Pena pääsi tänään irtohyppäämään! Ensin verryttelin ponin liinassa ja sitten käytiin yhdessä ihmettelemässä kujaa ja maapuomia sekä pientä ristikkoa. Ei ongelmia, joten poni irti ja suunta kujaa päin. Positiivista, ettei Pena yrittänyt kertaakaan tunkea kujasta ohi, ei kentän puolelta eikä myöskään kujan ja ladonseinän välistä. Se myös imi hyvin kohti esteitä, kunhan sen ensin sai kentän oikeaan päähän lähestymään.
Hypyt olivat melko mukavan näköisiä. Kenttä alkoi käydä hiukan liukkaaksi kengättömälle, kun koko aamun oli ollut suojaa ja pikkuhiljaa alkoi tihuttaa vettä. Suoralla uralla pitoa oli riittävästi, mutta yhdessä kaarteessa kaahaaminen kostautui ja Pena liukastui ja kaatui. Poni itse ei ollut kaatumisesta moksiskaan, nousi reteästi ylös ja juoksi hakemaan porkkanaa... Ahne ryökäle.
Esteet olivat pikkuisia ristikoita ja pystyjä, suurimmillaan nostin jälkimmäisen pystyn 80 cm. Isoimmasta hypystä ei ole videota, mutta pienemmistä kyllä: VIDEO
Rehellisyyden nimissä laitan esille myös videonpätkän, jossa meno ei ole ihan niin sujuvaa kuin kuulostaisi: vauhti loppuu kesken ja ihan meinaa naamalleen mennä, mutta jotenkuten rämpytellään kujasta läpi kohti kuvaajan porkkanataskuja! VIDEO
Penan jälkeen oli hupinumeron vuoro: Immu 23 v. ex-ravuri pääsi esittelemään olemattomia hyppylahjojaan! Immulla ei ole käytännössä hypätty lainkaan, sillä on 12 vuotta sitten ollut toisessa etusessa pinnallisen koukistajajänteen revähdys, joka tosin parantui odotetussa ajassa ja on siitä lähtien ollut oireeton. Minä en ole hyppyihmisiä ja olen halunnut pitää Immun käyttökunnossa ja terveenä, joten meidän hyppelöt ovat olleet kerta-kaksi vuoteen jotain pikkuristikkoa ja ojanylitystä.
Immu oli varsin tohkeissaan hyppäämisestä ja sovitteli pitkiä koipiaan esteväliin varsin ansiokkaasti. Sulavahan se ei missään nimessä ole, mutta se ei kai ole tarkoituskaan. Tarkoitus oli virkistää vanhan kehoa ja mieltä, ja siinä onnistuttiin! IMMUN VIDEO
Pakko vielä hehkuttaa, kun eilen ratsastin Penaa kentällä: aurinko paistoi, oli lämpöasteita, ei kiirettä, ja poni pelasi kuin ihmisen mieli. Vitsit, tuli tunne että olen löytämässä ratsastamisen ilon uudestaan. On mennyt monta vuotta tosi vähällä ratsastamisella, kun olen jättänyt Immua eläkkeelle ja vain hölkytellyt sen kanssa peruskunnon ylläpitämiseksi.
Kouluratsastuksen treenaaminen on Immun kanssa aina ollut työlästä: toisinaan hirmu palkitsevaa, kun se yrittää ja onnistuu, mutta välillä hirveän turhauttavaa, kun itse olen osannut enemmän kuin hevonen ja suurin osa harjoittelusta on mennyt siihen, että etsin hevoselle sopivaa muotoa jossa sen on hyvä olla ja liikkua. Lv-ravurin ruumiinrakenne ei vain ole tehty kokoamista varten. Nyt kun säännöllisesti istun ratsuksi jalostetun hevosen selässä, huomaan miten merkittävä ero todella on. Vaikka Penallakaan ei kovin kummoinen lihaskunto vielä ole, ratsun taidoista puhumattakaan, niin sen on silti helppo kantaa itsensä, ja se hakee luonnollisesti ja automaattisesti oikeinpäin, tarjoaa rentoutuessaan pyöreää, notkeaa liikettä. Eilen tuli monta tosi harmonista pätkää, kun poni liikkui oikein ja reagoi aivan höyhenenkevyisiin painoapuihin. Oli ihan pakko vähän keikutella pientä mutkaa ja väistöä sen kanssa, kun se oli niin hyvin painoavuilla. Mainio tyyppi!
Täytyy kuitenkin mainita, että ilman Immua en osaisi enkä tietäisi mitään. Immun tuntevat ihmiset tietävät, ettei se todellakaan ole mitenkään päin ratsun näköinen liikkuessaan vapaasti, päinvastoin. Se on ravihevosen perikuva. Väitän silti, että kun työskentelen sitä selästä käsin, se muuttuu huikaisevan paljon myös sivustakatsojan silmiin. Immu on ollut minulle erinomainen opettaja, kun puhutaan oikein istumisesta ja oman kroppani hallitsemisesta. Hiukankin väärin, niin koko hevonen on nyrjällään, ei vain ymmärrä yhtään, mitä siltä halutaan. Tasapainottoman hevosen selässä tasapainoton ratsastaja = katastrofi. Niinpä minun on ollut pakko oppia, yrityksen ja erehdyksen kautta. Ellei minulla olisi ollut Immua, en ehkä olisi niin kiinnostunut siitä, milloin ja miten ratsastaja istuu oikein, ja kuinka pienillä painonvaihteluilla hevosen oikeastaan voi saada toimimaan. Immun hankinta silloin reilut 12 vuotta sitten olisi voinut olla maailmanluokan virheliike, mutta olin onnekas. Immu on ollut ja on edelleen minulle kaikki mitä hevonen voi ihmiselle olla: herkkä opettaja ja paras ystävä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti