Tänään minua ilahdutti

... tämä kuva johon törmäsin facebookissa:

... sekä se, että vaikka oloni oli vetelä ja vähän alakuloinenkin, päätin silti mennä illalla ratsastaamaan. Ihan vain katsastaakseni, mikä meno. Ja Pena oli kiva, ei helppo, mutta kiva, ja sain tehtyä sen kanssa mukavan pienen treenin ihan perusasioiden kuten tuntuman ja eteenpäinpyrkimyksen parissa. Ratsastamisen jälkeen lähdettiin vielä narussa laitumelle syömään ruohoa, oli kovin, kovin keväistä ja monella tavalla paljon parempi mieli kuin ennen ratsastusta.

Yllätyshyppyjä

Pena on viettänyt hävyttömän monta lomapäivää kun en ole kiireiltäni ehtinyt edes harjata sitä. Tälle päivälle oli kuitenkin sovittu tunti, ja täytyy ihan merkitä muistiin että ratsastin ensimmäistä kertaa tänä keväänä t-paidalla!

Oltiin tunnilla vain keskenämme, olin varautunut hikiseen kouluvääntöön mutta Mari sanoikin että otetaan hyppyjä. Ok, mikäs siinä, jalustimia vaan lyhyemmäksi ja pikainen moodinmuutos! Olin taas omalla satulalla liikkeellä ja kylläpä se tuntui oudolta Kiefferin jälkeen. En enää tiedä, kumpi tuntuu omaan persiiseen paremmalta. Kieffer kuitenkin palautui takaisin tänään joten sitä ei ole enää käytössä. Lisää satulajuttuja seuraa myöhemmin, kerron ensin tunnista.

Alkuun verryttelin puomeilla ja ravitempomuutoksilla, lävistäjällä kolmea puomia pitkin välein ja pitkällä sivulla kahta puomia kootummilla väleillä. Näitä nostettiin kavaleteiksi parin kerran jälkeen. Pena oli ihan ensialkuun hiukan vetelä, oli tosi lämmin eikä todellakaan olla tehty mitään moneen, moneen päivään. Pidin alkuverryttelyn ajan raipan kädessä ja muistutin pikkuhipaisulla yhden kerran, kun pohkeeseen reagointi viivästyi. Tämä riitti, Pena ei hermostunut vaan heräsi, ja sainkin jättää piiskan pois kun alettiin nostaa puomeja irti maasta. En tykkää pitää raippaa hypyissä kun en vielä tiedä, mitä kuvioita Pena tekee, enkä koe että olisin aina itsekään niin kartalla siitä, missä asennossa raajani ovat hyppyjen aikana. Samasta syystä en hyppää kannukset jalassa.

Pian alettiin tulla laukassa apupuomien kanssa pientä (40 cm) pystyä. Ensin niin, että oli puomi - kaksi laukkaa - pikkupysty - kaksi laukkaa - puomi. Siitä vedettiin enemmän sumppuun puomi - laukka - pysty - laukka - puomi. Ajatuksena oli opettaa sekä minulle että Penalle lähestymisiä. Penalle siten, että sen täytyy alkaa itse katsoa paikkoja eikä vain roiskia sinnepäin ja toivoa että kuski pelastaa. Ja minulle siten, että en ratsasta apupuomille vaan sille varsinaiselle esteelle, ja opettelen jättämään Penalle päätösvaltaa hyppypaikasta. Lisäksi Penalle halutaan opettaa hyppykaarta, sen on tapana töksäyttää ihan esteen juureen ja ponkaista siitä selkä köyryssä outo loikka. Pena myös mielellään lisää vielä yhden tai ainakin puolikkaan askeleen ennen estettä eli hypyistä tulee rytmittömiä.

En varmaan kirjoittanutkaan siitä blogiin, kun Mari joitain viikkoja sitten hyppäsi Penalla meidän estetunnin päätteeksi. Olin toivonut, että Mari ottaisi esteratsastajana pari isompaa hyppyä joihin ei minulla kantti riitä (suomeksi siis kaikki yli 60 cm korkeat!), mutta Marin analyysi Penan hyppäämisestä oli se, että se tarvitsee paremman tekniikan ja sitä kannattaa harjoitella pienillä mutta pidemmillä ja massiivisemman näköisillä esteillä. Tai varsinaisesti Penan tekniikassa ei ole vikaa sitten kun se osuu esteelle niin että kaikki osaset on kunnossa. Mutta se ei oikein tahdo osua. Ja eihän se mitään ole hypännytkään, miten se vielä voisikaan osata. Pena ei ole lainkaan arka eikä tarkka jaloistaan, sekin on vähän kehnompi ominaisuus hyppäämisen kannalta, kun se saattaa huonosta paikasta tyynesti mennä suoraan esteen sekaan ja todeta vaan että jahas, vähän tossa puomit kopisee jalkoihin mutta mikäs tässä.

Tänään kuitenkin hyppäämisessä oli hämmentävän hyvä rytmi. Toki tuli hutilaukauksiakin, niitä liian juureen tulleita lähestymisiä ja myös niitä lähestymisiä joista ei ole ihan selvää edes edustettu askellaji, ponnistuspaikasta puhumattakaan. Mutta tuli myös sellaisia hyppyjä, joissa tunsin selkään että nyt osui hyvin, tunsin jopa Penan takajalkojen tekemän työn, näin ponnistuspaikan kaukaa ja olin itse tilanteen tasalla. Pena jopa vaihtoi laukat esteen päällä monta kertaa, ja tunsin sen!

Minä vaan olen tällainen armoton vellihousu mitä hyppäämiseen tulee, hypättiin nyt 60 cm okseria vähän eri variaatioina ja minusta se näytti joka kerta aivan jäätävän suurelta. Meillä oli myös pieni kavalettiristikko ja sille osasin ratsastaa isossa sujuvassa laukassa niin että hyppykaaresta tuli pyöreä ja sujuva. Sitten kun piti jatkaa samassa laukassa okserille, niin kaikki meni kaarteeseen saakka hyvin. Esteelle suoristettuani en osannut istua takamus penkissä, työntää laukkaa, odottaa, ja ennen kaikkea, antaa mennä! Minä alan nyhväämään ja jännittämään että tulee megaloikka, vaikka minun pitäisi vain antaa laukan viedä ja pitää hiukan tasaisesti ohjalla vastaan. Mineen osaa mineen uskalla.

On niin ristiriitaista tämä: nytkin tykkäsin tosi paljon hyppäämisestä ja Pena oli kaikkinensa ihan tosi superponi. Yhtään hallitsematonta koikkaloikkaa ei tullut ja hetkittäin minulla oli ihan varma olo. Mutta miksi se 60 cm voi näyttää niin isolta?

Jäi kuitenkin tosi hyvä mieli ja tästä on hyvä taas jatkaa harjoituksia. Kehun vielä kerran Penaa sillä se meni tosi hienosti!

Hyvä mieli on kaikesta muusta paitsi satulasta. Nyt taas tilanne menee koko ajan huonommaksi, oma satula luistaa lavoille väkisinkin vaikka olen taas käyttänyt liukuestelimaa siellä välissä. Ja se estepenkki olis kyllä ihan ehdoton jo pienillekin hypyille, istuminen koulusatulassa hypyissä on ihan älytön yhtälö. Näillä näkymin saan meille satula-auton käymään kesäkuun ekoina päivinä, ja toivon todella että sieltä löytyy sopivia ehdokkaita joita saisi rauhassa kotona kokeilla ja sovittaa ennen ostopäätöstä.

Taas mennään

Hain tänään klinikalta psylliumämpärit ja aloitin Penalle kuurin, kuten loppuvuoden hiekkaepisodin yhteydessä oli puhe. Tulee tarpeeseen, Pena nyhtää ja nuohoaa koko ajan tarhassa jotain, ja edellispäivänä siltä oli poikkeuksellisesti tullut hieman normaalia löysempää kakkaa, josta oli myös jäänyt karsinan seinään märkä rantu. Maha ei oireile samaan tapaan kuin loppuvuodesta, mutta en nyt uskokaan että siellä on hiekkaa puolta metriä. Syötän jälleen sen kolme viikkoa Eclipsen kokonaista siementä painokilojen mukaisella annostuksella, eli Penan kokoiselle 450 g/vrk.

Ainakin tänään ensimmäinen satsi meni ihan ilolla alas, Pena suhtautuu ruokakupin sisältöön projektina jota pitää työstää, ja varsin touhukkaana se kävi valtavan viherpelletti-psyllium -vellinsä kimppuun. Höysteeksi merisuolaa, porkkanoita ja omat myslit niin onhan siinä hiukan enemmän työsarkaa kuin normaalissa alle litran iltaruoka-annoksessa!

Satulanvaihtoprojektikin nytkähti hiukan eteenpäin kun aloin järjestää meille satula-autoa käymään. Tarkoitukseni olisi sovittaa Penalle sekä koulu- että estesatulaa, ja toivon että pääsen nykyisestä satulasta eroon sellaisella hinnalla että en ihan hirveästi köyhtyisi vaikka ostaisinkin tilalle kaksi satulaa.

Maanantain valmennuksessa menin vielä laina-Kiefferillä, jonka kanssa laukat sujui erinomaisesti, mutta ravissa tuntui että jokin ei ihan täsmää. Etenkin tunnilla tehdyt väistöt oli tosi haastavia, vaikka yleensä Pena on vauhtiin päästyään esittänyt sujuvia väistöjä. Laukassa sen sijaan sain taas yllättyä iloisesti - tehtiin laukassa loivia kiemuroita pitkille sivuille eli harjoiteltiin siis vastalaukkaa. Pena teki erinomaisen sujuvasti molempiin suuntiin ihan täysimittaiset loivat kiemurat, ja kaikkinensa laukassa kaikki tuntui helpolta.

Laitumet kasvaa kohinalla ja on ykskaks tullut tosi lämmin. Pitäisi riipiä jostain aikaa syötellä hevosia ennen laitumellelaskua, joka toivottavasti voidaan tehdä vielä tämän kuun aikana.

Vielä muutama näyttelykuva

Kuvaajalle kiitos hienoista kuvista ja käyttöluvasta!

Kiva näyttelyreissu KUNNES

Tänään oli erilainen reissupäivä kun suunnattiin naapurikylään shownäyttelyyn Penan ja uskollisen pikkuponiseuralaisen kanssa. 

Eilen pesin ja puunasin Penan hienoksi ja tänä aamuna letitin sen. Lopputulos oli taas ihan ok, toki sykeröistä tulisi siistimmät jos harja olisi nypitty (eikä siinä olisi pyöreitä joka suuntaan) ja jos sykeröt vielä viitsisi ommella, mutta ei nämä meidän kinkerit ole niin virallisia että ihan niin paljon näkisin vaivaa. 

Kotona lastaus meinasi olla hieman hankalaa, samat ongelmat kuin aina ennenkin: Pena vetää itsensä aivan vinoon sillalle eikä sitten "pääse" omaan osastoonsa, alkaa vängätä päätään joka suuntaan ja kun kohdistan painetta niskaan, se heittää pään ylös, kimpoaa pystyyn ja peruuttaa pois. Tarvitaan vain rutiinia, pelosta ei ole kyse, Penaa ei vain huvita. Sitten kun se päättää laittaa takajalatkin sillalle, se tulee ilman mutinoita perille saakka ja seisoo kopissa sisällä ihan nätisti riuhtomatta tai hermoilematta niin kauan, että luukut saadaan kiinni ja matka alkaa. 

Perille kuitenkin päästiin ihan hyvässä aikataulussa, purettiin hevoset ulos ja siirryttiin verryttelykentälle ihmettelemään menoa. Pena oli melko pörheänä mutta kuitenkin hyvin kuulolla. Tepasteltiin aika kauan ja otin välillä myös ravipyrähdyksiä, lähinnä testatakseni että meillä on myös jarrut... Kovaa saa juosta noinkin pienen eläimen rinnalla jotta sen raviliikkeisiin tulee edes vähän ilmaa! Raskaalla pohjalla tuli aika äkkiä esittäjälle hiki. 

Päivä oli tosi tuulinen ja välillä kenttienlaidoilla lensi kevyet puutarhatuolit ja puomit tipahteli kannattimiltaan. Penaa jännitti myös tuulessa paukkuvat muovinauha-aidat sekä pellon puolella olevat pyöröpaalit, joista heilui muoviset "hännät" tuulen mukana. Se ei kuitenkaan saanut mitään täydellistä pershepulia missään vaiheessa, vaikka toki säikkyikin ja pyrähteli sen vuoksi välillä aika isosti. Sain sen aina nopeasti takaisin kuulolle, enkä joutunut kuin muutaman kerran muistuttamaan, että pelästyessäkään ei sovi rynnätä minua kohti. 

Tässä rentona (kaikki kuvat on ottanut Annika P., kiitos!)

Välillä aurinkokin pilkisti

Odottelun jälkeen oli sitten meidän kehävuoro. Shownäyttelyssä jokainen hevonen arvosteltiin yksin, samoin kuin virallisissa näyttelyissä. Kaikki epäkelvot yksilöt eli ruunat oli omassa luokassaan, muut luokat oli varsojen, ponien, suomenhevosten ja muiden hevosrotujen tammoille ja oreille. Arvosteluvuorolla esitettiin ensin kolmiolla käyntiliikkeet, sitten pienen pysähdyksen jälkeen raviliikkeet, ja sen jälkeen meiltä vielä haluttiin uudestaan käyntikierros. Tämän jälkeen seistiin arvosteltavana.

Minuuko ne kaikki katsoo?

Tärkeänä

Penan kuponki pisteineen näytti tältä:

Tyyppi: rotutyypillinen. 8
Runko: vahva pyöreä sopusuhtainen runko, pitkä laskeva lautanen, hieman lyhyt kaula, kaunis pää. 8
Jalat: hentoluiset, ej hajavarpaiset, tj hieman haja-asentoiset. 7
Käyntiliikkeet: edestä ahtaanlaiset, takaa epävakaa kinner, riittävä yliastunta. 7
Raviliikkeet: irtonaiset, suorat, tahdikkaat. 8
Yht. 38 p, II-palkinto (kaavakkeessa ja tuloslistassa tosin oli laskuvirhe ja yhteispisteiksi oli ilmoitettu 37 p, mutta en sitten mennyt enää korjaamaan kun eipä se palkinnon laatuun olisi vaikuttanut kuitenkaan)

Ruusukkeen vastaanotto

Minua huvitti kun arvostelussa tuomarisetä katsoi ja katsoi Penan jalkoja ja pyysi liikuttamaan sitä eteen ja taakse, "kun ne näyttää siltä että ne osoittaa mihin sattuu". Vekslasin hevosta siinä sitten sedän ohjeiden mukaan kunnes lopulta hän ikään kuin pahoitellen totesi, että kyllä ne nyt vaan on hajallaan vaikka kuinka asettelisi... Teki mieleni sanoa ettei tarvitse pahoitella, tiedän varsin hyvin että yksi jalka näyttää itään ja toinen länteen.

Lopuksi käveltiin vielä koko ruunaluokka kierros kehässä parhaan ruunan valinnan ajan, mutta ei osunut tämä titteli meidän kohdalle. Sitten olikin kemut ohi ja aika pakata ponit taas kyytiin. Nyt sujui lastaus paljon helpommin ja Pena oli muutamassa minuutissa autossa.

Jotta ei totuus unohdu niin laitetaan tällainenkin kuva jossa ei ole pörheydestä tietoakaan, omistajaa sen sijaan naurattaa

Kotimatka ei sitten mennyt ihan oppikirjan mukaan. Pysähdyttiin tankkaamaan ja katsottiin, että onpas traikun toinen rengas löysän näköinen, ei se ollut sitä vielä lähtiessä. Jatkettiin kuitenkin tankkauksen jälkeen matkaa. Päästiin muutama kilometri kun 80 km/h rajoitusalueella se kirottu rengas sitten puhkesi. Onneksi, onneksi kyttäsin sitä pelkääjänpaikalla peruutuspeilistä juuri sillä hetkellä ja ehdin heti huutaa kuskille että jarruta jarruta se rengas puhkesi. Kuski kun luuli että auto hajosi (sitäkin meille on hevosreissussa käynyt...) kun kävi niin epävakaaksi ajaa. Muutamassa kymmenessä metrissä saatiin yhdistelmä pysähdyksiin tienposkeen ja alettiin miettiä, että mitäs nyt. Puhjennut rengas oli penkanpuoleinen, ja sillä puolen tietysti matkusti painavampi Pena.

Hevosten purkaminen kopista ei tullut kyseeseen, autoja viuhtoi ohi kahdeksaakymppiä tasaisena nauhana, ja Penan lastausepävarmuus vielä kaupan päälle, ei kiitos. Auton tunkissa ei riittäisi nostovoima eikä autolla voinut ajaa metriäkään ettei mene koko vanne soikeaksi. Onneksi oltiin tutulla paikkakunnalla ja saatiin soitettua kuskin isä paikalle. Hän tuli rekkatunkin kanssa ja niin sitten nostettiin koko traileri hevosineen kaikkineen tunkin varaan toiselta puolen, irrotettiin rikkoutunut rengas ja kiinnitettiin vararengas, jossa onneksemme oli riittävästi ilmaa. Ja matka jatkui.

Ei tiedetä, mikä renkaan rikkoi - ilmeisesti sisäkumi oli jostain syystä rikkoutunut, sillä päältäpäin renkaassa ei ollut reikää ja kulutuspintaakin siinä oli runsaasti. Ei voi muuta kuin kiittää onneaan, että ei käynyt pahempaa vahinkoa ja saatiin yhdistelmä pysähtymään nopeasti ja turvallisesti. Ja kehut ansaitsee myös Pena, ei vain asiallisesta näyttelykäytöksestään vaan myös siitä, että se malttoi seistä kopissa suuremmin protestoimatta vaikka sai aika rynkytyksen renkaan hajotessa, tunkkia soviteltaessa, nostettaessa ja laskettaessa, ja muuten vaan joutuessaan kuuntelemaan ylimääräistä rutinaa ja kopinaa kopin ulkopuolelta. Kotiin päästyään se tosin juoksi häntä suorana tarhaansa, oli vissiin ihan tyytyväinen kotiinpaluustaan sekin.

Kieffer testissä videolla

Laina-Kieffer on ollut koeajossa kaksi kertaa. Luulen että se ei sitten kuitenkaan ole meidän uusi satula, vaikkakin olen tosi huojentunut siitä, että näin helposti löytyi ihan yleisesti tunnetulta merkiltä Penan selkään ainakin näennäisesti sopiva ja paikallaan pysyvä penkki. Kiefferissä on oikein hyvä istua, ei hierry persaus vaikka muuta pelkäsin, ja satula tosiaan pysyy tosi kivasti omalla paikallaan Penan selässä.

Mutta joko meillä on ollut sipsutuspäiviä nyt useampi, tai sitten satula kuitenkin kinnaa jostain ja aiheuttaa sen, että Pena tikittää lyhyellä askeleella hieman jännittyneenä. Lisäksi Pena tekee sitä mitä se teki silloin kuin oma satula oli epäsopiva - se luistattaa takaosaa sivulle pienestäkin painonheilahduksesta ja korjauksesta. Epäsopivuus on pientä, mutta vaistoni sanoo että jatkamme vielä Sen Oikean etsintää.

Video ja kuvat on lettipäivältä eli vapunpäivältä. Pena oli kuin tulisilla hiilillä lähes koko ratsastuksen, ja ennen videoimista kaahasimme laukassa vähän isoimpia energioita pois: 

silmät kiinni kun on niin kova vauhti

Tänään kävin Kiefferin kanssa laidunpellolla, ja Pena oli melko samanlainen kuin vapunpäivän kenttätestauksessakin, jännittynyt ja kiireinen, mutta tavallaan ihan hyvällä mielellä kuitenkin. Hirveästi on pelättävää myös pellolla jossa ei varsinaisesti ole mitään. Hieman taas tuntui raskaalta kun kaikki oli jännää ja kaikesta tuli hätäkakka, vaikka mitään pelonkohdetta ei ollut näköpiirissä. 

Tässä vielä vapunpäivän ratsastusvideo, miltä näyttää?

Letitä tukkani

Luonnontilassa tarhassa

Tulen vähän lähemmäs...

Tai oikeastaan aika paljonkin lähemmäs!

Tässä olen matkalla talliin

Ja tässä myös

Lähtötilanne tukassa

Sitten kammataan ja koetetaan tehdä paikallaanpysymisennätys

Tukka jaettuna (havainto: 15 vuotta vanhat kuminauhat alkaa olla aika väsyneitä)

Ei ne nyt niin rumat ole kuin pelkäsin!

Harjoituskampauksen lopputulos

Ponista tuli varsin virallisen näköinen, vain ratsastajan kaikenkirjava pukeutuminen särkee silmään

Tätä mieltä oon sun sykeröistäs!

Loppukiharat