keskiviikko 1. toukokuuta 2019

Varsin onnellisen kavioliiton vuosipäivä

Vuosi sitten jymy-yllätin esikoisemme.

Kuva: Minna Alaspää

Kerroin hänelle että lähden töihin, mutta meninkin lainaamaan trailerin ja tulin pari tuntia myöhemmin takaisin kotiin Sulo-ponin kanssa. Esikoisemme oli tuolloin 4-vuotias ja jutellut, että sitten kun hän saa ponin, sen pitää olla keltainen.

Olin kevään mittaan katsellut enemmän ja vähemmän tosissani myyntiponeja ja todennut, että kriteereihini sopivia putkahteli kyllä myyntiin tasaisin väliajoin, mutta useimmat olivat budjettini tavoittamattomissa. Halusin ponin, joka sopisi sekä Penalle seuralaiseksi että lapsille harrastuskaveriksi. Ponin tulisi olla ruuna, kohtuullisessa iässä (sen verran vanha että lapsen ei tarvitsisi vuosia odottaa ennen kuin voisi ponin kanssa puuhata, mutta sen verran nuori ettei iän takia tarvitsisi heti hautajaisiakaan viettää), ns. laadukas eli sellainen että jos lapsen/lapsien ratsastusinto kasvaisi satunnaisköpöttelyä suuremmaksi, ei ponin rakenne tai kapasiteetti välittömästi tulisi harrastamisen esteeksi. Lisäksi ponin tulisi olla sen kokoinen ja rakenteinen, ettei jäisi heti pieneksi, mutta ei olisi liian jytky lapsen käsitellä tai ratsastaa. Se ei saisi olla niin pieni että sen läpiratsastajaa tarvitsisi metsästää kissojen ja koirien kera, vaan että voisin itse käydä selässä satunnaisesti kuria pitämässä. Niin ja tietenkin ponin tulisi olla jokseenkin hyväluonteinen ja terve: elämää haittaaviksi vioiksi luokittelin kaviokuumeen, kesäihottuman ja puhkurin/pölyallergian, muiden kanssa kykenisin tulemaan toimeen. Eikä poni saisi maksaa tietenkään mitään, kolmosella alkava luku olisi jo liikaa. Tavoittelin siis aivan mahdottomia ja tiesin sen. Siispä pääasiassa ikkunashoppailin ja haaveilin.

Meille meinasi jo säälistä muuttaa yli kaksikymppinen welshtamma jota myytiin 500 eurolla, mutta koska myyjää kiinnosti lähinnä saada rahat välittömästi, hävisin nopeuskilpailun. Nyt mietin, että onneksi - sääli ei kuitenkaan ole paras kimmoke hevoshankinnalle, eikä tuossa kaupassa olisi oikeasti ollut minun kannaltani mitään järkeä. Mutta säälin tunnetta ruokki vielä pitkään jälkeenpäinkin tieto siitä että poni päätyi tietämättömiin käsiin aivan liian suurelle ratsastajalle, joka alkoi heti raskaasti "treenata" ja hypyttää iäkästä ponia.



Asioilla on kuitenkin metka tapa järjestyä. Sain vuosi sitten huhtikuussa viestin, että Sulo olisi nyt myynnissä. Olin ilmaissut kiinnostukseni siihen jo muutama vuosi aiemmin, mutta silloin sen hintalappu oli ulottumattomissani, ja sen silloinen ratsastuskoulukoti ei kokenut sen äkäistä käytöstä syyksi poistaa sitä kalustosta. Mutta olihan Sulo aika hankala ratsastuskouluponi: se ei antanut karsinasta kiinni, käänsi takapuolensa enkä epäillyt etteikö se olisi potkaissutkin. Se piti varustaa pesukarsinassa kahden puolen kiinni ja sinne sen toimitti henkilökunta. Muistan että en itsekään kiertänyt sen takaa kuntoonlaittotilanteissa, koska en luottanut siihen. Sen taluttajiksi talutustunneille ei ollut kauheasti jonoa, koska se puri tilaisuuden tullen. Ja onhan tuommoinen hieman tuhma pieni poni aika rajatun käyttäjäkunnan ratsu. Mutta kun viesti tuli, että olenko vielä kiinnostunut, en epäröinyt hetkeäkään. Vaistoni sanoi, että tässä on true match. Enkä ollut väärässä.




Epäluuloisesta äkäpussista on kuoriutunut valloittava yhden perheen poni. Vuodessa ei ole tullut vastaan yhtäkään asiaa jossa olisin ajatellut "ei onnistu Sulon kanssa". Okei, jos sitä kysyttäisiin talutusratsastustapahtumaan, sanoisin ei, sillä hälinä ja runsaat ihmiskontaktit ovat Sulon kipupisteet. Uskon, että olen jo luonut siihen sellaisen luottamussuhteen, että se selviytyisi, mutta en halua laittaa sitä tilanteisiin jossa sen täytyy selviytyä.

Vuodet ratsastuskoulussa ja varsin laitosmaisissa olosuhteissa ovat jättäneet Suloon jälkensä. Se ei edelleenkään pidä siitä että sitä lääpitään karsinassa. Siinä missä Pena pyrkii karsinassakin kontaktiin ihmisen kanssa ja arvostaa esim. irtokarvanraaputtelutuokioita iltaruokinnan yhteydessä, liimaa Sulo korvat niskaan ja väistelee, jos sitä yrittää hoitaa karsinassa. Sen sijaan tarhassa vapaana ollessaan se hakeutuu heti ihmisen luokse eikä sitä tarvitse ottaa kiinni harjaamista varten. Myös "totinen talutusratsastus" aiheuttaa flashbackin menneisiin vuosiin, ja etenkin ravatessa Sulo alkaa purra ja taklata taluttajaa. Tämä tapahtuu nimenomaan silloin kun selässä on sellainen ratsastaja joka jo vähän vaikuttaa itsekin, mutta on vielä niin tasapainoton että taluttaja ei siinä hetkessä voi ponia ojentaa huonosta käytöksestä. Aivan pienet tiitiäiset Sulo kantaa keskittyneesti eikä pyri taluttajankaan iholle. Ilman ratsastajaa sekä minä että mieheni olemme lenkkeilleet Sulon kanssa eikä sillä ole silloin aikomustakaan uhitella ihmiselle, joten tämä liittyy selkeästi vain tuohon tietynlaiseen talutusratsastuttamiseen.



Sulolla on vilkas luonne, ja tuon hienoisen epäluuloisuuden vuoksi se ei vielä ole käsiteltävyydeltään täydellinen lastenponi. Se ei varsinaisesti nauti siitä että lapset harjaavat sitä, ja parhaimmillaan se on silloin kun olen sen kanssa kaksin. Ei vaadi kovin suurta hälyä talliin kun se jo jännittyy - ei tee mitään älytöntä, mutta saattaa kuopia kun sitä harjaa tai huiskaista hännällä naamalle. Toisaalta se myös kasvattaa sitä käsittelevää lasta siihen, ettei parane olla liian huoleton, ja että hevosta tulee käsitellä rauhallisen jämäkästi ja kunnioittavasti.

Ratsastettuna Sulo on... mahtava. Se vain on mahtava. Se laittaa otsan ryppyyn ja keskittyy. Se ei kimpoile, ei kyttäile, se pysähtyy aina, se kulkee sitä vauhtia kun sen pikkuratsastaja pyytää, se noudattaa äänikomentoja. Sillä on laadukkaat liikkeet ja se on kaunis kuin karamelli. Mitä muuta lastenponilta voi toivoa?



No lastenponille voisi tietysti toivoa sopivan satulan jotta lapsi pääsisi treeneissään eteenpäin, mutta se onkin sitten aika paljon helpommin sanottu kuin tehty. Sulon selkä on kaareva, leveä ja lyhyt, eli aivan painajaismainen. Meninpä kuitenkin lupaamaan esikoiselle, että tänä kesänä käydään jossain pikkuisissa puomikisoissa Sulon kanssa, ja edes niihin ei taida saada osallistua kahvavyön kanssa. Mutsi joutuu siis satulakaupoille, jahuu.

