Voi psyllium

No niin, tulihan ne sieltä meillekin. Terveyshuolet.

Pelkään että Penalla on mahassa hiekkaa. Pelkään että sitä on ollut siellä jo pidempään. Ja nyt sätin itseäni siitä, miksi havahdun näin myöhään. Olen viime viikolla vienyt klinikalle yhden asiakashevosen, jolla oli valtava hiekkapatsas suolessa. Nyt se on ollut jo viikon klinikalla eikä vieläkään pääse kotiin.

Tästä säikähtyneenä aloin laskeskella asioita yhteen päässäni. Penaa ahdistaa mahavyön laittaminen. Ei kiristäminen, mutta laittaminen. Se on tässä syksyn aikana toisinaan ollut vähän hidas ja haluton liikkumaan. Se on todella sotkuinen ja levoton karsinassaan. Se kakkii usein ja pieniä määriä kerrallaan. Se nakertaa tarhassa puisia aidantolppia ja katoksen seiniä. Se kuopii kun harjaan sen etujalkoja ja olen siis lähestymässä sen mahaa. Ja nyt viime päivinä se on ihan selvästi kiukutellut kun sinne mahan alle koskee harjalla tai kädellä.

Ja ahnehan se on. Sillä on tarhassaan muovisia saaveja joihin jaan heinät, mutta se ja toverinsa paiskovat ne sieltä ympäriinsä ja sitten tallovat ja sitten syövät. Pena ei ole varsinaisessa hiekkatarhassa mutta vanhalla hiekkapohjalla kuitenkin, ja sen elämäntehtävänä tuntuu olevan syödä kaikki korret maailmasta. Myös pudonneet lehdet.

Voi paska miten sokea ihminen voi olla.

Tein myös kotikakkatestin: kakkakikkare kumihanskaan ja vettä päälle. Hiekka erottuu hanskan sormiosiin. Testi ei kuitenkaan ole täysin luotettava, hiekkaa voi olla vaikka sitä ei tulisi läpi. No Penalta kuitenkin tuli hiekkaa läpi, pieniä määriä mutta silti.

Nyt sitten psylliumia ja liikuntaa ja sormia ja muita ruumiinjäseniä ristiin, että ei tule klinikkareissua.

Voi paska.

Hyvin pyyhkii!

Olen ollut niin riemuissani kun olen taas päässyt Penan kanssa töihin! Ei se sitten loppujen lopuksi ollutkaan taantunut niin paljon kuin pelkäsin, ja ollaan saatu useampi oikein hyvä ja positiivinen treenikerta alle. Yksi näistä oli torstaina kun Mari kävi pitämässä meille tunnin. Olosuhteet oli hankalat, pimeää ja kentällä valot päällä, muut hevoset sisällä ja kentältä lähti vielä toinen hevonen pois. Pena oli todella jännittynyt ja pelkäsin että koko tunti menee ihan lörinäksi, mutta omalla keskittymisellä on niin ihmeellinen voima. Kun joku toinen sanoo koko ajan, mitä tehdään ja mihin ratsastetaan ja miten, ei vain jää aikaa miettiä, sinkooko hevonen johonkin. Ja hevonen kuuntelee ja keskittyy. Ihmeellistä.

Ratkottiin Marin kanssa Penan toispuoleisuutta ja sain vahvistuksen omille ajatuksilleni: ongelma on oikeassa lavassa joka on jollain tapaa jumissa. Tämä aiheuttaa sen että vasen takajalka ei ikään kuin mahdu Penan alle koska vastakkainen lapa ei lähde "alta pois" riittävän lennokkaasti. Tästä taas aiheutuu se, että Pena mielellään työntää takaosan vasemmalle ja myös asettuu vasemmalle, ja oikea lapa huitelee missä sattuu.

Ilmeisesti kyse ei kuitenkaan ole kovin tiukasta jumista, sillä lapa jokaisella ratsastuskerralla "aukeaa". Sen ihan tuntee kun hevonen rentoutuu, ei punge enää vastaan ja puoliero häviää, ja yleensä tähän liittyy myös tyytyväistä pärskintää. Niin kävi myös Marin tunnilla, kun keskityttiin nimenomaan lapojen kääntämiseen ja ratsastamiseen. Tein ensin ympyrällä ympyräleikkaa -kuviota suoralla hevosella käynnissä ja ravissa, eli kaarteiden läpi vähällä taivuttamisella, lapoja kääntäen. Suoristukset oli myös päivän teemoja, ratsastin suoria linjoja ympyräleikkaan välillä sekä myös pituushalkaisijalla. Pituushalkaisijalla työstettiin myös etuosan ja lavan liikkuvuutta takaosakäännöksillä, ja olen todella iloinen siitä miten hyvin Pena suoriutui! Toki se valuu käännöksissä vielä eteenpäin jonkun verran ja käännökset jää väljiksi ja avoimiksi, mutta nyt se todella liikutti etujalkojaan ja lapojaan. Myös suoristukset onnistuivat kun hevonen oli saatu notkeaksi.

Joka tapauksessa aion hierotuttaa Penan pian, ja muutenkin koitan panostaa sen lihashuoltoon pitämällä sen lämpimänä ja suunnittelemalla ratsastustreenit niin että aina tulisi myös auottua lapoja, lempeästi ja ajan kanssa.

Sellaista pöllöponienergiaa Pena kyllä kerää. Nyt se saa jo hiukan väkirehujakin, puoli litraa Hesta Mixiä ja desin-kaks Prixiä, mutta määrät ei tosiaan päätä huimaa! Alkutreenit menee aina vähän kyttäämisen merkeissä ja keskittymistä saa tosissaan vaatia. Vapaapäivien jälkeen juoksutan suosiolla ensin pahimmat höyryt pois, niin ratsastuksellisesti on mahdollista päästä eteenpäin. Kyllä Pena lapasessa pysyy energisenäkin, mutta sen liike suuntautuu vain ylöspäin, kaula on ylilyhyenä ja askeleet töpöjä, joten en näe kovin järkeväksi ratsastaa hevosta joka lähtökohtaisesti haluaa liikkua väärin. Kun energiataso on lähempänä normaalia, pääsee Penaa myös työstämään ilman että se reagoi kaikkeen poukkaamalla kilometrin ilmaan.

Mutta on se jotenkin tosi kiva tyyppi!

Taas hommissa

Viikon verran ollaan saatu taas tehdä töitä, kun satula palasi muokkaajalta. Jonkun verran kyllä harmittaa, kun puolessatoista kuukaudessa Pena on mennyt taaksepäin noin valovuoden ja jollain tapaa tuntui, että jouduin taas aloittamaan sen kanssa alusta.

Vaikka jos rehellisiä ollaan niin ei me suinkaan ihan alusta olla aloitettu, käytös on koko ajan ollut hyvää pientä säikkymistä ja kyttäämistä lukuunottamatta. Olen siis päässyt ratsastamaan ihan kohtalaisen normaalisti ilman mitään vauvaharjoituksia. Ongelmat ovatkin nimenomaan ratsastuksellisia - Pena on taas aivan tolkuttoman vino ja lyhyt ja etenkin siirtymissä puskee todella vahvasti oikeaa pohjetta vasten. Laukannostot oikeaan ovat aivan kammottavalla tolalla, niihin lähdetään lapa edellä ravikiihdytyksen kautta. Laukassa kuitenkin Pena jonkun verran rentoutuu ja taipuu, mutta nostaminen on vaikeaa. Vaisto sanoo että kireys olisi lapojen alueella, ja olen nyt yrittänyt ratsastaa Penaa "auki" ja notkeaksi taivuttelemalla, kääntämällä sitä etenkin lavat huomioiden, väistättämällä ja avotaivuttamalla. Ensimmäiset ratsastuskerrat oli tosi pahaa jäykistelyä, mutta nyt viikon jälkeen Pena jollain tapaa todella aukeaa ja vertyy liikutuksen aikana. Olen myös hieronut itse Penan kaulaa ja lapoja liikutuksen jälkeen, ja se on tuntunut ponista hyvältä.

Toinen ilmennyt ongelma on luultavasti peräisin heikenneestä lihaskunnosta, nimittäin Penasta on taas tullut hidas pohkeelle. Alkutunnin se jaksaa tohottaa, mutta keskittyy silloin helposti enemmän ympäröiviin ärsykkeisiin kun varsinaiseen liikkumiseen. Sitten välikäyntien jälkeen se tuntuu juurtuvan maahan eikä vain liiku sieltä mihinkään ilman ajamista ja maiskuttamista ja työntämistä. Ja ne siirtymät ja nostot oikeassa kierroksessa ovat vaan todella rumia!

Olen pari kertaa ratsastanut kannukset jalassa ilman kovin merkittävää menestystä. Eilen otin varuiksi raipan mukaan kentänlaidalle, ja kun välikäyntien jälkeen Pena kävi taas hitaaksi, otin raipan hetkeksi käteen. Yksi räpsäytys riitti, poni kuumeni ja ahdistuikin kun ykskaks todella piti mennä eteenpäin kun sanottiin. Jätin raipan pian pois ja keskityin taas saamaan ponin rennoksi. Nyt se teki huomattavasti paremmat siirtymiset ja nostot, ja alkoi taipua myös laukassa.

Tänään Pena urheili irtona kentällä. Ajattelin että vapaana laukkaaminen avaisi sen lihaksia ja saisi veren kiertämään kunnolla. Pena otti ilon irti:

Loppukäynnit kävin taluttamassa radalla, ja sitten loimitus ja takaisin tarhaan.

