Nyt se on virallista

Nyt se sitten on virallista: Pena on minun ihan ikioma! Maksut on maksettu ja tänään vein omistajanvaihdospaperin raviradan toimistoon Hippokselle toimitettavaksi. Olin tästä kaikesta niin tohkeissani että vaihtorahatkin jäi toimistosta saamatta, onneksi ei ollut kyse kuin muutamasta eurosta.

Onhan siinä jotain hohdokasta, että ostaa omilla rahoillaan hevosen. Immun ja Mikun olen saanut niin nuorena etten ole itse maksanut niiden ostohintaa. Penasta maksamani summa oli ihan toinen kuin mitä siitä olisi voinut pyytää vapailla markkinoilla - maksoin siitä sen mikä sillä oli pyyntinä silloin kun sitä vielä koitettiin kaupata muillekin. Raakilehevosen hinnan. Olen kauppaan enemmän kuin tyytyväinen! Tiedän saaneeni edullisesti potentiaalisen nuoren hevosen. Hintaan tietenkin vaikutti oma työpanokseni, sillä tämän reilun vuoden kestäneen leasing-sopimuksen aikana minä olen ollut se joka on vienyt Penan ratsastuksellisesti siihen pisteeseen missä se on nyt.

Eilisestä tunnista sananen: vatsalihakset on kipeänä harjoitusravivolttisulkeisista. Havaitsin taas, kuinka paljon ihmisellä on pieniä syviä vatsalihaksia. Sellaisia jotka nyt kiristävät kun haukottelee tai yskäisee. Niitä on kyljissä ja lähes nivusissa asti, ne on niitä joilla asentoa kannatellaan. Hiki tuli, ravissa tuli myös hyvä mieli ja hetkittäin olo että ollaan Penan kanssa hyvinkin samassa kurssissa. Laukassa alkoi väsymys jo painaa ponia eikä laukka ollut niin hyvää kuin edeltävänä päivänä. Silti selvittiin ehkä viisitoistametrisiä laukkavoltteja molempiin suuntiin.

Sain myös sovitukseen Kiefferin koulusatulan, joka istui Penan selkään hämmentävän hyvin ja tuntui jättävän lavoille jopa paremmin tilaa kuin oma satulamme. Eikä ollut liian pitkäkään! En kuitenkaan halunnut "tuhlata" tuntia satulan kokeiluun, joten kuivasovitin sitä vain käytävällä ja vaihdoin sen sitten loppukäyntien ajaksi selkään. Palaamme asiaan tulevina päivinä! Hiukan pelkään että oma persiini ei viihdy tuossa, tunsin nimittäin vähän turhan selvästi myös häpyluuni Kiefferin ei-niin-pehmoista istuinta vasten.

Tällä viikolla ohjelmistossa on taas jotain jännää: olen ilmoittanut Penan show-näyttelyyn tulevalle sunnuntaille! Luvassa on siis ponin kylvetys edeltävänä päivänä ja tarttis vissiin sitä letitystäkin ehtiä kokeilla ennen H-hetkeä... Tänään harjoittelin sen verran esittämistä, että sain vahvistuksen ettei Penaa voi muilla välineillä kuin liinalla esittää. Jos se jo kotona lämpeää niin että tarjoaa kahdella jalalla kävelyä niin en uskalla ajatella kuinka käy jos koitan esittää sitä vieraassa paikassa pelkkien ratsastusohjien päässä. Olen silti melko innoissani tulevasta reissusta, taas yksi hyvä harjoituspaikka käydä katsomassa maailmaa kotipihan ulkopuolella.

Palikat

Ensiksi oivallus, joka on tehnyt tuloaan päähäni pidemmän aikaa: laatuun kannattaa panostaa. Olen oivaltanut tämän tärkeimmissä hevosvarusteissa: satulassa, kuolaimissa, mahavyössä, loimissakin osittain. Nyt alan vähitellen sisäistää sitä myös itseni ja omien varusteideni kohdalle. Ostin kuluneella viikolla ensimmäiset vähän paremmat ratsastushousuni, Pikeurin Candelat.

Kuva: ratsastustarvike.satulavyo.fi

Tällaiselle joka on tottunut ostamaan viiden-kahdeksankympin ratsastushousuja, oli noihin panostetut pari sataa tarkkaan harkittuja. Mutta en kadu. Housujen mukavuudesta kertoo jotain se, että pidin niitä eilen vapaaehtoisesti jalassani liki viisituntisen automatkan ajan, eikä kotonakaan ollut mikään kiire kiskoa niitä jalasta. Kangas on napakka, kestävä, kaunis, ja pöksyt istuvat minulle kuin sukkahousut konsanaan. Kovin montaa sataa grammaa ei tosin kannata kerätä vararavintoa jotta mahdun noihin jatkossakin.

Johtuiko sitten housuista vai siitä, etten ole ehtinyt moneen päivään ratsastaa ja intoni oli tapissaan, niin tänään tuntui siltä että palikat oli paikoillaan. Pena oli pyrkivä, niin pyrkivä että yritti välillä kanavoida sitä sellaiseen "tekojännittämiseen" eli kipittelyyn ja kyttäilyyn. Mutta minulla oli namikat hallussa, keskityin tekemiseen, pidin kiinni harjoituksista joita olin päättänyt tehdä, ja sain kuin sainkin hevosen oikeaan moodiin.

Yritin ratsastaa niin että asentoni pysyisi kasassa koko ajan. Kädet kannettuna, lantion ja alaselän jousto, pitkät jalat, fokus myös omiin varpaisiin että ne lepäävät saappaissa suorana rivinä ja niiden takana päkiän kohdalla tuntuu jalustin, jalan paino sitä vasten kohti maata. Joustava, antava käsi vaikka hevonen jännittyisi ylöspäin. Ei saa jäädä vetämään liikettä pois vaikka tulisi loikka, vaan antaa teleskoopin lailla tilaa (ei löysää!) kädellä ja ratsastaa eteen pyöreäksi kohti tuntumaa.

Verryttelin myös laukassa tänään, tämä hyvä. Työskentelyosuus kattoi tänään avotaivutuksen pitkillä sivuilla ravissa, ensin vain näin kenttää ympäri. Sitten kun taivutukset alkoivat sujua, niin päätyihin lisäksi laukkaympyrät. Avotaivutus vasempaan oli ihan ok, hiukan sai hakea että Pena keskittyi siihen mitä tehtiin eikä siihen että pihalla liikkui samaan aikaan joku. Oikeaan taas oli tosi vaikeaa alkuun enkä meinannut millään tajuta, missä vika. Sitten kun aloin tehdä apuvoltteja taivutuksen lomaan, huomasin taas meidän tyyppivian: takaosa luistaa vasemmalle eli hevonen ei suoralla uralla ole suora, volteilla se ei taivu vaan lyhenee kaulasta ja työntää takaosan voltilta ulos vasempaan. Ja kun avotaivutuksessa takaosan pitäisi pysyä vakaana uralla niin eihän taivutus sisään suju jos takaosa pyrkii koko ajan uralta ulos. Vaihdoin raipan ulkokäteen ja ihan jo sillä sain Penaa suoremmaksi, raippaa ei tarvinnut käyttää lainkaan. Hetken jumppaamisen jälkeen sain pari sujuvaa pätkää ja olin tyytyväinen.

