yhdessä hevosen kanssa. En ehkä ihan vielä edes sisäistä, että Immu on ihan lopullisesti poissa. Sehän on ollut aina.
Vaan elämä jatkuu. Tänään ratsastin kaksi hevosta, Penan ja Emmin, ja molemmat olivat hyviä ja kivoja ja tekivät työtä mielellään. Liike on lääke, hevosen suruun ja ihmisenkin. Rommia en sureville hevosille tarjoillut, mutta itse kyllä otin hömpsyt. Ei surulle eikä kuolemalle, vaan ilolle ja onnelle siitä, että Immu oli.
Miksei hänestä ollut blogissa juttua?
VastaaPoistaBlogin funktio on ollut toimia päiväkirjana nimenomaan Penan kehityksen seuraamisessa, sen vuoksi olen alkanut blogia pitää. Immu on ollut eläkeläinen koko tämän ajan, ja kuten tämänkin kirjoituksen kuvatekstistä saattoi lukea, olen viimeisen kerran edes käynyt Immun selässä puolitoista vuotta sitten. Raportoitavaa ei eläkeläisen olosta juuri kerry. Satunnaisesti nämä minun senioritkin ovat teksteissä vilahdelleet, löydät nämä tekstit tuolta tunnisteiden (Immu, Miku) kautta.
PoistaEi sinun Immusi olekaan poissa vaan hyvinkin läsnä. Sydämessäsi <3
VastaaPoistaNäin se on!
Poista15 vuotta on todella pitkä aika! Olet tehnyt varmasti oikean ratkaisun ja Immu sai mennä, kun oli vielä voimissaan ja hyväkuntoinen.
VastaaPoistaTuolla tavalla olen minäkin päättänyt, että Taavi saa lähteä jos vain mahdollista. Pää kauravadissa, yhteen laukaukseen.
Olen tyytyväinen ampumiseen. Tavallaan se on karumpaa, kun sitten täytyy laskea veret jne., mutta hevonen ei ole sitä osuutta enää kokemassa. Tosi siististi ja rauhallisesti ovat nekin menneet, jotka on piikillä lopetettu, mutta en voi olla miettimättä, onko hevonen rauhoitettuna ihan varmasti tiedoton vai eikö se vain pysty reagoimaan.
PoistaSuloinen tuo eka kuva, ja kauniisti kirjoitettu. Hienoa että pystyit päästämään Immun pois kun oli aika, kaikki hevosenomistajat kun eivät siihen pysty.
VastaaPoistaKiitos Noora. Aion vielä myöhemmin kirjoittaa tarkemmin millaiset asiat olivat minulle merkkejä siitä, että on aika luopua. Josko se vaikka rohkaisisi joskus jotakuta toistakin.
Poista