Kaksi viikkoa ja kaksi päivää meni niin etten käytännössä edes koskenut hevosiini. Tai no, hoidettiin ne aamulla ulos ja illalla sisään ja välissä heinää monta kertaa ja karsinoiden siivous ja kaikki se perus, mikä on pakko päivittäin hoitaa, mutta en tehnyt niiden kanssa mitään.
Ensin tuli sitä lunta, aivan hitosti lunta, aivan joka päivä ja sitten vielä vähän lisää, niin että kaikki liikenevä aika meni sen lumen lykkäämiseen paikkoihin a, b ja c. Ja sitten oli kaikenlaista ohjelmaa, jonka tarkoitus oli virkistää kehoa ja mieltä, ja osittain näin kävikin ja osittain ei, kun aina on huono omatunto kun on jossain muualla - koska se tietää sitä että hevoset jää huomiotta. Ja sitten kun on pari päivää reissussa, tuntuu että kotiin palattua pitää olla lasten kanssa, ja pitääkin olla. Ja sitten oli työtä, ylimääräisiä tuurauksia, koska kukkaronpohja pilkottaa ja on sanottava joo kun töihin kysytään. Niin ja olihän siinä esikoisen synttäritkin. Ja jotenkin siinä sitten taas tuli runtattua itsensä niin ahtaalle että lopuksi pamahti päälle flunssa joka vei äänen (päiväksi vain, tosin, mutta opettajalle melko kiusallinen vaiva) ja toimintakyvyn. Kroppa sanoo että lepää nyt, mutta mutta. Niin, ja sittenhän alkoi räimiä vettä ja se kuohkea hanki jonka kanssa vielä pystyi jotenkin operoimaan, muuttui nuoskaksi, peililiukkaaksi ja nyt kun neljän päivän vesisateen jälkeen pakasti, on kaikkialla epämääräinen hankikanto joka kantaa-ei kanna-kantaa-ei kanna.
Tänään otin vuorollaan kummankin ponin talliin, harjasin, selvitin hännän, leikkasin tukan, putsasin kaviot. Kävin taluttaen postilaatikolla, koska pihatie on tällä hetkellä ainoa paikka jossa pääsee liikkumaan. Turhautti niin että teki mieli pillittää. Olisihan voinut ottaa traktorin ja ajaa kenttään jonkinlaisen reiän jossa pystyisi vaikka juoksuttamaan, mutta siihen olisi huvennut koko tämän päivän käytettävissä oleva aikaikkuna. Joten ajattelin että edes harjaan, edes otan hevoset käymään tallissa. Pena ei niinkään tunnu kärsivän siitä ettei se pääse jumpalle, mutta Sulo... Sulo haluaa liikkua ja turhautuu, kun elämä on vain möllöttämistä. Juoksee se tarhassa jonkun verran, mutta se kaipaa ohjelmaa, tekemistä, ajattelemista.
Tämä helmikuu on raskas kuukausi. Olen jaksanut tähänastisen talven kohtalaisen hyvällä draivilla, mutta nyt alkaa syödä naista.
No mutta hei, kevättä kohti kuitenkin, jaksaa jaksaa vielä hiukan, kohta se lumi sulaa ja krookukset kurkkaavat mullan alta, kevätaurinko alkaa lämmittää ja ponit päästää talvikarvaa! Ihan pian! Ja ponitädit pohtivat leiriasioita...
VastaaPoistaKiitos positiivisuuspläjäyksestä! Mun helmikuuangsti näkee kevääntulon vain siihen saakka, kun kaikki lumi sulaa = muuttuu vedeksi ja valuu vääriin paikkoihin kun ojat ei vielä vedä :D Krookusten sijaan pystyn näkemään lumen alta paljastuvat paskat ja heinänkorret ja hyiyök sotkun... Pessimisti ei pety!
PoistaTsemppiä!! Ja hei, helmikuu on onneksi kuukausista lyhyin :)
VastaaPoistaKyllä se täälläkin melkein itkua tuli väännettyä, kun huomasi niitten ihanien pakkaslumien hupenevan kaatosateissa ja nyt tosiaan pakkaset siihen päälle...
Itse asiassa tekstisi lukemisen jälkeen sitä arvostaa vielä enemmän sitä, että tallilla on tallinomistajan mies uutterasti jaksanut ja viitsinyt ajaa traktoria, aurata ja lingota lunta. Tänään esimerkiksi ei tosiaan olisi ollut tuonne pellolle mitään asiaa, mutta tuo arjen sankari on aurannut sinne sellasen rinkulan, missä on nyt vain vähän lunta ja pystyi jopa päästelemään laukkaa.
Helmikuun lyhyys on kyllä hyvä lohduke. Ja maaliskuussa on jo parempi meno. Toivottavasti.