Suurin palikkakokemus tuli tänään laukassa. Kaikki vain toimi. Yritän sanallistaa lähinnä itselleni, miksi nyt tuntui niin hyvältä: istuin kunnolla. Ajattelin jalkojani, ajattelin niitä alas, polvia irti satulasta, pohjetta lähelle mutta ei puristamaan. Ajattelin ja edellytin ja ylläpidin tahtia laukassa. Ja vaikka tiedän, että oikea laukka on tällä hetkellä Penalla rikkonaisempi ja huonompi, olin tänään aktiivisesti ajattelematta sitä. Huomaan, että vasempaan kierrokseen ratsastan laukkaa paremmin, koska se tuntuu Penalle helpommalta. Vasen laukka pysyy kasassa, tahti säilyy vaikka laukkaa vähän säätäisikin. Oikeaan kierrokseen olen jotenkin vain huiskaissut koko laukan, hukannut tuntuman, hukannut asentoni ja krampannut menemään, "kun tää on niin vaikee suunta tälle". Höpöhöpö! Ryhtiä, ratsastaja! Ei se hevonen mihinkään pyrähdä epätahdissa jos vaikka yrittäisit tukea sitä ja kertoa, miten siinä kuuluu edetä! Eli oikeassakin laukassa: tahti. Koska tasapaino on heikompi, Pena korjaa vauhdilla. Mutta ei senkään pidä liiotella, se pystyy parempaan jos et anna sen mennä liian lujaa. Pysy tahdissa, laske koko ajan. Tuntuma, istunta, tahti. Paketti pysyy, käsi joustaa mutta ei heitä löysää. Millä sen nyt alleviivaisi niin että se menee päähäni ja lihasmuistiini ja pysyy siellä. Älä hukkaa tahtia siksi että ajattelet ettei se hevonen osaa. Osaa se, se vain tarvitsee kuskiaan enemmän vaikeassa suunnassa.

Montakohan kertaa tämänkin blogin historiassa olen huomannut, että hevoseni toimii aivan mainiosti, kunhan minä vain keskityn, rentoudun ja ratsastan kunnolla? Onko se niin hankalaa olla joka kerta samalla lailla keskittyneenä siihen mitä tekee? Ilmeisesti, koska näitä palikat kohdallaan -kokemuksia on ikävän harvakseltaan tarjolla, ainakaan näin voimakkaana.

Venyy, venyy

Nimittäin ratsastaja.
Päätin ryhtyä Hyväksi Ratsastajaksi ja ruveta venyttelemään.

Havainto yksi: kun vääntäytyy venytysohjeiden mukaiseen asentoon, on ensireaktio "eihän tää missään tunnu". Sitten pitää lukea ohje loppuun: on tärkeää suoristaa selkä. Ja jo vain rupeaa tuntumaan!

Havainto kaksi: koirat portin taakse. Meillä on yksi kappale ruoskahäntäafrikkalaista jonka mielestä lattiatasoon laskeutunut emäntä on mahtava tilaisuus nuolla kaikki emännän naaman reiät ja ulokkeet, ja muuten vaan puskea luisella päällä niin lujaa kuin mahdollista. Ja sitten meillä on yksi kappale mustaa mörköä, josta isännän kanssa vitsaillaan että siinä missä Lassie juoksee naapuriin ja soittaa ambulanssin jos omistaja makaa lattialla, meidän Igor ottaa hyvän asennon ja käy pötkölleen maassamakaavan omistajansa hengitysteiden päälle.

Havainto kolme: tuollanoin on paljon pieniä lihaksia joiden olemassaoloa en ole aavistanut. Tuollanoin tarkoittaa tässä tapauksessa lonkan, nivusten ja persiin sisäosia.

Näihin kireisiin pikkulihaksiin olen lähtenyt tutustumaan Mobilatin lantioseudun venytysohjeilla. Oma suosikkini on melko yllättäen tämä:

Olen toivottoman jäykkä takareisistäni, sormien kurottaminen varpaisiin seisaaltaan on kivuliasta ja liki mahdotonta, haara-asennossa istumisesta jalat ja selkä suorana puhumattakaan. Tämäkin asento, jossa siis parkkeerataan kankut seinään kiinni ja nostetaan jalat ylös seinää vasten ja siitä alas sivuille, on alkuun himpan epämiellyttävä, mutta muutaman kymmenen sekunnin kuluttua tunnen, miten kireät lihakset alkaa venyä, lämpö hurahtaa varpaisiin saakka ja olosta tulee raukean unelias. Tuossa asennossa makasin seinää vasten tänäänkin, kun mies tuli illalla töistä kotiin...

Kevätpörinät

Vakavamielinen kouluratsastelu vaihtui eilen illalla siihen, että riisuin hevosen varusteista ja laskin sen kentälle irti. Siellä se meni kuin heikkopäinen perää heitellen ja sieraimet suurina ja häntä tötterönä. Taisi olla molempien kannalta ihan hyvä vaihtoehto.

Hetken ajan yritin ja teinkin pientä koulutreeniä, kokeilin poikkeuksellisesti ottaa heti alkukäyntien jälkeen laukkaa verryttelyksi puoli kenttää kattavalla neliöllä. En tiedä oliko hiukan vallattomaan mielentilaan syynä alkulaukkailu vai kokonaan hiekalle kuivunut kenttä vai kevyemmät hokittomat popot jalassa vai tuulinen ja aurinkoinen kevätilta vai kaikki tämä yhteensä, Pena oli melko mahdoton saada kulkemaan mitenkään päin kun aina vaan tuli köyrypukkihyppy kun hetkeksi luulin saaneeni ponin vähän rauhoittumaan. Positiivista sinällään, eteenpäin ei tarvinnut maanitella yhtään!

Tein laukkaverryttelyn (ja noin kymmenen linjalta karkaamis-pukkiloikkayritelmän) jälkeen väistöjä diagonaalilla siten, että aloitin käynnissä, väistätin pituushalkaisijalle asti jossa lyhyt suoristus, raviinsiirtyminen ja taas raviväistössä diagonaali loppuun. Väistöt vasemmalle oli ihan mahtavat, todella toteutui "potkukelkkaefekti" eli annoin alussa avut ja väistö jatkui kunnes pyysin jotain muuta. Väistöt oikealle ovat pitkään olleet selvästi heikommat ja vaikeammat, mutta Penan virkeys teki niidenkin ratsastamisen melko helpoksi. Vaikeutin harjoitusta siten että raviinsiirtyminen tuli väistön sisällä ja tämäkin onnistui. Sitten otin vielä kerran molemmat suunnat kokonaan ravissa ja Pena todella selvisi siitä, väistö säilyi koko pitkän diagonaalin ajan tosi kivasti. Vaikeamman suunnan onnistuttua hyppäsin alas ja otin varusteet pois ja päästin ponin irti.

Vauhdista päätellen tällainen palkinto oli varsin toivottu.

Mulla on fiilis

Eikä se ole kovin kiva fiilis.
Mulla on sellainen fiilis että meidän satulaa pitäisi jotenkin... rukata. Tai peräti vaihtaa koko kapistus. Tykkään tuosta Sommerista ihan tosi paljon, mutta kun käytännössä koko viime kesä meni sitä ainutta mahdollista muokkaajaa odotellessa niin nyt en ajatellut siihen ruljanssiin ruveta. Me kai asumme liian maalla, jotta sovittajan saisi tänne jollain lailla ymmärrettävässä ajassa. Pääsisinkö sittenkin helpommalla jos vaihtaisin vaikka Albioniin tai Prestigeen tai Cliff Barnsbyyn, joita löytyy jokaiselta satulakauppiaalta ja joihin tarvittavia muutoksia voi tehdä useammassa paikassa?

Satulamme istuu näennäisesti ihan hyvin, mutta pitkän seesteisen kauden jälkeen se on taas alkanut toisinaan luisua eteenpäin. Itse asiassa tämä luisumisen alkaminen menee aika lailla yhteen sen ajan kanssa, jolloin Pena on ollut jotenkin "lavoillaan" ratsastuksessa, ja olen joutunut sitä sieltä kohottelemaan. Mitäs jos se satula kuitenkin aiheuttaa sen että Penan on vaikea kohota ja kantaa itseään edestä? Ja Penan selkä on muuttunut todella paljon! Silloin kun aloin metsästää sille satulaa, se oli säätön, suoraselkäinen tankki. Nyt siltä on paljastunut oikeastaan aika pitkällekin ulottuva selkeä säkä, ja ennemmin sanoisin että sen selkä on kaarevahko kuin ihan lankkusuora...

