I love my pony

Siitäkin huolimatta, että yhden ainoan syyslaidunnuspäivän aikana Pena onnistui hukkaamaan laitumelle sekä riimunsa että toisen etukenkänsä, olen tänään kovin iloinen ponista!

Satula lähti torstaina toppaajan matkaan ja palautuu toivottavasti ensi viikolla. Ei kovin radikaalia muutettavaa, leveys ok mutta villaa liikaa ja vähän väärässä paikassa jolloin satula jää kummallisesti keikkumaan selälle. Pena käyttäytyi kohtalaisen mallikkaasti koko sovitusretken, eli autoon pakkaamisen, "vieraan" tallin (Pena on siis asunut useampia jaksoja tuolla tallilla joten ei se oikeasti sille mikään vieras paikka ole), itse satulansovituksen ja takaisintulomatkan. Sen verran kuitenkin hermostutti että hilsettä pukkasi hirmuisesti pintaan ja yksi komea ruikulipaska piti kaaressa roiskuttaa karsinaan.

Tänään halusin ratsastaa vaikka nyt meillä on satuloita käytössä tasan nolla. Ensin ajattelin mennä kokonaan ilman, mutta sitten päätin kuitenkin laittaa pyllyni pehmikkeeksi paksun padi-tyyppisen huovan, jota yleensä käytän Immulla (jolla ei käytetä enää satulaa lainkaan voimakkaasti painuneen selkänsä takia). Ja miten paljon yksi huopa voikaan tehdä! Juoksutin Penaa hetken ensin, mutta koska se tuntui laiskalta ja vetelältä ennemmin kuin räjähdysherkältä, kiipesin pian kyytiin. Eikä oloni ollut yhtään kiikkerä! Menin molempiin suuntiin askellejit läpi, ja kyllä, myös laukkaa, käytännössä siis ilman satulaa, pelkällä huovalla ja vyöllä jossa ei ole lainkaan jalustimia. Ja oloni oli tukeva, ponini meni hyvin ja rennosti, ei ollut likikään että keikahtaisin, ja ihan tuli olo että täällähän voi todella ratsastaa! Tämä jos mikä on mainiota, näillä jatketaan niin pystyn edes kohtalaisen tehokkaasti liikuttamaan Penaa siihen saakka, että satula taas kotiutuu.

Pena on muutenkin ollut kovin tasapainoisen oloinen ja tuntuu siltä, että se on vähän kaivannut takaisin töihin kaiken vetelehtimisen jälkeen. Ja niin olen minäkin kaivannut!

Kyydissä!

Ensin satulakuulumiset: niitä ei ole. Nyt alkavan viikon alkupuolella pitäisi selvitä jotain, saadaanko ko. sovittaja-toppaaja-muokkaaja tänne vai onko hänellä muualla niin paljon parempia asiakkaita ettei viitsi lähteä, vai pitääkö sitten lähteä metsästämään muokkausta muualta. Ilmeisesti isossa cityssä joku toinenkin tekee Sommereille jotain, joten jonkinlaista toivoa pidän yllä.

Mutta tänään päätin kuitenkin käydä Penan selässä. Ihan varsamaisella harjoituksella todella vain käydä kyydissä ilman vaatimuksia. Pena on ollut hyvin positiivisella mielellä aina kun olen liikutellut sitä maastakäsin, ja tuntunut siltä että se tekisi mielellään enemmän. Niin minäkin!

Juoksutin Penaa ensin molempiin suuntiin askellajit läpi, poni oli hyvin kuulolla ja rento ja rauhallinen. Satula näyttää päällisin puolin istuvan ihan hyvin, eikä se takapuoleenkaan tunnu mitenkään kiikkerältä, mutta jokin siellä on pielessä. Kiipesin selkään (huom. jalassani upouudet eli käytettynä ostetut ihka ensimmäiset nahkaiset ratsastussaappaani!) ja voi miten ponimaiselta Pena tuntui! Olen viime viikot keikkunut uuden tuntipuksuttajani Alexin kyydissä, ja vaikka Alex ei ole montaa senttiä Penaa isompi, se on kuitenkin hevonen rungoltaan. Pena tuntui lyhytkaulaiselta ja -runkoiselta, ja herkältä! Mutta jotenkin tosi pian tuli sellainen olo kuin olisi kotiinsa tullut. Muistin miten paljon tykkään Penaa ratsastaa.