PoistaTraktorinkäyttöön hupenee aivan älytön määrä aikaa, puhumattakaan siitä ajasta mikä katoaa kun vaihtaa sinne traktorin perään linkoa, perälevyä, trukkipiikkiä ja taas linkoa, perälevyä, trukkipiikkiä... Ja minähän en missään nimessä voi meillä ottaa kunniaa traktoritöistä, vaan ihana mieheni hoitaa ne hommat. Myös minun kenttäni ja ratani ja mitä nyt milloinkin keksin pyytää, vaikka itsekin osaisin ko. vempeleitä ajaa ja käyttää. Mutta kun asutaan peltojen keskellä ja pihatie menee tukkoon samantien kun alkaa sataa lunta tai tuulla, niin kentät ja radat eivät ole prioriteettilistalla ykkösenä.
Meillä ihan samanlaista! Ei oikein huvita lähteä tallille muuta kuin pakon edessä, kun lunta, vettä ja kaikkea epämääräistä tulee taivaalta lisää ja lisää. No ei tosin koko kuukauden verran, mutta reilu viikko. Toisaalta saapahan jokainen vähän lomailla, osaa sitten arvostaa niitä hyviä kelejä ja vaikka vähän väsyttäisi eikä jaksaisi lähteä treenaamaan, niin hetken muistelee näitä hetkiä kun ei vaan pysty, johan into nousee, i hope so. Ja kesällähän on taas niin kuuma, ettei pysty ja jaksa, plääh!
VastaaPoistaMä yritin kanssa ajatella tätä hevosten talvilomana, mutta sitten päädyin siihen ettei voi olla lomalla lomasta :D Kun muutenkin on niin harvaa herkkua mikään Oikea Ratsastaminen. Ehkä se tästä kuitenkin taas iloksi muuttuu. Jaksamista!
PoistaIhan sama täällä! Kenttä aurattiin ennen sulamista joten nyt on puoliksi hiekalla, puoliksi jäinen. Pystyy siinä ehkä justjust käyntiä menemään. Pellolla on lumen päällä kova kuori, sinne ei ole asiaa. Tiet on peilijäässä. Ei pysty kauheasti mitään tekemään...
VastaaPoistaAjoitus on niin tärkeää näissä kentänhoitohommissa. Pakkaslumi menee hyvin lingosta läpi ja silloin pohjasta tulee kohtalaisen kiva, mutta nyt kun ehti mennä suojaksi niin ei se kova kuori sieltä mihinkään siirry. Tai joo, perälevyllä auraamalla, mutta sitten tuloksena on se peilijää. Eli mikä sitten olisi paras ratkaisu, en tiedä.
PoistaNiinhän se on ja se on näillä kelivaihteluilla aika paljon juuri tota "teit niin tai näin niin aina väärinpäin"-lottoa. Tilanne olisi meillä varmaan vielä huonompi jos ei olisi aurattu. Tuiskannutta lunta oli toisella pitkällä sivulla noin 70 senttiä, se kun olisi sulanut niin loskassa olisi oltu polvia myöten. Nyt on sentään tasaista ja vähälumista...
PoistaAngstaamiseen on mennyt täälläkin.. Maastossa voi mennä tasan yhtä reittiä, koska yhdessä paikassa on ladut ja toisessa pitäisi mennä pitkä matka hangessa, joka on kivikovaa. Pellolle ei ole ollut pitkään aikaan enääitään asiaa, kun lunta oli ensin niin valtavasti ja nyt se on vielä kovettunut.
VastaaPoistaPihalla voi mennä ja kiertää pientä metsäsaareketta, mutta ponin mielenkiinto on siihen ehkä noin miinus sata. Tänään poltin hihani siihen matoiluun ja velttoiluun, jota se meno siellä on varsinkin laukassa. Eikä missään ole järin tasaista paikkaa esim. ohjasajolle.
Kenttä on auraamatta, puoliksi oli lingottu, mutta siihenkin on satanut jo päälle uusi lumi.
Ja huonolla säällä en viitsi edes vaivautua, esim. viikonloppuna oli lämpötila nollan pintaan, vihmoi vesiräntää ja tuuli. Ei kiitti. :)
Mutta kohta on kesä. Ehkä.
Tsemppiä!
VastaaPoistaKieltämättä on vähän syönyt naista, kun on tullut vettä niin. Pihatto tulvi niin, että kaksi kolmannesta siitä oli lätäkköä. Kivasti meni vasta lisätyt purut siinä. Lisäksi tallikengät kastuivat sateessa niin läpimäriksi, että eivät kuivuneet seuraavaan tallikäyntiin mennessä, vaikka laitoin ne patteria vasten ja sisään sanomalehteä. Näinä hetkinä aina miettii, että miksi tämmöistä pitää harrastaa. Mutta nyt on onneksi jo pari päivää paistanut aurinko, se helpottaa. Jalat kuivina on helpompi hymyillä.
Kysymys: Miksi kirjoitat blogia, mitä se sulle merkitsee? Toinen: Millaisista blogeista itse pidät?
VastaaPoista