Luottamus

Keskiviikkona oli tunti. Olin pyytänyt puomijumppaa ja pikku hyppyjä ja niitä sainkin.

Oli ukkosta enteilevä keli kun hain Penaa laitumelta, ja tultiin hölkällä talliin sateen alta pois. Luulin että ukkonen kiertäisi, sen verran etäältä jyrinä jo kuului, mutta sitten kun aloitin harjaamisen, ukkonen iski johonkin todella lähelle. Tallissa jostain sähköjohdosta/pistorasiasta lensi kipinää ja paukahdus oli niin kova että oikein tuntui epämukavalta omassa kehossa. Pena pelästyi hurjasti enkä ehtinyt muuta tehdä kuin nykäistä sen narun auki - olin aivan varma että se saa vetopaniikin ja poistuu paikalta, mutta poni yllätti. Se todella pelkäsi niin ettei edes kyennyt hätäkakkimaan, häntä vain nousi mutta mitään ei ensihätään tullut, sen sydämenlyönnit näkyi kehon pinnalla asti ja se oli aivan kivikova kropastaan. Mutta ei lähtenyt mihinkään. Tasattiin yhdessä hengitystä ja vähitellen Penakin alkoi taas rentoutua. Tunsin ylpeyttä: jotain olen tehnyt oikein, kun tuollainen säikky sähikäinen malttaa ihan oikeasti pelästyessään jäädä siihen minun kanssani, eikä valitse poistumista. Tallissa ei ollut muita hevosia ja Penan oma lauma oli vielä kaukaisella laidunlohkolla, pihapiirissä ei ollut ketään muuta.

Tunnilla sitten kekkuloitiin vähän kaikenlaisia ylimääräisiäkin kuvioita, mutta pääasiassa olin tosi tyytyväinen! Ihan ensimmäiset hypyt on sellaisia köyryselkäloikkia joissa tällaista vellihousua jännittää, mutta kun niistä selvittiin, oli hyppääminen oikeastaan tosi hauskaa. Minulla on niin ristiriitainen suhde hyppäämiseen: pelkään, mutta silti aina toisinaan haluan sitä tehdä.

Tehtiin erilaisia innarijumppia kavalettikorkeudessa. Ne ovat Penalle oikein hyvää aivojumppaa, tosin se aika monesti yritti taas ratkoa tehtäviä lisäämällä vauhtia ja loikkaamalla suoraan ponnistuspuomin takaa keskelle estetehtävää... Vaikeaa minulle oli se, kun sileällä ratsastaessa kaikki tekeminen tähtää siihen ettei Pena lyhene liikaa, niin esteillä minun on pakko pitää sitä tiukemmin edestä tuntumalla ja kontrollissa, jotta se ei kaahaa esteiden sekaan vailla hallintaa. Poni on siis lyhyt, mutta toisaalta se imee nykyään esteille niin mahdottomasti, ettei lyhyys oikeastaan haittaa, kun eteenpäinpyrkimys silti säilyy. Pidä kontrollissa edestä, ratsasta silti jalalla eteenpäin. Lopputuloksena on aivan eri mallinen hevonen kuin mihin olen tottunut, mutta selväähän se on, ettei esteitä kuulukaan hypätä pitkässä ja matalassa muodossa olevalla hevosella.


Tänään oli hammashuoltopäivä.
Penan suuhun kuului ihan hyvää - se kehittää kyllä piikkejä niin että puolivuosittainen huoltaminen on tarpeen, mutta mitään erityisen suurta hoidettavaa suussa ei ollut. Etuhampaat on Penalla epätasaiset ja hampaiden välit ovat isot, joten sinne kertyy ruokaa, joka uhkaa tulehduttaa ikeniä. Sain ohjeeksi rapsutella hampaanvälejä tyhjäksi silloin tällöin, mikäli Pena vain antaa. Eikä Penan kannattaisi nakertaa kaikkea, jotta sillä olisi vielä etuhampaat vanhemmallakin iällä...