Tämä on elonmerkki

Kuittaan että hengissä ollaan, joskin pää aivan pyörällä. Aloitin tällä viikolla ratsastuksenohjaajaopinnot ja tänään vedettiin napakka 12 tunnin koulupäivä jonka päätteeksi ajoin hakemaan lapsen, laitoin sen nukkumaan ja lähdin hoitamaan omia hevosia. Huomenna autoni starttaa kotipihasta klo 5.20, koska olen aamutallivuorossa ja aamutalli alkaa klo 6. Sitä ennen pitää toki evästää omat hepat. Että jos ei kuulu mitään syväluotaavia Penantreeniraportteja niin syy on, sanoisinko, ajanhallinnallinen. No, ei tämän ihan tätä pitäisi kai joka päivä olla, vaikka epäilemättä tiukka vuosi onkin tulossa. 

Seuraavat kaksi viikkoa (ainakin) ratsastan niin koulu- kuin estetunneillakin sellaista puoliveristä ruunaa jonka selässä tänään koin itseni aivan aloittelijaksi. Kun se lähti raviin, en meinannut osata keventää. Sen liikkeet on isot jäätävät!! Poniratsastajan reidet ja vatsalihakset tulevat kirvelemään, sen osaan jo nyt kertoa. Minulla oli koko ajan tämän ruunan kanssa sellainen olo että se menee hirveän kovaa vaikka ei se edes mennyt. Sillä vain oli niin voimakkaat, isot askeleet. Kuulemma hän on hypännyt 135-tasolla. Sillä laukan voimalla en ihmettele. 

Lisäksi ensi viikolla tulee satsi kolmevuotiaita satulaan laitettavia joista aletaan puuhata ratsuja. Jotta voi opettaa ratsastusta ja korjausratsastaa valmiita ratsuja, on tiedettävä miten hevonen alunperin opetetaan ratsuksi. Käy järkeen, eikös?

Luntakin tuli, ehkä joskus kerkeän omallekin kentälle taas taaplaamaan nyt kun kelien puolesta siellä pääsisi jotain tekemään. Penalla on toinen etunen ollut semmoinen että en ole oikein tykännyt näkemästäni ja tuntemastani, siis nestettä sellaisessa kohtaa missä sitä ei normaalisti pitäisi olla. Toivon ja rukoilen että se on taas tänään sieltä laskenut lisää ettei kutsu jänneultra. Onneksi lumipussukalla on kätevä kylmätä. Poni liikkuu normaalisti eikä jalassa ole lämpöä. Mutta normaaliin, ruutikuivaan jalkaan verrattuna siellä on nyt jotain.