Kiitos teille. Syksy on tällaista aikaa. Minä pelasin upporikasta ja rutiköyhää ja pidin Immun vielä vuoden pidempään kuin alunperin ajattelin. Ratkaisu oli oikea, sillä Immu voi hyvin viimeisen vuotensa, vaikka sen hampaat olikin eläinlääkärin mukaan jo aivan finaalissa syksyllä 2013. Hampaiden huono kunto ei näkynyt hevosessa millään lailla, ja sain tehdä pitkän ja hitaan irrottautumisprosessin. Itku on tullut palasissa vuoden mittaan, tänään ei ole itkettänyt yhtään niin paljon kuin etukäteen pelkäsin.
Viisitoista yhteistä vuotta ensimmäisen oman hevosen kanssa. Ehjiä terveitä hyviä vuosia. En olisi voinut enempää toivoa, en voisi olla onnekkaampi. Tulee ikävää ja tulee surua ja hyökyaaltomaista itkua, tiedän sen, mutta enemmän aion olla onnellinen siitä että Immu oli.
Kiitos Liisa. On hurjaa että Immu on ollut minulla yli puolet elämästäni... Siihen on mahtunut jos jonkinlaista, teinistä kasvaminen aikuiseksi noin niin kuin alkajaisiksi. Nyt jonkin aikaa menee haparoidessa, miten nyt sitten eletään kun sitä ei enää olekaan. Sehän on ollut aina.
Otan osaa. :( Itselläni on meneillään irrottautuminen omasta ensimmäisestä hevosestani, joka on vuoden Immua nuorempi ja meillä on yhteistä elämää takana jo melkein 24 vuotta...Vuoden olen tässä minäkin jo asiaa suunnitellut ja saa nähdä meneekö vielä toinenkin vuosi ennen kuin pystyn siihen. Toisaalta sitä on toki onnekas, kun saa valmistautua asiaan ajan kanssa. Niin moni on joutunut luopumaan hevosystävästään aivan yllättäen.
Näistä vanhoista luopumista helpottaa tieto ettei ne nuorru. Vanhuus itsessään ei ole sairaus eikä pelkkä korkea ikä pakota poislaittoon, mutta minulle on ollut lohdullista ettei jossittelulle ole tarvetta. Kun Immussa alkoi näkyä sille epätyypillistä väsymystä, tiesin että päätöksen aika lähenee. Sen jälkeen mikä tahansa päivä olisi ollut yhtä oikea.
Raskainta oli odottaminen ja käytännönasioiden hoitaminen. Itse lopetustapahtuma oli todella nopea eikä sen jälkeen ole ollut huono olla. Päinvastoin, olo on helpottunut ja kevyt. On surua, mutta tiedän tehneeni oikein. Ja tiedän että Immukin tiesi sen.
Tsemppiä sulle Anna, tiedän mitä käyt läpi. Teillä on ollut mahtava taival takana. Muista että tuskin kukaan sanoo laittaneensa ystävää pois "liian aikaisin", sen sijaan olen kuullut liian monelta että on jäänyt suremaan että teki päätöksen liian myöhään. Arvokas vanhuus ja arvokas lähtö, omin jaloin. Sen nämä ansaitsevat.
Kiitos kauniista ja viisaista sanoistasi. Näin toivon minäkin osaavani toimia, että hevoseni kävelisi viimeisetkin askeleensa omilla jaloillaan. Minun hevosellani ei mitään akuuttia vikaa olekaan, vaan meillä on enemmänkin kyse siitä että tallissa ei enää oikein ole tilaa vanhukselle eikä tämän ikäistä enää anneta eteenpäin.Tunnen siis syyllisyyttä siitä että suunnittelen poistavani hevosen jolla voisi olla vielä vuosiakin elämää edessä. Mutta toisaalta eihän se elämän laatu tuon ikäisellä enää parane vaan kyllähän suunta on alaspäin joka tapauksessa. Eli toisaalta järki sanoo että olis ihan järkevää laittaa se pois jo nyt ennen kuin sille tuleekaan mitään sairautta jonka takia se joutuisi kärsimään. Mutta ei se helppo päätös ole näin pitkän kavioliiton jälkeen, ei siitäkään huolimatta vaikka minulle jää vielä viisi hevosta jäljelle.
Voi, otan osaa! Kamalan paljon on blogeissa ollut näitä hyvästijättöjä viime aikoina...
VastaaPoistaLämmin osanotto. <3 Todella moni on tosiaan joutunut jättämään ystävälleen jäähyväiset tänäsyksynä ja loppukesästä. :(
VastaaPoistaKiitos teille.
VastaaPoistaSyksy on tällaista aikaa. Minä pelasin upporikasta ja rutiköyhää ja pidin Immun vielä vuoden pidempään kuin alunperin ajattelin. Ratkaisu oli oikea, sillä Immu voi hyvin viimeisen vuotensa, vaikka sen hampaat olikin eläinlääkärin mukaan jo aivan finaalissa syksyllä 2013. Hampaiden huono kunto ei näkynyt hevosessa millään lailla, ja sain tehdä pitkän ja hitaan irrottautumisprosessin. Itku on tullut palasissa vuoden mittaan, tänään ei ole itkettänyt yhtään niin paljon kuin etukäteen pelkäsin.
Viisitoista yhteistä vuotta ensimmäisen oman hevosen kanssa. Ehjiä terveitä hyviä vuosia. En olisi voinut enempää toivoa, en voisi olla onnekkaampi. Tulee ikävää ja tulee surua ja hyökyaaltomaista itkua, tiedän sen, mutta enemmän aion olla onnellinen siitä että Immu oli.
Voi Sanna. Upean pitkä historia teillä oli Immun kanssa. Voimia surutyöhön <3
VastaaPoistaKiitos Noora.
PoistaLämmin osanottoni Sanna <3 Olitte molemmat onnekkaita, kun saitte noin pitkän ja hyvän matkan kulkea yhdessä.
VastaaPoistaKiitos, niin oltiin!
PoistaOsanottoni! On varmaan käsittämättömän haikeaa kun noin pitkäikäinen elämäntoveri jättää hyvästit. Voimia!
VastaaPoistaKiitos Liisa. On hurjaa että Immu on ollut minulla yli puolet elämästäni... Siihen on mahtunut jos jonkinlaista, teinistä kasvaminen aikuiseksi noin niin kuin alkajaisiksi. Nyt jonkin aikaa menee haparoidessa, miten nyt sitten eletään kun sitä ei enää olekaan. Sehän on ollut aina.
PoistaOtan osaa. :( Itselläni on meneillään irrottautuminen omasta ensimmäisestä hevosestani, joka on vuoden Immua nuorempi ja meillä on yhteistä elämää takana jo melkein 24 vuotta...Vuoden olen tässä minäkin jo asiaa suunnitellut ja saa nähdä meneekö vielä toinenkin vuosi ennen kuin pystyn siihen. Toisaalta sitä on toki onnekas, kun saa valmistautua asiaan ajan kanssa. Niin moni on joutunut luopumaan hevosystävästään aivan yllättäen.
VastaaPoistaNäistä vanhoista luopumista helpottaa tieto ettei ne nuorru. Vanhuus itsessään ei ole sairaus eikä pelkkä korkea ikä pakota poislaittoon, mutta minulle on ollut lohdullista ettei jossittelulle ole tarvetta. Kun Immussa alkoi näkyä sille epätyypillistä väsymystä, tiesin että päätöksen aika lähenee. Sen jälkeen mikä tahansa päivä olisi ollut yhtä oikea.
PoistaRaskainta oli odottaminen ja käytännönasioiden hoitaminen. Itse lopetustapahtuma oli todella nopea eikä sen jälkeen ole ollut huono olla. Päinvastoin, olo on helpottunut ja kevyt. On surua, mutta tiedän tehneeni oikein. Ja tiedän että Immukin tiesi sen.
Tsemppiä sulle Anna, tiedän mitä käyt läpi. Teillä on ollut mahtava taival takana. Muista että tuskin kukaan sanoo laittaneensa ystävää pois "liian aikaisin", sen sijaan olen kuullut liian monelta että on jäänyt suremaan että teki päätöksen liian myöhään. Arvokas vanhuus ja arvokas lähtö, omin jaloin. Sen nämä ansaitsevat.
Kiitos kauniista ja viisaista sanoistasi. Näin toivon minäkin osaavani toimia, että hevoseni kävelisi viimeisetkin askeleensa omilla jaloillaan. Minun hevosellani ei mitään akuuttia vikaa olekaan, vaan meillä on enemmänkin kyse siitä että tallissa ei enää oikein ole tilaa vanhukselle eikä tämän ikäistä enää anneta eteenpäin.Tunnen siis syyllisyyttä siitä että suunnittelen poistavani hevosen jolla voisi olla vielä vuosiakin elämää edessä. Mutta toisaalta eihän se elämän laatu tuon ikäisellä enää parane vaan kyllähän suunta on alaspäin joka tapauksessa. Eli toisaalta järki sanoo että olis ihan järkevää laittaa se pois jo nyt ennen kuin sille tuleekaan mitään sairautta jonka takia se joutuisi kärsimään. Mutta ei se helppo päätös ole näin pitkän kavioliiton jälkeen, ei siitäkään huolimatta vaikka minulle jää vielä viisi hevosta jäljelle.
PoistaOsanottoni <3
VastaaPoistaKiitos!
PoistaOsanottoni.
VastaaPoistaLuopumisen tuska, on hinta lahjasta rakastaa.