 |
| Kaaviossa punaisella pylpyräviivalla paino, -15 kg vajaassa 2 kuukaudessa. Muut viivat ovat rinnanympärys, vatsanympärys ja kaulan puolivälin ympärys. Joitain senttejä kadonnut kaikista. |
Olen opiskellut tätä lihavuusasiaa pikkuhiljaa ja kiinnostunut erityisesti leptiiniresistenssistä, joka lyhyesti summattuna tarkoittaa sitä, että hevosen kehon ylimääräinen rasva erittää sytokiineja, ns. tulehduksellisia aineita, jotka taas vahingoittavat hypotalamusta eli sitä aivojen osaa joka tunnistaa leptiinin eli kylläisyyshormonin. Kun hevonen syö, leptiinin määrä elimistössä kasvaa, mutta aivot eivät tunnista tätä eikä hevonen koe kylläisyyttä. Sen sijaan se jatkaa syömistä, tulee entistä lihavammaksi, tuottaa enemmän sytokiineja, jotka tekevät lisää tulehduksellista vauriota hypotalamukseen, mikä johtaa suurempaan leptiiniresistenssiin ja suurempaan lihavuuteen.
Ulkomaalaiset artikkelit tarjoavat ratkaisuksi leptiiniresistenssiin sitä, että armottoman dieetin sijasta laihdutettavalla hevosella pidetään ruokaa koko ajan edessä - korostetusti koko ajan, ei edes 10 min pausseja. Taustalla on erinomainen ajatus: on tutkittu, että stressi aiheuttaa hevosen elimistössä lukuisia tapahtumaketjuja jotka vahingoittavat elimistöä, ja että ruuan odottelu tyhjällä vatsalla on yksi suurimmista stressinaiheuttajista, ja että stressi pitää poistaa niin keho tervehtyy. Bingo, tämänhän me kaikki tiedämmekin.
Miksi sitten tässä mennään niin usein metsään? Luetaan ja ymmärretään vain se mitä halutaan lukea ja ymmärtää? "Tutkimus sanoo että hevosella pitää olla heinää koko ajan edessä, se laihtuu kun se syö koko ajan", ja laitetaan pyöröpaali tarhaan ja todetaan, että nyt on luonnonmukaiset olot.
Ratkaisu on nimenomaan luonnonmukaistaminen, mutta pyöröpaali tarhassa ei ole sitä. Meidän omistajien tulisi pyrkiä palauttamaan hevonen hevoseksi, eläimeksi joka kulkee ja etsii ruokaa. Tärkeää on myös ymmärtää, mitä se hevonen syö ja mitä sen elimistö tarvitsee.
Löysin viittauksen tutkimukseen, jossa 14 sairaalloisen ylipainoisen testihevosen testiryhmä laitettiin ruokavaliolle, jossa mineraalien saanti oli tasapainoitettu ja heinäruokavalio oli vähäsokerinen (matala NSC eli non-structural carbohydrate = sokerit, fruktaanit ja tärkkelys), mutta heinää oli vapaasti saatavilla koko ajan. Hevosia kävelytettiin maastakäsin. Ja hevosten kuntoluokka putosi Henneken lihavuuskuntoluokituksen asteikolla sairaalloisen lihavasta 8,5:sta normaaliin 5,0:n. Lisäksi kaksi vuotta myöhemmin 13/14 hevosista pystyi jälleen laiduntamaan ja silti pysymään saavutetussa kuntoluokassa.
Tässä tullaan siihen olennaiseen asiaan, joka tuppaa helposti unohtumaan. Harrastehevosta ei voi ruokkia kuin lypsävää nautaa tai edes kuin kilpaa juoksevaa lämminveristä. Sillä on väliä, millaista heinää syöttää, jos käsissä on erikoistapaus - lihava, metabolinen, PPID, insuliiniresistenssi, kaviokuumetapaus... Minusta on järkeenkäypää, että hevosen tulisi saada syödä ns. koko ajan. Mutta se ei voi vedellä koko ajan ruokaa joka saa sen sairaaksi. Yleisessä heinäpaniikissa on myös syytä muistaa, että kaikki hevoset eivät ole erikoistapauksia, ja terve hevonen kestää kyllä heinän sokeria, jos ja kun sitä toivottavasti pidetään liikkeessä niin että se kuluttaa saamansa energian.
