Monessa asiassa voi olla tuhma

... mutta sitten joissain asioissa voi olla lungimpi kuin moni muu.

En väsy ihmettelemään Penan mielenliikkeitä. Tänään illalla päätin että käyn vähän pyöräyttämässä sitä liinassa, jotta huomenna ei tarvitsisi (ehkä!) aloittaa ihan niin pinkeällä hevosella treenejä. Peltoilun jälkeen oli yksi kokovapaa ja nyt tämä liinaurheiluvapaa.

Meillä on tilanne se, että kentällä ei ole valoja. Ne piti purkaa kesällä latoremontin yhteydessä pois ja hups nyt on tammikuu eikä niitä ole "ehditty" virittää takaisin. Tosin enpä minä niitä juuri tarvitsekaan, koska olen illat aina lapsen kanssa kaksin eikä ratsastamisesta oikein tule mitään jos täytyy toisella silmällä valvoa uhmaikäistä. Ja vaikka lapsi olisikin kiltisti ja viihtyisi, niin vähintään sille iskee pissahätä juuri kun on itse päässyt laukkatyöhön. Joten, ratsastan aamuisin kun on toinenkin käsipari kotona. Mikä tarkoittaa sitä, että pimeässä ei ole tullut tehtyä pitkään aikaan.

Nyt iltainnostuksessani puin lapsen, virittelin sille otsalampun päähän ja vedin jatkoroikan avulla yhden työmaavalon kentän aitatolppaan. Hain hevosen kentälle, ripustin ulkoloimen toiseen aitatolppaan, puin suojat, kävelytin ja hölkkyytin liinassa. Eikä mitään! Ei niin kerta kaikkiaan mitään. Työmaavalo paistaa sopivasti silmään siitä aidannokasta, lapsi vilahtelee otsalamppunsa kanssa estevarastoon ja pois ja aidan ali ja pois, heittelee lapiolla hiekkaa ja lunta ja Pena vaan jolkottaa. Normisirkus, hoh hoijaa, olisi voinut laittaa puhekuplaan. Kyllähän se meni köyrylaukkaakin, mutta se johtui ihan vaan siitä että köyrylaukkaaminen nyt vaan on paljon siistimpää kuin mikään sivistynyt laukkaaminen. Mutta ei mitään häntä soihtuna pakoon -efektiä, johon totta puhuakseni olisi ollut kaikki edellytykset.

Osaa se joskus.

Apuohjalla onneen

Raflaava otsikko, eikö?

Meidän tapauksessa kyse on kuitenkin melko miedosta extraremmistä: martingaalista.

Ollaan tehty kaksi päivää koulua kentällä. Pohja ei ole vieläkään optimi mutta kun olen pitänyt tavoitteena ratsastaa aina sellaisesta kohdasta josta en ole vielä tallannut, on lumi tiivistynyt päivä päivältä paremmin. Tuntui, että kolmas päivä koulua olisi liikaa, joten piti keksiä jotain muuta. Kohtaloa uhmaten päätin viedä villikon pellolle. Omaa matkustusmukavuuttani lisätäkseni viritin Penalle lainamartingaalin.

Olen ajatellut, että Pena yleensä köyrii alaspäin niin ettei martingaalista olisi apua. Toisaalta siinä tulee kaularemmi samassa josta voisi tarrata kiinni jos meno äityisi pomppuisaksi. Ja ettei siitä ole harmiakaan.

Valinta oli oikea! Pena oli Penaksi oikein kiltti - kiivas ja pinkeä, kyllä, mutta ei totaaliriehaantumista. Ja kun tuli muutaman kerran halu ampaista pää taivaissa sivuliirtoa suuntaan X, olikin martingaali sopivasti vastassa. Puoli tuntia ravia ja laukkaa, pieni hanki. Perfect! Laukassa piti vielä mennä pikkaisen varmuusjarru hollilla, sillä Pena tunnetusti pukittaa kovastakin vauhdista oikein uskottavasti. Toivottavasti saadaan kelien puolesta jatkaa peltoharjoituksia, josko se vähentäisi pinkeyttä. Loppukäynnit piti tulla tekemään kentälle kun ei meinannut kierrokset laskea lainkaan...

