Tämän jälkeen Pena on käyttänyt lainasatuloita joissa kaikissa on ollut ongelmansa, yleensä liiallinen lavoille valuminen. Penan selkä on satulansovittajan painajainen: lyhyt, leveä, säätön, lavaton ja mahaa on vähäsen yli oman tarpeen. Lisäksi lainasatulat ovat kaikki olleet sen verran epäsopivia, että Pena on oppinut jännittämään selkäänsä ja liikkumaan lihakset jäykkinä, jolloin satula entistä herkemmin liikkuu eteen lavoille ja tappaa siinä kaiken eteenpäinpyrkimyksen.
Niinpä aloitin sopivan satulan metsästyksen. Päädyin lopulta sovittajan avustuksella hankkimaan Sommer Esprit -koulusatulan, jossa on lyhennetyt paneelit ja siivet, mutta silti 17,5 " istuin, johon siis mahtuu aikuisen ratsastajan takapuoli ilman että satula on lyhyeen selkään liian pitkä. Lisäksi Sommerin hankintaa puolsi se, että satula on kokonaan muokattavissa, joten vaikka se oli kertahankintana iloisesti yli suunnitellun budjetin, sen kanssa on toiveita että sen pystyy aina muokkaamaan ponin lihaksiston kehittymisen mukaan ponille sopivaksi.
Kireä pakkasjakso osui juuri pahaan paikkaan, joten satulan testaaminen on jäänyt aika vähälle. Ongelmista ei kuitenkaan ole päästy, vaikka näennäisesti sopiva satula saatiinkin: myös tämä liukuu eteen, s-vyöstä huolimatta. Syy on todennäköisesti siinä, kun Pena liikkuu selkä jännittyneenä, sekä myös vatsalihasten puutteessa: pallonmallinen maha työntää satulaa eteen, vaikka satula on rungoltaan sopiva Penan selkään. Ratkaisu: häntäremmi. Ei auta itku markkinoilla, nyt on nieltävä mielikuvat arvokkaasti liikkuvasta kouluponista ja lykättävä tuolle alkuun häntäremmi, jotta uusi satula saadaan muotoutumaan oikean paikkansa mukaan ja jotta Pena oppii, ettei tämän satulan kanssa tarvitse jäkittää selkälihaksia.
Operaatio häntäremmi oli kuitenkin helpommin sanottu kuin tehty.
Osasin aavistaa, että Pena ei ole häntäremmistä kovin mielissään. En ollut väärässä. Laitoin eilen Penalle silat selkään ja häntäremmin niihin kiinni, sitten liinan kanssa kentälle. Käynti oli vielä ok, mutta heti kun vauhtia piti lisätä, alkoi show. En ole koskaan nähnyt minkään hevosen pukittavan niin! Takajalat aivan suoriksi kohti taivasta joka ikisellä askeleella, häntä leiskahti aina niskaan asti kun Penapoika pisti pukkia tulemaan. Kerran se onnistui jopa saamaan koko remmin irti, siis hännän luikahtamaan pois. Myös hännän alapuolen iho oli hiertynyt ja ärtynyt raivoisasta repimisestä. Voi Pena minkä teit! Laitoin remmiin pehmusteen, kiristin sen uudestaan ja jatkoin sitkeästi juoksuttamista, kunnes Pena kykeni laukkaamaan molempiin suuntiin ilman pukkeja. Meillä on tässä vähän työsarkaa edessä ennen kun pääsen satulaan, luulen ma.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti