Kuinka paljon

Kuinka paljon yksi poni voi lihota kolmessa viikossa?

Vastaus näyttäisi olevan että aika paljon. Tänään viimein katkesi kolmen viikon kouluputkeni ja talutin Penan talliin lähempää tarkastelua varten. Tai onhan se tallissa ollut liki joka päivä, aina kun on ollut ötökkäkeliä niin hevoset tulevat laitumelta talliin huilaamaan, mutta en ole ehtinyt muuta kuin tsekata että on pää ja neljä jalkaa ja kenkää ja ettei missään turvota eikä ole nahka rullalla.

Nyt turvotti vähän kaulan alta, siitä kaulalaskimon kohtaa. Luulen että siitä on joku paarma purrut oikein mehevästi eikä kyse ole sen vakavammasta, mutta laitetaan seurantaan. Pena oli seurallinen ja superkiltti, luuli vissiin etten ikinä enää paijaa sitä kun olen nämä viime viikot vaan käynyt kääntymässä tallissa ja laitumella. Täytyy muuten mainita että tällä viikolla Pena kengitettiin ensimmäisen kerran niin etten ollut itse paikalla (koska aikatalut), ja jälkeenpäin tuli kengittäjältä viestiä että Pena oli käyttäytynyt oikein hyvin! Tosin mieheni oli käynyt siellä vilkaisemassa ja kertoi, että kerran Pena oli purrut kengittäjää persiistä ja pari kertaa nyppinyt jalkaansa pois. Kertonee kuitenkin siitä käyttäytymisskaalasta jotain, kun kengittäjälle ei ollut näistä jäänyt mitään hampaankoloon vaan hän oli poniin tyytyväinen.

Meillä on täällä vielä sellaistakin eksotiikkaa että kenttää reunustava heinälato on remontissa. Siitä puuttuu koko kentänpuoleinen seinä ja ennen kuin seinä voidaan rakentaa uudestaan, täytyy antura valaa uudestaan. Ja ennen kuin antura voidaan valaa, pitää kaivaa salaoja. Ja niin edelleen. Homma etenee hitaasti eli hitaasti, ja sydämeni itkee verta kun kentällä on kasoja isoa mursketta, mutaa, puunsälettä, sahanpurua, kiviä ja työkaluja ja pressuja. Traktorikin on ottanut pitkäaikaisparkin sieltä.

Sinne sekaan sitten vein kolme viikkoa lomailleen Pentin. Odotin että sen silmät pullahtaa poskille järkytyksestä, mutta mitä vielä. Pena kävi työntämässä päänsä kottikärryihin, traktoriin ja kurottajan kouraan ja oli sitten valmis hommiin.

En todellakaan tehnyt mitään ihmeellistä, hain vaan Penan tuntumalle ja suoraksi kaikissa askellajeissa. Hiukan notkistavaa avotaivutusta ja ihan vähän vastalaukkaa suoristukseksi, mutta muuten hyvin sellaista matalan vaatimustason liikkumista. Pena yllätti todella positiivisesti - se tarjosi enemmän ja kootumpaa ja korkeampaa kuin pyysin ja oli niin virkeä ja liikkuvainen että ihan hämmennyin. Piti todella toppuutella sitä että pysy siellä matalammalla vaan, ei tarvita koko repertuaaria nyt. Muutama ryppy tuli heti aluksi kun takaosa oli taas massiivisen paljon vasemmalla ja koitin suoristaa ponia enemmän oikealle ohjalle. Piti yrittää poistua takajalkapiruetin varassa koska kamalan vaikeita juttuja pyysin, mutta kun ei saanut poistua vaan piti silti koittaa ottaa apuja vastaan niin lopulta sitten mielikin tyyntyi.

Jäi todella hyvä mieli tästä, Pena oli niin super-asenteella tekemässä! Minä aina moitin sen työmoottoria, mutta nyt todella tuntui että se nautti kun pääsi töihin. Katsotaan mahdunko huomenna remontin keskelle ratsastamaan vai pitääkö ottaa joku aamuyön vuoro.

Kaikki mun virheeni

Sori vaan kaikille jotka lukevat blogiani kouluratsastusanalyysien toivossa - täältä pesee taas esteratsastusajatuksia.

Eilen selvitin hyväksytysti läpi toisen estenäyttöni. Ratsastuksenohjaajaopiskelijat tekevät kolme estenäyttöä, rata 3, rata 4 ja rata 5. Nämä ovat nimenomaisesti koulutusta varten laadittuja tasonäyttöratoja, ja esim. ratsastuksenopettajilla on muistaakseni loppukokeena rata 7, jossa on vaikeutta sitten jo aivan helvetisti aika paljon enemmän. Ja mikäli muistan oikein niin harrasteohjaajien loppunäyttö on tuo rata 3, josta siis ratsastuksenohjaajat aloittavat.

Joku ehkä muistaakin, että minun rata 3:seni meni vielä vähän paniikinsekaisissa tuntemuksissa Ison Vaalean kanssa setälaukkaa peruuttaen ja arvosanaksi tuli 1 (asteikolla 1-3). Nyt ratsunani on toisen, vähän vähemmän iso vaalea, tuo edellisessäkin postauksessa mainittu Yön musta kimo, joka alleolevalla videollakin esiintyy hyvin nimensä veroisena, aivan hillittömän likaisena. Olen ratsastanut tätä hevosta nyt kaksi viikkoa ja näyttöpäivä oli neljäs yhteinen hyppykertamme. Tällä kimolla on suuri, kauhova laukka jossa istuminen saa hien tirisemään ja reidet tutisemaan. Sillä on hyppäämiseen suuri sydän ja se on innokas, mutta kiltti. Pidän siitä päivä päivältä yhä enemmän.

Tyytyväisyyttä herättää ensinnäkin se, että sain näytön hyväksytysti läpi. Toiseksi se, että arvosanaksi sain 2, ja ehkä kaikista eniten se, että näytön vastaanottaja, kokenut esteratsastaja ja -valmentaja sanoi minulle Siitä mitä mä olen saanut sua seurata niin sä olet kehittynyt ihan huimasti tässä hyppäämisessä. Kiitin ja sanoin, että olen tehnyt paljon töitäkin sen eteen, enkä yhtään vähätellyt näin sanoessani. Eniten olen saanut tehdä töitä henkisellä puolella - olen todella pelännyt hyppäämistä, olen ollut siinä aivan tumpelo, olen halunnut kovasti oppia mutta jännitys on aina pitänyt käsijarrun hollilla.

Missään nimessä en ole vieläkään taitava. Vaikka olen vuoden alusta saanut hypätä kahdesti viikossa valvovan silmän alla, todellisten ammattiopettajien syynissä, niin oikeaan oppimiseen vaaditaan vieläkin enemmän rutiinia ja toistoja. Mutta vähitellen se kaiken alleen jäytävä pelko on alkanut siirtyä syrjään ja olen alkanut ymmärtää, että joku, minäkin, voi todella nauttia hyppäämisestä. Iso kiitos siitä hyville hevosille joita olen saanut ratsastaa - sille pienelle tummalle suokille jonka kanssa piti painaa nasta laudassa koko ajan jotta sen askel riitti hevosväleihin, ja sille nelivuotiaalle tuittutammalle jonka kanssa tehtiin sen elämän ensimmäisiä hyppyjä. Ja näille kokeneemmille konkarihevosille jotka kerta toisensa jälkeen antavat ratsastajan hölmöt virheet anteeksi ja menevät esteeltä esteelle luottavaisina.

Tässä se on, minun estenäyttöratani. Ei todellakaan virheetön suoritus - alussa mentiin taas viisi kertaa kavaletin yli ja juuri tälle viimeiselle (joka siis on videolla ensimmäinen ja ainoa näkyvä ylityskerta) tuli joku ihme töppi, jonka seurauksena myös kakkosesteelle tulee outo töppi ja vasta siellä kakkos- ja kolmosvälissä herään ja polkaisen hevosen liikkeelle. Tulee yksi pudotus ja yhdelle okserille jään kauas ja nukuksiin ja jään hypyssä ikävästi jälkeen. Sen okserin jälkeen alkaa radan toinen vaihe, jossa on tarkoitus näyttää isompaa tempoa ja tiukempia teitä 4 viimeistä estettä. Nyt kun videolta katson niin olen samaa mieltä saamani palautteen kanssa: vasta siellä kakkosvaiheessa minulla on sellainen ratatempo jollainen pitäisi olla koko radan. Ja minä kun luulin meneväni kovaa...

Palautteessa sanottiin myös että hevonen osin pohkeen takana: jep. Lisää rentoutta mukautumiseen: jep. Täsmällisyyttä ajoitukseen ja apuihin, ei saa vain ajautua tilanteisiin vaan pitää ratkaista rohkeammin: jep. Ponnistusalue vaihtelee: jep.

Työsarkaa siis on.
Mutta tällä radalla minä en pelkää.




Ps. Hatunnosto teille esteratsastajat, tämä täti oli aivan rättipuhkipoikki tuon 14 esteen radan jälkeen. Raskasta hommaa vaikka näyttää niin helpolta!

Pps. Olosuhteet videolla: kaatosade. Olen alushousuja myöten märkä ja vesi tirsuaa hanskoista. Ratsastushousuni ovat oikeasti melko vaalean harmaat ja ratsuni huopa vaaleanvihreä. Eivät näytä siltä koska ovat niin märät. Ratsuni on törkeän likainen koska se oli käynyt märkänä piehtaroimassa enkä vain saanut sitä puhtaaksi.

Yön musta kimo

Olen palannut kouluun. Derbytohinoiden jälkeen arki alkoi sillä että pyydystettiin uudet A-ratsumme laitumilta, laskettiin puuttuvat kengät, pestiin ja siistittiin ja palattiin töihin.

Minä olen tässä vajaassa viikossa jo ehtinyt syvästi tykästyä uuteen valkoiseen ystävääni - siitä huolimatta, että hän vartoilee minua joka aamu karsinassaan tämän näköisenä:

Yön musta kimo?

Hatunnosto kaikille kimohevosen omistajille, minusta ei olisi siihen hommaan! Meiltä edellytetään sellaista suhtkoht siistiä olomuotoa kun koulun hevosilla ratsastelemme, joten tämän ryönäpään kanssa saa kyllä harjaa käyttää ja kylpyjä ottaa.

Mutta hän on kovin ihana. Tänään kävin aamumaastolla ja tekee vain niin hyvää minun hermorakenteelleni päästä maastoilemaan hevosella joka ei säpsi, jännity, pyörähtele tai pakene. Käytiin ottamassa laukkaa hiittiradalla, ensin varovaisen tunnustellen että kuinka tämä kaveri sietää maastolaukkailua, ja kun taivas ei pudonnut eikä jarrut hukkuneet, otin toisen rundin hiukan rohkeammin. Ja täytyy sanoa, että naama typerässä virneessä painelin menemään. Tuollaisessa estepuoliverisessä on aika paljon moottoria ja sellaisen ratsastaminen isossa laukassa on vaan helkkarin makea tunne.

Aika hyvä paikka viettää lauantaiaamua

Lopuksi kahlattiin vesiesteessä ja maleksittiin pitkän käyntikiekan kautta talliin. Pidän tästä. Pidän siitä että hevonen on kiltti. Pidän kyllä Penastakin, mutta kovin kiltti Pena ei ole.

Mikäli terveyttä riittää ja kilpailulisenssini päivittyy ajoissa Kipaan, kuun vaihteessa ylitän itseni tämän ratsun kanssa monessakin asiassa: 1) starttaan kakkostason kisoissa helppoa A:ta, 2) starttaan estekilpailuissa, 3) starttaan estekilpailuissa kaksi luokkaa ja 4) starttaan kakkostason estekilpailuissa korkeudet 80 cm ja 90 cm.

Siinä on monta peloketta tämmöiselle nössölle puskaratsastajalle, mutta se ei pelaa joka pelkää?

Derbytuliaiset

Viisi päivää tuomarikopissa kansainvälisen tuomarin sihteerinä. Taas on pää täynnä ajatuksia! Miten näillä kisakinkereillä onkin aina sellainen motivoiva ja treeni-iloa nostattava vaikutus?

Pitkän viikonlopun päätteeksi otin päikkärit ja kiipesin Penan kyytiin. Alkuun jouduimme taas käymään keskustelun siitä, tarvitseeko kolmen paarman vuoksi saada hepuli ja kuuluuko punaisten ponien saada pitää vahtia siitä mitä pihassa ja tallissa tapahtuu sen kustannuksella, että keskittyminen minun asiaani katkeaa tyystin. Mutta sitten kun saatiin keskusteluyhteys avattua, olikin kaikki aivan ihanasti. 

Viime aikoina olen ratsastanut hiukan kevyemmin, tai siis en ole tietoisesti koonnut Penaa ihan sinne sen tämänhetkiseen maksimiin. Tänään tuntui hyvältä joten ruuvia pikkuisen piukemmalle, muotoa ylös ja taivutusväistöjen pariin. Ravi, super! Sitten tuli jokin älli ja ajattelin että mikä jottei kokeilla sulkutaivutusta laukassakin.

