Ponilla on lihaksia!

Eilen kävi satula-auto pyörähtämässä pihassa ja fiksasi vähäsen meidän Sommeria. Satulansovittaja sanoi heti tallin ovelta, että onpas Pena leventynyt, sille on tullut rintakehäkin! Tosin saatiin myös hiukan noottia siitä että kaikki leveys ei ole lihasta vaan että vatsaakin on, mutta se ei ollut mikään shokkitieto. Pena on olosuhteiden pakosta edelleen pihatossa ja vapaalla heinällä, vaikka mieluummin pitäisin sitä kimppatarhauksessa, yöt sisällä ja sitä kautta heinämäärän jonkinlaisessa kontrollissa. Mutta näillä mennään laitumeen saakka, ja syksyllä sitten järjestellään hevosporukoita uuteen järjestykseen.

Satulaa siis muokattiin vähän, levennettiin ja järjesteltiin toppauksia vastaamaan paremmin Penan muuttunutta selkää. Ongelmakohta oli toppausten keskivaiheilla, josta satula jäi "kellumaan" eikä ollut koko toppausten leveydeltä selässä kiinni. Satulan leveys on nyt 34-35, kun alunperin on lähdetty leveydestä 32.

Ilokseni olen myös huomannut, että häntäremmiä ei enää tarvita juuri lainkaan! Penalla alkaa siis olla jonkinlainen satulansija selässään eikä se ole enää vain pyöreä tankki. Normaali kenttätyöskentely mennään ilman häntäremmiä, mutta jos ennakoin että luvassa on pukkihyppyjä (esim. maastossa/radalla), laitan remmin varmuuden vuoksi.

Nyt kun on satula taas mallillaan, päästään jatkamaan harjoituksia. Ja harjoitusta me tarvitaan: kesäkuun alussa olisi oiva tilaisuus korkata kisaura!

Mari kävi viime viikolla pitämässä meillä tehokkaan puolituntisen, ja kehui että Pena on edistynyt. Ja kyllä se onkin, sitä on vaan välillä vaikea nähdä itse kun toisinaan tuntuu, että on vain huonoja päivä ja vielä huonompia päiviä. Etenkin laukka on mennyt tosi paljon eteenpäin, siinä on paremmin voimaa, nostot on yleensä jo nostoja eikä kiihdytyksiä, ja laukassa pystyy jo ihan kääntämään ja ohjaamaan.

Ensi viikolla alkaa laidunkausi! Pena ja Immu saavat oman lohkon ja ovat todennäköisesti kaksistaan siellä koko kauden. Toivottavasti Pena ei syö itseään ihan muodottomaksi... Itikkamyrkkyasiakin on vielä testaamatta, aikaisempina kesinä Pena on ollut aivan hysteerisen herkkä itikoille ja menettänyt kaiken toimintakykynsä kun kärpäset kiusaavat. Ostin Coopersectin korvikkeeksi hevosille tarkoitetun Switch Pour On -liuoksen ja testaan sitä koko omalle sakilleni. Joku suihkittava lisämyrkky täytyy vielä hankkia, mutta jos tuo on todella Coopersectin veroista niin kuin eläinlääkäri lupasi, meillä ei pitäisi olla hätää.

Kengitystä ja höntsäilyä

Maastoharjoittelu jatkui kuten uhosinkin: maanantaina koko liikutus tapahtui radalla. Talutin Penaa ensin yhden kierroksen ja kiipesin sitten selkään ja lähdettiin heti hölkkäämään. Mentiin yhteensä 4 kierrosta ravia (vajaa 4 km siis), välillä suuntaa vaihtaen. Radan toinen pää on aika jänskä paikka, siellä on metsää, latoa ja vaarallisia poninsyöjäkiviä, mutta Pena selvisi niistä melkoisen hyvin! Aivan tikkujäykkänähän se liikkui, mutta liikkui kuitenkin eikä tehnyt mitään ihan hirmuisia sivuloikkia (pieniä toki). Loppukäynnit tein taas taluttaen kierroksen, jotta sain ponin oikeasti rentoutumaan ja tasaamaan hengitystään. Olen varsin tyytyväinen tähän suoritukseen, kyllä tästä vielä hyvä tulee!

Tiistaina oli kengitys. Kuten viime kerralla kengittäjä ennusti, tämä toinen kenkäänlyöntikerta oli aika... haastava. Ilman rauhoitusta mentiin edelleen, mutta Pena oli tosi pölvästi. Se ihan puhtaasti haastoi kengittäjää, kimposi pystyyn etujalkojen laitossa ja koitti pari kertaa potkaista ihan kunnolla takajalkojen kanssa, ja yleensäkin vain vänkäsi, kiskoi jalkojaan, hyppeli ja ryntäili. Homma saatiin kuitenkin lopulta hoidettua, ja uskon ja toivon että lopputulemana Penalle jäi mielikuva, että tämä homma on nyt vain ponin kestettävä koska siitä ei pääse räpiköimällä pois.

Keskiviikkon pidin vapaata koska oletin, että Penalla saattoi vähän olla lihakset jumissa kengitysjumpasta.

Tänään torstaina oli höntystelypäivä. Juoksutin ensin ja sitten menin selkään ilman satulaa. Penaa jännitti alkuun aika paljon, mutta nopsaan se rentoutui ja kulki ihan kivasti. Taivuttelin sitä rennosti pitkähkössä muodossa, kokeiltiin vähän ravia ja muuten vaan huinittiin ympäri kenttää ohjat pyykkinaruina. Hauskaa!

Pentti ja maastoilun vaikeus

Miksi oi miksi se on niin syntisen vaikeaa liikkua jossain muualla kuin kentällä? Rataa on tahkottu ympäri maastakäsin sen sata kertaa, mutta joka ainoa kerta kun lähden sinne ratsastaen, Pena meinaa silmänsä pudottaa kun hirvittää kammottaa ahistaa pelottaa niin.

Tänään tehtiin kentällä lyhyt treeni, tavoite oli taas tehdä jotain ihan muuta mutta jotenkin päädyttiinkin opettelemaan laukasta jarruttamista. Pena pisti pään ylös ja kuolaimen hampaan väliin ja paahtoi vaan menemään pidätteitä vastaan. Pari kertaa jouduin aika äkäisesti ottamaan sen aitaa vasten että jarrun merkitys muistui taas mieleen, ja sen jälkeen Pena oli oikeastaan aika mainio, kuunteli istuntajarrua ja siirtyi raviin ja käyntiin hyvin nopeasti ja pehmeästi.

Loppukäynnit ajattelin tehdä radalla. Sinne päästiin parin stopin ja puhisemisen kautta (kissa pihalla, kuormalava pihalla, puukasa pihalla). En jaksa uskoa että Pena ihan todella pelkää niin paljon, kyse on varmasti pitkälti siitä että se keskittyy "vääriin" asioihin - kyttäämiseen minun apujeni sijaan. Luottamusta voidaan tiettyyn pisteeseen saakka rakentaa maasta käsin, mutta nyt alkaisi olla sen aika että kuskiin voisi luottaa myös vaikka olisin selässä. Taluttaen Pena ei pelkää, ei säpsyile eikä koita poistua mihinkään, mutta ratsailta se on toisinaan ihan älytön. Sillä on pari paikkaa radan varrella joissa se aina jähmettyy ja jämähtää, ja mitä enemmän se saa tuijottaa ja puhista, sitä kauhistuneemmaksi se käy. Se jotenkin onnistuu vakuuttamaan itsensä että puskassa on jotain Vaarallista. Niin tänäänkin.

En oikein tiedä, mikä olisi paras taktiikka sen kanssa. Olen koittanut olla lehmänhermoinen ja antaa sen seistä ja tuijottaa niin kauan että se itse alkaa ehdotella, josko liikuttais. Mutta kun sama tuijottelu toistuu päivästä päivään niin en ole kokenut seisottamista kovin hyödylliseksi. Olen myös koittanut olla tiukkana, vaatia huomion itseeni, laittanut ponin töihin, estänyt sitä stoppaamasta, mutta ei sekään niin kivaa ole. Tänään kyllästyin kun ei tunnuttu etenevän metriäkään kun aina tuli joku peloke ja pakki hirtti kiinni ja töristiin ja kiemurreltiin ja koitettiin karata kotiin. Tulin alas ja talutin Penaa edestakaisin sen kammoamassa kohdassa niin kauan että se lakkasi puhisemasta, kiipesin takaisin selkään ja sama homma selästä käsin. Lopulta kokeilin vielä sitäkin, että laitettiin lisää vauhtia masiinaan: siis ravia. Ravissa olikin oikeastaan helpompi edetä, tunsin paremmin mihin suuntaan Pena koitti kiemurtaa, ja kun vauhtia oli pikkuisen enemmän, se ei ehtinyt ihan jokaista oksaa tuijottaa.

