Äkkiä ne lumet lähtee! Kenttä on parissa päivässä vapautunut lumesta, nyt se on enää vain märkä. Sekään ei menoa niin haittaa, varusteet saa aina pestyä ja Pena-hienohelmalle tekee ihan hyvää joutua liikkumaan lammikoiden läpi.
Pena on nyt jäänyt tilapäisesti kaksin pihattoon varsakaverinsa kanssa, kun lauman pomoruuna joutui sairastarhaan. Ruunalle tuli kaulaan valtava märkäpaise joka tällä viikolla puhkesi. Mätää valui useita päiviä kuin hanasta laskien, ja nyt eläinlääkäri kävi asentamassa paiseeseen dreenin, eikä sellaisen virityksen kanssa tietenkään voi tarhailla kimpassa muiden kanssa. Pena nimittäin "ilahdutti" eräänä aamuna hoivaamalla kaverinsa pipiä: se nuoli silmät puoliummessa sitä keltaista visvaa valuvaa paisetta. Myönnän että hetken ajan harkitsin soittavani Marille että tulee noutamaan ällöttävän elukkansa heti pois...
Torstaina kävin Penan kanssa ensin kylmiltään kiertämässä radan selästä käsin. Kovin oli jännää, mutta tiemme eivät erkaantuneet ja palasimme samassa askellajissa pihaan kuin missä poistuimmekin. Jatkoin siitä hetkeksi kentälle, mutta Pena oli lähes koko ratsastuksen jännittynyt ja tikitti vain ylöspäin. Asiaa ei helpottanut se, että meillä oli yleisöä ja yleisöllä kamera, kuskikin oli paskanjäykkänä kun joku katsoi! Se menee aina niin hyvin kun mennään vain kaksistaan... Positiivista kuitenkin, että saatan saada ratsastuskuvia näytille.
Törmäsin surffaillessani tällaiseen artikkeliin nuorten hevosten kouluttamisesta ja ratsastamisesta, ja pidin sen sisältöä varsin viisaana ohjenuorana. Lyhyesti: nuorelle hevoselle tärkeintä on oppia liikkumaan ratsastajan kanssa eteen-alas ja sitä kautta oppia kantamaan itseään. Pitkä selkälihas ei ole kantava lihas vaan liikelihas, ja jos hevonen on liian aikaisin vedetty liian pakettiin, sen pitkä selkälihas kipeytyy ja hevonen tulee haluttomaksi liikkua. Nuoren hevosen kanssa tulisi edetä seuraavassa järjestyksessä: tahti - irtonaisuus - tuntuma - lennokkuus - suoristus - kokoaminen, ja näistä kokoaminen kenties vasta vuosien työskentelyn jälkeen. Ok, tässä puhuttiin ihan korkeimpiin koululuokkiin tähtäävistä nuorista ja kokoamisella viitataan piaffen kaltaiseen kokoamisasteeseen, mutta omaan järkeeni tämä etenemisjärjestys tuntui silti varsin oikealta.
Pena ei ole niin nuori kuin hevoset joihin tässä artikkelissa viitattiin (3-4 -v.), sen lihaksisto on jo iänkin puolesta kehittyneempi, mutta lyhyen ratsu-uransa takia sillä ei vielä ole kovin ihmeellinen ratsastuksellinen lihaksisto. Ja lopputulos, johon sen kanssa haluan päästä, on hyvin ja omalla moottorilla liikkuva, tasapainoinen ja notkea hevonen, joka työskentelee rehdisti koko kropallaan ja positiivisella ilmeellä ratsastajalleen. Siihen päämäärään nähden on mielestäni varsin olennaista aloittaa siitä, että hevosella on ensin tahti, irtonaisuus ja halu liikkua laajasti ja pyöreästi, ja vasta kun nämä asiat ovat hallussa, voidaan alkaa ajatella muodon kokoamista. Liikelaajuushan ei saisi merkittävästi kärsiä vaikka hevonen olisikin kootussa muodossa.
Eilen perjantaina kiipesin sitten selkään nämä ajatukset päällimmäisenä mielessäni. Tein käynnissä kumpaankin suuntaan hyvän alkuverryttelyn ympyrän pienentämisellä ja suurentamisella, siten että koko ajan käynti säilyisi mahdollisimman isona ja rentona. Ravia työskenneltiin vähän samalla ajatuksella - ensin vain rohkeasti ja isosti eteenpäin, ja sieltä ympyröiden ja kaarroksien kautta pikkuhiljaa pyöreyttä, eteen- ja alaspäin hakevaa muotoa. Huomaan, että ratsastan itse paremmin, kun totean itselleni melkein puoliääneen, että päästä viis, kunhan menee eteen. Ajatuksena siis se, etten itse jäisi jumittamaan kaulan ja pään asennon tuijottamiseen, vaan ratsastaisin nimenomaan takaa eteenpäin, ja kaareutuva kaula säilyisi vain lopputuotteena ja palkintona, joka tulee kun hevonen työskentelee takaosallaan aktiivisesti ja oikein. Teoriassa helppoa, käytännössä huomaan toisinaan jääväni nyhertämään jotain asetusta niin että unohdan kokonaan ratsastaa takajalkoja.
Laukassa jatkettiin samalla tavalla. Ensin vain laukkaa eteenpäin kevyessä istunnassa, ja sitten vähitellen lisää tuntumaa, istuntaa, ulkoapuja, symmetrisempää kaarrosta ja sieltä kautta laukkaankin pyöreyttä ja voimaa. Oikeaan kierrokseen Pena oli mahtava! On niin hieno huomata miten nopeasti se oppii. Nyt laukkaa pystyi jo säätelemään melko hyvin ja hevosen selkä pysyi rentona jolloin löysimme välillä todella hienosti oikean rytmin, eikä kuskikaan hölskynyt kuin säkki nestettä satulassa. Vasen on vaikeampi ja siihen kierrokseen tulikin kerran protestipukki kun korjasin voimakkaammin pohkeella. Nyt tuntui siltä että vasemman kierroksen vaikeus johtuu lihaskunnon heikkoudesta, sillä loppua kohden vasempaan laukkaaminen kävi vaikeammaksi ja Pena kaatui jyrkemmin sisään. Ihan ensimmäisen, pidemmän laukkapätkän se jaksoi paremmin tasapainossa.
Ratsastaminen tuntui taas ihan hirmu kivalta ja palkitsevalta. Ja olen onnellinen uusista gaitersseistani, miksen ole aiemmin hankkinut sellaisia?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti