Se meni hyvin, oikeastaan tosi hyvin - maanantain ongelmista ei ollut jäljellä juuri mitään. Pientä jännittyneisyyttä laukassa, mikä ei ole millään mittapuulla ihme, sillä grillasin Penaa silloin maanantain epäonnisella ratsastuksella liikaa. Siitä saa sopivasti uuden syyn piiskata itseään henkisesti: tuo hevonen tulee laitumen päästä minua portille vastaan ravilla tai laukalla kun vihellän, lähtee mukaani mielellään, tekee ilmeisen parhaansa johon minä en ole tyytyväinen. Sitten menee päivä-kaks ja kun palataan tunnilla niihin asioihin joissa oli edellisellä kerralla hankaluutta (laukka ja laukannostot), Pena on selvästi prosessoinut asiaa ja tyrkyttää laukannostoa ihan joka väliin. Ravipohkeenväistöt ei meinannut millään kestää uralle saakka, kun piti nostaa laukkaa, näyttää että osaa ja ymmärtää kyllä. Hassu viisas hevonen. Liian kärsimätön minä.
Onnistuin eilisen tunnilla ratsastamaan laukan lopulta aika isoksi ja rennoksi kumpaankin suuntaan, ja tehtiin vieläpä aika paljon laukkaa. En tiedä miten tein sen, mutta nyt siinä ei vain ollut juuri mitään hankalaa. Jos tuo hevonen on jostain tosi kipeä, niin miksi se toisena päivänä toimii hyvin ja toisena ei ollenkaan?
Marin kanssa pohdittiin tätä kun inisin, etten tiedä vienkö klinikalle ja jos vien niin minne. Jos syy on kuitenkin lihaskireydessä ja Penan herkkyydessä: kun jostain on vähän kireä ja epämukava olo, se vetää itsensä kahta enemmän jäkkiin eikä kykene rentoutumaan.
Ihan syyttömäksi en voi tekeytyä minäkään. Minä hermostun ja alan vaatia liikaa liian nopeasti. Minun pitäisi ihan aina pysyä oikeassa mielentilassa, kyetä lennosta muuttamaan treenisuunnitelmaa jos tuntuu siltä että jokin ei ota onnistuakseen. Pitäisi osata tuupata meitä ratsukkona ihan pikkiriikkisen yli mukavuusalueesta, mutta ei yhtään, ei kerta kaikkiaan yhtään liikaa, jotta ei tulisi maanantain kaltaista katastrofiratsastusta. Etenkään kun minä en missään nimessä halua olla Penalle kova tai julma, koska eilisen tunnin laukantarjoaminen osoitti kristallinkirkkaasti minulle sen, että se ajattelee, työstää, prosessoi. Ja haluaa tehdä oikein. Jostain syystä me ei maanantaina vain oltu samalla sivulla.
En tiedä.
Miksi nämä on näin vaikeita asioita.
Tänään menen hakemaan meidän kuolaimettomat kuolaimet postista ja kokeillaan jotain ihan uutta.
Itsekin huomasin, että pari maastoilupäivää pidemmässä muodossa, joitten aikana ei suoristella turhan paljon, tekee ihmeitä, edellispäivän jännittyneenä tikittävästä hevosesta ei tietoakaan. Kovasti vaan kehuin kun tuli rentoa laukkaa tai ravia, vaikka hitusen vinona mentiinkiin. Oma mieli taas ollut isoin este tässäkin hommassa, pitäisi vaan pitää mieli nöyränä, laskea kymmeneen ja palata hetkeksi helpompaan, kun ei suju. Kurjalta tuntuu kyllä se, että kun on saanut harrastuskaveriksi nöyrän ja miellyttämisen haluisen hevosen, niin itse liikaa prässäämällä vie hevoseltakin intoa hommasta :( Mutta etiäpäin, sano mummo lumessa :) Jaksamista, hermoja ja hauskoja hetkiä treenien lomassa! -Kathy
VastaaPoistaNimenomaan näin! Omista virheistä täytyy vain koittaa oppia, nöyräksi vetää välillä kun saa täyslaidallisen muistukseksi siitä että olisi pitänyt toimia ihan toisin.
PoistaHyva kirjoitus, mietin monesti samoja asioita itsekin, miten oma mielentila vaikuttaa hevoseen...
VastaaPoistaKiitos! Vaikeinta ei suinkaan ole ratsastaminen, vaan kaikki tämä muu. Yritän olla rehellinen itselleni ja tarkastella omaa toimintaani analyyttisesti ja kaunistelematta. Yllättävän vaikeaa.
Poista