Tirisee, tirisee

Ponissani nimittäin. Jokatalvinen veisuu siitä kun pohjat on paskat eikä missään pysty ratsastamaan. Kävelyhiippailu jäisellä kentällä ei paljon virtaa kuluta, ja kaikki pihasta poispäin suuntaava toiminta aiheuttaa ripaska-tanssin tyyppistä kyykkyhyppelyä. Eikä se jääliukkaus suinkaan rajoitu siihen kenttään, joten hauskaa on kuin 500-kiloisen heliumpallon ulkoilutus.

Eilen oli pakko ottaa vähän ravia ja laukkaa siinä missä pystyi - kentällä se tarkoitti n. kolmea metriä kerrallaan. On kyllä satanut lunta, mutta suojalumi jään päällä tarkoittaa hetkellistä tilsaa ja lipsuvia popoja. Pena oli lyhyt ja virittynyt ja kaikki eteenpäinpyytävä tarkoitti että se lyheni ja virittyi entisestään. Kun pyytämistä jatkaa, kuuluu PLIM ja poni kimpoaa ripaskalle. Vitsit vähissä.

Lopuksi käveltiin radalla, sinne oli tuuli tehnyt suojalumesta dyyniä ja onneksi oli - survoin ponin kävelemään piffaamaan niiden läpi jotta sain edes jotain luonnon omaa vastusta sen poukkimiseen. Kokeilin lopuksi ratsastaa sitä vähän pellolla ja yllättävän hanskassa se siinä kesti. Hemmetti kun se on niin äkäinen käänteissään ja kierteissään eikä siitä ikinä tiedä mihin suuntaan se ampaisee. Muuten voisikin ratsastaa pellolla vaan höyryjä pois, mutta kun tuo eläin ei ikinä etene suoraviivaisesti yhteen suuntaan vaan kykenee niin nopeisiin köyryloikkakäännöksiin että kyydissäpysyminen on oikeasti aika työlästä.

Turhauttaa.

Oma on aina oma

On suuri rikkaus saada ratsastaa erilaisia hevosia: nuoria ja vanhempia, toipilaita, projekteja. Olen hyvin otettu jokaisesta uudesta yhteistyökumppanistani, oli se sitten ihminen tai hevonen. Pienessä ajassa olen saanut mukavan määrän kaksi- ja nelijalkaisia asiakkaita, ja aina yhtä innostuneena ja avoimena nousen ensi kertaa uuden ratsun selkään.

Ja sitten vastapainona se kun pääsee kotona Penan selkään. Kun siinä näkyy ja tuntuu minun kädenjälkeni (hyvässä ja pahassa, krhm). Kun tulee fiilis, että joissain asioissa ollaan aika pitkällä. Vaikka senkin kanssa hinkataan perusasioita, niin silti. Pena jo tietää, että etuosan ja takaosan tulisi olla samoilla raiteilla, ja että haluan sen liikkuvan tahdissa, pyrkivänä, voimakkaana mutta kevyenä. Läheskään aina se ei pysty toteuttamaan kaikkia näitä asioita, ei ainakaan yhtä aikaa ja läpi liikkeen tai siirtymisen, mutta se jo muistaa mistä on kyse kun korjaan sitä. Ai niin ulkolapa takaisin linjaan. Ai niin piti odottaa. Enää ei tule niin usein sitä, että pitää ottaa käyntiin asti ja pilkkoa asia murusiksi saakka. On oltava onnellinen pienistä askeleista!

Tänään oli oikein hyvä fiilis. Pena kävi ensin tyhjentämässä itsensä eli juoksemassa vapaana kentällä. Kun sen korvien asento alkoi näyttää kesymmältä, mentiin talliin pukeutumaan ja aloitettiin ratsain.

Pari havaintoa itselle muistiin:
- Oikea takajalka on vähän laiska. Tuntuu tahdissa etenkin kun kone on kylmä. Näkyi tänään erityisesti väistöissä vasempaan. Pena kaatuu vasen lapa edellä ja kiirehtii, sen sijaan että pysyttelisi suorana takaosansa päällä ja työntäisi askeleet loppuun saakka.
- Laukassa nyt vain suoruutta. Suoruutta ja suoruutta! Molempiin suuntiin takaosa heijailee puolelta toiselle ja etuosa "vetää" laukkaa eteenpäin. Moottori taakse, etuosa siihen eteen. Avuksi loivat avot ja jos kenttä vähän paranisi, vastalaukat. Hiukan epämääräisellä pohjalla en halua tehdä vielä vaikeaa asiaa eli vastalaukkaa. Ei edesauta tasapainon löytämistä jos pitää varoa askeleitaan.
- Käynti-ravi -siirtymiset aika kivat! Ravi-laukka-ravi -siirtymiset, yyyyyyyyyyh. On se jännää. Lyhenee, tikittää, jännittyy, ahdistuu kun korjaa, ennakoi, sammuu, menee alta pois. Vasempaan laukannosto parempi, ihan hyvä oikeastaan. Tarttis sietää enemmän valmistelua ilman että ahdistuu.

Töitä siis on, sopivasti. Sekä sellaisia joista saa maallista mammonaa että näitä, jotka vain tuovat iloa ja toisenlaista rikkautta. Onneksi nämä näyttävät osin myös limittyvän keskenään! Ja koska tunnetusti kannattaa takoa silloin kun rauta on kuumaa, hain ja pääsin mukaan SRL:n valmentaja I -koulutukseen. Se kestää tämän kevätkauden ja kattaa etäopiskelun lisäksi kolme lähijaksoa Ypäjällä. Näistä ensimmäinen starttaa jo ensi viikolla. Seuraava lähijakso on sitten helmi-maaliskuun taitteessa ja silloin olisi tarkoitus raahata tuo oma villiratsu hevosten "isolle kirkolle" mukaan! Huihai!

Kurkkaus taaksepäin blogihistoriaan

Näin uuden, uljaan vuoden ensimmäisenä päivänä kurkataan pikkuisen taaksepäin blogini historiaan.

Perustin Penaponi-blogin alkuvuonna 2012. Nyt siis pyörähti käyntiin blogin viides vuosi! Blogini on kai kautta linjan ollut tosiblogeihin verrattuna pieni, teknisesti kömpelö, pitkien ja perusteellisten pohdintojen vuoksi ehkä raskaslukuinenkin. Blogi on ollut minun ja Penan päiväkirja, olen halunnut kirjoittaa täällä rehellisesti niin kuin asiat ovat. Olen kirjoittanut itselleni muistiin ja ollut arka luukuttamaan ja mainostamaan blogiani missään. Sain vilunväristyksiä kun törmäsin Facebookissa ahkerasti jaettuun linkkiin tänne minun puuhailupäiväkirjaani. Mitä ihmiset nyt ajattelevat??

Näissä viidessä vuodessa olen tuutannut eetteriin 428 postausta. Yhtäkään en ole poistanut enkä piilottanut, vaikka etenkin alkupään jorinoita häpeän toisinaan niin että karvat nousee pystyyn. Joku joskus taivasteli, miten pienen lapsen mutsi ehtii kirjoittaa blogia. Tunnustus: meidän ipana kohta 3 v. nukahtaa vain siten että minä istun makkarin lattialla ja pidän häntä kädestä. Sisustusteknisistä syistä ipana puristaa aina minun oikeaa kättäni, joten ainakin viimeisen kahden vuoden ajalta melko lailla kaikki blogipäivitykset on kirjoitettu makuuhuoneen lattialla joko päiväuni- tai iltauniaikaan, koiranpedissä istuen, pelkkää vasenta kättä käyttäen. On siis kirjaimellisesti ihan vasemmalla kädellä tehty koko roska!

Blogiani on katseltu 100 300 kertaa. Aika huikea luku siihen nähden, että rekisteröityneitä lukijoita on vain 53! Kaikkien aikojen luetuin kirjoitus on juurikin se joka linkkinä levisi Facebookissakin, Hei hei hevosvakuutus. Se on luettu 4555 kertaa.

Asia josta olen vilpittömän iloinen on se, että blogiani voi viimeisen vuoden-kahden ajalta selata sivutolkulla taaksepäin eikä joukossa ole kuin muutama satunnainen postaus johon ei ole jätetty yhtään kommenttia. Käytännössä siis joka kerta kun jotain julkaisen, kirvoittaa se kommentointia, keskustelua, myötätuntoa, vinkkejä, jotain. Se on ihanaa! Yhteensä blogissa on 1864 kommenttia tällä hetkellä - niistä toki n. puolet on omiani, sillä haluan vastata kommentteihin ja keskustella. Aivan sama, että blogillani ei ole seitsemääsataa rekisteröitynyttä lukijaa - minulla on aktiivisia kommentaattoreita, ja he te olette tämän homman suola ja sokeri. Kiitos!

Ja mikä ihaninta, blogini kommenttikenttä on pysynyt todella siivona ihan aina. Mitään asiattomuuksia ei ole lauottu enkä ole joutunut poistamaan mitään enkä pahoittamaan mieltäni mistään. Yksi ainukainen on jäänyt ikävällä sävyllään mieleen - kun Miku oli juuri lopetettu ja kerroin, että se ei kaatunut yhdellä laukauksella, joku halusi tiedustella, eikö ampuja osannut asiaansa vai mikä meni vikaan. Joo ei osannut, otin kadunmiehen ja annoin pyssyn ja sanoin että tuu tappamaan mun poni jonka kanssa oltiin tallattu viisitoista vuotta rinta rinnan. Haloo. Jotain tahdikkuutta, jookos. Niin, ja ihan viimeisimmässä haluttiin tietää ruokavaliostani. Kiva että kiinnostaa mutta ehkä kirjoittelen kuitenkin ennemmin vain hevoseni ruokavaliosta.

Pena on onneksi (tai no, en tiedä onko se niin suuri onni) ollut läpi blogin historian helppo kaveri tuottaa aineistoa. Sen kanssa hiki virtaa kun se on niin erikoinen tyyppi ja järjestää aina kaikenlaista pientä jäynää josta kertoilla.

Joo en kyl aatellu

Mutta ai että, pakko vielä kerran laittaa allekkain muutama kuva tästä pässikkeestä - on siitä vaan hevonen loihdittu vaikka aika surkeasta kuopasta lähdettiin! Tässä on minulle bloginpitämisen ydin. Muistaa mistä on tultu ja mihin on päästy ja haaveilla siitä, mihin vielä mennäänkään.

kevät 2012

kesä 2012

kevät 2013

kesä 2015

kesä 2016

Minä siis sanon kiitos kaikille jotka juttujani luette ja kanssamme myötäelätte! Samalla boogilla uuteen vuoteen.

Loppuun pieni kevennys hakusanoista joilla blogiini on päädytty. Olen keräillyt niitä v. 2016 ajan. Ei siellä mitään kovin raflaavaa ole, mutta jotakin hilpeää kuitenkin!


Greenline liikutuksen jälkeen - no anna vaan jos siltä tuntuu.

Hevosen kavio lämmin - yleensä on jottain pielessä.

Hevosen kengän kuluminen ulkosyrjältä - siitä on kyllä kirjoiteltu, koska Penan jalka-asennot on mallia itä-länsi-lounas-luode-kaakko. 

Silviisiin.

Kalkki mahahaava - kaikkea voi kokeilla mutta yleensä se eläinlääkäri ja Gastrogard ovat kallein ja toimivin ratkaisu. 

Kantapallon haava - jahuu kokemusta löytyy!

Sepä se.

Kokemuksia atlasnikamasta - jasso? Löysiköhän googlailija kaipaamansa kokemukset? En tiedä millaisia kokemuksia nikamasta voi olla. Siellä se on, hevosen niskassa. 

Miksi hevosta juoksutetaan narussa - sitä mietin välillä itsekin.

Sillai

Hevosen juoksutus irtona - minä lasken hepan irti (muistan sulkea portin), (maiskautan) ja katselen kun se menee.
Miten hevonen syö psylliumia - joko silleen että suu auki, haukku, jauhantaa, nielaisu, tai sitten niin että psylliumia on seinissä katossa takissa tukassa naamassa perseessä ja naapurissa viiden kilometrin päässä, mutta ei hevosen mahalaukussa.
Miten saaba poni syömään psylliumia - en ihan tiebä itsekään.
140 cm ponin painoraja - painorajoista kirjoitin joskus täällä, mutta Pena on kylläkin 150 cm poni.
80 kiloinen ratsastaja - en tunnusta olevani. Tosin aion vielä pitää arvauskilpailun painostani joskus, palaan tähän myöhemmin!
Shetlanninponin paino - jaha, löytyiköhän vastaus? Miku oli 97 cm shetlanninponi ja arvioisin että se painoi 200-250 kg.
Bates-satulan säkätila / lavat tulevat pitkälle sopiva satula - no siinäpä kryptinen hakuehto! Meillä oli joskus aikaa sitten sovituksessa Batesin ponikoulusatula. Persiini ei mahtunut siihen. Ei muuta näkemystä ko. satulamerkistä.
Kardaalikanava hevonen - kas, on löydetty ihan uusi osanenkin hevoseläimestä! Karpaalikanavasta olen joskus jotakin sanaillut.
Vanha hevonen hampaat puuro - älä rupee. Nappi otsaan on helpotus omistajalle ja hevoselle.
Hammassairaudet hevonen - no siitä EOTRH:sta ikävä kyllä on kokemusta.
Eotrh-syndrooma - kts. edellinen
Hevonen ahmii greippiä - ei muuten ahminut, kokeiltu on.
Rohkea ei ole se joka pelkää - ei ole ei!
Säikky hevonen - hep!

Sitkeästi blogiin saavutaan myös hakemaan tietoa tai "tietoa" kraniosakraalihoidosta (josta olen kirjoittanut tasan kerran), Vision-sylinterikuolaimesta (jonka olen jo myynyt pois), Swich-pour-onista (jota en ole saanut aikaiseksi hankkia pariin viime kesään vaan todennut paremmaksi roudata hepat talliin suojaan pahimmilta verenimijöiltä), Sommer-satulasta (jonka myin vuosia sitten) ja Eclipse psylliumista (jota syötän jos se sattuu putoamaan, Pena ei toistaiseksi ole osoittanut tarvetta kuurille sen yhden ainutkertaisen olen vinkuvan täynnä hiekkaa -episodin jälkeen).

Yleisin hakusana on kautta linjan ollut, uskomattoman yllätyksellisesti...

penaponi.

Aika jännä juttu.

Jo joulu joutui

Joulu tuli, oli ja meni. Kelit ovat etelässä hiissanneet aivan vallan ihmeellisesti vesisateesta jäiseen hyhmään ja tänä aamuna oli yllätys suuri kun maassa olikin liki kymmenen senttiä lunta! Minun kun piti alkaa rouhia jäistä kentänpintaa ratsastuskuntoon. No ei sitten, käyhän se näinkin.

Tallin ovelta

Joulun aika on yllätyksiä täynnä. Tuli toivottuja lahjoja ja ei-toivottuja lahjoja ja jotain aivan odottamatonta myös. Kaikelta siivoamiselta ja vieraiden viihdyttämiseltä olen ehtinyt vähän ratsastellakin. Kuvat tältä päivältä!

Toivottu lahja: kuvien treenitakki. Yhdistelmä kevyttoppaliiviä/takkia ja teknistä kangasta. Pysyy kylmänarat paikat lämpiminä mutta hikoavat paikat viileinä. Tykkään!

