tiistai 2. huhtikuuta 2019

Meni maaliskuu

Kokonainen maaliskuu kului eikä blogiin tullut yhtään merkintää. Tämä taitaa olla blogin 7-vuotisen historian ensimmäinen kuukausi jolloin en ole saanut aikaiseksi riviäkään. Kuluneen maaliskuun voi summata aika lailla yhteen sanaan ja se sana on migreeni. Vaikka se ei nyt heppajuttuihin liitykään, niin käsiin räjähtänyt migreeni päänsärkyineen ja oheisoireineen on tehnyt minusta tänä keväänä todella vajaakuntoisen ja kaikki voimat on pitänyt keskittää arjesta selviytymiseen. Siis siihen, että pystyisi käymään töissä, jotta saisi rahaa käydä kaupassa ja maksaa laskut, ja jaksaisi hoitaa lapset ja edes auttavasti itsensä. Maaliskuussa mieheni on varmasti tehnyt meistä enemmän tallitöitä ja olen siitä hänelle todella kiitollinen. Ponit on ollut vajaalla liikutuksella ja huomiolla, mutta kun ei pysty niin ei pysty.

Jotain pientä kuitenkin: kirjoitin ennen vuodenvaihdetta Penan suusta ja kuolainvalinnoista useampaankin otteeseen, ja nyt tuntuu että olen oikeasti löytänyt sille kuolaimen jonka kanssa sen rauhaton suu onkin tasainen ja levollinen. Ja todella ironista on, että se kuolain on nivel. Olen 8 vuotta puljannut Penan suun kanssa ja ollut niin fiksoitunut siihen että kolmipala asettuu suuhun parhaiten ja on varmasti miellyttävin, etten ole edes kokeillut niveltä. Ja kun odottelin tätä nykyistä kuolainta (jonka toimitus kesti 3 kuukautta...), käytin tilapäisesti aivan tavallista ohutta nivelkuolainta ja Pena oli senkin kanssa oikein hyvä. Virheistä oppii ja kokemusta karttuu...

Kuolain, jota Pena nyt käyttää, on oikea nimihirviö: Bombers eggbut loose ring snaffle ultra comfy lock up. Se on siis nivelkuolain, jonka suuosa lukkiutuu sekä eteen- että ylöspäin, jolloin pähkinänsärkijäefektiä ei pääse muodostumaan hammaslomaan, eikä kuolain myöskään voi tökätä hevosta kitalakeen. Kuolainrengas on oliivin ja liikkuvan renkaan risteytys, liikkuva rengas "suojaputkessa". Hirviömäisestä nimestään huolimatta hyvinkin yksinkertainen kuolain.


Ostin myös paljon kehutun Neue Schule Turtle Top -kolmipalan, mutta en ollut vakuuttunut. Ei Pena silläkään huono ollut, mutta tavallisella nivelellä se oli tyytyväisempi. Ja sitten kun tämä Bombers lopulta saapui, on se ollut tämän kanssa niin kiva kädelle etten ole halunnut muuta käyttää. Vaikka vaihtelu olisi kuolaimissakin hyvä.

Maaliskuussa kenttä alkoi sulaa ja nyt huhtikuulle käännyttyä se on jo kokonaan hiekalla ja aika lailla myös kuiva. Mitä enemmän hiekkaa esillä, sitä villimmät pörinät:





Ja Sulo pääsi maaliskuussa tositoimiin työajojuttujen suhteen, kun räjäytin pihalta pari pensasta:




Olin niin ylpeä Sulosta! Tunnin verran urakoimme oksia pihasta polttopaikalle, ja vaikka pari ensimmäistä kierrosta mentiin vähän turhan kevyin askelin, säilyi ponin mielenmaltti koko ajan ja sen työnteko vain parani loppua kohden. Mieletön poni!

16 kommenttia:

  1. Tykkäys sopivan kuolaimen löytymiselle, ei migreenille. Itsekin siitä kärsivänä tiedän että joskus se vaan voi viedä kaiken jaksamisen. Hepat onneksi pärjää vähemmälläkin liikunnalla hetken, liikutat kun pystyt :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin se on ollut pakko todeta, että pärjännevät vähemmälläkin. Monta viikkoa on menty niin, että illalla toivon vain olevani aamulla siinä kunnossa että voisin ratsastaa. Useimmiten en ole ollut. Paskaa, sanalla sanoen ihan paskaa :D Mutta kuolain on hyvä!

      Poista
  2. Migreenin hyvinkin tuntevana on pakko kysyä, että mites verenpaineet? Mä sain itse ennen joulua käytyä kerrankin valittamassa työterveyslääkärissä omia täysin lamauttavia migreeneitä ja olin jo etukäteen varautunut siihen, että tulee vaan kommenttia tyyliin, että sehän on vaan päänsärkyä tms. Mutta olin täysin väärässä! Lääkäri oli oikeasti kiinnostunut ja kyselikin todella paljon kaikkea, siitä päästiinkin verenpainekeskusteluun. Mulla on erittäin kova alapaine (korkein aamulla herätessä, mikä kertoo siitä, että elimistö ei lepää edes yöllä) ja nyt sitten mittauksen jälkeen mulle määrättiin verenpainelääkkeet. Ihanan keski-ikäistä. Mutta noiden lääkkeiden aloittamisen jälkeen ei ole ollut yhtäkään migreenikohtausta (kop kop) ja jos vähän tuntuu siltä, että kohta voisi tulla, niin sitten otan toista lääkettä. Mä olen niin iloinen, että sain aikaiseksi raahautua sinne lääkäriin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muistelinkin että sulla on myös elämää hankaloittava migreeni. Mulla aloitettiin estolääkitys juuri (verenpainelääke), mutta toistaiseksi ei apua. Melkein päinvastoin, muutenkin migreeni tekee mulla huimaavaa, huteraa oloa ja alenevat paineet ei oloa paranna. Täsmälääkkeitä menee aivan järjetön määrä per kuukausi. Ensin niillä oli hyvä vaste, mutta nyt tuntuvat vain siirtävän kohtausta eteenpäin. Neurologi on mulle varmaan se seuraava osoite...

      Poista
  3. Nivelkuolain on yllättävän toimiva peli ;).

    Se on varmaankin tämä ikä kun tekee hallaa - minulla ilmestyi myös aurallinen migreeni n.25 vuoden jälkeen takaisin. Toivottavasti jäi kertakokemukseksi, muutenkin migreenisäryn kanssa elo on haastavaa silloin kuin se sattuu kohdalle. Onneksi harvoin, sillä taustalla on minulla 99% nestehukka tai nestetasapainon häiriö, jota nykyään osaan vahtia neuroottisuuteenkin asti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En moiti enää niveltä, ja kokeilin kääpiöponillekin sellaista kun ihan hurahdin :D

      On totta että migreenin kanssa tulisi elää mahdollisimman tasaista elämää stressin, ravinnon, levon ym suhteen. Mulla meni monta vuotta niin että kipu räjähti aina kun stressi laukesi, ja sekin oli tavallaan ok kun siihen oppi varautumaan. Nyt on jokin muuttunut kun särkypäiviä on 3-7 viikossa...

      Poista
  4. Migreeni on niin kamala :( Toivottavasti sulle löytyisi sopiva lääkitys ja tilanne saataisiin hallintaan. Mulla onneksi auttaa lääke kunhan otan sen ajoissa.

    Täytyy tutustua tuohon kuolaimeen, vaikuttaa hyvältä. Meillä on nyt käytössä Visionin sylinterikuolain joka on ihan ok. Katsotaan kun saan raspauksessa ell:n mittaustuloksen että koitetaanko jotain muuta. Mutu-tuntumalla Bondilla on tosi pieni suu ja on ollut Visionilla parempi kun kolmipalalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Penalla oli joskus kanssa Vision mutta se oli sillä jotenkin liian kevyt ja tuntui että Vision "helisi" liikaa. Mulla oli se kaikista ohuin 10 mm joka on jo tosi ohut ja pieni. Muotoilu tuossa bombersissa on aika visionmainen joten voisi toimia. Tää on myös tosi vakaa kuolain.