Meistä saatiin myös pari yhteiskuvaa. Näytän kyllä superjuntilta, mutta mitä sitä totuutta kaunistelemaan!

I love my pony

Siitäkin huolimatta, että yhden ainoan syyslaidunnuspäivän aikana Pena onnistui hukkaamaan laitumelle sekä riimunsa että toisen etukenkänsä, olen tänään kovin iloinen ponista!

Satula lähti torstaina toppaajan matkaan ja palautuu toivottavasti ensi viikolla. Ei kovin radikaalia muutettavaa, leveys ok mutta villaa liikaa ja vähän väärässä paikassa jolloin satula jää kummallisesti keikkumaan selälle. Pena käyttäytyi kohtalaisen mallikkaasti koko sovitusretken, eli autoon pakkaamisen, "vieraan" tallin (Pena on siis asunut useampia jaksoja tuolla tallilla joten ei se oikeasti sille mikään vieras paikka ole), itse satulansovituksen ja takaisintulomatkan. Sen verran kuitenkin hermostutti että hilsettä pukkasi hirmuisesti pintaan ja yksi komea ruikulipaska piti kaaressa roiskuttaa karsinaan.

Tänään halusin ratsastaa vaikka nyt meillä on satuloita käytössä tasan nolla. Ensin ajattelin mennä kokonaan ilman, mutta sitten päätin kuitenkin laittaa pyllyni pehmikkeeksi paksun padi-tyyppisen huovan, jota yleensä käytän Immulla (jolla ei käytetä enää satulaa lainkaan voimakkaasti painuneen selkänsä takia). Ja miten paljon yksi huopa voikaan tehdä! Juoksutin Penaa hetken ensin, mutta koska se tuntui laiskalta ja vetelältä ennemmin kuin räjähdysherkältä, kiipesin pian kyytiin. Eikä oloni ollut yhtään kiikkerä! Menin molempiin suuntiin askellejit läpi, ja kyllä, myös laukkaa, käytännössä siis ilman satulaa, pelkällä huovalla ja vyöllä jossa ei ole lainkaan jalustimia. Ja oloni oli tukeva, ponini meni hyvin ja rennosti, ei ollut likikään että keikahtaisin, ja ihan tuli olo että täällähän voi todella ratsastaa! Tämä jos mikä on mainiota, näillä jatketaan niin pystyn edes kohtalaisen tehokkaasti liikuttamaan Penaa siihen saakka, että satula taas kotiutuu.

Pena on muutenkin ollut kovin tasapainoisen oloinen ja tuntuu siltä, että se on vähän kaivannut takaisin töihin kaiken vetelehtimisen jälkeen. Ja niin olen minäkin kaivannut!

Kyydissä!

Ensin satulakuulumiset: niitä ei ole. Nyt alkavan viikon alkupuolella pitäisi selvitä jotain, saadaanko ko. sovittaja-toppaaja-muokkaaja tänne vai onko hänellä muualla niin paljon parempia asiakkaita ettei viitsi lähteä, vai pitääkö sitten lähteä metsästämään muokkausta muualta. Ilmeisesti isossa cityssä joku toinenkin tekee Sommereille jotain, joten jonkinlaista toivoa pidän yllä.

Mutta tänään päätin kuitenkin käydä Penan selässä. Ihan varsamaisella harjoituksella todella vain käydä kyydissä ilman vaatimuksia. Pena on ollut hyvin positiivisella mielellä aina kun olen liikutellut sitä maastakäsin, ja tuntunut siltä että se tekisi mielellään enemmän. Niin minäkin!

Juoksutin Penaa ensin molempiin suuntiin askellajit läpi, poni oli hyvin kuulolla ja rento ja rauhallinen. Satula näyttää päällisin puolin istuvan ihan hyvin, eikä se takapuoleenkaan tunnu mitenkään kiikkerältä, mutta jokin siellä on pielessä. Kiipesin selkään (huom. jalassani upouudet eli käytettynä ostetut ihka ensimmäiset nahkaiset ratsastussaappaani!) ja voi miten ponimaiselta Pena tuntui! Olen viime viikot keikkunut uuden tuntipuksuttajani Alexin kyydissä, ja vaikka Alex ei ole montaa senttiä Penaa isompi, se on kuitenkin hevonen rungoltaan. Pena tuntui lyhytkaulaiselta ja -runkoiselta, ja herkältä! Mutta jotenkin tosi pian tuli sellainen olo kuin olisi kotiinsa tullut. Muistin miten paljon tykkään Penaa ratsastaa.

Menin ihan vain pääty-ympyrällä muutaman kierroksen molempiin suuntiin kaikkia askellajeja, melko löysällä ohjalla enkä tosiaan vaatinut mitään, en edes asetuksia. Laukannostot ovat ne paikat, joissa satulan epäsopivuuden huomaa. Pena lähtee yhä vain lapa edellä sisäpohjetta vastaan ja laukkaan on vaikea lähteä. Kun se nostaa, laukka sujuu ihan hyvin mutta normaalia sen nostot eivät ole. Lopetin nopeasti kun kaikki meni hyvin, ja talutin loppukäynnit. Viivyin selässä ehkä kymmenen minuuttia, mutta olen ollut koko päivän hyvillä mielin, niin kivaa se taas oli! Kunpa saisin pian satulan kuntoon ja päästäisiin taas harjoittelemaan tosissamme.

Ilmalento ja edelleen ilman satulaa

Alkaa pikkuhiljaa mennä usko koko satulantoppausprojektiin eikä vain mahdu minun järkeeni tällainen "asiakaspalvelu", että toppaajan vastauksia saa odottaa viikkotolkulla ja useimmiten käy niin ettei mitään vastausta koskaan tule. Toppaajan piti tulla näille kulmille maanantaina, mutta kas kun kone jolla Sommer-satuloita levennetään ja kavennetaan oli juuri sopivasti rikki! No, kai se nyt on ihan kohtuullista odottaa puolitoista kuukautta yhtä saakelin villanlisääjää? Armonaikaa on annettu ensi viikkoon ja jos toppaaja ei ilmaannu, vaihdan firmaa. Todella paska mäihä kun näitä Sommereita ei huolleta ihan joka satulapajassa! On kyllä käynyt mielessä koko satulasta luopuminen, kun yksi valintakriteereistä oli nimenomaan vaivaton ja helppo muokkauspalvelu...

Joten Pena urheilee vain narunpäässä taikka irti, minä en ole niin hullu että kiipeäisin sinne ilman satulaa varsinkin kun poni on käytännössä vain seissyt puolitoista kuukautta. Koin jo komean ilmalennon liinan päässä eräänä sateisena iltana, kun juoksutin Penaa parin kavaletin kanssa. Ponissa oli virtaa niin että virinä vain kävi, ja kun se sitten kolautti jalkansa puomiin, se sai hyvän kimmokkeen nykäistä pään polvien väliin ja ladata kunnon pukkisarjan. Ei siinä mitään, olen tottunut sen kimpoiluihin, mutta nyt liikkeen äkäisyys jotenkin yllätti minut ja lennähdin liinan päässä eteenpäin ja hukkasin tasapainoni. Pena säikähti tai "säikähti" kompurointiani lisää ja lisäsi pukitteluun vitosvaihteen ja ampaisi liikkeelle, ja niin minä irtosin maasta. Lensin komeassa kaaressa kirjaimellisesti rähmälleni hiekkaan, polvi ja leuka edellä osuin maahan ja suu toki hämmästyksestä auki... Hiekkaa sylkien kömmin ylös, pyydystin läpättävä liina perässään juoksevan ponin ja sitten muuten mentiin laukkaa. Ja lujaa ja monta kierrosta. Kurinpalautuksen jälkeen minun kavalettiharjoitukseni ei enää tuntunutkaan Penasta niin pitkästyttävältä ja saatiin ihan kelpo suorituksia.

Fyysiset vauriot: melko vähäiset. Henkisesti: ego koki kolauksen. Onneksi kukaan ei nähnyt.

Olen ilmoittautunut ensimmäisiin estekisoihini sitten 15 vuoden! Ja ei, en Penalla, vaan uudella tuntipuksullani Alexilla. Kivaa välillä hypätä hevosella jonka kanssa ei koko ajan tarvitse pelätä henkensä edestä...

Iiihahaa

Iiiihahaa. IIIIIIIIHAHAAA. IIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIhahaa ja sitä rataa!

Raportti blogihiljaisuuden takaa on lyhyt: Penalle ei sovi satula, se on ollut viikkoja laitumella ja lihonnut käsittämättömän muodottomaksi. Satulasepästä sain puserrettua puolipakolla kommentin, että tulee tännepäin "joskus syyskuussa". No ai kun kiva.

Mutta läskistä viis, laidunelämän ja tekemättömyyden sivutuotteena Pena on kehittänyt valtavan eroahdistuksen. Hevoset muuttivat talvitarhoihin ja talliin pari päivää sitten, ja kolmen kopla, Immu, Pena ja uusi tulokkaani Alex ovat ryhtyneet aivan mahdottomiksi kiljukauloiksi. Kyllästyin siihen että hevosten välinen napanuora on noin kaksikymmentä senttiä, ja erotin koko köörin omiin tarhoihinsa. Ja voi hyvä jumala sitä huutoa. Joka jatkuu. Ja jatkuu. Ja jatkuu.

Ehkä se joskus loppuu, ennen kuin naapureilla menee hermo ja minä tulen hulluksi. Mutta helvetti, tällainen ei vetele.