keskiviikko 11. heinäkuuta 2012

Täällä ollaan

Viikko on mennyt hiljaisesti ja vähällä liikutuksella. Pena polki molemmat etukenkänsä pois jo lomaillessaan, ja kun kaviot näyttivät kuluvan silmissä ja liikerata muuttui taas varovaisemmaksi, en uskaltanut ihan hirmuisesti ponia liikuttaa. Jouduttiin odottamaan kengittäjää melkein viikko extraa erinäisten syiden takia, mutta eilen viimein Pena sai poponsa ja tänään päästiin taas hommiin.

Eilinen kengitys meni jo tosi mukavasti, ei mainittavaa keulimista ja hermokin alkoi mennä vasta viimeisessä jalassa. Iso parannut edelliskertaan kuitenkin!

Tänään tehtiin leppeästi töitä kentällä ja voi kun olikin kivaa! Oma motivaatio on ollut jokseenkin hukassa viime aikoina ja vähän nihkeästi lähdin nytkin ratsastamaan, mutta Pena osasi oikeana hetkenä olla tosi kiva. Menin ihan perusjuttuja, taivuttelin ympyröillä kaikissa askellajeissa. Poikkeuksellista oli se, että Pena lähti heti alkuravissa hakemaan matalaan muotoon alas, todella pyöreäksi ja pitkäksi. Mikäs siinä, kehuin ja annoin toisen olla siellä! Myös laukat rullasivat hyvin tänään. Lopuksi tein hiukan käynnissä väistöjä, nekin toimi hienosti, ja työstettiin myös harjoitusravia. Myös harjoitusravissa Pena liikkui notkeasti ja haki pyöreästi alas, joten ei siinä auttanut muu kuin jättää treeni lyhyeksi etten olisi pilannut toisen hyvää fiilistä liialla grillaamisella.

Huomenna meillä on Marin tunti, katsotaan millä mielellä Pena silloin on. Toivottavasti hyvä tatsi jatkuu.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti