 |
| "Koliseva härveli" |
Seuraava askel tästä oli se, että kytkin Sulon valjaisiin "vetoliinat", eli alkuharjoitteluvaiheessa köydet, jotka saivat vain roikkua mukana kun ajoin Suloa takaa. Liinojen kanssa tein aika ronskilla otteella siedättämistä, eli heilutin liinoja Sulon jalkoja vasten, kieputtelin niitä takajalkojen ympäri ja sivelin jalkoja joka puolelta. Kiristin liinoja jalkoja ja kylkiä vasten, ja välillä keräsin liinat omiin käsiini ja tein niihin painetta vetämällä niitä taaksepäin. Kun kaikki tällainen oli useammalla harjoituskerralla Sulolle ihan ok, lisäsin liinojen päähän harjoitteluvetokartun, eli yksinkertaisesti pyöreän puunpätkän, jonka molempiin päihin on veistetty lovi johon vetoliina kiinnittyy. Ja sitten taas ajettiin rinkiä siellä sekä täällä niin että pelkkä karttu kolisi perässä, liinat koski jalkoihin, minä roikuin kartussa jotta Sulo saisi fiiliksen miltä vedon tuoma paine kropassa tuntuu, ja niin edelleen. Kun pelkkä karttu oli ok, lisäsin karttuun kiinni aiemmin mainitsemani kolisevan härvelin, ja taas mentiin.
Kaikki nämä pykälät toteutetaan siis omina harjoituskertoinaan ja toistetaan muuttumattomina niin monta kertaa, että hevonen on täysin rento. Olen pitänyt ohjenuoranani sitä, että vähintään kolme harjoituskertaa pitää sujua tylsästi ja sen oloisesti että kaikki mitä tehdään, on hevoselle tuttua ja turvallista. Vasta sitten alan lisätä tai muuttaa vedossa olevia härveleitä tai muuta varustusta.
Kun kartun ja kolinakoneen vetäminen oli tuttu juttu, oli aika lisätä panoksia ja laittaa vedettäväksi hiukan painoa. Hommaan valikoitui autonrengas. Itse renkaanveto ei ollut Sulolle juurikaan "tyhjää vedettävää" kummempi homma, mutta silti ensimmäisellä renkaanvetoharjoituksella tuli mokattua. Jotenkin ajattelin, että sama se on missä vetää rengasta ensi kertaa, ja valitsin kentän sijasta sänkkärin. Virhe! En huomioinut, että vaikka Sulo on yleensä pikkusormella pideltävissä, tuo sänkipellon avaruus siihen kuitenkin lisää virtaa. Renkaan vetäminen ei ollut ongelman ydin, mutta kun halusin harjoitella pysähdyksiä ja liikkeellelähtöjä, tuli paikallaan seisomisesta ongelma. Ja kun perässä on vetoliinat ja rengas, eikä poni seiso paikallaan ja alkaa pyöriä, niin lopputulos on solmu. Ja kun tulee solmu liinojen ja renkaan kanssa, kytkeytyy pakovietti päälle.
Onneksi, onneksi Sulo ei kuitenkaan päässyt irti, ja onneksi olin tehnyt varmuuden vuoksi renkaan ja kartun kytkentöihin paalinarusta turvalenkin, joka katkesi kun Sulo kieputti itsensä pyörimällä solmuun liinojen ja ohjien kanssa. Rengas siis jäi matkasta aikaisessa vaiheessa. Tällä harjoituskerralla ajauduttiin solmukriisiin muutamaankin otteeseen, ja hetkellisesti Sulo alkoi ahdistua kun liinat koskivat sen kylkiä ja jalkoja. Itse solmuunmenosta ei ole videota, mutta alla olevalla videolla näkyy pysähtymisen ja paikallaan seisomisen ongelmat, jotka pian videon jälkeen kulminoituivat todelliseen remmeihin sotkeutumiseen ja paikalta poistumisen yritykseen.
Tämän jälkeen otettiin sitten takapakkia harjoitteluun, ja aloin entistä tarkemmin vaatia Sulolta sitä että "seis!" on todellakin seis, eikä yhtään mitään muuta. Eikä paikallaan pysymisen harjoittelu rajoitu vain työntekoon, vaan Sulo on hyvin tarkasti harjoitellut seis-käskyä ihan kaikkialla, tallin käytävästä alkaen. Kun sanotaan "seis", on kaikkien jalkojen pysyttävä niillä sijoillaan. Ajolle oppimisen tärkein pykälä onkin siis sataprosenttisen varma paikallaan seisominen, niin nurinkuriselta kuin se tuntuukin. Se on kuitenkin ainoa turvakeino jos haaveilee edes pienimuotoisesta työajosta.
Minä myös valjastan Sulon aika monesti irrallaan, pihalla tai käytävällä. Varsinkin kaikki peräänkytkeminen tehdään irrallaan pysähdyksessä, ja siinä kuuluu seistä vaikka minä seilaan ympäriinsä, heittelen remmejä ja kilistelen lukkoja.
Pelkäsin mokanneeni tyystin kun Sulo joutui solmuun vetoliinojensa kanssa ja panikoitui, mutta onnekseni olin väärässä. Toki se hetkellisesti taantui oppimisessaan ja alkoi jännittää asioita jotka eivät sitä aiemmin jännittäneet, mutta harjoittelua jatkamalla on päästy jännityksestä taas eroon. Otin mokaamisesta opikseni, ja mietin nyt entistä tarkemmin, mitä kulloinkin harjoitutan ja miten se kannattaisi toteuttaa. Tärkeää on onnistua, ja mieluummin jättää harjoitus "liian lyhyeksi" kuin tahkoa pikkuisen vielä, jolloin riski epäonnistumiseen kasvaa.
Joulunpyhinä harpattiin taas pikkuaskel eteenpäin, kun Sulo pääsi vetämään pulkkaa. Ensin tyhjää pulkkaa ja sitten esikoiseni pääsi kyytiin. Lapsella on kypärä päässä ja aikuinen kävelee vieressä varmistuksena ensi alkuun. Näin kun kyydissä on lapsi, en harjoittele mitään missä olisi epäonnistumisen riski, kuten niitä pysähdyksiä. Ajan ensin kentällä jotta kääntymiset tulee taas kerrattua, ja kun lähden kentältä pois, on reitti etukäteen suunniteltu ja se pötkytetään eteenpäin junan lailla, jotta lapsi on turvassa. Ja hienostihan tämä pulkanveto sujui! Seuraavana ostoslistalla on kunnollinen ahkio, johon mahtuu istumaan pulkkaa paremmin.
Talvi vedettäneen pulkkaa tai ahkiota, ja seuraava opetteluetappi on irtoaisojen lisääminen. Ne eivät anna kyljissä myöden samalla lailla kuin vetoliinat, ja kääntyminen aisojen välissä on ihan eri juttu kuin pelkkien liinojen välissä.
Ja sitten kun aisat on ok, on meillä ladossa odottamassa tällainen aihio:
Vaativat melkoisen kunnostamisen ja kaunistamisen, mutta huonostakin aihiosta on helpompi lähteä loihtimaan kärryjä kuin tyhjästä. Nämä on ostettu jo loppukesästä mentaliteetilla "kun halvalla sain".
Loppuun muutama linkki Rouskutellen -blogiin, jossa on ansiokkaasti esitelty työajolle opettamisen eri vaiheita:
http://jauhokuono.blogspot.com/2015/03/yksi-euroopan-tehokkaimmista.html
http://jauhokuono.blogspot.com/2015/03/teoriasta-kaytantoon-nemon-ajokoulu.html
Hei sulla on tosi upean näköisiä koiria! Et niistä voisi jotain postausta kehitellä? :)
VastaaPoistaNo kiitos! Ehkäpä koiristakin joskus voisi kirjoitella, mutta kerronpa tähän nyt ainakin päällimmäiset faktat. Videoilla vilahtava siniseen takkiin pukeutunut koira on Boris, pian 10 vuotta täyttävä rhodesiankoirauros. Maailman mukavuudenhaluisin otus jolla on varsinkin vanhemmiten hyvin valikoiva kuulo ja maku. Mieluiten makaisi sohvannurkassa peiton alla mutta kurja kotiväki pakottaa välillä typerään ulkoiluun. Kaikki alle +20°C lämpötilat ovat Boriksen mielestä liian kylmiä mihinkään. Boris jäi yksivuotiaana pakettiauton alle ja sen etujalka katkesi. Taitava ortopedi onnistui leikkauksella raudoittamaan jalan niin että murtuma parani, eikä siitä enää ole muistona muuta kuin kaksi leikkausarpea: ensimmäisestä leikkauksesta jossa jalka raudoitettiin ja toisesta vuotta myöhemmin, jossa levyt ja ruuvit poistettiin.
PoistaEhkä useammin kuvissa ja videoissa näkyvä musta taustapiru on Igor, ensi vuonna jo 8 vuotta täyttävä beauceron. Igorista kasvoi vastoin odotuksia aivan jättimäisen suuri, se on liki 80 cm korkea ja painaa laihana läpipaskonakin viitisenkymmentä kiloa, eikä ollenkaan tajua olevansa iso ja kohlo. Igor on aina siellä missä tapahtuu, halusin tai en. Sillä on uskottava vahtihaukku ja pysäyttävä olemus, mutta oikeasti se on ihan pehmo.
Olen joskus harrastanut melko aktiivisestikin tokoa, hiukan jälkihommia ja agilityäkin koirieni kanssa, mutta hevoset kiilasivat edelle eikä kaikkeen vain ollut aikaa. Pääasiassa koirat ovat meillä siis vain pihatonttuina, varashälyttiminä ja sohvanlämmittäjinä. Kulkevat mukana tallissa ja hevoshommissa ja ovat kohtalaisen hyvin ohjailtavissa myös siten että itse olen ratsailla. Molemmat koirat ovat leikkaamattomia uroksia ja niillä on tuo pari vuotta ikäeroa. Aika tarkkaan niitä on saanut kasvattaa koska kumpikaan rotu ei ole ihan sitä tyypillisintä koirapuistokamaa, joille kaikki samansukupuoliset lajitoverit olisi jeesjees. Hyvin vähillä rähinöillä on selvitty, onneksi!
Kiitos tästä! Mielenkiintoista oli lukea. Itselläni harkinnassa ottaa koira, niin siksikin kiinnostaa nyt kovasti kuulla muiden koirista ja eri roduista. :)
PoistaMielenkiintoinen juttu! Ja hienosti Sulo vetää jo pulkassa arvokasta lastia :) Täälläkin on mietittänyt ajohommat kun ohjasajoin Bondia ekaa kertaa ja selvisi myös että ponia on ajettu takaa jo kasvattajan luona 2-vuotistalvena. Lähinnä siis sitä mietin että pitäisikö Bondi opettaa ajolle.
VastaaPoistaSuosittelen lämpimästi! Ajaminen on kivaa vaihtelua, ja Bondi vaikuttaa niin perusjärkevältä kaverilta että toimisi varmasti myös ajossa. Ja on sen kokoinen, että hevosen ravivermeet sopii joten valjaat ja kärrytkin löytyisi varmaan kohtuuhintaan :) Valjakkokamoissa on sitten jo himpun verran enempi hintaa, mutta hevoskoossa niitäkin liikkuu käytettynä ihan kivasti. Sulo on tuollainen välimallin otus, jolle shettiskamat ovat liian pienet ja hevoskamat liian isot, joten hiukan olen jo saanut raapia päätäni että löydän sille oikeankokoiset kamat. Siitäkin syystä kävin kiinni kuin sika limppuun noihin järkyn värisiin kärrynraatoihin, kun olivat sopivaa kokoa.
PoistaLuulen että kamppeet saisi omalta tallilta lainaksi, tallin ravuri on suunnilleen samaa kokoluokkaa kuin Bondi. Täytyypä tuumailla. Valjakkovehkeet on kyllä hienot, mutta tosiaan aika hintavat.
Poista