Tänään oli klinikkapäivä.
Eilen maalailin piruja seinille kun menin koplaamaan Penan jalkoja aamulla loimituksen yhteydessä, ja totesin sillä pullottavan oudot nestepallukat kummassakin kintereessä. Kysyin sitten yhdeltä asiakkaalta, turvottiko hänen ex-hevosensa (jolla kinnerpatit) jostakin, ja jos turvotti niin miten ja mistä. Hän näytti juuri sen kohdan joka Penallakin oli aamulla pollukkana.
No niin sillä on kinnerpatit -asenteella poni koppiin ja kohti Helsinkiä.
Lyhyesti: ponista ei löydetty vikaa. Tai no, jos virheellinen liikkuminen ja kokonaisvaltaisen jäykkä ylälinja lasketaan viaksi, niin sitten, mutta näiden pitäisi olla ratsastuksella korjattavissa. Ja sillä tiellähän me jo olemme. Enemmän nenää alas-eteen, selkää ylös. -50 kg painoa. Venytyksiä. Takajalkojen liikerata on suppeahko, mutta eläinlääkäri oli sitä mieltä, että tuonkaltainen liikkeen niukkuus on ylhäältä lanteesta ja selästä johtuvaa, ei niinkään alanivelistä. Juoksutus tosin tehtiin sateen jälkeisellä liukkaalla asvalttipihalla, jossa minäkin juoksisin pienesti ja köpösti. Hiukan kommunikaatiota hankaloitti se että eläinlääkäri puhui vain englantia, ja minulla on jokseenkin rajoittunut vieraskielinen hevossanasto. Koplaamisen perusteella eläinlääkäri ei olisi edes kuvannut Penaa, mutta minä halusin siitä hiekkakuvan, joten pyysin että ne kintereet kuitenkin kuvattaisiin, kun olin kerran sinne asti hevosen roudannut ja rauhoitus oli edessä joka tapauksessa.
Hiekkaa ei ollut! Tai ehkä minimaalisen pieni härmä, mutta ei mitään hoitoa vaativaa. Ja kintereetkin olivat ok. Pientä muutosta molempien kintereiden alimmissa nivelraoissa, ei edes sanottu sanaa kinnerpatti, mutta siis senkaltaista härmää. Kuulemma liki jokaiselta kahdeksanvuotiaalta voisi löytyä tällaista. Paperit saan vasta myöhemmin postissa, palaan asiaan sitten jos lausunnossa on jotain mitä en nyt tähän huomannut laittaa.
Oloni on tietenkin huojentunut, mutta myös hieman hämmentynyt. Tavallaan ehkä toivoin, että Penan vinoudelle, kengitysvaikeudelle, vinoon kuluville kavioille ja jäykälle takajalkojen liikkeelle olisi ollut syy ja sillä syyllä selkeä nimi. Nyt olen taas lähtöpisteessä pohdintoineni. Sattuuko hevoseen johonkin, onko sen siksi vaikea suoriutua. Vai onko sillä vain kehnonlainen moottori työskentelyyn. Pitäisikö vaan antaa olla, ajatella että hevonen on ihan fine ja keskittyä työntekoon. Ehkä. Toisaalta on lohdullista, että olen jo oikealla tiellä Penan liikkumistavan suhteen. Liikkumistapaa on muutettava, jotta hevonen voisi kokonaisvaltaisesti paremmin.
Kotimatkalle lähdettiin vain pelkän Penan kanssa, vaikka menomatkalla hevosia oli kyydissä kaksi. Olin lopetuksessa hevosen mukana kun omistaja ei itse halunnut mennä - se on musertavan surullista, mutta myös jotenkin helpottavaa ja rauhoittavaa. Olen päässyt peloistani kun olen ollut lopetuksissa mukana. Kuolleessa hevosessa ei ole mitään rumaa, vaan se on levollisen näköinen, selvästi jo poissa, pelkkä kuori. Kun palasin tyhjän riimun kanssa Penan luo, se hirnui vielä kerran. Luulen että se ymmärsi, ettei sen kaveri enää palaakaan kotiin.
Hyvä, että hiekkaa ei löytynyt! Sen sijaan tosiaan varmasti hämmentävää, kun vikaa ei muuhun löytynytkään, mutta hyvä uutinenhan se on! Nyt varmaan kannattaisi tosiaan ratsastaessa jatkaa samalla tavalla kuin oletkin tehnyt yhteistyössä hierojan tms kanssa. Ja jos Pena osoittaa kivun merkkejä jollain tavalla, sitten harkita asiaa uudelleen. Lihakset sillä varmasti tulee kipeiksi, kun joutuu muuttamaan liikkumistaan.
VastaaPoistaOnko Penan selkää ikinä kuvattu? Sillähän selviäisi paljonkin asioita. Tuttavan hevosen melko kokonaisvaltaisessa klinikkatutkimuksessa selvisi monien muitten vaivojen lisäksi myös syy siihen, miksi se hevonen liikkui aina pää ylhäällä ja selkä alhaalla, vaikka mikä oli. Sillä oli selän okahaarakkeissa melkoisesti sanomista, osa luutunut yhteen ja heikensi paljon selän liikkuvuutta ja osa haarakkeista painoi niin, että selän käyttäminen oli kivuliasta.
Toivotaan parasta, että muuttamallasi ratsastustyylillä saat helpotettua Penan liikkumista eikä tarvetta jatkotutkimuksille enää olisi!
Selkää ei ole kuvattu, se on varmaan sitten seuraava tutkimuskohde, jos jatkossakin olen sitä mieltä että hevoseen sattuu johonkin. Tällä hetkellä kuitenkin tuntuu siltä, että Pena vastustaa alkuun kun pyydän sitä kantamaan itsensä oikeinpäin, mutta kun sen saa "läpi", se rentoutuu siihen pyöreämpään muotoon paljon paremmin kuin ikinä siihen "wc-ankkamalliin". Raskasta se sille on, mutta kuten olen aiemminkin maininnut, Penalla ei ihan ole sellainen työmyyrän moottori vaan se mielellään menisi minimivaivannäöllä tehtävät läpi.
PoistaPaljon on varmasti kyse omista virheistäni. Olen liian pitkään antanut Penan jäädä tyhjäksi oikeastaan sekä pohkeelle että ohjalle, kunhan se on ollut rennossa mielentilassa. Ja tämä tietenkin seurausta siitä, että ihan alunalkujaan Penan kanssa ei muuta maalia ollutkaan kuin rentous, koska se oli aikamoinen sätkäle ja sipsuttelija ja katapultti. Jossain vaiheessa rentous on kuitenkin muuttunut velttoudeksi ja hitaudeksi... Olen myös sitä mieltä, että Penan kanssa on koulutusvaiheessa tehty liikaa liinassa juoksutusta kuolaimesta, ja ihan alkuun myös liikaa kumichambonin kanssa. Näissä valinnoissa tietenkin oli turvallisuusaspektit ym. mukana, mutta koen että tämän hevosen suulle se on tehnyt oikeastaan vain hallaa. Pena ei ole oppinut tukeutumaan kuolaimeen, vaan väistelemään sitä.
Loppuviimein en siis edelleenkään tiedä, onko näkemissäni ja tuntemissani liikevirheissä lähtökohtana ollenkaan fyysiset seikat, vai onko "vika" vain siellä henkisellä puolella, opituissa tavoissa, ja minun virheissäni. Ja koska olen taipuvainen ylianalyyttisyyteen, en oikein pääse tästä yli vaikka ehkä sillä ei oikeassa elämässä ole mitään merkitystä, ja terveintä olisi vain jatkaa harjoituksia... ;)
Hyvä kuulla, ettei ainakaan mitään isoa vikaa löytynyt. Toisaalta harmi, koska syytä ei löytynyt. :p Kokeilisin ehkä nyt vain ratsastaa sillä uudella tyylillä ja ehkä pyytäisin jonkun nikamanniksauttajan tmv. katsomaan sen selän läpi.
VastaaPoistaJa hyvä, ettei hiekkaa löytynyt! :)
Hiekkakuvan tulos yllätti minutkin - positiivisesti! Ihanaa jos selvittäisiin tämä syksy ilman psylliumrumbaa. Vaan kyllähän meillekin tuli sieltä se laihdutustoive... ;) Ja sinä jos kuka tiedät, miten näiden kanssa sitten koitetaan tasapainoilla.
PoistaNo niinpä. Painajaismaista. Vaihtaisin aika monta vaivaa tähän vatsa-lihavuus-juttuun.. :p
PoistaTuo lopetushomma on muuten ihan totta, olisi helpompaa nähdä sellainen ensin muuten. Minä olin ennen Elmoa nähnyt vain kerran kuolleen hevosen ja se taas kuoli itsekseen meidän käsiin, sitä ei siis lopetettu.
Onneksi meillä oli ymmärtäväinen lääkäri Elmon lopetuksessa, joka kysyi, että olenko ollut aiemmin lopetustilanteessa. Kertoi sitten mitä on edessä, mihin kannattaa varautua ja mikä kaikki on normaalia. Silti olisi ollut helpompaa ekalla kerralla jos hevonen ei olisi ollut oma..
Mutta nyt hevosen lopettaminen tai sen ajattelu ei enää tunnu niin pahalta ja kammottavalta arvoitukselta.
Sinänsä hyviä uutisia mutta tosiaan vähän hämmentäviä. Plussa siitä ettei hiekkaa ollut! Toivotaan että tuo liikkumistavan muutos saa aikaan positiivisia asioita.
VastaaPoistaEn ole nähnyt kuin yhden kuolleen hevosen, omani, mutta muistan ikuisesti miten selkeästi jäljellä oli enää kuori. Sielu oli jo lähtenyt pois.
Minusta jokaisen pitäisi joskus päästä lopetukseen mukaan. Ei ehkä ole helpointa aloittaa omastaan, minä olen ollut "onnekas" kun olen ollut saattamassa asiakkaiden hevosia, joihin on kyllä tunneside, mutta ei niin voimakas kuin omiini. Nyt ei enää omistakaan luopuminen pelota niin paljon.
Poista