Mun poni on paras

Otsikossa olennainen.

Vähitellen alkaa tuntua siltä että haluan taas tehdä muutakin kuin nukkua. Tänään ratsastin vähäsen. Ollaan aika telakalta palaavan tuntuisia molemmat, poni ja minä, mutta koitan olla kaikessa armollinen. Etenkin itselleni. Käytännössä ratsastamaton poni ei voi olla samassa balanssissa kuin silloin kun sen liikkuminen on ollut säännöllisempää. Vaikka siis tämän vuoden ajan meidän säännöllisyys on ollut monen muun epäsäännöllisyyttä, mutta kuitenkin.

Iloitsen siitä, miten rennoin kasvoin Pena tulee kanssani hommiin, miten se ei piittaa pellolla pauhaavasta puimurista eikä seinärempan myötä muuttuneesta kenttänäkymästä. Miten se pärskii ja tuntuu siltä että liikkuminen tuo senkin kroppaan hyvää oloa. Miten mielellään se tekee. Miten levollinen se on kun hoidan sitä tallissa, miten sen ei ole kiire eikä tarve sohlata mitään ylimääräistä.

Laukka on aika kurjassa jamassa, siinä tekemättömyys paljastuu. Se on vähän kulmikasta ja jotenkin ponnetonta, ja koko kropan läpi tuleva rentous jäi ainakin tänään vain tavoitteeksi. Ei se mitään. Kyllä se sieltä taas löytyy kun jumpataan. Nyt en jaksa olla huolissani, olen vain iloinen siitä että Pena on, ja että sen kanssa tekeminen tuntuu taas kivalta.

Tapahtuneita tapahtumia

Lämmin kiitos vielä kaikille edelliseen kirjoitukseen tsemppaavasti kommentoineille!

Lyhyesti kirjaan ylös tässä kirjoitustauon aikana tapahtuneet pääkohdat:

Ilmalento nro 2. Ja esteillä taas. Harjoiteltiin kuivahautaa ja Yön musta kimo oli ollut siinä kiikun kaakun että meneekö se yli vain ei, mutta muutaman kiellon jälkeen se kuitenkin selviytyi vetohevosen avulla haudasta yli. Sitten kun hauta oli osana pientä rataa, toin hevosen paineella sitä kohti ja hevonen teki opettajan sanoin apinaloikan - jarrutus esteen juureen ja järjetön loikka selkä köyryssä yli ja nasta lautaan. Minä irtosin korkealle, tajusin että nyt tärähtää ja laskeuduin nurmeen persaus edellä ja pää viimeisenä, ikävästi taakse retkahtaen. Mukaani sain jalustimen hihnoineen päivineen (tämän vuoksi niitä jalustinkoukun päissä olevia lukkoja ei kuulu taittaa kiinni!). Ratsuni sen sijaan kiihdytti komeaa laukkaa jalkapalloareenan kokoisen nurmikentän ympäri, rykäisi aidasta läpi ja kaahasi kilometrin matkan talliin - vain jotta se haettaisiin sieltä takaisin saman tehtävän pariin. Nythän se vasta näytti heränneen, totesi ope kun olimme hetken keräilleet itsejämme ja suoritimme saman radan uudestaan. Näköjään tätä ratsua pitäisi aina laukkuuttaa vaahtohiessä vapaana ympäri kylää ennen kuin sen saa oikeasti avuille. Ei ole tämä tyyppi yhtä kohtelias kuin se ilmalento nro 1 -ratsu!

Jäihän siitä taas hiukan jännitystä, mutta armoa ei tunneta ja seuraava koitos samalla areenalla oli sitten meikäläisen ensimmäiset estekilpailut. 80 cm iloisessa vesisateessa, kahdeksalla virhepisteellä kun kisavilliintynyt valkoinen ei taaskaan oikein ollut avuilla. Virhepisteistä huolimatta olin ja olen edelleen itseeni supertyytyväinen. Siellä minä kisasin esteitä ilman pelkopeikkoa olalla.

Ykkösesteeltä ei pudotusta vaan reipas turvaväli puomeihin...

Lentävä valkoinen lihapulla!

Hatunnosto ja kiitos kuvista Henskun valokuvaus - tuolloin todella tuli vettä kuin saavista kaataen, en mitenkään tajua että joku jaksaa kuvata 70-ja-jotain -lähtijän luokkia noissa olosuhteissa!

Sama valkoinen lihapullahevonen joutui nutturoitavaksi estekilpailuja seuraavana päivänä ja lähdimme hakemaan estehevosen ensimmäistä koulukisatulosta luokasta he B:3. Tämä oli minun ensi kertani kakkostason kisoissa, kahden tuomarin edessä. Radasta ei jäänyt paljon kerrottavaa jälkipolville - tiesin jo verryttelyssä että laimeaksi jää koska en saanut hevosta niin hyvin läpi kuin olin toisinaan treeneissä saanut. Tämä valkoinen on melko mukavuudenhaluinen kaveri, se menee hyvin kaksi-kolme askelta ja heittääntyy sitten taas vasten ratsastajan apuja, kanna sää. En saanut siihen verryttelyssä sähköisyyttä joten itse suorituskin jäi tasaiseksi puurtamiseksi. Prosentteja 62,614% ja sijoitus neljänkymmenen lähtijän luokassa jossain puolenvälin paremmalla puolella. Tuomareilla oli keskenään aika isot näkemyserot, toinen arvosti yli 63% edestä ja toinen niukin naukin 61%.

Olin ilmoittautunut seuraavalle päivälle vielä he A -luokkaan, mutta peruin starttini. Olin oikeastaan tehnyt päätöksen perumisesta jo pitkälti ennen tuota tahmakkaa B-rataa, koska koin ettei ole järkeä lähteä vääntämään A:ta jos jo B:n tehtävät tuntuvat nihkeiltä. Toisekseen A:n startti olisi ollut viikon ainoana vapaapäivänäni, ja tuo edeltänyt koulukisapäivä oli sellainen kuiviin imevä aikatauluhelvetti: Kuudeksi aamutalliin, puoli kahdeksaksi letittämään ja laittamaan omaa ratsua, verryttely, kisäsuoritus, hevonen pois, kakkoshevosen liikutus, ja päälle kahdeksan tunnin työnakki kisakansliassa. Liki itkua tihrustaen pyysin iltakahdeksalta päästä kotiin että ehtisin edes nähdä lapseni sen päivän aikana. Yhtään en katunut etten lähtenyt seuraavana päivänä kisaamaan - joillain asioilla vain ei ole hintaa.

Estekisastartteja oli jonossa enemmänkin, mutta sairasloman myötä ne peruuntuivat. Sen verran voimakasta on väsymykseni, etten jaksa olla edes harmissani.

Joku raja

Jokaisella on rajansa. Toiset ovat viisaampia niiden hahmottamisessa ja toiset eivät opi sitten millään, vaikka ei olisi ensimmäinen eikä toinenkaan kerta kun niitä rajoja käydään kokeilemassa.

Minä väsyin.

Minulla on huima motivaatio opiskella ja tehdä ja kehittyä ja päästä eteenpäin, mutta kun jaksaminen loppuu, se loppuu. Olen painanut hurjia päiviä koulussa ja hoitanut siihen päälle kodin ja lapsen ja hevoset kotona. Sitten tuli viikon loma jonka nukuin, nukuin, nukuin. Yhden ainoan kerran jaksoin ratsastaa Penalla, vaikka se jos mikä on minulle tärkeää. Ja kun olisi pitänyt palata takaisin kouluun elpyneenä ja virkistyneenä, sain sydämentykytystä ja ahdistusta - ei en jaksa, ei en selviä. 

Lääkäriltä tuli kolmen viikon sairaslomalappu. Nyt minä sitten huilaan lääkärin määräyksellä kun en muuten osaa tai pysty. Ehkä tämä tästä taas iloksi muuttuu.

Kuinka paljon

Kuinka paljon yksi poni voi lihota kolmessa viikossa?

Vastaus näyttäisi olevan että aika paljon. Tänään viimein katkesi kolmen viikon kouluputkeni ja talutin Penan talliin lähempää tarkastelua varten. Tai onhan se tallissa ollut liki joka päivä, aina kun on ollut ötökkäkeliä niin hevoset tulevat laitumelta talliin huilaamaan, mutta en ole ehtinyt muuta kuin tsekata että on pää ja neljä jalkaa ja kenkää ja ettei missään turvota eikä ole nahka rullalla.