Menin ihan vain pääty-ympyrällä muutaman kierroksen molempiin suuntiin kaikkia askellajeja, melko löysällä ohjalla enkä tosiaan vaatinut mitään, en edes asetuksia. Laukannostot ovat ne paikat, joissa satulan epäsopivuuden huomaa. Pena lähtee yhä vain lapa edellä sisäpohjetta vastaan ja laukkaan on vaikea lähteä. Kun se nostaa, laukka sujuu ihan hyvin mutta normaalia sen nostot eivät ole. Lopetin nopeasti kun kaikki meni hyvin, ja talutin loppukäynnit. Viivyin selässä ehkä kymmenen minuuttia, mutta olen ollut koko päivän hyvillä mielin, niin kivaa se taas oli! Kunpa saisin pian satulan kuntoon ja päästäisiin taas harjoittelemaan tosissamme.

Ilmalento ja edelleen ilman satulaa

Alkaa pikkuhiljaa mennä usko koko satulantoppausprojektiin eikä vain mahdu minun järkeeni tällainen "asiakaspalvelu", että toppaajan vastauksia saa odottaa viikkotolkulla ja useimmiten käy niin ettei mitään vastausta koskaan tule. Toppaajan piti tulla näille kulmille maanantaina, mutta kas kun kone jolla Sommer-satuloita levennetään ja kavennetaan oli juuri sopivasti rikki! No, kai se nyt on ihan kohtuullista odottaa puolitoista kuukautta yhtä saakelin villanlisääjää? Armonaikaa on annettu ensi viikkoon ja jos toppaaja ei ilmaannu, vaihdan firmaa. Todella paska mäihä kun näitä Sommereita ei huolleta ihan joka satulapajassa! On kyllä käynyt mielessä koko satulasta luopuminen, kun yksi valintakriteereistä oli nimenomaan vaivaton ja helppo muokkauspalvelu...

Joten Pena urheilee vain narunpäässä taikka irti, minä en ole niin hullu että kiipeäisin sinne ilman satulaa varsinkin kun poni on käytännössä vain seissyt puolitoista kuukautta. Koin jo komean ilmalennon liinan päässä eräänä sateisena iltana, kun juoksutin Penaa parin kavaletin kanssa. Ponissa oli virtaa niin että virinä vain kävi, ja kun se sitten kolautti jalkansa puomiin, se sai hyvän kimmokkeen nykäistä pään polvien väliin ja ladata kunnon pukkisarjan. Ei siinä mitään, olen tottunut sen kimpoiluihin, mutta nyt liikkeen äkäisyys jotenkin yllätti minut ja lennähdin liinan päässä eteenpäin ja hukkasin tasapainoni. Pena säikähti tai "säikähti" kompurointiani lisää ja lisäsi pukitteluun vitosvaihteen ja ampaisi liikkeelle, ja niin minä irtosin maasta. Lensin komeassa kaaressa kirjaimellisesti rähmälleni hiekkaan, polvi ja leuka edellä osuin maahan ja suu toki hämmästyksestä auki... Hiekkaa sylkien kömmin ylös, pyydystin läpättävä liina perässään juoksevan ponin ja sitten muuten mentiin laukkaa. Ja lujaa ja monta kierrosta. Kurinpalautuksen jälkeen minun kavalettiharjoitukseni ei enää tuntunutkaan Penasta niin pitkästyttävältä ja saatiin ihan kelpo suorituksia.

Fyysiset vauriot: melko vähäiset. Henkisesti: ego koki kolauksen. Onneksi kukaan ei nähnyt.

Olen ilmoittautunut ensimmäisiin estekisoihini sitten 15 vuoden! Ja ei, en Penalla, vaan uudella tuntipuksullani Alexilla. Kivaa välillä hypätä hevosella jonka kanssa ei koko ajan tarvitse pelätä henkensä edestä...

Iiihahaa

Iiiihahaa. IIIIIIIIHAHAAA. IIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIhahaa ja sitä rataa!

Raportti blogihiljaisuuden takaa on lyhyt: Penalle ei sovi satula, se on ollut viikkoja laitumella ja lihonnut käsittämättömän muodottomaksi. Satulasepästä sain puserrettua puolipakolla kommentin, että tulee tännepäin "joskus syyskuussa". No ai kun kiva.

Mutta läskistä viis, laidunelämän ja tekemättömyyden sivutuotteena Pena on kehittänyt valtavan eroahdistuksen. Hevoset muuttivat talvitarhoihin ja talliin pari päivää sitten, ja kolmen kopla, Immu, Pena ja uusi tulokkaani Alex ovat ryhtyneet aivan mahdottomiksi kiljukauloiksi. Kyllästyin siihen että hevosten välinen napanuora on noin kaksikymmentä senttiä, ja erotin koko köörin omiin tarhoihinsa. Ja voi hyvä jumala sitä huutoa. Joka jatkuu. Ja jatkuu. Ja jatkuu.

Ehkä se joskus loppuu, ennen kuin naapureilla menee hermo ja minä tulen hulluksi. Mutta helvetti, tällainen ei vetele.

Kiirettä ja odottelua

Lähestyvä syksy yllätti jälleen tänä vuonna tallinpitäjän, ja Pena on jäänyt todella vähälle liikutukselle viimeisen viikon aikana kun kaikki muut työt painaa päälle! Talli on nyt pesty ja seinät kalkittu, pikkuponipihattoon kaavaillaan remonttia koska talli tulee talveksi hevosia täyteen ja ponit pitää saada pihaton puolelle, ja heinä- ja turvelatoa on siivottu hiki hatussa jotta saadaan talven turpeet sisään. Kyllähän nämä työt on ollut koko kesän tiedossa, mutta jotenkin niiden alkamista on lykätty ja lykätty. No, nyt sitten kerralla kuntoon niin ehkä syksymmällä on taas aikaa harrastaa.

Toisekseen en ole tohtinut hirveästi Penaa ratsastaa, koska sen satula on sille jo melkoisen epämukava. Pena on niin herkkähipiäinen ettei se siedä epämukavuutta, ja tämän viikon hyppyvalmennuksessa sen jo tunsi että tietyt tehtävät olivat sille kurjia kun satula ei jaa painoa tällä hetkellä tasaisesti. Yritän nyt vielä jos lampaankarva satulan alla auttaisi sen verran, että pääsisin edes kevyesti liikuttamaan selästä käsin. Juoksuttaminenkin käy jaloille aika kovaksi jos sitä joka päivä tekee, ilman satulaa ei energiaa tihkuvan Penaponin selkään ole mitään asiaa, ja käynnin taluttaminen on jokseenkin turhauttavaa molemmille osapuolille. Pena kuitenkin laiduntaa yötäpäivää seurassa laajalla laitumella, jossa se todella liikkuu, juoksee ja pukittelee, niin siihen nähden on vähän kuin pisara valtameressä jos käyn vartin verran kävelyttämässä sitä jossakin pihatiellä. Hyödyt on lähinnä siinä ettei poni ihan villiinny.

Viivästys satulan kanssa johtuu nyt siitä, ettei satulaseppään saa yhteyttä. Tai saa kai, mutta vastausta ei saa! Naapurin kanssa yhdistettiin voimat ja ajateltiin kutsua seppä tänne, kun meillä olisi yhteensä sitten useampi satula + hevonen katsottavana, mutta vaikka viestistäni on jo viikko, ei satulaseppä vastaa. Inhoan tällaista "asiakaspalvelua" - pyydetään yhteydenottoa sähköpostilla johon ei kuitenkaan vastata. Tulee sellainen kakkoslaadun asiakkaan tuntu, jolle ei haluta myydä palvelua. Ilmeisesti hänellä on niin paljon asiakkaita ettei kaikkia tarvitse palvella vaan voi vain ohittaa yhteydenottopyynnöt ja valita kivoimmat hommat päältä... Kurja tilanne, normaalisti äänestäisin välittömästi jaloillani, mutta kun ilmeisesti vaihtoehtoista palveluntarjoajaa ei ole niin minkäs teet.

Viikon päästä olisi harjoitusestekilpailut sellaisella etäisyydellä että kannattaisi lähteä, ja niihin on menossa meiltä myös poniratsukko. Siellä olisi tarjolla puomiluokka johon voisin viedä Penan ihmettelemään, mutta satulatilanteen takia jahkailen ilmoittautumisen kanssa. Luultavasti todellisuudessa moni ratsastaa hevostaan täysipainoisesti paljon merkittävämmin epäsopivan satulan kanssa, mutta Penan kanssa olen oppinut ehkä vähän ylivarovaiseksikin, kun takapakkien riski on niin valtavan suuri jos se oppii että jokin tuntuu kurjalta.

Äh ja pah!

Avoa ja satulamurhetta

Mitäs juuri kirjoitin siitä että pitää antaa itselleen ja hevoselleen haasteita. Eilen oli Marin tunti, meillä oli seurana vieraileva tähti, pieni valkoinen tamma, ja kuin sopimuksesta Mari oli laatinut meille tunnin sisällöksi väistöjä käynnissä ja ravissa sekä avutaivutusta ravissa. Väistöistä suoriuduttiin melko mukavasti etenkin väistössä vasempaan, mutta oikea oli tällä kertaa huomattavasti heikompi sekä käynnissä että ravissa. Vasemmalle sen sijaan ravissa tuli pari niin notkeaa ja sujuvaa pätkää että hetken mietin, millä hevosella oikein ratsastan!

Avotaivutus onkin Penalle ihan uusi juttu, mutta siihen nähden se suoriutui todella hienosti. Avotaivutus oikealle oli väistöjen tapaan vaikeampi, eikä vasempaankaan tehty mitenkään kovin jyrkkää taivutusta, mutta hetkittäin Pena väläytteli hyviä askelia siihen malliin että se taisi saada jutun juonesta kiinni. Ravissa tehtiin sen vuoksi, että tahti oli helpompi säilyttää, ja vaikka ensin olin epäluuloinen aloittamaan kokemattomalla hevosella avotaivutusta suoraan ravista, totesin harjoituksen jälkeen että se taisi sopia Penalle oikein hyvin. Pena osaa olla sadalla mutkalla samaan aikaan, mutta kun sillä on selkeä etenevä ravi koko ajan päällä, se ei ehdi kiemurtaa niin paljon eikä toisaalta myöskään lyhetä rungostaan ja kaulastaan liikaa.

Häiriötäkin saatiin taas, vähän yli oman tarpeen. Ensin haettiin kentän päädystä laitumelta tammaa ja varsaa talliin, ja Pena, varsan virallinen hoitosetä, oli asiaankuuluvasti hermostunut ja huolestunut tilanteesta. Sitten pihalla vekslattiin autolla, trailerilla, autolla ja trailerilla, ja lopuksi vielä armas mieheni palasi peltotöistä traktorilla ja niittokoneella. Siinä kohtaa puuskahdinkin ääneen, että olisiko kylällä vielä joku joka voisi ajatella tulevansa meidän pihaan ajelemaan juuri nyt...


Sitten niihin satulamurheisiin.
Ostin Penan Sommer-satulan (korjaan, helvetin kalliin Sommer-satulan) Horzen satula-autosta, ja yksi ostopäätökseeni vaikuttaneista tekijöistä oli satulan helppo muokattavuus paikan päällä autossa. Auto kiersi kuitenkin näillä kulmilla kohtalaisen usein joten muokkausta olisi helposti saatavilla, ei tarvitsisi lähetellä eikä kuljetella mitään mihinkään. No niin, kuinkas sitten kävikään: satula-auto lopetti toimintansa. Hei hei kotipihassa muokkaus! Kaivelemalla sain kuitenkin tietooni yhden sepän joka alkaa Sommereita työstää, ja toki hänkin kiertää ainakin Etelä-Suomea, mutta jo pelkkä käyntimaksu oli niin suolainen että hiukan alkoi hirvittää.

Olen huomannut että satula ei jätä enää tasaista hikijälkeä Penan selkään tai satulahuopaan, vaan jäljet paljastavat satulan ikään kuin kelluvan etu- ja takaosansa varassa. Tilanne on siis melko sama kuin kolme kuukautta sitten, jolloin satulaa edellisen kerran muokattiin - levennettiin ja lisättiin villoja oikeisiin kohtiin. Hyvä asiahan se on, että Penan lihaksisto todistettavasti muuttuu ja kehittyy, mutta hiukan silti ottaa kupoliin ruveta taas metsästämään satulalle uutta muotoa.