Ei-toivottu lahja: Tapaninpäivän aamuna tein aamutallin ihan normaalisti enkä tajua miten ykskaks iski aivan hillitön kramppi selkään, lapaluiden väliin. Minulla tulee helposti hermopinne yhteen nikamaväliin mutta saan sen nykyisin itse auki. Tämä kramppi veti koko kropan niin jäkkiin ettei auttanut kuin kölliä keittiön matolla selällään ja henkiä ihan vain pinnallisia pikku hengityksiä. On yritetty särkylääkkeet ja -voiteet ja rullailtu pilatesrullalla (mikä yleensä pinteen avaa) ja liikuttu ja levätty ja ties mitä. On vaan ja kiristää. Nyt jo sen verran parempi että pääsen liikkeelle, mutta auts. En tykkää!

Ajattelin, josko Pena tarjoilisi pikku rytkäytyksen joka järjestelisi nikamani taas kotoiseen järjestykseen, ja kiipesin kyytiin. Ei tullut kekkulointia tällä kertaa. Tuli muutamia kuvia joista tein muutamia havaintoja.

1. Käynti on kamalan vaikeeta. Valitsin käyntikuvista parhaan ja sekin on tämmöinen. Rintakori alhaalla mennään, takakorkeus loistaa ja mikä on tuo ratsastajan takanoja herranjesta sentään.

2. Supsun supsun. Ravaako se vai peruuttaako. Yritys on ravata vaan aika ankeeta on. Kuva tosin on otettu sen jälkeen kun Pena kompastui laukassa, suuttui, pukitti, rynnisti ja otin sen takaisin haltuun. Korvakin on ihan rutussa kun sinne meni varmaan suuttumuskärpänen.

3. No niin! Parempi meininki mutta epätarkka kuva! Elämä on. Toverit koirat vartioi ja suojaväriin pukeutunut ipana pyllistelee hiekkalaatikossa.

4. Laukannosto ja palikat kohdillaan! Satula on muuten Amerigo Vega Siena Special Monoflap, jäi meille vuokralle ja katsotaan, löytäisikö se meiltä ihan pysyvän kodin.

5. Lisää laukkaa, vaan hetkinen nytkö olen etukenossa?! Joo-o. Note-to-self: nyt vauhtia siihen valmennusasiaan.

Meidän talven työsarkaa ovat aivan vallan perusasiat. Suoraksi, pohkeiden väliin ja pohkeiden eteen, tuntumalle. Se vaatii yksitoikkoisen oloista perusratsastusta, loputtomasti kääntämistä, uudelleen ja uudelleen etuosan korjaamista takaosan reitille, jalalla muistuttamista että eteen mennään silloinkin (ja juuri silloin!) kun ranka hetkellisesti suoristuu ja paino siirtyy takajalkojen kannettavaksi. Sinun täytyy odotuttaa etujalkoja jotta voit ajaa takajalkoja, sanoi kouluratsastusope, uudestaan ja uudestaan. Ja sitä me harjoitellaan.

Maailman nätein punainen!

Ja se odottamaton jouluylläri: Sain ratsastusopen töitä. Pari päivää viikossa isolla pirkanmaalaisella laatutallilla, täydet ryhmät, ratsastajia alkeista heA -tasolle, lapsista sennuihin. Aivan huikean jännittävää ja kutkuttavaa! Ja lopun ajasta kuljen ympäri maakuntaa opettamassa ja ratsastamassa. Kas kummaa, taas taitaa tulla leipä pöytään hevoshommista.

Uusi, tuleva vuosi näyttää yllättävän valoisalta.

Kannattaako harrastehevosta klipata?

Olen viime aikoina pohtinut, kannattaisiko minun klipata Pena. Sitä ei ole koskaan klipattu, joten pohdintojen toteensaattaminen voisi kaatua jo klipperin käynnistämisvaiheeseen... Mutta katsotaanpa asiaa nyt ensin teoriatasolla.

Olen aiemmin ollut vähän klippaamista vastaan. Tai pikemminkin olen ajatellut, ettei maneesittomalla tallilla asuvaa, suht kevyttä työtä tekevää otusta ole mitään järkeä klipata. Mielipiteeni on toki muodostunut siltä pohjalta, että omat hevoseni ovat olleet klippaamattomia ja minusta kuivatusloimihässäkkä on vain kuulunut kuvioon talvisin. Koulun myötä pääsin a) klippaamaan itse ja b) toimimaan klipattujen hevosten kanssa, ja totesin että onhan sellaisen kaljun hevosen hoitaminen vaan niin paljon yksinkertaisempaa ja nopeampaa kuin karvaturilaan. Kun tulee hiki, hevosen voi hyvällä omatunnolla huuhtoa puhtaaksi eikä hiki jää nahkaan hautumaan.

