Yksi pykälä eteenpäin

Aloitin vuoden alussa SRL:n valmentajakoulutuksen, joka antaa tittelin 1-tason valmentaja (löyhästi lajisuuntautuen valitsemaansa lajiin).

Viime viikolla (täydessä kaatosateessa...) annoin valmennusnäytön, sain sen hyväksytysti läpi ja lähetin liitolle toimihenkilöanomuksen. Tänään tuli sähköpostissa liitolta onnittelut, että minulle on myönnetty hakemani 1-tason valmentajalisenssi, suuntautumisena kouluratsastus. Niin on yksi ammattinimike plakkarissa lisää!

Valmentajakoulutus kattoi mielestäni melko laajasti etenkin kilparatsastukseen tähtäävän henkilön valmentamista. Painotus oli vahvasti siihen suuntaan, että ratsastaja on urheilija, ja hänen psyykettään ja fysiikkaansa tulee vahvistaa kuten urheilijan. Sinällään en tiedä, onko se vielä 1- ja 2-tasolla kilpailevalle henkilölle kovin relevantti lähtökohta, kun itse ainakin miellän sen tason kilpailemisen lähinnä hupailuksi. Toisaalta kilpaurheilija rakennetaan ihan sieltä alkuportailta asti, joten siltä kantilta katsoen on hyvä että kilpailemiseen suhtaudutaan tosissaan. Ykköstason valmentajan katsotaan kuitenkin olevan pätevä nostamaan valmennettaviaan ykköstasolta kakkos- ja kolmostasolle saakka.

Koulutukseen kuului mm. ihmisen fysiologiaa (hermolihasjärjestelmä, verenkierto- ja hengityselimistö, herkkyyskaudet, kasvu ja kehitys...), tietoa taidon oppimisesta, fyysisen harjoittelun perusteita (joita reenattiin itse ohjauksessa kuntosalilla!) ja toki koulu- ja esteratsastuksen perusteet ja valmennusharjoituksia itse valmentaen sekä toisten harjoituksia seuraten ja kommentoiden. SRL:n kilpailujärjestelmää ja lajikohtaisia kilpailusääntöjä käytiin myös läpi joka kantilta. Puhuttiin oppimisen perusteista sekä psyykkisestä valmentautumisesta, valmentajan arvoista, etiikasta ja työhyvinvoinnista (huikea puhuja Mia Stellberg, jos vain jossain on mahdollisuus häntä kuulla niin suosittelen lämmöllä! Kahdesti olen päässyt hänen esityksiään seuraamaan ja on kyllä kovan luokan ammattilainen).

Ihmisurheilijan ohessa toki käytiin läpi myös ratsukon toista osapuolta, hevosurheilijaa, ja sen fysiologiaa, ruokintaa ja hyvinvointia kahden eri eläinlääkärin johdolla. Myös antidoping-asiat olivat aika laajasti esillä. Itselleni kaikkein antoisimpia olivat istuntademot sekä erityisesti Sari Pakulan luento ratsastajan kehonhallinnasta - olisin voinut kuunnella häntä viikon putkeen! Saimme ohjausta satulansovituksen perusteisiin kädestä pitäen, superhyödyllistä. Lajisuuntautumisesta riippumatta jokainen opiskeli myös esteradan rakentamista sekä puomi-, kavaletti- ja estevälejä, ja käsiteltiin myös estetehtävien merkitystä kouluratsukolle. Valmentajalisenssin saaminen edellyttää myös voimassaolevaa ensiapukorttia.

Tietoa ja taitoa on siis taas kartutettu ja syvennetty vanhaa osaamista. Oppimisen jano kasvaa koko ajan, enkä usko että jään laakereilleni lepäämään kouluttautumisen suhteen nytkään. Kunhan tämä perheenlaajennusprojekti saadaan tässä onnellisesti suoritettua niin tiedän että pää vetää taas töihin ja uusiin haasteisiin. Vierivä kivi ei sammaloidu!