Siellä se yrittää

Siinä myös

Ei niillä laukkasuluilla nyt vielä asiaa ole mihinkään gp-tasolle, mutta kyllä ne sulkuja olivat! Hiukan hapuilevia ja välillä haettiin vauhdista turvaa, mutta muutaman kerran kun kaikki oli hyvin niin tuntui että saan vain istua kyydissä ja sivulle mennään. 

Ei kovin edustava, mutta hyvin aitotunnelmainen kuva: hymy naamalla!

Gallop

Gallop

On se vaan aika poika tuo Pena.

Läpyläpyläpy, hyvä poni hieno poni!

Niin ja ne ihan fyysiset derbytuliaiset olivat ratsastuskuvissakin esiintyvä sinapinkeltainen huopa sekä sen kaveri tummansininen estehuopa:

Ne tulivat tarpeeseen. Oikeasti.

Täyskymppi!

Kuraposki, riivinrauta, punainen paholaiseni.

On ollut ylämäkeä ja alamäkeä ja itkua ja hammastenkiristystä

ja huikaisevaa iloa ja ylpeyttä ja yhteenkuuluvuuden tunnetta myös.

Vuodet ovat salakavalasti juosseet eteenpäin niin ettei minulla enää minkään laskukaavan mukaan ole nuorta hölmöä hevosta, 

vaan ihan aikuinen, yhä vaan hölmö hevonen.

Toivon meille paljon vuosia tästä eteenpäinkin, 

hyviä ja huonoja ja kaikenlaisia, 

täysiä vuosia. 

29.6.2016

  Paljon onnea Pena 10 vuotta!!

Synttärisankarin kurainen ahteri ja kesäkaverit aamusumussa

Läheltä, kaukaa ja siitä mistä pitääkin

Mitäs muuta voisi juhannusaattoiltana klo 19 tehdä kuin ratsastaa? Ehkä olla kaverina valvomassa ettei kokko (lue: ne syksyllä puretut kentänaidat ja muu talven aikana kertynyt risuryönä) riistäydy naapuriin. Mutta valitsin silti ratsastamisen.

Kannoin kentälle tarvikkeet molemmista suunnista lähestyttävään tasaokseriin, mutta aloitin harjoituksen levittämällä kaikki kuusi puomia tolppien väliin. Sopiva ravipuomiväli on n. 4,5 kengänmittaa, nyt jätin välit tarkoituksella muutaman sentin lyhyemmiksi koska halusin harjoitella odottamista. Ensin käynnissä, sitten ravissa. Siirtyminen alaspäin tai seis jos Pena kävi ryysimään. Puomien jälkeen seis ja kiitos ja toisto. Kun ravipuomisarjasta poistaa joka toisen puomin, tulee sopivat laukkapuomivälit. Sitä seuraavaksi ja taas aina vauhti pois jos meni painamiseksi.

Sitten pikkuinen pysty, pikkuinen okseri, okseria ylös, okseria uudestaan ylös ja pidemmäksi, ja kerran vielä. Lopullinen korkeus oli 70 cm, vaivatonta ja kivaa kun kaikki sujui.

Kokosin kuvasarjat "läheltä", "kaukaa" ja "siitä mistä pitääkin". Laatu on juuri sitä mitä voi kännykkävideokaappaukselta odottaa... Mutta idea käy selville.

Läheltä

Kaukaa, mutta rohkeasti sieltä kaukaa! Siitä paljon kiitosta

Ja sitten balanssissa siitä mistä pitääkin. Miten helpolta voikaan tuntua!

Meillä oli korvapallot käytössä ja alan kallistua siihen suuntaan, että levollisella mielellä ja mokomilla vaahtomuovitolleroilla on yhteys. Pena saattoi, kuten kuvista näkyy, erehtyä ja mokata, mutta sillä ei keittänyt yli eikä leikannut kiinni, vaan sain ihan rauhassa korjata ja ottaa uudestaan.

Se yritti rykiä aluksi puomeillekin lujaa, mutta suostui vastaanottamaan pidätteet ilman hermostumista, ja sitten sujuikin varsin rytmikkäästi. Tätä lisää!

Lopuksi vielä videopätkät kaikista ponnistuspaikan variaatioista.



Pena on kyllä aika kiva. Ei helppo, ei aina kovin luotettava, mutta jotenkin niin oikealla tavalla ärsyttävän oikukas tyyppi että välillä meinaan ihan pakahtua onnesta kun saan omistaa sen.

(PS. Huomaa että kirjoitin tämän päivityksen 2 vrk reaaliajasta jäljessä. Ko. ajankohtana Herr Pena keräsi kontolleen vielä yhden katkenneen aitatolpan, koska pelkäsi vesikärryjä niin paljon että ryki laidunportista lankojen läpi ja sotkeutui niihin ja sai tällin ja peruutti miljoonaa niin että kaverihevonen toisesta kädestäni pääsi karkuun ja sitten se aitatolpanperkelekin sanoi poks. Vieressä höyrysi siis myös juhannuskokon jämät mutta hevoseni pelkäsi vesikärryjä. Niitä joilla lykkään sille vettä joka päivä. Mutku ne oli väärässä paikassa.)

Kuinka ponista tuli hevonen ja muita klinikkakuulumisia

Klinikkapäivä onnellisesti ohi, ja kotiintuomisina hyviä uutisia.

Kintereiden kuvissa ei näkynyt muutosta kahden vuoden takaiseen, eli kintereet olivat edelleen siistit ja "terveet". Eläinlääkäri myös avasi minulle tuota nivelrikko -termiä ja sanoi, että lääketieteellisesti sen alle menee ihan kaikki poikkeamat joita nivelessä voi nähdä. Hänen tulkintansa Penan v. 2014 ja nyt näistä 2016 kinnerkuvien muutoksista oli, että kyseessä on ennemminkin rakenteelliset poikkeamat kuin varsinaiset nivelrikkomuutokset, siten kuin maallikko sanan nivelrikko käsittää. Sama pieni terävöitymä näkyi molemmissa takajaloissa samansuuruisena.

"Kintereen muutokset eivät ole edenneet 2 vuoden takaisiin kuviin verrattuna ja ovat hyvin lieviä. Muutosten puolesta hevosta voi käyttää täysin normaalisti", oli kirjattu paperiin.

Juhannuskännissä klinikalla

Jos halutaan spekuloida, niin voihan olla että Penassa on jossakin jotakin, joka aiheuttaa sille epämukavuutta silloin kun sen pitäisi koota enemmän tai ponnistaa esteelle siitä mistä minä ehdotan. Yhtä vahvan painoarvon arvauksissa saa se, että hetkittäin vaatimustaso on vain ollut sen verran liikaa yli mukavuusrajan, että Penalla on keittänyt yli. Toistaiseksi en kuitenkaan koe tarvetta tutkituttaa hevosta enempää, vaan jatkamme harjoituksia ja muistamme myös nollata päätä välillä.

Matkalainen

Pena ansaitsee reissukäytöksestään täyden kympin! Kuinka mutkattomasti voikaan hevonen käyttäytyä. Harjaus, suojat, riimunvaihto, ja suorilta mitään miettimättä traileriin. Perillä yhtä kiltisti ulos trailerista, esimerkillistä ja levollista käyttäytymistä klinikalla, ja kotimatka aivan yhtä sujuvasti lastauksineen ja purkuineen. Se on uskomattoman hienosti hevoselta joka ei juuri koskaan käy missään, ja joka yleisesti ottaen kiihtyy nollasta sataan nanosekunnissa.

Mutta niin vain kävi että menin klinikalle ponin kanssa ja lähdin pois hevosen kanssa. Pena on nelivuotiaana mitattu 148 cm korkeaksi, mutta olen ollut melko varma että se on kasvanut korkeutta noista mitoista. Eläinlääkäri arveli ensin silmämääräisesti että Pena olisi peräti 153 cm korkea ja minun veikkaukseni oli 150 cm tai 151 cm. Suoritimme (epävirallisen) mittauksen ja, tadaa, tulos oli 150 cm! Pitääköhän blogin nimikin nyt muuttaa kun ei minulla olekaan enää Penaponia vaan Penahevonen...

Toinen huipputieteellinen analyysi tehtiin klinikkahoitajan kanssa Penan otsakarvojen pyörteistä. Arabit eivät kuulemma osta (arabi)hevosta ollenkaan jos sillä ei ole useita kunnollisia pyörteitä otsassaan, koska pyörteet ovat viisaan hevosen merkki!

Älypää vai ällipää, kas siinä pulma.