Toinen hyvin kiinnostava pointti on tuo mineraalien tasapainoittaminen. Leptiiniresistenssiä vastaan kehotetaan käymään ensisijaisesti (ruokinta)stressin poistamisella, mutta lisäksi myös panostamalla antioksidanttiseen ruokintaan, tulehdusta hillitseviin yrtteihin, omega 3 ja omega 6 -rasvahappojen oikeaan balanssiin ja oikeiden mineraalien saannin turvaamiseen ja vieläpä muodossa jonka tiedetään imeytyvän.
Sulon elämäntaparemonttiin on nyt kuulunut olosuhteiden kokonaisvaltainen muutos: pois hälisevästä ympäristöstä, lauman seuraan, laidunnus (vaikkakin syötyä määrää kuonokopalla rajoittaen), kivunaiheuttajien poistaminen (epäsopiva satula, hampaat) ja ruokinnan laskeminen. Tein perusteellista tutkimusta valitessani kivennäistä joka palvelisi Sulon ja Penan tarpeita, ja opin että vaikka kivennäinen lupaa kattaa "kaiken", se ei monessakaan tapauksessa niin tee. Nyt Sulo on syönyt muutaman kuukauden kivennäiskomboa joka hyvin lähelle täyttää kaiken muun paitsi D-vitamiinin (kesäkaudella ei ongelmaa koska aurinko, talvella otetaan purkista tai pullosta täydennystä) ja magnesiumin. Magnesium onkin ihan oma lukunsa tällaisen aineenvaihduntaongelmaisen ruokinnassa, ja sitä minun on vielä hankittava erikseen lisää. Liika rauta pitäisi myös karsia pois, ja tämä on yksi kääntämätön kortti vielä, sillä nykyisessä kivennäisessä on melko korkea lisätty rauta, ja kotimainen heinä on myös tunnetusti rautapitoista.
 |
| 3.8.2018 |
Havaintoja Sulosta: se on hiukan hoikistunut. Vatsa ja selkä ovat edelleen merkittävän lihavia, mutta rasvaa on sulanut etenkin lavoilta ja pyllystä. Painomitta kertoo kiloja kadonneen n. viisitoista. Painomittaa olen käytellyt suunnilleen juhannuksesta alkaen, eli havaintoaikaa on n. kaksi kuukautta. Havaintoni vahvisti myös hieroja, joka kävi kesäkuun alussa ja nyt elokuun alussa. Hän kertoi että nahka tuntuu etenkin pyllyssä siltä että siellä on "tyhjää". Ja mikä mainiointa, Sulo on ruvennut hikoilemaan! Hikoilemattomuus on epätervettä. Uskon että mineraalien ja kivennäisaineiden saannilla on suuri merkitys tässä hikoiluasiassa. Ylipäätään Sulon tapa liikkua on muuttunut elastisemmaksi, eikä se ollut hierojan käsiin enää samalla tavalla tukkoinen ja kova kuin alkukesästä. Päämäärään on vieläkin runsaasti matkaa, mutta suunta on oikea.
Ruokavalion ohella myös liikunnan lisääminen laihduttaa, sen sanoo järkikin. Sulon kohdalla pointti ei niinkään ole ollut määrän lisääminen, vaan laadun. Entinen tuntiponi pystyy menemään nöpöhölkkää tunnista toiseen rasittumatta fyysisesti juurikaan, joten matkaa lisäämällä en edes yrittänyt lisätä Sulon liikuntaa. Sen sijaan olen keskittynyt siihen, että saisin sen käyttämään oikeita lihaksia ja ns. avaamaan itseään. Olen myös koittanut olla stressaamatta ja luottanut siihen, että varsinaisen harjoittelun ohella myös kaikenlainen vapaa liikuskelu on plussaa, ja sitähän laiduntaminen laumassa väkisinkin tuo.