      Ja kyllähän meitä migreenikkoja näköjään löytyy ihan liiaksi! Kiitos tsempeistä.

      Poista
  5. Mullakin on tuohon tapaan toimiba bombers ja myös tuo neue schulen turtle tactio! Mutta meillä on Muulin ratsastettavuus ajoittain "selviytymistä", joten en osaa sanoa, miten kuolain vaikuttaa. Perinteinen mahdollisesti kitalakeen tökkäävä nivel on ainakin huono, mutta ohueen suoraan ei oikein myötää. Voi kumpa osaisin itse ratsastaa paremmin, niin ehkä huomaisin myös eroa kuolaimissa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä tykkään tässä juuri siitä että on vähän kuin suora mutta ei niin jähmeä, pystyy edelleen käyttämään erikseen oikean ja vasemman puolen ohjasavut. Muistaakseni bombersia saa ohuimmillaan 12 millisenä, tää meidän on 14 mm kun Penalla mitattiin ihan normaalikokoinen ylä- ja alaleuan väli.

      Poista
  6. Tsemppiä migreenin kanssa, toivottavasti löytyy sopiva lääkitys! Mulla joskus myös epäiltiin migreeniä mutta ilmeisesti oli ihan jännityspäänsärkyä.
    Ja kuolain kuulostaa hirmu kiinnostavalta. Täytyy minunkin alkaa hiukan testailemaan eri kuolaimia jotta tulisi vaihtelua paineeseen. Josko kesän aikana saisi aikaiseksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Bombersilla on satamiljoonaa vaihtoehtoa, jos jaksaa selailla niin sieltä kyllä löytyy. On myös hyvin selitetty millaista painetta mikäkin kuolain tuottaa!

      Poista
  7. Migreenistä (välillä lähes päivittäisestä ja kroonistuneesta) vuosikymmenet kärsineenä en voi muutakuin pahoitella. Se on niin kamalaa. Ja usein pahimmat jaksot juuri keväisin kun auringon valo lisääntyy. Mä olen käynyt läpi kymmenkunta estolääkettä ja ties mitä. Nythän on tullut markkinoille yksi todella tehokas uusi lääkekin. Kannattaa käydä neurologin juttusilla! Tsemppiä! Ja hienoa että löytyi hyvä kuolain!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä jouduin eilen 7 päivän putken päätteeksi päivystykseen ja tippaan, joten aika rajuksi on mullakin nyt äitynyt. Monta vuotta olen pärjännyt ajoissa otetuilla stydeillä tulehduskipulääkeövereillä, mutta siitäkin on niin veemäinen tämä sairaus kun muuntuu koko ajan ja lääkityksiin turtuu. Vieläkö sua migreeni vaivaa?

      Poista
  8. Kamalaa tuollainen migreenioireilu! Minä olen ollut siitä onnekas migreenipotilas, että kohtauksia on tullut korkeintaan pari kertaa vuodessa. Tuollainen vähän väliä oireilu kuulostaa todella kohtuuttomalta ja invalidisoivalta.

    Oma migreenini tuntuu olevan jotenkin sidoksissa lihasjumeihin eli aikuisiällä niitä on tullut lähinnä silloin kun en ole päässyt säännöllisesti (4 - 5 viikon välein) hierojalle. Migreeni oli itse asiassa kokonaan pois 10 vuotta, mutta viime syksynä muistutteli itsestään taas sen verran, että hain lääkäristä täsmälääkkeet. Onneksi oli sentään Panacodia varastossa, kun noin monen migreenittömän vuoden jälkeen yhtäkkiä ja yllättäen ilmestyi näkökenttään aura.

    Tsemppiä!

    Ja kiitos kuolainvinkistä. Pitää painaa mieleen tulevaisuutta varten.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika moni on saanut apua erilaisista fysiologisista hoidoista, se puoli munkin pitäisi pitää paremmin kunnossa. Monen päivän kivut kiristää mulla niskan ja hartiat, eikä sellainen kokovartalokramppi ainakaan helpota särkyä.. Vaikka kierre onkin mulla niin päin että ensin on migreeni josta seuraa jännitys ja siitä ehkä se jännityspäänsärky.

      Poista