Laukkaa

Keli oli varsin suosiollinen tänään, kunhan ensin vain saatiin eilisen lumimyräkän jäljiltä kenttä kaivettua esiin. Yritän opetella Penan ratsastamisen suhteen suunnitelmallisuutta, ja tälle päivälle olin jo etukäteen päättänyt ottaa laukkaa selästä käsin, pukkiriskistä huolimatta.

Satulointi ei ole Penan lempipuuhaa. Se on todennäköisesti oppinut vastustelemaan satulointia siksi, että joku sen satuloista on ollut sille sen verran epäsopiva että tuntuu kurjalta. Itse satulan laittamista se ei enää potki, mutta vyön laittaminen saa jalan nousemaan. Olenkin edennyt satuloinnissa tosi hitaasti ja rauhallisesti, ilman pakkoa, koska haluaisin pyyhkiä vanhan muistijäljen pois. Laitan vyön aina aivan kevyesti mahaa vasten, niin löysälle että vyö vaan roikkuu vastinhihnoissa. Yleensä tässä vaiheessa koko poni on köyryssä ja jäykkänä ja keuhkot täynnä ilmaa. Rauhallisesta harjoittelusta on kuitenkin ollut apua, nykyisin Pena rentoutuu ihan muutamassa kymmenessä sekunnissa kun en vedäkään vyötä heti kiinni. Pikkuhiljaa laitan reikä kerrallaan vyötä kireämmälle ja pyrin aina kiristämään vain sen verran, ettei Penan tee mieli potkaista. Kumma kyllä, itse tiukkaan kiristäminen ei aiheuta potkimista, vain se ajatus siitä että kohta varmaan kiristetään.

Häntäremmin laittaminen on jo ihan ok, sitä Pena ei vastusta. Kuva on tärähtänyt koska en uskaltanut käyttää tallissa salamaa, mutta siinä se pahainen remmi ja iloisensininen pehmuste nyt näkyy. Poni mikä poni!

Karkuutinkin Penan tänään käytävällä kerran. Olen niin tapojeni orja että otin Penaltakin vain riimun pois päästä enkä laittanut ohjia kaulalle kun olin aikeissa laittaa sille suitset päähän... Olen tottunut Immuun joka seisoo vaikka tunnin jos sanon sille että seiso siinä. No, sinnehän se poni vilahti, takavasemmalle. Myös tätä ollaan harjoiteltu, että vaikka riimu puuttuu niin se ei tarkoita että sopii poistua. Nyt vaan unohtui se varajarru, ne ohjat kaulalta! Suitsittiin sitten pesupaikalla, tultiin takaisin ja toistettiin harjoitus, nyt poni pysyi aloillaan.

Kentällä tehtiin taas alkuun rentoa, etenevää kevyttä ravia, ja sen jälkeen siirtymiä, ensin käynti-seis-käynti, sitten käynti-ravi-käynti ja lopuksi muutamia ravi-seis-käynti. Istunnalla Pena hidastaa erinomaisesti, mutta liikkeellelähteminen on epävarmempaa. Pieneksi aivopähkinäksi otettiin molempiin suuntiin takaosakäännöksen alkuja, ja kyllähän sieltä irtosi muutama ihan oikeansuuntainen askel!

Sitten olikin laukan vuoro. Aloitin oikeaan kierrokseen koska se on Penalle helpompi. Nostossa käytin äänikäskyä apuna, nousi kivasti eikä pukkeja! Laukka on todella raakaa, jäykkää ja tasapainotonta, eli sen työstämistä on ehdottomasti luvassa tänä keväänä. Otin vielä toisen pätkän ja siinä sitten jo irtosikin pari ihan kunnon kokoista pukkia. Niistä huomautin raipannäpäyksellä lavalle, vauhti pois, hevonen taas rennoksi ravissa ja uusi nosto. Laukattiin vain pari askelta ilman pukkeja, siitä kehut ja käyntiin. Toistin saman kuvion vasempaan ja kutakuinkin samoilla linjoilla mentiin, jollain pätkällä perä kohosi, siitä tuli taas huomautus jonka jälkeen saatiin pieni pätkä laukkaa kaikilla neljällä jalalla, ja siihen oli hyvä lopettaa. Ravijäähdyttelyn jälkeen päätin lähteä kävelemään loppukäynnit pihatielle.

Pihalla oli lumilinko "väärässä paikassa" ja sitä piti jännittää ja kytätä mennen tullen. Pienen pohdintatuokion jälkeen Pena kuitenkin uskalsi ohittaa tuon monsterin, ja itse käyntiretkikin sujui varsin hyvin.

Olen tyytyväinen siihen että Pena alkaa tottua häntäremmiin ratsastuksessa. Ravissa se ei ole enää yhtään jännittynyt ja uskon että laukassakin saadaan remmistä johtuva hyppely pian pois, kunhan vain päästään laukkaamaan ja Pena tottuu siihen, että laukassa se häntäremmi todella hiukan tuntuu siellä. On myös kiva huomata, että vaikka ei tehdä kovin kummallisia asioita, Pena on silti työskennelleen oloinen joka kerta kun lopetetaan - ei hikinen, mutta suu erittää sylkeä ja mielentila on rauhallinen ja rento, tyytyväinenkin. Nuorella hevosella se on varmasti juuri se mihin pyritään!