Penan klippaamista puoltaisi ainakin nämä asiat:

1) Se hikoilee liikutuksessa lähestulkoon joka kerta.
2) Sillä on taas, viime talven tapaan, toisessa lavassa jotain ihmeellistä rupinäppyä mitä ei kesällä esiinny. Mitä se on? Liittyy jotenkin varmasti loimen/karvan alla hautumiseen.
3) Se on joka tapauksessa loimessa läpi talven koska ei tarkene ilman.
4) Ratsastan pääasiassa aamupäivisin: Pena menee aina liikutuksen jälkeen ulos.
5) Ratsastukseen ja hevosenhoitoon käyttämäni aika on rajallinen, joten moneen kertaan loimien vaihtaminen tarhaan ei useinkaan ole mahdollista.
6) Nihkeät loimet hautoo (kts. kohta 2)

Klippaamista vastaan on kuitenkin myös muutama asianhaara:

1) Tarttis ostaa kamalasti uusia loimia (toisaalta loimishoppailu on myös aivan vallan ihanaa puuhaa, mutta kukkaro irvistelee vastaan) - sisäloimet ja paskimpien kelien varaloimet ainakin, jos käykin niin ettei nuttu kuivu yössä.
2) Loimien kuivaaminen ja peseminen. Jos on koko ajan puku päällä, pitää loimen olla kuiva ja puhdas. Tosin hyvän loimen materiaali on tänä päivänä oikeasti tosi hyvä, joten ei tämä ehkä ole oikea ongelma. Loimenmentävää pesukonetta ei tosin ole omasta takaa, joten kesken kauden pesemistä varten tulisi loimipesulareissu ja -lasku.
3) Meillä on iso talli jossa vain kaksi hevosta -> tallin lämpötila on hevoselle sopiva +2 - +8 astetta. Mutta kaljurotta ei siellä pärjää ilman yöpukua. Pitäisi siis olla puku päällä ulkona JA sisällä. Mikä on minusta ehkä vähän nuivaa, kts. kohta 4.
4) Kukkahattuminä. Minusta hevosen pitää saada olla ilman vaatetta edes joskus. Penan kohdalla se on karsinassaoloaika, n. 10 h / vrk. Silloin se saa pyöriä turpeessa ja pörhistella karvojaan niin kuin tykkää.
5)  Penan karva ei oikeasti ole mitenkään kovin kummallinen. Se on melko silkkistä eikä sillä ole kamalan suurta lämpöarvoa. Sellainen karva ei kuivu mitään älyttömiä aikoja ja sen voi vielä kevyesti huuhtaistakin jos tiukka paikka tulee. Mutta ei se klipattua vastaa kuitenkaan.
6) Ei ehkä vastustava seikka mutta hidaste ainakin: ei ole omaa klipperiä. Saahan niitä lainaan ja vuokralle mutta oma vaivansa siitäkin jos säännöllisesti haluaa ajella.

Tilanne on siis tasan 6-6.

Toistaiseksi poni on karvoissaan. Ja joka reenin jälkeen pähkäilen, mitä laitan sille ulos päälle. Fleece sinne toppaloimen alle? Mihin se kosteus sitten siirtyy, sinne toppaloimen vanuun? Ja sillä loimella pitäisi viihtyä seuraavat 12 h pihalla? Äh.

Mitä sinä ajattelet? Onko hepallasi karvat vai ei, ja miksi?

PS. Joku sanoo kuitenkin että tee osaklippaus niin pärjää sisällä ilman loimea. Mutku sellainen on niin ruma!! (Tämä oli nyt puolitotinen vitsi. Kuka meitä täällä landella katsoo, ei kukaan, mutta jos omaa silmää särkee niin on sekin aika kurjaa.)