Haluan ratsastaa Penalla tai oikeastaan millä hevosella vaan - tänäänkin meinasi järki lähteä kun pidin tuntia ja opetushevoseni on keljulla tuulella ja punki vaan vahvana joka suuntaan ratsastajastaan piittaamatta. Piti hakea tallista yksi hevosenomistaja tunnin päätyttyä vähän muistuttamaan sille, kuinka käyttäydytään. Ja ratsastus näytti hyvältä ja siltä että sai tehdä töitä ja että tuli tulosta ja hevonen keveni ja alkoi toimia. Etenkin tämä opetushevoseni kaipaisi säännöllistä tosiratsastamista, ja nyt monien sattumien summana se on ollut kevyemmällä käytöllä useamman viikon, ja se alkaa tässä tammassa näkyä huonolla tavalla. Harmittaa niin vietävästi, etten itse voi ratsastaa. Näen maasta mitä siinä pitäisi korjata ja melkein tunnen sen raajoissani, miltä se tuntuisi jos olisin kyydissä, mutta en vain voi.
33. raskausviikon vatsa alkaa olla jo aika muhkea ja lonkat valittaa jo pelkästä pitkään jatkuvasta seisaallaan olosta. Vatsalihakset ovat erkaantuneet ja siirtyneet kohti kylkiä, selinmakuulta ei vain enää pääse suorilta ylös vaan on pakko pyörähtää kyljen kautta niin kuin hylje. Painan 13 kiloa enemmän kuin ennen raskautta. Kolmetoista! Enkä koe että olisin kasvanut muualta kuin tisseistä ja mahasta.
Koen surua muuttuneesta kehostani, vaikka ymmärrän että raskaudessa vain kuuluu käydä näin. Eikä pidä ymmärtää väärin - olen valtavan onnellinen tulevasta vauvasta ja arkielämässä ihan tykkään tästä uudenlaisesta olomuodostanikin. Lisäksi olen saanut todella kivuttoman ja vaivattoman raskauden. Toisinkin voisi olla. Valitukseni ei nyt perustukaan mihinkään järkevään, tuli vain niin kova tarve päästä hevosen selkään. Ja tottakai mietin sitä, miten tästä palaudutaan ja kuinka nopeasti olen taas omissa mitoissani. Olen tottunut tekemään töitä kehollani ja harrastamaan kehollani ja nyt kun täytyy sopeutua ihan toisenlaiseen kehoon, huomaan hetkittäin olevani vaikeuksissa. Tällainen keskivartalosta pullistunut muumin olomuoto ei ole ratsastajan vartalo. Minä olen, haluan olla ratsastaja.
Pena voi hyvin edelleen. Kävin muutama päivä sitten katsomassa sitä ja vein samalla sille pallon tarhaan ja ämpärillisen psylliumia syötettäväksi. Nyt tosin on taas vain koko ajan plussakeliä joten ajoitukseni maan jäätymisen ja psylliumkuurin kanssa taisi mennä mönkään.
Harjasin Penan reissullani vain enkä tehnyt muuta. Se oli aika sikaporsas käytökseltään, kuopi ja sähläsi kun samaan aikaan haettiin muita hevosia sisään. On kuulemma rakastunut karsina- ja tarhanaapuriinsa (ja viime kesänä meillä Penan laumassa laiduntaneeseen) kirjavaan tammaan ja kiekuu sen perään aamullakin kun tamma viedään ulos ennen Penaa.
Nyt Mari alkaa olla jo paremmassa kunnossa ja Penaa päästään liikuttamaan taas selästä käsin. Töitä sen keho ja mieli tuntuukin kaipaavan, sen verran rauhaton se oli. Tulee vaan niin vahvasti sellainen olo, että mää itte. Antakaa mää itte menen ja ratsastan ja teen.
 |
| mun poni! tuokaa se mulle takaisin! |
Voin niin hyvin samaistua tuohon tunteeseen, vaikka raskauksista on pitkä aika. Toivottavasti pääset taas pian satulaan kun vauva on syntynyt! Pena on valtavan kaunis ja sopusuhtaisen näköinen poni.
VastaaPoistaKiva kuulla etten ole ihan yksin tuntemuksieni kanssa. Noita äitiys- ja raskausjuttuja kun lukee lehdistä tms., niin tuntuu siltä että kaikille raskaana olo on pelkästään onnea ja auvoa ja ihanaa ja jotenkin koko senhetkisen maailman keskipiste, ja sen edessä on ihan helppoa luopua työstä ja harrastuksista ja vaikka mistä. Kyllähän raskaus on minullekin elämän keskipiste jollain tasolla, mutta ei minun harrastava, "entinen" minäni ole mihinkään hävinnyt tai lakannut olemasta.
VastaaPoistaKevyttä köpöttelyratsastusta olisinkin varmaan voinut tehdä ihan tänne loppumetreille saakka, mutta en minä sellaista ikävöi, sen verran tätä ratsastustaustaa jo on ettei se pelkkä hevosen selässä istuminen ilahduta. Haluaisin hikiliikkua ja kehittyä ja treenata! Ja toisekseen minulla ei ole köpöttelyyn sopivaa hevosta vaikka välillä tuntuu että hevosia on kaikin tavoin ihan liikaa ;)
Heips, näin Penan tänään livenä, kun vierailin siellä moikkaamassa tätä kaverini hevosta:)
VastaaPoistaNappasin siitä pari kuvaakin tarhassa ja mielestäni niistä tuli ihan hyviä kuvia. Jos haluat voin lähettää ne sinulle vaikka sähköpostilla, jos annat osoitteen.
Arvasinkin heti kun näin uusimman tekstisi otsikon! Miltäs Penaponi näytti?
VastaaPoistaSe on kyllä jättimäinen se kaverisi hevonen, en oikeastaan ole tarhassa edes tajunnut kuinka suuri se on vaikka olen sille päiväruokiakin jakanut, mutta kun olin yhtenä päivänä käymässä hevosten sisääntuloaikaan ja katselin sitä siinä käytävällä niin huhhuh!
Laita vaan kuvia s.postiin, pistän osoitteen omaan kommenttiinsa tuohon alle ja poistan sen sitten kun kuvat tulee perille :)
Laitoin ne kuvat, toivottavasti tuli perille.
VastaaPoistaPena oli supersuloinen ja iloisen hyväntuulisen oloinen poni. Siinä se katseli ja hörisi Cupillekin, kun ohi kulki.
Kaverini sanoikin, että Pena välillä vetää siinä pienessä tarhassaan pukkilaukkaakin, tai sit jää vaan paikalleen pomppimaan :)
Tällä mun kaverin hevosella mä en ole koskaan osannut ratsastaa, se on niin pirun raskas tuupata eteenpäin ja jotenkin niin erilainen kuin kaikki muut hevoset, millä yleensä ratsastan tai olen ratsastanut.
Kiitos Anu, taidan laittaa kuvat näytille tänne blogiin!
VastaaPoistaIhan Penalta kuulostaa kuvaus ja myös sen vapaa-ajan touhut. Se on kova poika tiedottamaan asioita ja pitää huolen että sanoo terve ja morjens jokaiselle ohimenijälle.