Huomenna jatkuu harjoitukset, alkaa itse kukin tympääntyä pelkkään kentällä pyörimiseen. Pena tarvitsee kuntoa ja kestävyyttä, on siis pakko päästä tekemään sen kanssa vähän pidempää ja reippaampaa pätkää välillä. Kunhan nyt ensin onnistutaan etenemään radalla kaikissa askellajeissa ilman paskahalvausta, niin katsotaan sitä oikeaa maastoilua sitten uudestaan.

Vappuhyppyjä

Johan nyt jotakin, hyppäsin taas tänään! Mitä on tapahtunut vannoutuneelle kouluratsastajalle?

Verryttelyksi puomi

Pena oli letkeä ja liikkui rentona. Esteitä oli peräti kaksi kappaletta, pieni ristikko ja pieni pysty. Ihan ensimmäinen yritys ei mennyt niin kuin strömsössä:

Tiukka ohitus

Sitten kun saatiin suuntamerkit selviksi niin hypyt alkoivat sujua!

Intopinkee lähestyminen

Tyylissä hiukan vielä petrattavaa mutta hei, 70 cm tällä rimakauhulla!!

Ihan pitää harkita, että tarvittaisiinko me kuitenkin myös estesatula... Tuollainen syväistuiminen koulupenkki ei ihan ole paras mahdollinen hyppysatula.

Laukkaa ollaan harjoiteltu ahkerasti, toisina päivinä se sujuu, toisina ei. Joko Pena on tosi hyvä tai sitten se on jäykkä ja kaatuu kaarteissa miten sattuu. Samoin maastoilua (eli vielä tässä vaiheessa radalla liikkumista) ollaan koitettu tehdä paljon, josko joskus siellä voisi mennä muutakin kuin käyntiä, ja ilman pelkoa, että poni palaa kotiin ilman kuskia.

Olin sunnuntaina kannustusjoukoissa pienissä seurakisoissa, ja täytyy myöntää että pikkuisen heräsi kisakuumetta! Ehkä mekin vielä tänä kesänä...

Kuulumisia viikon varrelta

CR-valmennuksen jälkeen on tapahtunut kaksi merkittävää asiaa: olen hypännyt Penalla ja pudonnut Penalta. Nämä tosin eivät liittyneet toisiinsa.

Sunnuntaina päätin tarttua härkää sarvista ja kohdata hyppypelkoni silmästä silmään. Analysoin edelliskerran esteyrityksiä ja tulin lopputulokseen, että ei kai nuori, epävarma hevonen mitään hyppää, jos kuski istuu krampissa kyydissä ja toivoo kädet ristissä että kunpa se ei nyt vaan loikkisi hallitsemattomasti minne sattuu. No ei se silloin loiki minnekään.

Este ei vieläkään ollut iso, ehkä 50 cm tai 55 cm, mutta se kuitenkin näytti esteeltä. Verryttelyn jälkeen nostin laukan ja koska Pena tuntui laukkaavan pehmeästi ja olevan hyvin kuulolla, päätin koittaa kuinka käy jos ohjaan esteelle. Eikä käynyt kuinkaan. Pena lähestyi, hyppäsi ja jatkoi laukassa. Ponnistuspaikka oli kohtalaisen kohdillaan, laukka jatkui samanlaisena kuin ennen estettä, ei pukkeja, ei kiihdyttelyä. Vasta tässä vaiheessa tajusin, miten paljon olin pelännyt. Annoin pitkät ohjat ja kävelin pari kiekkaa, kaikki raajani tuntuivat veteliltä ja tutisevilta, mutta hymyilytti silti niin maan perkuleesti. Uskalsin! Minä uskalsin!