Murehdin pikkumaisena jo nyt sitä, että entä jos menee satula vaihtoon, niin sitten täytyy vaihtaa suitsetkin ja ohjat ja jalustinhihnat, kun nyt kaikki on kovalla vaivalla haettu sitä oikeaa tummanruskeaa sävyä, eikä mahdollinen uusi satula sitten kuitenkaan ole samaa väriä.

Meille ei kuulu mitään kovin ihmeellistä: ylistän lyhyesti kengittäjäämme, jolle laitoin paniikkitekstiviestin eilen iltapäivällä, kun Penalla oli tarhasta hakiessa toinen takakenkä vääntynyt puoliksi irti niin että jouduin kiskomaan sen kokonaan pois ettei käy vahinkoa. Puoli vuorokautta viestini jälkeen kengittäjä oli pihassa, löi kengän kiinni eikä huolinut edes maksua työstään, ammatti-ihminen vielä! Samaan syssyyn ruuvailin Penalta hokit pois kaikista jaloista niin on kevyempi mennä tästedes. Osaan kyllä itsekin lyödä irtokengän kiinni, mutta Penan kanssa en ala pelleillä kun se ei ole pitkähermoisin hevonen kengittää. Nyt kenkä oli sen verran sievälle sykerölle vääntynyt että katsoin parhaaksi jättää sen oikomisen ja kiinnittämisen sellaiselle joka homman todella osaa.

Tänään oli tunti, meitä oli poikkeuksellisesti kolme ratsukkoa ja sekös Penaa kuumensi. Tehtiin aika perusjuttuja, takaosakäännöksiä ja nopeita & lyhyitä ravisiirtymisiä sekä hiukan ravilisäyksiä. Pena oli oikeastaan aika hyvä, hetkittäin yleisöstä ja muusta härdellistä vähän jännittynyt, mutta liikkui pääasiassa itse eteenpäin hyvin. Ravissa ja yllättäen myös laukassa tuntui muutaman kerran oikeasti siltä, että hevonen kantoi minua ja liikkui laajasti kroppansa läpi (ja minä jopa yhden taikka kahden askeleen ajan osasin istua kyydissä melko oikein vaikka liikettä tuli mummoravia enemmän). Loppukäynnit käytiin kolmen porukassa radalla, takakaarre jännitti ja ahdisti mutta jonon keskimmäisenä hevosena Pena selvisi sieltä ihan kunnialla.

Hyvä mieli, paitsi että haluaisin niin kovasti ratsastaa paljon nykyistä kerta viikkon -rytmiä useammin tunnilla!

Hyps ja ei kai vaan

Ihan ensiksi, suokaa anteeksi silmiäkirvelevän kömpelö banneriyritys! Olen todella, todella vihreä missään kuvankäsittelyyn liittyvässä, ja eilen innostuin kokeilemaan Gimp-ohjelmalla, josko osaisin kuitenkin tehdä sillä jotain. Tulos on nähtävillä yläpuolella sekä alla.

Harjoitukset jatkukoon. Koukuttavaahan tuollainen nörtteily on, etenkin nyt kun viime päivät olen tehnyt liki 12-tuntisia työpäiviä ulkona. Myöhään tullut kevät on aiheuttanut sen että lumet suli käytännössä kahdessa päivässä, ja meillä on ollut vähän vaikeuksia ojien vetämisen ja tulvimisen suhteen. Lisäksi tietenkin nyt on otollisin tarhojensiivousaika, joten olen vuoroin haravoinut tarhoja ja vuoroin liikkunut uppopumpun, ämpäreiden ja äyskäreiden kanssa pitkin tiluksia. Ja siinä sivussa tietenkin hoitanut normaalit tallirutiinit, siivoukset, ruokinnat, vedet, muutamat tunninpidot, omien hevosten liikutukset ja talvikarvankarkotukset... Minulle sopii ihan ehdottomasti paremmin rankka ruumiillinen työ kuin sisällä istuminen, mutta liika on liikaa tottuneellekin. Ja kun tuli hetkeksi seesteisempi hetki, oli kiva istua alas ja keskittyä johonkin tarpeettomaan näpertämiseen!

Tiistaina ratsastin hiukan poikkeuksellisesti tallin ruuhka-aikaan, eli viiden-kuuden aikoihin. Yleensä pyrin liikuttamaan omat hevoset niin etten ole viemässä tilaa asiakkailta, mutta etenkin Penalle tekee hyvää harjoitella välillä niinkin, että on muuta hälinää haittaamassa keskittymistä.

Kaiken lisäksi rakensin mukavasti kuivuneelle kentälle yhden pienen ristikon ja toiseen päähän kannoin yksittäisen puomin. Ajatukseni oli työstää laukkaa vähän laajemmin, mutta Pena keräsi aikamoiset kierrokset siitä että kentällä oli toinenkin ratsukko ja että samaan aikaan pihalla talutettiin muita hevosia tallin ja tarhojen väliä ja että autojakin tuli ja meni, joten tavoitteeksi tuli aika äkkiä vain kyetä ylittämään ristikkoa muutamia kertoja kummastakin suunnasta ympyrällä laukassa ilman täyttä katastrofia. Kovasti se kerää itseään ylöspäin kuumuessaan, laukka jää helposti liki paikalleen mutta samaan aikaan laukassa on voimaa ja ponnua. Tuntui kivalta! Pari kertaa Pena hyppäsi ihan ilman estettäkin - kun pyysin sitä siirtymään reippaampaan askellajiin, kuumuminen aiheutti köyryloikkimista paikallaan. Komensin ja laitoin ponin enemmän töihin, tein nopeita siirtymiä ja hiukan takaosan väistätystä ympyrältä pois, ja kun poni palasi kuulolle, jatkoin laukassa ristikolle. Hypyt itsessään olivat oikein kivoja ja yllättävän tasapainoisia, vaikka viimeksi on hypätty varmaan loppukesällä! Kavaletteja olen mennyt muutaman kerran talvella, ja irtona Pena on hyppinyt pari kertaa. Myös myötälaukka pysyi ympyrällä hypyn jälkeenkin, tästä olen erityisen tyytyväinen sillä kavaleteilla olen useasti joutunut korjaamaan etenkin oikeaan kierrokseen väärää laukkaa pois. Vasen laukka on tällä hetkellä Penalla merkittävästi vahvempi ja helpompi, ja vapaanakin se mielellään menee vasenta.

Sitten se "ei kai vaan" -osio. Pena on hieman huiskinut häntäänsä kun harjaan sen kylkiä, selkää ja mahaa. Osasyyllinen on varmasti myös karvanvaihto, mutta nyt kun tarhat alkaa olla aika sulat ja märät, olen tarkkaillut silmä kovana ikkunasta mitä Pena päivisin puuhaa. Siellähän se nuohoaa pää maassa milloin missäkin.

On siis ihan aiheellista syöttää taas psylliumia kolmen viikon satsi kunhan hiukan paikat vielä kuivaa. Nyt pohdinkin, pitäisikö se kuonokoppa hankkia vai mitä ihmettä teen tuolle hevoselle, kun sen täytyy koko ajan ahertaa jotain suullaan. Pitkä aika meni vuodenvaihteesta tähän saakka, ettei ollut mitään kipuoireita mahan suhteen. Ei tilanne vieläkään ole paha tai hälyyttävä, mutta nyt kun osaan katsoa oikeita asioita, huomaan ihan pienetkin muutokset.

Heinän määrällä ei varsinaisesti ole merkitystä, en kitsastele heinässä mutta Pena ja kumppaninsa syövät aivan kaiken mitä niille eteen kantaa. Ja sen jälkeen alkaa se kaiken muun hypeltäminen. Tarhakaveri Alex on sellainen hevosmaailman tumpelo jolla ei ole omaa ajattelukykyä lainkaan, vaan se tekee apinana perässä kaiken mitä Penakin. Kun Pena järsii pihattomökin seinää, järsii Alexkin. Kun Pena tonkii maasta jotain, tonkii Alexkin. Viimeisin älynväläys näillä kahdella oli syödä uretaanivaahtoa eristetyn vesiastian reunasta... Ne siis syövät aivan kaiken. Oli niillä sitten luvallista syötävää tarjolla tai ei. Niin paljon en ehdi virikkeitä kantaa etteikö nämä kaksi silti kerkeäisi kehittää myös jotain ei-toivottua. Ja kun koko ajan pitää matkia sitä mitä toinen tekee, niin kierteestä tulee mahdoton katkaista. Myös Immu tarhaa näiden seurassa, mutta Immua ei ole koskaan kiinnostanut minkään moskan tonkiminen. Päinvastoin, Immu jättää heinätkin syömättä jos niissä on rapaa.

Toivon vain, että kevät etenee nopeasti ja saan hevoset pian laitumelle. Siellä saa mättää ruohoa naamariin niin paljon ettei pitäisi olla tekemisestä puutetta.

Leuka rintaan jne.

Eilisen paniikkiepisodin jäljiltä on räkä pyyhitty ja nöyrrytty taas siihen, että takapakkeja tulee. Olisin eilen voinut valita viisaammin jo sen ensimmäisen pelokkaan kierroksen jälkeen - lähestyimme uudestaan takakaarretta niin että pysäytin Penan aina kun sitä alkoi epäilyttää ja annoin sen katsoa rauhassa ympärilleen. Kun se hiukan rentoutui ja käänsi korviaan minua kohti, pyysin sitä taas etenemään muutaman metrin. Tällä lailla sain sen vietyä aika pitkälle ja pysymään rauhallisena, ja ajattelinkin jossain vaiheessa, että nyt ehkä kannattaisi kääntyä kotiin kun se tuli näin hyvin ja näin pitkälle. Mutta olin ahne ja tein virhearvion ja jatkoin.

Tänään otin Penan naruriimuun ja pitkään köyteen, juoksutin kentällä muutaman minuutin ja lähdin sitten radalle. Kiersimme taluttaen yhden kierroksen, halusin jotenkin nollata eilisen ja kohdata pelottavan kaarteen uudestaan. Oma hermoni piti eilen kuitenkin melko hyvin, mutta sellainen ikävä kireys jää kroppaan aina sen jälkeen, kun jotain odottamatonta sattuu. Pena on tänäänkin tosi varpaillaan kaarteessa, mutta nyt en vaatinut muuta kuin että se pysyisi edes jotenkuten omalla paikallaan viistosti minun takanani. Ihan pahimmassa paikassa tämäkään ei toteutunut vaan Pena pyrähteli vierelleni asti. Korjasin sitä vasta joitain metrejä myöhemmin kun uskoin, että se pystyisi vastaamaan pyyntöön eikä paineistuisi liikaa. Kaarteen jälkeen syötiin taskusta karamelli ja käveltiin kotiin. Tosin koko kotiinpäin tuova suorakin oli vielä melko jännittynyttä menoa, ihan vasta kotikaarteessa Pena rentoutui.

Tämän enempää ei tänään tehdä vaan asia jääköön hautumaan. Kyllä se tästä taas, jotenkin ja johonkin suuntaan.

Sen verran täytyy vielä merkitä muistiin, että eilen ennen rataepisodia ratsastin kevyesti kentällä puolisen tuntia. Laukkaosuudet tein ilman jalustimia, koska koipeni halusivat taas karata ylös. Ilman jalustimia ne pysyivät paikallaan mutta voi pieru miten kiristää tuolta lonkanloitontajista! Minun on ruvettava venyttelemään jos aion oppia istumaan siellä kyydissä ja vielä vaikuttamaan hevoseen samaan aikaan.