Oi voi! Tänään oli taas sellainen päivä kun kulki oikein hyvin.
Mutta palataanpa ennen tätä päivää hiukan taaksepäin tällä viikolla. Rokotuksen jälkeisenä päivänä laitoin Penan valjaisiin ja ohjasajoin sitä kentällä sekä pihatiellä. Ponini on lapsinero, sille on vain opetettu ohjasotteet maastakäsin mutta minun tietääkseni sitä ei ole ajettu pitkillä ohjilla takaa. Silti tyyppi kulki niin kuin ei olisi mitään muuta koskaan tehnytkään. Aivan mahtavaa! Kunhan kesä koittaa, opetan sen aivan varmasti ajolle. Operaatio saattaa vaatia jokusen harjoitusaisaparin Penan reaktionopeuden tuntien, mutta kunhan se tottuu siihen että jotain laahaa perässä eikä se olekaan maailmanloppu, siitä tulee mainio kärryponi.
Perjantaina oli ikävä tuuli ja vesiräntäsade, mutta menin vielä illalla Penan kanssa kentälle. Tuli taas todistettua käytännössä oma hölmöys: älä tee mitään nälkäisenä ja kiireisenä. Älä varsinkaan ratsasta nuorta hevosta jonka kanssa ei vain voi toimia kello kädessä. Pena oli vasempaan tosi jäykkä, roikkui kaikin voimin kiinni vasemmassa ohjassa ja punki vain perää sisälle vasten pohjetta. Pikainen läpiratsastus muuttui sitten työskentelyksi jotta saisin ponille edes muutaman suoran askeleen, ja pienen pätkän ympyrän kaarella ilman että takapää huitelee omaa reittiään. Miten kuten päästiin hetkeksi yhteisymmärrykseen ja lopetin siihen, en ottanut laukkaa lainkaan. Ei jäänyt yhtään kiva olo tästä ratsastuskerrasta, harmitti oma kiireisyys ja kireys. Istuinkin varmaan ihan miten sattuu, tuhannen mutkalla ja siinä sitten ihmettelin, kun poni liikkuu kankeasti ja väärin.
Penalla oli tässä välissä lauantai taas vapaa, ja tänään sunnuntaina kiipesin selkään mieli avoimena ja yritin olla sättimättä itseäni edelliskerran huonosta ratsastuksesta. Pena oli edelleen vasempaan notkea kuin rautakanki, mutta jotain positiivista: nyt sen takaosa pysyi suhtkoht etuosan kanssa samassa linjassa, vain toisinaan jouduin korjaamaan takapäätä ympyrän kaarelta ulos.
Huomasin, ettei Pena oikeastaan antanut edes asetusta läpi vasempaan! Päädyin sitten tekemään sen kanssa pieniä syherövoltteja ympyrän sisälle, tavoitteena pelkästään saada se kääntämään päätään ja taivuttamaan kaulaansa reilusti sisään. Vauhti piti aluksi ottaa kokonaan pois ennen kuin ponilla syttyi lamppu päässä. Ulko-ohjan tukea se ei kestänyt ensiksi yhtään, joten tehtiin sitten vain kaulan jumppaamista, ja pikkuhiljaa se alkoi hellittää myös puremasta kiinni kääntävään ohjaan. Sitä kautta sain sitä ihan tosi kevyesti myös tukeutumaan ulko-ohjaan ja luottamaan, että päätä ja kaulaa voi taivuttaa vaikka sormeni olivatkin ulko-ohjan ympärillä.
Kentän pohja on sulamassa vähän sohjoksi, mutta pitoa oli vielä kohtalaisen hyvin, joten otimme tänään aika paljon myös laukkaa. Ja jee! Se sujui. Nostot ovat vielä melko rumia (pää nousee ja raviaskel tahtoo kiihtyä), mutta en ole välittänyt siitä, kunhan on tullut laukkaa eikä pukkisarjaa. Tänään saldona yksi loiva pukki josta selvittiin vain pyytämällä liikettä lisää eteen. Raippaa ei ollut mukana lainkaan.
Laukkailtiin ensin vain suoria pätkiä ja ihan loivat kaarrokset kentän päissä niin että olin kevyessä istunnassa. Pikkuhiljaa Penan verryttyä aloin istua pätkiä alas ja vaatia myös vähän kokoamista käännöksissä. Ja poni toimi! Se väläyttää välillä askeleen-kaksi sellaista ihanaa pyöreää ratsastettavaa laukkaa jossa on helppo istua, sen oikein tuntee milloin se nostaa selkää ja käyttää takajalkojaan. Olin tyytyväinen omaan istumiseenikin tänään, ahkera teoriaharjoittelu on tuottanut tulosta. Lainasin kirjastosta vinon pinon luettavaa (mm. Pennejä taivaasta ja Pieni kauhukauppa -kirjat, joissa on erinomaisia mielikuvaharjoituksia ratsastajalle oikean istunnan löytämiseksi) ja olen laukkaillut mielessäni kaiket päivät. Ex-ravuriratsastajan on vain niin vaikea sisäistää ratsuhevosen laukkaa: sille se on vain yksi askellaji eikä siihen liity sen suurempaa draamaa. Laukkaa voi hidastaa ja lisätä ja siellä voi kuski opetella istumaan ilman että hevonen sinkoaa kuuta kiertävälle radalle kun on niin superjännää mennä laukkaa!!
Vasen kierros on laukassakin Penalle vaikeampi, se tahtoo jo nostossa työntää takaosan sisälle ja nostaa laukan lähes kylki edellä. Samoin se todella mielellään puree kiinni vasempaan (eli sisä-) ohjaan ja tietenkin kaatuu aivan holtittomasti sisään kaarteissa. Tänään kuitenkin itse laukka oli niin hyvää ja varmaa, että pystyin muutaman kerran ihan todella työntämään takaosaa ulos ja ratsastamaan ulkoavuille ilman että laukka tippui kokonaan pois. Lopetettiin hyvään suoritukseen ja keventelin vielä vasemmassa kierroksessa loppuraveja niin että poni taipuisi oikein reilusti kaulastaan sisään ja olisi ulko-ohjan tuella.
Pena on niin hauska kun siitä näkee milloin se on työskennellyt rehdisti ja antanut kaikkensa. Se relaksoituu aivan täysin kun tulen alas ja kävelen sen kanssa loppukäynnit maastakäsin. Tapanani on päästää sen mahavyö ihan löysäksi asti ja toisinaan myös avata kaikki turpahihnat. Ponin ilme on euforinen kun se matustelee kuolainta, ihan kuin se oikein kertaisi mielessään, mitä tehtiin ja opittiin.
Alkavalla viikolla Pena toivottavasti saa sekä kengät että hieronnan! Ihmettelen suuresti jos siitä ei löydy jumeja ja lukkoja, sen verran iso ero eri puolien ratsastamisessa on. Otan nyt omaan ohjelmistoon maastakäsin kaulan ja kylkien venytyksiä namin perässä, ehkä niilläkin on jotain positiivista vaikutusta notkeuteen?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti