Viisi päivää tuomarikopissa kansainvälisen tuomarin sihteerinä. Taas on pää täynnä ajatuksia! Miten näillä kisakinkereillä onkin aina sellainen motivoiva ja treeni-iloa nostattava vaikutus?
Pitkän viikonlopun päätteeksi otin päikkärit ja kiipesin Penan kyytiin. Alkuun jouduimme taas käymään keskustelun siitä, tarvitseeko kolmen paarman vuoksi saada hepuli ja kuuluuko punaisten ponien saada pitää vahtia siitä mitä pihassa ja tallissa tapahtuu sen kustannuksella, että keskittyminen minun asiaani katkeaa tyystin. Mutta sitten kun saatiin keskusteluyhteys avattua, olikin kaikki aivan ihanasti.
Viime aikoina olen ratsastanut hiukan kevyemmin, tai siis en ole tietoisesti koonnut Penaa ihan sinne sen tämänhetkiseen maksimiin. Tänään tuntui hyvältä joten ruuvia pikkuisen piukemmalle, muotoa ylös ja taivutusväistöjen pariin. Ravi, super! Sitten tuli jokin älli ja ajattelin että mikä jottei kokeilla sulkutaivutusta laukassakin.
 |
| Siellä se yrittää |
 |
| Siinä myös |
Ei niillä laukkasuluilla nyt vielä asiaa ole mihinkään gp-tasolle, mutta kyllä ne sulkuja olivat! Hiukan hapuilevia ja välillä haettiin vauhdista turvaa, mutta muutaman kerran kun kaikki oli hyvin niin tuntui että saan vain istua kyydissä ja sivulle mennään.
Vaude miten hienosti menette! On kyllä ihan totta, että tuollaiset kinkerit aina kasvattavat treenimotivaatiota. Olisi kiva lukea lisääkin tuomarin sihteerikokemuksesta, tuliko jotain omia huomioita?
VastaaPoistaKiitos kehuista! Ällistyn itsekin aika usein sitä miten pätevä ja kivannäköinen Penasta on tullut. Joku varmaan reenaa sitä multa salaa :D
PoistaTällä kertaa en ehkä saanut ihan niin vahvoja ahaa-elämyksiä kuin keväämmällä sihteeröidessäni (siitä kirjoitinkin otsikolla Open mouth, behind vertical). Tämänkertainen tuomarini oli skaalankäytössään suppeampi - rokotti virheistä mutta en ihan viidessäkään päivässä saanut kiinni hänen "linjastaan". Hän kyllä kehui minulle miten jonkun tuntuma ja ratsastus oli kaunista, mutta saattoi silti antaa saman seiskapuolikkaan myös sellaiselle ei-niin-harmoniselle tuntumalle.
Olin tällä kertaa sihteerinä myös para-luokissa ja siellä toki vamma-asteesta riippuen myös arvostelu oli hieman erilaista. Tai en tiedä, erilaista on liian jyrkkä sana! Yhtä lailla pararatsastajien kohdalla keskusteltiin tuntumasta, rokotettiin ulkona olevasta kielestä ja ihailtiin harmoniaa ja joustavasti, vaivattomasti ja tasapainoisesti liikkuvia hevosia. Mutta on siinä kuitenkin syynsä miksi vammaisratsastajat kilpailevat omana ryhmänään.
Suosittelen todella lämpimästi sihteerin hommia, siitä saa aivan valtavasti irti! Eikä se kouluareenakaan ehkä tunnu enää niin pelottavalta kun näkee suuren määrän suorituksia ja tajuaa, että tuomari ei ole lähtökohtaisesti ratsastajan vihollinen. Ja että kaikentasoisille ratsukoille sattuu kaikenlaista "noloa" ja "epämääräistä" ja siltielämä jatkuu. Ja vaikka joku liike radalla olisi 3, voi seuraava olla taas 8. Arvosana todella tulee vain siitä kyseisestä arvostelukohdasta, ei siitä mitä hevonen teki edellisessä arvostelukohdassa.