Sulon liikuntakalenteriin on kuulunut säännöllisesti ohjasajotreenit kentällä: puolisen tuntia niin että hengästyy ja työskentelee: kulkee kuolaimella itsensä kantaen, muuntaa askelpituutta, ponnistaa siirtymisissä askellajista toiseen. Tässäkin ollaan edistytty paljon ja Sulon liikkuminen on huomattavasti vaivattomampaa kuin aloitellessa, jolloin se oli... Noh, jäykkä ja kömpelö. Toinen säännöllinen treenimuoto on ollut irtolaukkailu. Kentällä verryttelyn jälkeen reipasta laukkaa vapaana, kunnon kiihdytyksiä ja spurtteja. Ensialkuun Suloa piti käskeä laukkaamaan, nyt se selvästi menee menemisen ilosta, pukittelee ja rallittaa monta kierrosta niin että minä vain seison kentän keskellä ja ihmettelen, mikä sille tuli. Lisäksi Sulo irtohyppää n. kerran viikossa, ja käydään metsässä kävelemässä ja rämpimässä poluilla ja polkujen vieressä sekä ajetaan pyörälenkkejä. Minulla ei vain tahdo kunto riittää polkea niin kovaa kuin Sulo menisi!
 |
| Pihkainen poni irtolaukkailun tauolla |
Suloa ei siis ole liikutettu veren maku suussa monta tuntia päivässä. Siihen olen pyrkinyt, että kun se on liikutuksessa, sen tulee aina vähän hiki ja se selvästi hengästyy. Metsälenkeillä hikoilupuoli ei täyty, hengästyminen kyllä - sen verran erilaista liikkuminen poluilla on. Tyttäreni talutusratsastuksia en laske liikunnaksi lainkaan.
Yllättävän vähän löytyy faktatietoa siitä, kuinka paljon laihdutettavaa hevosta tulisi liikuttaa. Onko sitten kyse siitä, että lihavuusongelmaan havahdutaan vasta kun hevonen on niin sairas, ettei se pysty kivutta liikkumaan, ja silloin laihdutusta on tehtävä enemmän ruokavaliolla ja liikutettava sen rajoissa, mitä hevosen terveydentila antaa myöden. Yksinkertainen laihtumisen sääntö on, että on kulutettava enemmän kuin syö, jolloin painon pitäisi pudota - poislukien tietysti ns. säästöliekkitila, johon leptiiniresistenssikin osittain liittyy. Mitä jyrkemmin ruokaa rajoitetaan, sitä tiukemmin hevonen pitää kiloistaan kiinni, koska stressaantuu ruuan puutteesta. Toki jos vaihtoehto on kuolla kaviokuumeeseen tai olla rajusti rajoitetulla ruokinnalla, on valittava pienempi paha.
Palatakseni vielä siihen, mitä heinää syöttää, niin tuleva talvikausi on yleisen heinänsaantipaniikin lisäksi heinänlaatupaniikin aikaa. On tarjolla korkeaa sokeria ja vielä korkeampaa sokeria. Ei kovin ruusuiset näkymät aineenvaihduntasairaille joiden painoa pitäisi saada alas, saati sitten niille joilla on jo kaviokuumehistoriaa.
Meidän talven heinien sokeri on 180, ja se oli tarjokkaista matalin. Tai oli tarjolla myös 174 sokeri, mutta siinä valkuainen oli niin huima (100 kieppeillä), että päätin valita muutaman gramman enemmän sokeria ja useamman kymmenen grammaa vähemmän valkuaista per kuiva-ainekilo. Koska olennaista ei ole tuijottaa vain valkuaista ja sokeria, vaan katsoa myös kokonaisenergiaa eli ME-arvoa, jos haluaa hoikistaa toista hevosta sekä syöttää terveelle hevoselle jokseenkin järkeviä kilomääriä ilman jatkuvaa pihistelyä ja lihomisen pelkoa. Vajaaksi jäävän valkuaisen voin hyvin syöttää Penalle pussista, Sulon valkuaisvajetta en heti alkusyksystä lähde vielä täydentämään vaan seurailen hetken, miten sen painonpudotus etenee kun siirrytään kokonaan heinäruokintaan. "Laimennan" Sulon heiniä tarjoamalla osan korsirehusta olkena, jotta sillä olisi pureskeltavaa ja jotta sen saama päivittäinen kokonaisenergia ei nousisi liian suureksi heinän korkean sokeriarvon vuoksi. Oljen käytöstä ruokinnassa on hiljattain kirjoittanut Kaisa blogissaan, ja myös Elinan blogissa on ruokailu- ja laihdutusprojekti -tagien alla olkijuttuja.