Sivuprofiilia, huomaa joka suuntaan sojottava Fiskars-kampaus!

Selkä

Tässä meidän ongelmaselän ydin: selkä on lyhyt. Todella, todella lyhyt.

Eilen sitten vielä tihrustettiin Marin kanssa Penan selkää oikein tarkasti, ja ihan kuin sillä olisi ollut vähän turvotusta ihan heti satulansijan takana. Mitenkään Pena ei aristanut sitä kohtaa, mutta jotenkin oudon löysältä se tuntui. Hieroin siihen sitten samalla linimenttiä kun hoidin jalatkin, tuskin siitä haittaakaan oli.

Olin yhteydessä tähän satulaseppään ja hän pyysi Penasta kuvia edestä ja takaa ja istuu ja makaa -asennoissa. Eli siis kuvat selästä ja hevosesta ilman satulaa ja satulan kanssa ja ratsastajan ja satulan kanssa, ja myös hikijäljistä selässä ja huovassa. Näiden avulla toivottavasti selviää, olisiko mahdollista saavuttaa haluttu muokkaustulos siten että lähetän pelkän satulan postissa hänelle, vai pitääkö sitten vain kaivaa kuvetta ja pyytää seppä tänne käymään.

Tärkeää kuitenkin on hoitaa satula-asia kuntoon taas mitä pikimmiten ennen kuin satula alkaa tuntua epämukavalta ja vaikuttaa Penan työskentelyhaluun.

Ratsasta, ratsasta!

Älä matkusta.
Älä luista hommista siksi että hiki ja siksi että hengästys ja siksi että poni ei nyt jotenkin.
Keskity.
Vaadi, johdonmukaisesti ja lempeästi, mutta vaadi.

Puupenkki kentän laidalla ei syö poneja. Ei tässä kierroksessa eikä toisessakaan. Tee se selväksi joka kierroksella. Tee vielä yksi voltti ja aseta kunnolla poispäin siitä kammotuksesta. Sisäpohje.
On liikuttava eteen, ei ylös.
Ja niillä käsillä voi tehdä muutakin kuin kannatella. Liikuta hiukan sisäohjaa, näytä suuntaa. Kyllä siellä nyt jo voi pysyä ja vähän voi myös vaatia että siellä pysytään sen aikaa kun on hommat kesken.
Tahti, pohje. Eteen.
Kas noin.

Aseta tavoitteita.
Älä aina vaan niitä ympyröitä ja suoristuksia.
Tee vaikka väistöjä.
Tee niitä vaikka ravissa kun käynnissä ne jo sujuu.
Opeta ne sille ponille.
Aseta sillekin tavoitteita, anna sille iloa siitä että se oivaltaa.
Kas noin. Raviväistöt alulla, eihän se niin rankkaa ollut, eihän.

Ratsasta myös laukassa. Lempeästi, johdatellen, mutta ratsasta.
Älä tyydy siihen että pää ylös selkä alas kipitikipiti.
Pyydä eteen. Aseta taivuta työstä. Pyydä taas eteen. Istu ja ratsasta. Lonkka auki. Eteen. Yläkroppa pois makaamasta sieltä harjasta. Pyöreäksi, pyöreäksi! Vaadi jo vähäsen, kyllä se kykenee.

Mene ohi siitä puulaatikosta. Mene vaikka sivuloikka. Mene aina uudestaan. Kuin teletappi! Uudestaan, uudestaan. No niin. Voihan siitä ravatakin. Luukku ei aukea eikä hirviö tule esiin. Poni selviää sittenkin hengissä. Kehu. 

Ja kas.
Mikä rentous lopuksi. Hiki ja hengästys ja hyvä olo. Tyytyväisyys. Letkeä iso pyöreä rento. Matala. Maaaaaatala! Hieno. Aika hieno!

Tule alas.
Tule alas ennen kuin tulee säikähdys ja menee pilalle.
Tule alas ja kävele ja kehu. On ne sinun jalat vaikkakin väsyneet.
On tämä urheilua kun vain viitsii.
On tämä myös aika kivaa. Ja poni myös.
On se.