Tänään haluaisin luovuttaa

Flunssan voitettuani halu ratsastaa oli korkealla, ja vesisateesta huolimatta menin. Käynnissä ja ravissa väistöjä, ja ne oli tosi hyviä, Pena pysyi hienosti rentona ja muotokin säilyi liki koko ajan riittävän matalana ja pitkänä. Väistöt oikeaan oli hankalampia, eli ihan sama ongelma kuin myöhemmin laukassa - takapuoli on vasemmalla ja sitä oli vaikea saada ratsastettua suoraksi ja mukaan väistöön. Onnistuin kuitenkin, ja Pena säilyi hyvässä, vastaanottavaisessa mielentilassa. Mietin, että pitäisiköhän lopettaa tähän, kun meni niin hyvin. 

Olin ahne enkä lopettanut. Ajattelin ihan vain nostaa laukat pääty-ympyrällä, katsoa, millä mallilla ne on.

Huonollahan ne.

Aloitin vaikeampaan eli oikeaan. Sen sain vielä jotenkin lopulta rullaamaan eteenpäin, vaikka alun pitkästä ja matalasta ei ollut enää tietoakaan. Vaikeaa oli saada asetusta oikealle ja kylkeä taipumaan, takapuoli halusi huidella omalla, isommalla ympyrällään, ja kun asetin ja taivutin, hävisi laukasta kolmitahtisuus ja tilalle tuli nelitahtinen pupuloikkalaukka. Ja Pena hermostui, alkoi aivan mahdottoman sähläämisen, hyökkäsi laukkaan selkä alhaalla ja pää taivaissa, tai vaihtoehtoisesti räpelsi omituisen ravikiihdytyksen kautta.

Vasempaan paketti hajosi sitten ihan totaalisesti. Lopulta Pena ei enää suostunut nostamaan laukkaa lainkaan, jäi vaan paikalleen rempomaan ja yritti pari kertaa ihan tosissaan poistua paikalta. Enkä minä pyytänyt muuta kuin laukannostoa ilman että se hyökkää jompaa kumpaa pohjetta vastaan tai kiihdyttää pää ylhäällä apuja pakoon. Pysyin itse hämmentävän rauhallisena, kehuin aina kun se edes yritti, mutta lopputulos oli kuitenkin täydellinen sotatila, hermostunut hikinen hevonen ja edelleen todella epämääräiset suoritukset.

Minä en ihan oikeasti tiedä, onko tuo hevonen jostain kipeä vai ei.

Vai onko sittenkin kyse siitä, ettei Penalla vain ole päätä näihin hommiin. Että se on löytänyt itselleen sopivan tavan liikkua eikä se halua luopua siitä. Että sillä ei riitä motivaatiota eikä moottoria työskennellä niin kuin ratsastaja haluaa. Kun vaadin siltä suoruutta ja samaan aikaan selkää ja takajalkoja töihin, tuntuman hyväksymistä ja muodon säilymistä, ja kaikkea tätä laukassa (jota sillä on kaikista vähiten työstetty), se ikään kuin heittää hanskat tiskiin ja kieltäytyy edes yrittämästä.


Myönnän, että grillasin Penaa liikaa. Ratsastin sitä vaikka se oli jo hermostunut eikä varmasti oppinut enää mitään. Laskin kyllä vaatimustasoa, mutta hermostumisesta huolimatta jatkoin niin kauan että sain jotenkuten siedettävän laukannoston myös siihen vasempaan, ja rauhallista mihinkään karkaamatonta laukkaa puoli ympyrää. Aikaa tähän tuhrautui ihan tolkuttoman paljon. Ja koska olin harmistunut, ahne jääräpää, otin vielä loppukäyntien jälkeen hetkeksi ohjat käteen, siirsin raville ja nostin vielä kerran laukan. Tämä sujui jo ilman hirveää poikittamista ja pohjetta vastaan puskemista, ja siitä kiitokseksi tulin alas ja lopetettiin siihen.


Tänään on siis aika ankea olo.

Mietin, mitä järkeä tässä on, jos tuo hevonen ei vain syystä tai toisesta kykene toimimaan sellaisena ratsuna kuin haluaisin. Se ei kykene liikkumaan maastossa ellei sen nenä ole kiinni jonkun toisen hännässä. Sitä ei voi viedä vierasiin paikkoihin ilman hemmetinmoisia varotoimia. Se pelkää omalla kentälläkin ladonsyrjää ja paskasaavia toisinaan niin että kierrokset on ihan tapissa, eikä se vain kykene kävelemään uraa pitkin kun aina jossain on jotain pelättävää. Mitäs jos tuo hevonen vain haluaa olla joutilas. Hölkötellä vähän mukavuusalueellaan silloin tällöin ja lopun aikaa syödä ja lihoa.

Ihan rehellisesti, voiko kahdeksanvuotiaasta, tällä lailla edelleen käyttäytyvästä hevosesta vielä tulla jotain? Ja mitä se jotain edes on? Miksi minä käyn tätä kamppailua Penan kanssa vuodesta toiseen? Etenkin nyt kun lapsensaamisen myötä oma harrastusaika on tosi vähissä, niin tuntuu typerältä mennä niiksi vähiksi tunneiksi vain suututtamaan itsensä ja pahoittamaan mielensä hevosen kanssa joka toisinaan tuntuu siltä ettei se edes halua yrittää.

Jos olis tonneittain ylimääräistä tilillä, kuvauttaisin tuon hevosen päästä kavioihin, useammalla eri klinikalla. Koska mikään ei ole koskaan niin yksiselitteistä - joku eläinlääkäri ei löydä tai näe mitään vikaa, toinen löytää niitä listaksi asti. Ja mikä sitten on minkäkin vian painoarvo todellisuudessa. Faktahan on, ettei yksikään hevonen (tai ihminen!) ole aina ihannetilassa fyysisesti. Tasapainossa, suorana, hyvässä lihaskunnossa. Motivoitunut.


Tänään kyseenalaistan rankasti koko touhun mielekkyyden.