Yön musta kimo

Olen palannut kouluun. Derbytohinoiden jälkeen arki alkoi sillä että pyydystettiin uudet A-ratsumme laitumilta, laskettiin puuttuvat kengät, pestiin ja siistittiin ja palattiin töihin.

Minä olen tässä vajaassa viikossa jo ehtinyt syvästi tykästyä uuteen valkoiseen ystävääni - siitä huolimatta, että hän vartoilee minua joka aamu karsinassaan tämän näköisenä:

Yön musta kimo?

Hatunnosto kaikille kimohevosen omistajille, minusta ei olisi siihen hommaan! Meiltä edellytetään sellaista suhtkoht siistiä olomuotoa kun koulun hevosilla ratsastelemme, joten tämän ryönäpään kanssa saa kyllä harjaa käyttää ja kylpyjä ottaa.

Mutta hän on kovin ihana. Tänään kävin aamumaastolla ja tekee vain niin hyvää minun hermorakenteelleni päästä maastoilemaan hevosella joka ei säpsi, jännity, pyörähtele tai pakene. Käytiin ottamassa laukkaa hiittiradalla, ensin varovaisen tunnustellen että kuinka tämä kaveri sietää maastolaukkailua, ja kun taivas ei pudonnut eikä jarrut hukkuneet, otin toisen rundin hiukan rohkeammin. Ja täytyy sanoa, että naama typerässä virneessä painelin menemään. Tuollaisessa estepuoliverisessä on aika paljon moottoria ja sellaisen ratsastaminen isossa laukassa on vaan helkkarin makea tunne.

Aika hyvä paikka viettää lauantaiaamua

Lopuksi kahlattiin vesiesteessä ja maleksittiin pitkän käyntikiekan kautta talliin. Pidän tästä. Pidän siitä että hevonen on kiltti. Pidän kyllä Penastakin, mutta kovin kiltti Pena ei ole.

Mikäli terveyttä riittää ja kilpailulisenssini päivittyy ajoissa Kipaan, kuun vaihteessa ylitän itseni tämän ratsun kanssa monessakin asiassa: 1) starttaan kakkostason kisoissa helppoa A:ta, 2) starttaan estekilpailuissa, 3) starttaan estekilpailuissa kaksi luokkaa ja 4) starttaan kakkostason estekilpailuissa korkeudet 80 cm ja 90 cm.

Siinä on monta peloketta tämmöiselle nössölle puskaratsastajalle, mutta se ei pelaa joka pelkää?