Voi käydä vaikkapa niin että pääseekin lähtemään koulusta jo klo 14, laps on vielä sovitusti mummolassa hoidossa ja tulee sieltä "omalla kyydillä" kotiin vasta parin tunnin päästä.
Voi siis käydä niin että on Ihan Omaa Aikaa satuloida poni ja mennä kentälle kokeilemaan, mikä on fiilis kun on kaksi päivää neuvoteltu tuntumasta ja kantamisesta ja yksi välipäivä nollattu päätä tunnin kevätmetsäsamoilulla (ja lyhyehköllä eksymisellä, onneksi Sports Tracker palautti takaisin raiteille). Voi käydä niin ettei tulekaan yhtään kiukkuperuutusta vaan voi vain huomata että ponin aivot ja kroppa ovat taas prosessoineet ja omaksuneet. Sitten voikin ajella lähes mitä vaan harjoituksia ja kaikki käy ja sujuu: tulee väistöä jossa on jo vähän ilmaa etujalkojen alla (poni itsekin tästä vähän hämmentyi, mites toi etujalka tosta viuhahti) ja tulee keskilaukkaa, ihan oikeaa keskilaukkaa: päästä paino alas satulaan pitkän sivun alussa, vain päästä, ja sieltä se tulee, tahdissa ta-da-dam ta-da-dam. Kulmaan paine pois, ulko-ohja koskettaa ulkosuupieltä ja siinä on harjoituslaukka taas. Näin voi tietysti käydä vain silloin kun ei ole mitään mahdollisuutta saada tätä hetkeä tallennettua...
Voi myös käydä niin että kun treenin lopuksi pukee ponille loimea selässä edelleen istuen, poni siinä itsetyytyväisyydessään ja rentoudessaan ravistelee päätänsä ja kaulaansa oikein kunnolla ja suitset tippuu päästä. Eipä siinä sitten muuta kuin maailmanennätysvauhtia jalkautuminen, suitset ylös hiekasta ja takaisin ponin päähän. Hupsanssaa. Sitten voi kiivetä takaisin kyytiin ja lähteä kiertämään rataa loppukäynneiksi, ottaa koiratkin mukaan. Voi käydä niin että on kamalan onnellinen siinä, sen tomppelin selässä jonka kanssa ei pitänyt mihinkään tämmöiseen pystyä.
Voi käydä niin että vasta jälkeenpäin huomaa kalenterista että tänäänhän on Pentin päivä! Se ehkä selittää.
Ehkä Pena toivoi kauheasti kaikkia nimipäiväherkkuja :) Hyvää Pentin päivää!
VastaaPoistaKyllä se herkkuja saikin vaikka en vielä tallissa tiennyt että on melkein sen nimpparit :) Olen ottanut tavaksi juottaa melassivettä ämpärillisen aina liikunnan päätteeksi ja Penahan arvostaa tätä elettä kovasti!
PoistaVau, Penahan on pistänyt jalalla koreaksi Pentin päivän kunniaksi! Tuntuu olevan liikkeellä tuota tuntuman hyväksymistä, sait taas viime postauksella munkin aivojen rattaat pyörimään. Samanlaista vempulointia kuin Penalla, samanlaiset peruutusjututkin alkuun, mutta kun itse vaan pysyi jämptinä, sen jälkeen tuli maastossa sellaista rintakehän nostoa ja etujalkojen irtonaisuutta, että olisin hieraissut silmiä jos käsiä olisin uskaltanut irrottaa ohjista. Että kiitos taas analysoinneista :D Susta tulee kyllä hyvä ratsastuksenohjaaja, kun täältä bloginkin kautta jo saa näin paljon lukemalla irti!- Kathy
VastaaPoistaVoi kiitos kivoista sanoistasi! Oma korvienväli täytyy olla kanssa oikeanlaisessa moodissa jotta onnistuu - jämäkkänä mutta ei liian kovana eikä yhtään kiukkuisena. Tätä itse opettelen...
PoistaHymy tuli huulille tätä lukiessa. Se on kyllä jännä, miten se pieni tuumaustauko usein loksauttaa palasia kohdilleen.
VastaaPoistaMutta onneksi suitset eivät pudonneet maastossa!
Kyllä, Pena ainakin on juuri sellainen "toisena tai viimeistään kolmantena päivänä ymmärrän"! Tosin luulen myös että tuo meidän heittämä (eksymis)maastolenkki antoi molemmille hyvää ajatusaikaa. Oltiin yhdessä, paineetta, ja metsissä on vaan sellaista taikaa että siellä on jotenkin eri tavalla auki ja läsnä.
PoistaJa juu, muakin hirvitti että miten ne suitset VOI tuolla lailla pudota! Mutta kun ei ole turpahihnaa ja hevosella on sellaiset säälittävät poninkorvat niin ei siihen näköjään vaadita kuin ravistus ja suunavaaminen ;) Onneksi Pena ei häipynyt mihinkään tai astunut suitsien päälle.