Neliö

Kuinka pienestä voikaan saada ison oivalluksen! Kootussa ravissa -blogin Noora kirjoitti "toiskätisyydestä" ja Hansustaan, joka pullahtaa banaaniksi toiseen suuntaan jos ei sitä vaadi suoristumaan. Todella tuttua täälläkin, ja osui ja upposi nämä Nooran pohdinnat siitä kun pelkää vähän kajota hevosen vinouteen kun se hetkellisesti riehaantuu ja kuumuu korjaamisesta, kuin huutaen MÄ EI OSAA!!

Noora kirjoitti:

Hansu ei suutu, mutta tuntuu että se huutaa "MÄ EN PYSTY ENKÄ OSAA!" alkuun ja alkaa tarjoamaan KAIKKEA MUUTA paitsi sitä suoristamista. Kuitenkin kun sitkeesti pari kertaa vain vaatii sen vasemman lavan linjalle, "neliöön" muiden jalkojen kanssa, se toteaakin "Aijaa, no olisit heti sanonut että tahdot kulkea suorana"... No problem. Eli oikeasti kyllä tätä voi treenata, ihan turhaan pelkää sitä "sekoamista" jos vähän vaatii.

Miten sitten suoristaminen tässä tapauksessa hoitui tänään helpoiten..?

No päästämällä enemmän oikeasta ohjasta ja ottamalla "painoa" enemmän vasemmalle ohjalle. Suoristin siis sitä vasemmalta ohjalta ja tämä yksinkertainen "paineen lisäys" vasemmalle riittää siihen ettei lapa pääse karkaamaan vasemmalle.

Kompensoin oikealle ohjalle sitä puutosta mikä pitäisi käydä vasemmalta puolelta välttääkseni "konfikltin". Fakta kuitenkin on, että jos hevonen kulkee vinossa, toinen lapa ulos pullahtaen (eli takaosa pullahtaen vastakkaiseen suuntaan) liike-energiaa menee hukkaan. Hevonen ei voi työntää takaa eteen jos se "työntö" karkaa jostain etuvasemmalta harakoille. Kun hevonen tuo lavat takaosan eteen, samalle linjalle, takaosan työntö menee suoraan eteen, nostaen sitä etuosaa!

Tuolta pomppasi yksi sana: neliö. Se on se kuuluisa ohjan ja pohkeen välissä, raiteilla, molemmilla ohjilla, molemmilla pohkeilla. Ihan tuttu juttu, mutta uusi sana kuvata sitä tunnetta kun hevonen on siinä avuilla hyvin. Tajusin, että olen taas unohtanut vallan tämän neliössä pysymisen ja antanut Penan luiskahtaa banaaniksi. Pena kääntyy toisinpäin banaaniksi kuin Nooran Hansu: meillä karkaa oikea lapa oikealle ulos ja takaosa sisään vasemmalle. Kumma juttu kun ei tossu nouse...

Lähdin metsästämään neliötä eräänä iltana ilman satulaa, ja olipa muuten avartava reissu! Kun en saanut satulasta tukea, huomasin todella selvästi kuinka rankasti Pena liirasi ja muikersi avuilta pois. Kun korjasin sen oikealle karkaavaa lapaa, heittääntyi koko hevonen vasenta jalkaani vasten. Kun korjasin sitä pois nojaamasta vasempaan jalkaani, se pullautti oikean lavan ulos. Sillä tavalla me sitten kiemurrettiin jonkin aikaa kunnes tuli se oivallus, ai suorana joo, ja jo vain alkoi tulla erilaista liikettä hevosesta!

Pena on sellainen kyntäjä, ei lainkaan näyttävä liikkuja. Sillä on laiska ja hidas etuosa, ja takaosa työntää sen "naamalleen". Etukavioista kuuluu ripinä kun se laahaa niitä, nostelee vain sen verran kun on ihan pakko. Myös silloin kun se jännittyy, se alkaa kompastella koska vetää jotenkin etuosan niin jäykäksi ja liikkuu suorin, matalin etujaloin. Ei siis todellakaan komeasti kauhovia etusia tällä ratsulla. Mutta kun sain sen suoraksi, jotta takaosan melko vahva työntö tuli oikeasti kehon läpi, lakkasi hiekka rapisemasta etukengissä ja etuosa todella kohosi. Olisi taianomaista ellei olisi niin itsestään selvää. Miten nämä asiat pitää aina kaivaa itselleen muistista uudestaan ja uudestaan...

Eilen jatkoin samalla teemalla, nyt satulan kanssa. Koitin säilyttää saman tunteen kuin ilman satulaa etten antaisi Penan nojailla vinona sen turvin, että pysyn kyllä kyydissä. Mietin koko ajan se on neliönä edessäni ja allani, ja kun alkoi tuntua jotenkin hullulta, palasin taas tarkistamaan, oliko neliö kasassa. Usein ei ollut. Ja kun oli, pääsin ratsastamaan esimerkiksi vastalaukkaa tosi iisisti! Kas kun se suoruus vain on yksi peruspilareista.