Hyppäsimme yhteensä ehkä 6 tai 7 kertaa, ja vain kerran jouduin tulemaan alas nostaakseni pudonneen puomin. Kaikilla muilla kerroilla ponnistuspaikan näkeminen oli helppoa eikä Pena tehnyt yhtään syöksyloikkaa eikä pukittanut kertaakaan. Olin niin valtavan ylpeä itsestäni ja ponistani, ja hyppääminen alkoi tuntua oikeastaan aika hauskalta.


Tällä viikolla Pena hyppeli kerran itsekseenkin, kun pidimme tallilaisten kanssa irtohypytyspäivän.

Pena teki muutamia kivoja hyppyjä, korkein este oli 80 cm okseri. Sitten fiksu poika keksi että miksi hypätä korkea este kun voi hypätä vierestä, ladon seinän ja esteen väliin viritettyjen johteiden yli... Kun sitten lopulta Pena suostui taas ylittämään esteen siitä mistä pitikin eikä kiertänyt sivuraiteilta, lopetin siihen.

 

Pena hukkasi myös toisen etukenkänsä pihaton mutaan. Harmittaa, olisin voinut lyödä sen itse takaisin mutta eihän sitä tuolta löydy. Niinpä päädyin ottamaan siltä toisenkin etukengän pois, nyt sitten on popot vain takasissa. Kengittäjä tulee reilun viikon päästä, ehkä näillä pärjätään sinne asti.

Eilen sain puolison kuvaamaan ratsastustani, ja sehän alkoikin sitten oikein mallikkaasti putoamisella. Montakohan vuotta siitä on kun olen viimeksi pudonnut? Omaa tyhmyyttä saa syyttää tästäkin, mitä järkeä on säätää jalustinhihnoja pidemmäksi alkukäynnissä, etenkin kun tietää että Pena saattaa olla vähän äkkinäinen. Niin siinä sitten kävi että tuli koikkaloikka sivulle ja täti pamahti tantereeseen niin että hiekka pölähti. Ei käynyt kuinkaan, kankku edellä laskeuduin ja pää kopsahti perässä, mutta nousin heti ylös ottamaan Penaa kiinni ja kiipesin takaisin selkään.

Ystävät, ei näin.

Loppuratsastus sujui sitten vähän mallikkaammin. Pena ei ollut erityisen hehkeä mutta enpä ollut minäkään. Mentiin kevyehkösti askellajit läpi taivutellen ja jumppaillen, ei suuria ahaa-elämyksiä mutta ei isoja moitteitakaan.

Tässä näkyy kuskin istuntavirhe: vatsapuoli pitkänä, selkäpuoli liian notkona.

Könötystä ja ilmeilyä

Laukka alkaa hetkittäin rullata

Toiseenkin suuntaan ok.

Tarkkasilmäisimmät huomaavat, että kuski on ostanut kannukset. Ihan kivat, koskakohan niitä raaskisi käyttää siellä ponin kyljessä jos se ei reagoi...? No, kannukseni ovat 15 mm pallopäiset pikkukannukset, ei niillä kovin paljon lisäarvoa pohkeelle tehdä, mutta tulipahan ostettua kun halvalla sai. Ei ratkaisu liikkeen puutteeseen ole apuvälineissä vaan siinä, että saan luotua Penalle omaehtoisen halun liikkua rennosti ja lennokkaasti. Ja jotta onnistun siinä, on vain tultava paremmaksi ratsastajaksi.

Reissupäivä: CR-valmennus!

Tänään oli tähänastisen kevään odotetuin päivä: Penttipoika pakattiin aamusta autoon ja ajettiin naapurikuntaan CR-valmennuspäivään. CR eli centered riding on opetusmenetelmä joka pyrkii ihmis- ja hevoskehon tasapainoon ja harmoniaan ratsastajan istuntaa korjaamalla. Kyse ei siis ole omasta ratsastuslajista vaan opetusmetodista ja oman kehotietoisuuden lisäämisestä. Aihe on minulle varsin rakas, omia ratsastusoppilaitani opetan pitkälti saamillani centerd riding -opeilla, ja oli mukavaa päästä pitkästä aikaa päivittämään omaakin istuntaa. Opettajana toimi Tiina Vuorinen.

Pena käyttäytyi todella mallikkaasti! Pörheänä se oli, tottakai, mutta lastautui hyvin, matkusti nätisti ja käyttäytyi paikan päälläkin ihan hevosmaisesti. Meidän yksityistunnin vuoro oli alkuiltapäivästä, jolloin ei enää satanut mutta tuuli kovasti. Annoin Penalle alkuun paljon aikaa tutustua vieraaseen kenttään ja kaikkiin miljooniin mörköihin sen kulmissa, ja pikkuhiljaa poni tuli mukavasti kuulolle ja alkoi rentoutua.

Itse harjoituksissa keskityttiin lähinnä vain minuun. Oli ilo kuulla että en ollut kovin pahasti pielessä enkä vinossa! Ihan ensimmäiseksi minusta korjattiin yläselkää, ts. vatsapuoleni tahtoi olla selkäpuolta pidempi. Minun tulee muistaa istua enemmän "köyryssä", eli hieman pyöristää yläselkää, jolloin vaikutus näkyy läpi koko selän istuinluihin saakka - ne tulevat leveämmin satulaa vasten. Tärkeintä selän pyöristämisessä on sen vaikutus hevoseen: meidän molempien, minun ja Penan, vatsapuolten tulisi olla selkäpuolta lyhyempiä. Hevosella tämä tarkoittaa sitä, että sekin kykenee pyöristämään selkäänsä ja vetämään vatsaa sisään, eli suomeksi kantamaan itsensä pyöränä ja oikein!

Sitten Tiina korjasi hiukan jalkojani, paineli akupisteitä ja manipuloi koipiani niin, että ykskaks lonkankoukistajat jotenkin aukesivat ja jalka asettui huomattavasti paremmin kylkeä vasten. Varpaat humahtivat lämpimiksi ja jalat tuntuivat siltä kuin kuuluisivat jollekin muulle. Todella hämmentävää! Lähinnä haettiin jalkoihin sisäkierteisyyttä ulkokierteisyyden sijaan, eli reiden sisäsyrjiä lähemmäs satulaa. Lisäksi kevennyksessä kiinnitettiin huomiota käsiin ja ranteisiin: minulla on taipumus taivuttaa rannetta alaspäin jäykäksi kun kevennän, vaikka käden kuuluisi teleskoopin lailla venyä hevosen harjaa kohti, kyynärpään pysyessä rannetta raskaampana.

Penan osalta tuntiin kuului rentoa ravaamista sekä käynnin työstämistä vuoroin hitaammaksi ja vuoroin isommaksi. Haimme vuorottaista pohkeenkäyttöä mahan heilahdusten tahtiin, jotta saisin takajalkoja aktivoitua liikkumaan isompaa ja laajempaa askelta.

Olen todella tyytyväinen saamaani opetukseen sekä myös Penaan, joka selvisi jännästä paikasta huomattavasti odotettua paremmin. Kotimatkakin meni hyvin ja turvallisesti, ja nyt matustelemme molemmat yön yli näitä asioita ja palaamme huomenna harjoitusten pariin omalla kentällä.

Hirveenjännää hui!

Maanantaina minuun meni jokin. Pystytin kentälle pari estettä ja pyysin puomipirjon paikalle. Sitten Penan selkään ja menoksi. Tässä vaiheessa haluan muistuttaa, että en ole missään määrin hyppäämisorientoitunut ihminen, koen rimakauhua jo 60 cm esteillä ja viimeksi olen hypännyt ehkä sata vuotta sitten ja silloinkin vain kerran tai kaksi. Pena on elämässään irtohypännyt pari kertaa ja ilmeisesti syksyllä tilapäiskodissaan jokusen hypyn ihan kuskinkin kanssa. Puolisolta tuli topakka analyysi kun kerroin aikeistani: "Oot hullu!!"

Eikä tässä vielä kaikki. Ratsastusrauhamme rikkoutui kun kentälle tuli myös kirjava hirviöpikkuponi sekä vanha tuttumme isovaalee. Samaan aikaan pihatossa varsakaveri sai pierupukkilaukkakohtauksia ja kurvaili menemään niin että rapa lensi. Alkuverryttelyn rento ja letkeä Pena oli poissa ja minulla persiissä ikävä tunne kuin istuisin dynamiittipötkön päällä.

Siitä sitten tuulta päin ja linja kohti ensimmäistä ristikkoa. Pena eteni mukavasti ravissa, töksäytti esteen eteen ja ponnisti tasajalkaa suoraan ylöspäin, veti selän kaarelle ja potkaisi takajalat suoraksi taakse. Kuski teki kyydissä melko lailla samanlaisen liikekaaren mutta tumahti onneksi takaisin lähtösijoilleen. Uuh, ei näin.

Seuraavat versiot samaisesta ristikosta olivat aika paljon iisimpiä. Vähän liiankin. Pena ei nimittäin nostanut jalkojaan yhtään. Ei siis yhtään. Puomit vaan kolisivat kun poni pisteli ravia suoraan esteen sekaan. Laukalla en uskaltanut lähestyä, koska olin varma että kohtalaisen kuumana käyvällä ponilla hirttää kaasu kiinni ja se esittää sellaisen pukkisarjan että täti tömähtää hiekkaan välittömästi hypyn jälkeen. Jo pelkkä pääty-ympyrällä laukkaaminen kirvoitti kohtalaisen napakkaa peränheittoa. Tavoitteeksi asetettiin sitten rentoutuva poni, vaikka olosuhteet kentällä olivat melko epätavalliset - normaalisti ratsastelen lähinnä yksikseni, jotta saamme keskittyä kaikessa rauhassa. Nyt oli laukkaavaa pikkuhirviöponia ja laukkaavaa isoavaaleeta ja Penaparan silmät pyörivät päässä kuin hedelmäpelissä, eikö kukaan täällä voi olla normaali, keskikokoinen ja ruskea?? 

Loppuviimein päädyin toiseen päähän pääty-ympyrälle laukkaamaan ja siinä ylittämään pientä, ehkä 40 cm pystyestettä. Kun Pena sai jalkansa järjestykseen ja selvisi kerran normaaliksi hyppykaareksi tulkittavalla tavalla esteen yli, lopetin heti siihen. Kumma kyllä, hyppääminen jäi ajatuksena päähäni kytemään ja saatan ottaa tämän vielä uusiksi joskus. Mutta ehkä silloin voisin koittaa olla kentällä yksin. Saattaa myös olla, että joudun ylittämään pelkoni ja nostamaan estekorkeutta hiukan, ehkä sillä Penakin voisi vaivautua hyppäämään eikä vain jyräämään läpi.

Eilen tiistaina tarkoitukseni oli letkeästi juoksuttaa Penaa naruriimussa ja ehkä tehdä jotain pieniä temppuja. Pena kuitenkin pihisi energiaa ja esitti vain köyryhyppypukkeja liinassa, joten päätin päästää sen kentälle irti. Onhan sekin eräänlaista letkeää liikuntaa kun toinen paahtaa täysillä kenttää päästä päähän ja pukittelee antaumuksella mennessään?

Loppuravit otin sitten liinassa ja silloin poni oli oikein mainiosti kuulolla ja rentona. Penalle oli tullut hiki ja hengästys joten lähdin kävelyttämään sitä pihatielle. Päädyimme sieltä pellolle, tarkoituksena kiertää pelto ja siirtyä ojan yli radan puolelle ja tulla sitä kautta takaisin pihaan. Kaikki meni hyvin siihen ojalle saakka. Siinä Pena päätti ottaa tuumaustauon, joka tietenkin on aika aiheellinen, koska ei voi olla lainkaan varma ettei 149 cm korkea poni huku 45 cm syvään ojaan. Tuumaustaukoa kesti sen verran, että ehti tulla aika monta raikastavaa sadekuuroa, ja sitten lopulta Pena päätti uskaltaa ja leiskautti ojan yli. Enpä tiedä, voiko poni näyttää tyytyväisemmältä itseensä kuin Pena silloin.

Tänään keskiviikkona ollaan vietty vapaapäivää. Loppuviikon ohjelmassa olisi vielä pari ratsastuspäivää ja lauantaina jännitystä koko rahan edestä, mutta siitä lisää sitten jos selviämme reissusta kutakuinkin hengissä!