Selkä

Meillä on siis takana varsin onnellinen ensimmäinen vuosi. Voin vain ällistellä, miten mainio, mutkaton poni Sulo on, ja miten se tuntuu istuvan käteeni kuin hansikas. Tuntuu siltä, että se kuuluu kalustoon. Siinä natsasi kaikki mitä ponilta toivoin, vaikka toivoin lähes kohtuuttomia. Sain sen naurettavan edullisesti, ja mikäli Sulo joskus olisi uudestaan kaupan, saisin ainakin tuplata ellen peräti triplata sen hintalapun ja se olisi edelleen ihan relevantti hinta tällaisesta monitoimiponista. En nimittäin epäile hetkeäkään, etteikö siitä tule vielä oikein hyvä ajoponikin, kunhan vain saan sen vaunut kasaan. Mutta ei tällaista ponia enää myydä vaan siitä pidetään kiinni kynsin ja hampain.




Välillä harmittelen sitä, että Sulo on ruuna. Se oli orina jalostukseen hyväksytty, ja minun silmääni sillä olisi ihan voinut olla annettavaakin welsh-kasvatuksessa. Mutta toisaalta, mikäli se olisi pidetty orina, olisi sen polku ollut ihan toisenlainen enkä minä olisi koskaan saanut sitä käsiini. Joten näin on oikein hyvä.

Kuva: Minna Alaspää

16 kommenttia:

  1. Ihana lukea tällaisia kuulumisia <3 Hyvää kavioliiton vuosipäivää teille :)

    VastaaPoista
  2. Hyvää vuosipäivää! Onnistunut hankinta tämä Sulo on ollut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sulo on nimenomaan ollut onnistunut hankinta. Ensimmäinen hevonen jonka olen ostanut jotenkin suunnitelmallisesti, muut ovat vain mystisesti päätyneet minulle :D

      Poista
  3. Sen lisäksi että Sulo on teille juuri sopiva olen kyllä niin iloinen ponin itsensä vuoksi! Sen on varmasti hyvä olla teillä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos, kyllä mustakin tuntuu että Sulo voi nyt oikein hyvin.

      Poista
  4. Ihana kertomus! Oli kyllä varsin hyvä True Match tämä teidän kuvio :)

    VastaaPoista
  5. Oikein hyvää vuosipäivää!! Aivan ihana postaus, ja onneksi Sulo on poissa ratsastuskoulu hälinästä teidän hyvässä huomassa.

    VastaaPoista
  6. Karvasatula? Ykköstasolla asti (esteillä) olen nähnyt ja en keksi mitään säännöistä mikä estäisi käytön, varsinkin jos kyse on pikkulasten puomiluokasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Karvasatulaakin olen harkinnut, mutta sellaisesta saa pulittaa jo melkein saman rahan kuin oikeasta satulasta. Ja mitenkähän siinä uskaltaisi keventää, se kun olisi lapsella seuraavana oppilistalla...

      Poista
  7. Hyvää vuosipäivää! 😊 Kirjoituksiasi on aina kiva lukea.
    Toivottavasti jatkat vielä pitkään☺ T. Hanna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos palautteesta, kyllä minä yritän kirjoitella jatkossakin, vaikka välillä blogi painuu prioriteettilistalla vähän turhan alas :D

      Poista
  8. Onnea vuosipäivästä! Sulo on niin ihana. Minua suretti kauheasti, kun se ruunattiin. Mielestäni sillä olisi ollut paljonkin annettavaa B-welsh-jalostuksessa. Mutta kunniakas on toki lastenponiruunankin ura. Ei taatusti lopu laatu kesken!

    Ja minäkin olen teidän yhteiselostanne yhtä iloinen Sulon kuin teidän ihmistenkin vuoksi. On ihanaa, kun poni päätyy oikeaan paikkaan. Sen mainitun vanhan ponin kohtalo kyllä surettaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mustakin olisi hauskaa jos Sulo olisi ehtinyt saada vaikka vain yhdenkin jälkeläisen. Mutta näillä mennään.
      Vanhan ponin ostaneella näyttäis olevan nyt kierroksessa joku lv. En tiedä mitä vanhalle ponille on käynyt. Ehkä jopa toivoisin että se olisi päässyt taivaslaitumille.

      Poista