Nyt turvotti vähän kaulan alta, siitä kaulalaskimon kohtaa. Luulen että siitä on joku paarma purrut oikein mehevästi eikä kyse ole sen vakavammasta, mutta laitetaan seurantaan. Pena oli seurallinen ja superkiltti, luuli vissiin etten ikinä enää paijaa sitä kun olen nämä viime viikot vaan käynyt kääntymässä tallissa ja laitumella. Täytyy muuten mainita että tällä viikolla Pena kengitettiin ensimmäisen kerran niin etten ollut itse paikalla (koska aikatalut), ja jälkeenpäin tuli kengittäjältä viestiä että Pena oli käyttäytynyt oikein hyvin! Tosin mieheni oli käynyt siellä vilkaisemassa ja kertoi, että kerran Pena oli purrut kengittäjää persiistä ja pari kertaa nyppinyt jalkaansa pois. Kertonee kuitenkin siitä käyttäytymisskaalasta jotain, kun kengittäjälle ei ollut näistä jäänyt mitään hampaankoloon vaan hän oli poniin tyytyväinen.

Meillä on täällä vielä sellaistakin eksotiikkaa että kenttää reunustava heinälato on remontissa. Siitä puuttuu koko kentänpuoleinen seinä ja ennen kuin seinä voidaan rakentaa uudestaan, täytyy antura valaa uudestaan. Ja ennen kuin antura voidaan valaa, pitää kaivaa salaoja. Ja niin edelleen. Homma etenee hitaasti eli hitaasti, ja sydämeni itkee verta kun kentällä on kasoja isoa mursketta, mutaa, puunsälettä, sahanpurua, kiviä ja työkaluja ja pressuja. Traktorikin on ottanut pitkäaikaisparkin sieltä.

Sinne sekaan sitten vein kolme viikkoa lomailleen Pentin. Odotin että sen silmät pullahtaa poskille järkytyksestä, mutta mitä vielä. Pena kävi työntämässä päänsä kottikärryihin, traktoriin ja kurottajan kouraan ja oli sitten valmis hommiin.

En todellakaan tehnyt mitään ihmeellistä, hain vaan Penan tuntumalle ja suoraksi kaikissa askellajeissa. Hiukan notkistavaa avotaivutusta ja ihan vähän vastalaukkaa suoristukseksi, mutta muuten hyvin sellaista matalan vaatimustason liikkumista. Pena yllätti todella positiivisesti - se tarjosi enemmän ja kootumpaa ja korkeampaa kuin pyysin ja oli niin virkeä ja liikkuvainen että ihan hämmennyin. Piti todella toppuutella sitä että pysy siellä matalammalla vaan, ei tarvita koko repertuaaria nyt. Muutama ryppy tuli heti aluksi kun takaosa oli taas massiivisen paljon vasemmalla ja koitin suoristaa ponia enemmän oikealle ohjalle. Piti yrittää poistua takajalkapiruetin varassa koska kamalan vaikeita juttuja pyysin, mutta kun ei saanut poistua vaan piti silti koittaa ottaa apuja vastaan niin lopulta sitten mielikin tyyntyi.

Jäi todella hyvä mieli tästä, Pena oli niin super-asenteella tekemässä! Minä aina moitin sen työmoottoria, mutta nyt todella tuntui että se nautti kun pääsi töihin. Katsotaan mahdunko huomenna remontin keskelle ratsastamaan vai pitääkö ottaa joku aamuyön vuoro.

Kaikki mun virheeni

Sori vaan kaikille jotka lukevat blogiani kouluratsastusanalyysien toivossa - täältä pesee taas esteratsastusajatuksia.

Eilen selvitin hyväksytysti läpi toisen estenäyttöni. Ratsastuksenohjaajaopiskelijat tekevät kolme estenäyttöä, rata 3, rata 4 ja rata 5. Nämä ovat nimenomaisesti koulutusta varten laadittuja tasonäyttöratoja, ja esim. ratsastuksenopettajilla on muistaakseni loppukokeena rata 7, jossa on vaikeutta sitten jo aivan helvetisti aika paljon enemmän. Ja mikäli muistan oikein niin harrasteohjaajien loppunäyttö on tuo rata 3, josta siis ratsastuksenohjaajat aloittavat.

Joku ehkä muistaakin, että minun rata 3:seni meni vielä vähän paniikinsekaisissa tuntemuksissa Ison Vaalean kanssa setälaukkaa peruuttaen ja arvosanaksi tuli 1 (asteikolla 1-3). Nyt ratsunani on toisen, vähän vähemmän iso vaalea, tuo edellisessäkin postauksessa mainittu Yön musta kimo, joka alleolevalla videollakin esiintyy hyvin nimensä veroisena, aivan hillittömän likaisena. Olen ratsastanut tätä hevosta nyt kaksi viikkoa ja näyttöpäivä oli neljäs yhteinen hyppykertamme. Tällä kimolla on suuri, kauhova laukka jossa istuminen saa hien tirisemään ja reidet tutisemaan. Sillä on hyppäämiseen suuri sydän ja se on innokas, mutta kiltti. Pidän siitä päivä päivältä yhä enemmän.

Tyytyväisyyttä herättää ensinnäkin se, että sain näytön hyväksytysti läpi. Toiseksi se, että arvosanaksi sain 2, ja ehkä kaikista eniten se, että näytön vastaanottaja, kokenut esteratsastaja ja -valmentaja sanoi minulle Siitä mitä mä olen saanut sua seurata niin sä olet kehittynyt ihan huimasti tässä hyppäämisessä. Kiitin ja sanoin, että olen tehnyt paljon töitäkin sen eteen, enkä yhtään vähätellyt näin sanoessani. Eniten olen saanut tehdä töitä henkisellä puolella - olen todella pelännyt hyppäämistä, olen ollut siinä aivan tumpelo, olen halunnut kovasti oppia mutta jännitys on aina pitänyt käsijarrun hollilla.

Missään nimessä en ole vieläkään taitava. Vaikka olen vuoden alusta saanut hypätä kahdesti viikossa valvovan silmän alla, todellisten ammattiopettajien syynissä, niin oikeaan oppimiseen vaaditaan vieläkin enemmän rutiinia ja toistoja. Mutta vähitellen se kaiken alleen jäytävä pelko on alkanut siirtyä syrjään ja olen alkanut ymmärtää, että joku, minäkin, voi todella nauttia hyppäämisestä. Iso kiitos siitä hyville hevosille joita olen saanut ratsastaa - sille pienelle tummalle suokille jonka kanssa piti painaa nasta laudassa koko ajan jotta sen askel riitti hevosväleihin, ja sille nelivuotiaalle tuittutammalle jonka kanssa tehtiin sen elämän ensimmäisiä hyppyjä. Ja näille kokeneemmille konkarihevosille jotka kerta toisensa jälkeen antavat ratsastajan hölmöt virheet anteeksi ja menevät esteeltä esteelle luottavaisina.

Tässä se on, minun estenäyttöratani. Ei todellakaan virheetön suoritus - alussa mentiin taas viisi kertaa kavaletin yli ja juuri tälle viimeiselle (joka siis on videolla ensimmäinen ja ainoa näkyvä ylityskerta) tuli joku ihme töppi, jonka seurauksena myös kakkosesteelle tulee outo töppi ja vasta siellä kakkos- ja kolmosvälissä herään ja polkaisen hevosen liikkeelle. Tulee yksi pudotus ja yhdelle okserille jään kauas ja nukuksiin ja jään hypyssä ikävästi jälkeen. Sen okserin jälkeen alkaa radan toinen vaihe, jossa on tarkoitus näyttää isompaa tempoa ja tiukempia teitä 4 viimeistä estettä. Nyt kun videolta katson niin olen samaa mieltä saamani palautteen kanssa: vasta siellä kakkosvaiheessa minulla on sellainen ratatempo jollainen pitäisi olla koko radan. Ja minä kun luulin meneväni kovaa...

Palautteessa sanottiin myös että hevonen osin pohkeen takana: jep. Lisää rentoutta mukautumiseen: jep. Täsmällisyyttä ajoitukseen ja apuihin, ei saa vain ajautua tilanteisiin vaan pitää ratkaista rohkeammin: jep. Ponnistusalue vaihtelee: jep.

Työsarkaa siis on.
Mutta tällä radalla minä en pelkää.




Ps. Hatunnosto teille esteratsastajat, tämä täti oli aivan rättipuhkipoikki tuon 14 esteen radan jälkeen. Raskasta hommaa vaikka näyttää niin helpolta!

Pps. Olosuhteet videolla: kaatosade. Olen alushousuja myöten märkä ja vesi tirsuaa hanskoista. Ratsastushousuni ovat oikeasti melko vaalean harmaat ja ratsuni huopa vaaleanvihreä. Eivät näytä siltä koska ovat niin märät. Ratsuni on törkeän likainen koska se oli käynyt märkänä piehtaroimassa enkä vain saanut sitä puhtaaksi.

Yön musta kimo

Olen palannut kouluun. Derbytohinoiden jälkeen arki alkoi sillä että pyydystettiin uudet A-ratsumme laitumilta, laskettiin puuttuvat kengät, pestiin ja siistittiin ja palattiin töihin.

Minä olen tässä vajaassa viikossa jo ehtinyt syvästi tykästyä uuteen valkoiseen ystävääni - siitä huolimatta, että hän vartoilee minua joka aamu karsinassaan tämän näköisenä:

Yön musta kimo?

Hatunnosto kaikille kimohevosen omistajille, minusta ei olisi siihen hommaan! Meiltä edellytetään sellaista suhtkoht siistiä olomuotoa kun koulun hevosilla ratsastelemme, joten tämän ryönäpään kanssa saa kyllä harjaa käyttää ja kylpyjä ottaa.

Mutta hän on kovin ihana. Tänään kävin aamumaastolla ja tekee vain niin hyvää minun hermorakenteelleni päästä maastoilemaan hevosella joka ei säpsi, jännity, pyörähtele tai pakene. Käytiin ottamassa laukkaa hiittiradalla, ensin varovaisen tunnustellen että kuinka tämä kaveri sietää maastolaukkailua, ja kun taivas ei pudonnut eikä jarrut hukkuneet, otin toisen rundin hiukan rohkeammin. Ja täytyy sanoa, että naama typerässä virneessä painelin menemään. Tuollaisessa estepuoliverisessä on aika paljon moottoria ja sellaisen ratsastaminen isossa laukassa on vaan helkkarin makea tunne.

Aika hyvä paikka viettää lauantaiaamua

Lopuksi kahlattiin vesiesteessä ja maleksittiin pitkän käyntikiekan kautta talliin. Pidän tästä. Pidän siitä että hevonen on kiltti. Pidän kyllä Penastakin, mutta kovin kiltti Pena ei ole.

Mikäli terveyttä riittää ja kilpailulisenssini päivittyy ajoissa Kipaan, kuun vaihteessa ylitän itseni tämän ratsun kanssa monessakin asiassa: 1) starttaan kakkostason kisoissa helppoa A:ta, 2) starttaan estekilpailuissa, 3) starttaan estekilpailuissa kaksi luokkaa ja 4) starttaan kakkostason estekilpailuissa korkeudet 80 cm ja 90 cm.

Siinä on monta peloketta tämmöiselle nössölle puskaratsastajalle, mutta se ei pelaa joka pelkää?

Derbytuliaiset

Viisi päivää tuomarikopissa kansainvälisen tuomarin sihteerinä. Taas on pää täynnä ajatuksia! Miten näillä kisakinkereillä onkin aina sellainen motivoiva ja treeni-iloa nostattava vaikutus?

Pitkän viikonlopun päätteeksi otin päikkärit ja kiipesin Penan kyytiin. Alkuun jouduimme taas käymään keskustelun siitä, tarvitseeko kolmen paarman vuoksi saada hepuli ja kuuluuko punaisten ponien saada pitää vahtia siitä mitä pihassa ja tallissa tapahtuu sen kustannuksella, että keskittyminen minun asiaani katkeaa tyystin. Mutta sitten kun saatiin keskusteluyhteys avattua, olikin kaikki aivan ihanasti. 

Viime aikoina olen ratsastanut hiukan kevyemmin, tai siis en ole tietoisesti koonnut Penaa ihan sinne sen tämänhetkiseen maksimiin. Tänään tuntui hyvältä joten ruuvia pikkuisen piukemmalle, muotoa ylös ja taivutusväistöjen pariin. Ravi, super! Sitten tuli jokin älli ja ajattelin että mikä jottei kokeilla sulkutaivutusta laukassakin.

Siellä se yrittää

Siinä myös

Ei niillä laukkasuluilla nyt vielä asiaa ole mihinkään gp-tasolle, mutta kyllä ne sulkuja olivat! Hiukan hapuilevia ja välillä haettiin vauhdista turvaa, mutta muutaman kerran kun kaikki oli hyvin niin tuntui että saan vain istua kyydissä ja sivulle mennään. 

Ei kovin edustava, mutta hyvin aitotunnelmainen kuva: hymy naamalla!

Gallop

Gallop

On se vaan aika poika tuo Pena.

Läpyläpyläpy, hyvä poni hieno poni!

Niin ja ne ihan fyysiset derbytuliaiset olivat ratsastuskuvissakin esiintyvä sinapinkeltainen huopa sekä sen kaveri tummansininen estehuopa:

Ne tulivat tarpeeseen. Oikeasti.