Sivuhuomautus: Laskin viime vuonna, että Penan valkuaisentarve täyttyy heinällä jossa valkuainen on 65, jos se syö heinää 12 kg/vrk (ko. heinässä tämä tarkoitti 9,6 kuiva-ainekiloa, joka oli myös juuri optimi 2,0% Penan elopainokiloista). Tulevan talven heinässä valkuainen on 40, joten tarvitaan hieman täydennystä - ei kuitenkaan järjettömiä määriä, alle puoli litraa rypsiä riittää.
 |
| 17.8. laitumelta tullessa Sulon kuonokoppa näytti tältä. Tulkitsen tämän niin että koppailu on tältä kesältä ohitse. Sulo kulkekoon päivät laitumella vapaasti, sillä laidun on jo kuiva ja ylensyönnin mahdollisuus pieni. Kopasta oli iso hyöty ja punnitsen uuden kopan tarvetta ensi keväänä |
Pahoittelen että tämä(kin) kirjoitus paisui tällaiseksi eepokseksi joka poukkoilee sinne tänne aiheessa ja sen liepeillä. Yritän hahmottaa kokonaisuuksia, mutta huomaan miten moni asia vaikuttaa kokonaisuuteen ja tulee ottaa huomioon jotta ei oikoisi mutkia suoraksi väärissä kohdin. Tämä ei ole tieteellinen teksti vaan ajatuksiani hevosen laihduttamisesta ja hyvinvointiin liittyvistä tekijöistä. Loppuun vielä muutamia linkkejä sivustoille joilla olen seikkaillut tätä tekstiä kirjoittaessani.
NSC
https://thehorse.com/18051/non-structural-carbohydrates-in-horse-forages/
Insuliiniresistenssi ja leptiiniresistenssi
https://www.horsetalk.co.nz/2017/01/03/insulin-resistant-horse-health/
Liikunta hevosen laihdutuksessa
https://thehorse.com/148509/exercising-horses-for-weight-loss/
Hevosen tasapainoinen ruokinta - muutamia selkokielisiä blogikirjoituksia aiheesta
http://hevosenruokinta.blogspot.com/
Todella hyvä, ajatuksia herättelevä kirjoitus!
VastaaPoistaKiitos, kyllä tässä on ajatukset laukanneet itselläkin kun olen näitä miettinyt. Niinhän se tuppaa olemaan että vasta kun on omakohtaista kokemusta, asia tulee iholle ja siihen alkaa perehtyä kunnolla. Pena ei ole läskiintyvää sorttia (toki se kesällä laiduntaessaan hiukan lihoo, mutta ei järkyttävästi) joten sen kanssa on saanut elellä aika huoletta. Sulo on nyt toista maata.
PoistaMahtava kirjoitus, kiitos Sanna! :) Tuo leptiinresistenssi on minuakin kiinnostanut paljon. Ja tosiaan maailmalla on menty enemmän siihen suuntaan, että pelkän sokerin tuijottamisen sijaan katsottaisiin enemmän kokonaisuutta. Usein matalasokerinen heinä saattaa olla aikamoinen valkuaispommi tai energiaa on paljon. Ja tosiaan- niin ihana ajatus kun vapaa heinä onkin, niin se ei vaan toimi.
VastaaPoistaJoidenkin tutkimusten mukaan tiukalla dietillä olevilla hevosilla ei havaittu korkeampia kortisolipitoisuuksia, vaan ne päinvastoin laskivat dietin ja laihtumisen myötä.
Olki on kyllä monessa suhteessa aika kiva korvike. Ripelle olen tarjoillut sitä nyt melko vapaasti ruokintalaatikosta tongittavaksi. Ei se sitä ylettömästi syö, mutta kyllä se sieltä kupista häviää pikkuhiljaa. Antaa kivaa tekemistä, kun tonkii parhaita paloja ja vähän mahalle täytettäkin.
Rippe on nyt muuten syönyt myös melassileikettä vähän heinää korvaamaan ja pyöristämään olemusta, tuntuu toimivan ja maistuu hyvin. 4dl Farmarin raeleike-pellettiä (olisiko se jotain 250-300g väliltä) tulee varmaan 2-3 litraa ruokaa turvotettuna. :D Sokeriahan siinä on 9% ja minä vielä huuhtelen sen turvotuksen jälkeen.
Liikunta-asia on minuakin mietityttänyt. Kortisoliarvothan on mm. nousee liikunnasta ja sehän on tunnettu stressihormoni. Ripellä olen huomaavinani, että oikein rankka liikunta ei tuota tulosta, vaan poni tuntuu turpoavan ja kaula kovettuvan, vaikka olettaisin käyvä päinvastoin.
Sitten kun tehdään enemmän kevyttä hommaa, kävellään ja jumpataan liinan päässä kentällä, niin kaula on pehmeämpi ja poni parempituulinen. En tiedä mistä se johtuu, mutta tällä yksilöllä pelkkä liikunnan lisäys ei tuo toivottua tulosta. Tietysti rankemmasta liikunnasta kipeytyminenkin voisi olla yksi syy.
Mineraalien tasapainottaminen on se asia, josta jaksaisin puhua vaikka kuinka paljon. Mutta harva haluaa/osaa/jaksaa niitä sen enempää miettiä.
Vielä tiedetään kovin vähän hevosen aineenvaihdunnasta, ja pääästäänköhän ikinä kaikenkattavaan lopputulokseen siitä, mikä nostaa ja mikä laskee mitäkin arvoa. Niin monimutkaisia systeemejä nuo ovat! Mä uskon myös siihen, että tiukkakin dieetti voidaan toteuttaa stressaamatta hevosta ylenmäärin, nimenomaan sillä että ruuanjakotapa on mietitty ja hevoselle järjestetään muutakin luonnollista tonkimista ja tekemistä.
PoistaJa liikunnasta: onhan se ihan hullua, jos rupeaa laihduttamaan lihavaa hevosta viemällä sitä joka päivä monen tunnin lenkille. Paino varmasti putoaa, mutta kuinka paljon hevonen kipeytyy ja alkaako se inhota liikkumista jos se joutuu aina ponnistelemaan jaksamisen äärirajoilla? Ja jos nyt muutaman kuukaudenkin ylläpitää sellaista tahtia että hevonen liikkuu 2-3 h joka päivä, niin millä sen liikunnantarpeen jatkossa tyydyttää, kun elimistö tottuu tuohon määrään?
Jos omalleni syöttäisin heinää, missä srv:t ovat 60 tai yli niin hyvästi menetetyt kilot :) tai sitten heinämäärän pitäisi olla niin olematon, että edessä olisi todennäköisesti heinän vähyydestä johtuva mahahaava. Kun taas welshille vastaava jakoheinänä ei aiheuttanut sen kaltaista lihomista kuin suomenhevosellani, pysyi ihan sopivassa lihavuuskunnossa. Rehunkäyttökyky suomenhevosilla yleensä on hyvä ja näillä sopivan lihavuuskunnon ylläpitäminen on välillä taitelua. Löytyy myös niitä ns. läpipaskojakin tästä rodusta, joilla on kovin sutjakat linjat söivät ne sitten mitä tahansa.
VastaaPoistaOnhan hevosia, mitkä ovat myös metabolisia valkuaiselle tai sekin , että toisille hevosille valkuainen nostaa insuliinia eli ei pelkästään se sokeri ole ainoa tekijä. Tästä on varsin vähän tutkimustietoa, mutta näitä hevosia löytyy varsinkin suomenhevosten puolelta, mutta on tapauksia myös lämminverisissä ratsuhevosissa.
Vapaa heinä voi onnistua jos heinä on köyhää, missä valkuaista on vähän, sokerit matalat myös. Tämänkaltaisella heinällä on omani myös ollut lihomatta ja vapaasti söi avatusta paalista. Yöksi sai sitten kylmäkarsinaansa heinät, joten loppuyö ilman heinää, muutoin vapaasti.
Niinpä Kirsi, ja ajattele kuinka moni suomenhevosen omistaja hakee hevoselleen tavoitearvojen mukaista heinää jossa valkuainen on 80-90 tai säilöheinässä ylikin! Koska pitää saada priimaa!
PoistaTätä sitä on tullut ihmeteltyä, mutta ei voi omistajiakaan syyttää. Esim. juuri ko. linkissä oleva heinäruokintasivullakin perustellaan, miksi pitäisi syöttää hevoselleen heinää, missä arvot ovat suositusten mukaiset. Onhan siellä maininta hyvistä rehunkäyttäjistä, mutta joskus luettu voi mennä sen edelle, miltä se hevonen näyttää. Samaisen sivun tekijä on tehnyt islanninhevoselleni ruokintasuunnitelman, sen lihottua ja saatua ummetusähkyn. Tuolloin heinämäärä oli 5 kg / vrk, lisänä hampunsiemenrouhe 3 dl, Biomineraali, Hertta Muro, melassileike ja vielä oli muitakin kun en enää muista eikä ole tallessa ko. listaa. Teki suunnitelman ilman analyysiä. Siltikin hyvin onnistui, hevonen pääsi tavoitteeseensa eli saatiin laihtumaan.
PoistaJee, odottelinkin jo tätä kakkososaa! :)
VastaaPoistaMielenkiinnolla luen ja seuraan. Eräs läskipallo kun täälläkin pihassa majailee.
Mun on vaikea edes kuvitella, kuinka vähän tuollaisen miniponin laihdutusheinämäärä olisi... Kun Sulon kokoisellakin dieettimäärä on kuiva-aineena siellä kolmen-neljän kilon tietämillä per vrk, niin ei siinä kovin isoa nöttöstä kuivaa/kuivahkoa heinää saa syödä.
Poista(arjen anekdoottina mainittakoon näin mutsiltä mutsille, että tässä kun paasailin ponin syömisistä näitä kommentteja kirjoittaessani, söi vauvani lattialta muovailuvahapalleron ja sanoi päälle "mam-mam!" :D)
Erittäin mielenkiintoista, kiitos tästä! Minä olen ollut siitä onnellisessa asemassa poninomistajana, että en ole koskaan joutunut miettimään sikalihavan laihdutusta.
VastaaPoistaRuusa on kyllä aikuisena vaatinut hieman painonvartioimista, mutta toisaalta se syö heinää hevosen annoksia (n. 10 kg säilöä päivässä). Pikkuponin heinämäärillä laihduttaminen olisi kyllä erittäin vaikeaa.
Meillä kävi tuuri ja saatiin talveksi heinää, jossa on sokeri noin 130 eikä ylenpalttisesti valkuaista, tosin tuntuu olevan analyysiään lihottavampaa. Todennäköisesti syötämme kuitenkin myös olkea, jos sitä vaan saa riittävän hyvälaatuisena.
Pena on myös ollut aika helppo ruokittava, se ei kovin helpolla lihoa muodottomaksi eikä myöskään laihdu herkästi.
PoistaTeillä onkin käynyt heinän kanssa hyvä tuuri! Mitä olen läheltä ja kauempaakin kuullut, niin alle 150 sokerit ovat olleet todella harvassa.
Todella mielenkiintoinen postaus!
VastaaPoistaMeille kun tuli tämänkesäistä heinää tallille käyttöön ja sitä annettiin samoissa määrin kun vanhaa, olivat hepat "hieman" turvoksissa ensi alkuun.. Kun taas säännösteltiin sopiviin annoksiin niin esim. Totti vetäisi iltaheinänsä ihan liian pienessä ajassa. Ilmeisesti uusi heinä "on vaan niin hyvää". Nyt se saakin yöheinät Slow feeding- verkosta ja on mielestäni seesteisemmän oloinen iltaruokinta-aikaan kun tekemistä riittää.
Jep, makoisa, pehmeä ja helpposyöntinen heinä häviää "järkevissä kilomäärissä" annosteltuna todella nopeaan. Meillä on myös jonain vuonna ollut tällaista heinää, ja vaikka se on kaikin tavoin ihanan oloista ja sitä melkein voisi itsekin popsia, niin se tekee ruokintaan yhden aika merkittävän probleeman lisää. Musta tuntuu että Pena on jo niin harjaantunut verkosta syöjä, ettei verkko juurikaan rajoita sen vauhtia... Onneksi sen kanssa ei siis olekaan tarpeen varsinaisesti rajoittaa syöntiä, mutta käytän verkkoja ulkona jos ollaan esim. koko päivä poissa ja täytyy ladata kaikki päiväheinät kerralla tarjolle.
Poista