Penalla oli pari huilipäivää tässä välissä edellisen häntäremmikokeilun jälkeen. Tänään laitoin häntäremmin satulaan kiinni - nyt Pena jännittyi ja köyristi selkäänsä jo käytävällä, kun remmi koski hännänalusta... Ajattelin, ettei tästä taida tulla yhtään mitään, mutta jatkoin rauhallisesti harjailua ja rapsuttelua, kunnes Pena rentoutti selän ja sain vähitellen häntäremmin kiristettyä. Ponille suitset päähän, liina kiinni ja menoksi. Otin toiveikkaana kentänlaidalle mukaan myös kypärän, vaikka olinkin melko varma että en pääse vielä tänään selkään.
Käynnissä ja ravissa ei ollut ongelmia. Hiukan Pena köyristi selkää kun ravissa häntäremmi ensimmäisen kerran tuntui, mutta kykeni jatkamaan kuitenkin. Vasta laukassa alkoi pukittelu, nyt jo huomattavasti laimeampana kuin edellisellä kerralla. Käskin Penaa vauhdikkaasti eteenpäin ja kehuin suureen ääneen kun kaikki neljä jalkaa pysyi laukan rytmissä. Tämä kyettiin tekemään molempiin suuntiin, ja voi iloa ja riemua kun satula oli vielä laukankin jälkeen siinä missä piti!
Päätin sitten tarttua härkää sarvista ja kiivetä kyytiin hetkeksi. Taivuttelin kevyesti käynnissä molempiin suuntiin ympyrällä ja otin myös pienet pätkät ravia ihan vain testatakseni, vieläkö on pukkinappula herkässä. Raviinlähtöä Pena vähäsen jännitti ja koitti nostaa selkää köyryyn, mutta reagoi hyvin eteenpäin kun käskin. Satula pysyi paikoillaan ja Pena ravasi elastisemmin kuin varmaan koskaan tähän asti minun kanssani! Miten pienestä asiasta voikaan tulla iloiseksi. Olkoonkin häntäremmi pikkuponien juttu, mutta jos se mahdollistaa rennosti ja halukkaasti liikkuvan hevosen jonka satula ei ahdista lapoja, me käytämme sitä. Niin, ja hankimme siihen myös lampaankarvaisen pehmusteen... Nyt siellä on tekokuituinen teddy joka ei ole hyvä, se hiostaa ja hankaa heti jos menee vähänkin ryppyyn.
Myöhemmin iltapäivällä ratsastin vielä Immulla ilman satulaa kentällä. Aikamoinen kulttuurishokki näiden kahden hevosen välillä! Pena on pieni, pyöreä ja sen oloinen, että sen tuntee koko ajan siinä allaan. Immu on pitkärunkoinen ja huojuvainen honkkeli, jonka kanssa aloitetaan aina siitä, että se kerää pitkän runkonsa ja kaikki jalkansa alleen ja lyhenee ainakin puolet pituudestaan. Vasta sitten voidaan ajatella ratsastamista. Vaikka ei sillä, Immu on minulle se kaikista tutuin, sen selässä olen istunut viimeiset kaksitoista vuotta, tunnen ja tiedän sen jokaisen liikkeen. Immun kanssa tekeminen on Penan jälkeen hermolepoa, olkoonkin että vanhaherra alkaa jo olla aika kankea koota ja taivuttaa. Mutta se on niin viisas, se tietää kaiken, ymmärtää puolikkaat eleet.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti