perjantai 24. elokuuta 2018

Huojennus





Näiden kuvien nimi on huojennus, ja jokainen tämänvuotisesta heinätilanteesta kartalla oleva hevosihminen ymmärtää kyllä miksi.

Meidän ponien talven eväät on nyt tuotu pihaan, 15 isoa paalia esikuivattua heinää. Toivon että matikkapääni osasi laskea oikean määrän ettei tarvitse kevättalvella etsiä lisää - silloin, jos milloin, on nimittäin myyjän markkinat, jos ylipäätään on missään mitään myytäväksi. Ennätyksellisen kuiva ja kuuma kesä teki eteläisen Suomen heinäsadosta todella niukan, ja vaikka ykkössato saatiin korjattua todella aikaisin normaaliin nähden, ei senkään jälkeen juuri sateita tullut joten paljon odotettu ja toivottu kakkossato jäi myös monin paikoin pieneksi. Korjatkaa jos olen väärässä, mutta ymmärtääkseni idässä ja pohjoisessa heinäpula ei ole ihan niin piinallinen kuin muualla maassa?

Heinän lisäksi meillä syödään talvella olkea, tai ainakin Sulo syö. Ensin metsästin olkea vähän joka puolelta ja jätin yhteystietojani sinne ja tänne, jos jossain onnistuttaisiin paalaamaan hygieenistä ja syöttöön sopivaa olkea niin ostaisin. Kunnes mieleeni hiipi ajatus, mahtoiko oman tallin vintillä olla jotain...

Tallinvintille pitää meillä kulkea irtotikkaita pitkin joten siellä ei juuri tule käytyä. Nyt otin ja kiipesin ja kas, muistikuvani osoittautui todeksi. Ainakin 50 pikkupaalia kauranolkea, pölytöntä ja siistiä, vaikkakin vanhaa. Paalit on tehty ennen meidän muuttoa tähän joten niillä on ikää ainakin 7 vuotta, mutta kun hygienia on kunnossa ja tarkoitus ei ole saada niistä mitään ravitsemuksellista hyötyä, ne ovat vallan passeleita. Ja niiden kustannus kukkarolleni: nolla euroa.

Keräilin analyysiä varten näytteen ja tulokset tulivat alle viikossa:


Myös meidän osalta tuli todistettua vääräksi sitkeä uskomus siitä että oljessa olisi korkeat sokerit!

Nyt siis ihan luottavaisin mielin syksyä päin, kun pojilla on varmasti evästä.

4 kommenttia:

  1. Aikas mukava löytö ihan omilta tiluksilta! :) Meillähän on ollut tallilla turve+olkikuivitus yleensä, mutta nyt kesän aikana on menty pelkällä turvekuivituksella. Senkin vuoksi olin aika huolissani tuosta iltaheinien hotkimisesta mistä edelliseen kommentoin. No, mennään nyt sen verkon kanssa ja arvioin sen tarvetta uudestaan jos/kun sitä olkea tulee taas. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt on onneksi ollut hyvät kelit paalata olkea, ja ainakin meilläpäin sitä on tehty ihan valtavasti normivuosiin verrattuna. Heinäpula siis todella näkyy, kun karjatilalliset pistävät omat ja naapurin oljet paaliin.

      Poista
  2. Varmasti helpottunut olo, kun on ensi talven heinät plakkarissa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä. Tämä on minun hevosenpitoaikanani oikeastaan ensimmäinen vuosi, jolloin olen hermoillut heinästä. Yleensä on ollut useampi tuottaja jolta kysyä, mutta nyt oli niin poikkeuksillinen kesä että alkoi pulssi nousta.

      Poista