Mr. Mulkosilmä

En aina oikein tajua tuota ponia. Koko alkuvuosi on mennyt kyttäämisen suhteen erinomaisesti, sillä kyttäämistä ei ole ollut. Olen ratsastanut useiden vapaiden jälkeen kaikenmaailman räntämyrskyissä eikä Pena ole tuijotellut mitään.

Tänään oli ajatuksena tehdä matalana ja pitkässä muodossa rennosti askellajit läpi. Ehkä se on juuri siinä että kun suunnittelee ratsastavansa rennolla hevosella, on tarjolla jotain ihan muuta. Tai no, ei Pena ollut ollenkaan huono ratsastaa (vaikka ihan ihan alkuun pitikin aika pitkään neuvotella siitä, kannattelenko minä koko ponin etuosaa vasemmalla ohjalla vai en), mutta jo alkukäynneissä se päätti, että yhdessä kentän nurkassa on MÖRKÖ. Ja kun Pena päättää että jossain on MÖRKÖ, se ei pääse siitä yli.

Siinä suhteessa ollaan kyllä päästy paljon eteenpäin, että enää minä en suostu provosoitumaan siitä että Mr. Mulkosilmä tuijottaa jotain kentän kohtaa, vaan jatkan ratsastamista niin kuin ei mitään olisikaan. Mutta kyllähän se omat haasteensa asettaa, kun aina siinä samassa nurkassa kovettuu koko etuosa ja poni kiipeää pois tuntumalta ja työntää korvansa suuhuni ja puskee pois uralta.

On tosi olennaista että minä en reagoi. Kun nurkasta lennähtää västäräkki, Pena saa paskahalvauksen mutta minä en saa värähtääkään. Jos minä reagoin, reagoi Penakin. Ja ainakin jos suutun, yltyy säikkyminen aivan uusiin sfääreihin. On parempi alkuun itse ratsastaa pieni oikaisu hankalassa kohdassa ja sitten vähitellen hinata linjaa lähemmäs pelkopaikkaa. Toisaalta täytyy myös kyetä pitämään kiinni siitä, ettei pohjetta vasten sovi punkea eikä tuntuma häviä vaikka pään nostaisi taivaisiin.

Itse reeni ei lopulta ollut mitään eteen-alas -harjoittelua, vaan oikeastaan aika korkeassa muodossa ravia ja laukkaa. Pena sanoo että hyi ku vaikeeta, en kanna etuosaani, makaan vaan täällä ohjissa tai menen tänne syvänyökkyyn ettei tartte kääntyä eikä liikkua. Ja minä sanon eiku et mene sinne, tule ylemmäs, älä vyöry, käänny etuosasta, älä painu niin alas, etuosa korkeammalle, käänny etuosasta, ei nenää sinne ryntäisiin, ja taas käänny etuosasta. Toistoja, toistoja, toistoja, ja ai hitto miten mageita hetkiä kun poni alkaa oikeasti olla koottuna! Sitten kun muoto on löydetty, on mikä tahansa harjoitus helppo. Mutta niin kauan kun muoto on väärin ja etuosa liian matalana, on aivan turha kikkailla mitään erikoisia reittejä tai temppuja.

Asialliset hommat hoidetaan, muuten ollaan ku Ellun kanat, tuumi Pena ja heti kun annoin pitkät ohjat, se alkoi taas tuijottaa MÖRKÖä. No, parempi näin kuin siten että varsinainen työskentely menisi harakoille. Loppukäynnit menin taluttamaan pihatielle, ja sieltä Pena näki Sissen laitumella sadeloimi päällään (toim. huom. olin siis hakenut Penan ratsastukseen sieltä samaiselta laitumelta, samaisesta seurasta). Siitähän riemu repesi. Pena veti itsensä aivan jäykäksi, puhisi, törisi ja tanssahteli, paskoi hätäpaskaa ja sen sydän löi niin että pauke vaan kuului. Siinä mietin, että tämä pitäisi saada videolle, jotta voisin näyttää, mitä tarkoitan kun yritän selittää miten voimakkaasti Pena reagoi pelätessään.

Se menee pelästyessään niin voimakkaisiin tiloihin eikä se vain tokene siitä, vaikka nytkin se lopulta kai tajusi että Sisse se siellä vaan on. Joka ikinen ärsyke laukaisee siinä pakoreaktion kun se menee tuohon moodiin - koulutus on tepsinyt siihen ettei se ryöstäydy taluttajalta mihinkään, mutta reaktio tulee, se nanosekunnin kestävä nyt-täysillä-pakoon -niiaus. Ja se on vahva ja se on nopea ja totisinta totta.

Tämän säikkymisen ja tuijottamisen kanssa eläminen on ollut tosi raskasta, ja todella toivon että tämä oli nyt vain joku huono päivä. En jaksaisi taas sitä kokoaikaista varuillaan oloa ja kokoaikaista zeniä - haluaisin että riittäisi se että olen normaalisti rento ja keskittynyt ja läsnä.

PS. Ja toki kelaan taas mielessäni, onko Pena jostain kipeä kun säikkyminen alkoi vaikka on loistanut poissaolollaan hyvän tovin. Äh.