keskiviikko 8. kesäkuuta 2016

Suitsipulma

Kyllä nyt on murheiden mittasuhteet ihan vinksallaan kun olen viimeisten viikkojen aikana pohtinut kipeimmin sitä, minkälaiset suitset haluaisin Penalle tilata! Ihanaa tietysti niin, on ollut ja tulee varmasti taas olemaankin myös monia suurempia murheita.

Sen verran olen pähkäilyissäni edennyt, että aion tilata suitset kotimaiselta Wahlstenilta, eli nahkatuotemerkki on W-Profile. Ja ihan omalla rahalla olen ostamassa ja ihan omasta halustani näitä tässä pohdin, minkäänlaista mainontahyötyä en saa eikä ko. firma edes tiedä että kohta saavat minulta varustetilauksen.

Mikä sitten on niin hankalaa? No ensinnäkin se turpahihna. En käytä arjessa turpahihnaa laisinkaan, joten turpahihna pitää saada suitsista kokonaan pois, ilman että poskiin jää mitään remminpäitä lepattamaan. Ja koska haluan muotoillun ja vähän pehmustetun niskahihnan (koska ne miellyttävät silmääni ja haluan uskoa että leveämpi nahanpala korvien takana on hevoselle kivampi kuin kapeampi nahanpala korvien takana), tulee siinä niskahihnassa olla kuja jossa turpahihnan niskan yli menevä remmi kulkee. Ei muuten ollut ihan läpihuutojuttu löytää tähän kriteeriin sopivia suitsia!

Ja sitten vielä se, että Pena käyttää tosi epämuodikasta hannoverilaista turpahihnaa eli remonttiturpahihnaa. Jos siis on pakko käyttää turpahihnaa. Toistaiseksi kaikissa kisakinkereissä on pakko, joten nyt kun ajattelin satsata suitsiin vähän enemmän kuin 30-50 euroa niin pitää miettiä kaikki mahdolliset optiot ettei sitten harmita jälkeenpäin. Remonttiturpahihnasuitsia löytyy joka hevostarvikepuljusta suunnilleen yhdet kiintiörumat, joten olen tässä pidemmän ajan selannut nettikauppoja ja ruksinut niitä vaihtoehtolistasta yli.

Wahlsten tarjoaa läjän vaihtoehtoja ja vielä isomman läjän muokkausvaihtoehtoja ja sieltä sitten bongasin W-Profile Classic-sarjan suitset joissa kriteerini täyttyvät.

Kaikki allaolevat kuvat on törkeästi kuvakaapattu Wahlstenin e-katalogista!

Vähän niinku tuollaiset paitsi että nuo saattavat olla "pelkät" W-Profilet, mutta ainakin turpahihnan malli on oikea jotta pääsette tunnelmaan

No niin. Suitsimalli valittu.
Mutta sitten otsahihna. Suora vai kaareva? Helmee, blingii, blankoo?

Kaunis kaareva. Mutta onko se kaunis hevoseni päässä? Olisiko suora kuitenkin turvallisempi valinta?

Ja sitten vielä tereet! Hemmetti! Otsahihnaan ja tietty myös turpahihnaan saa erivärisen tereen halutessaan. Valkoisen, konjakin, mustan, kullan tai hopean. Ehkä jonkun muunkin, en uskalla sekoamisen pelossa enää tarkistaa.

TERE!
Niin että mitä minä nyt haluan? Terettä vai ei-terettä? Pelkkään otsahihnaan vai myös siihen turpahihnaan, JOS tulee pakottava tarve osallistua kinkereihin?

Kullanvärinen tere turpahihnassa

Minusta tuo kulta on tosi kaunis ja sopii punaiseen päähän. Mutta inhoan messinkisiä solkia! Ja siis toki myös solkien värin saa itse valita, hopea tai messinki. Ei kai voi olla kultaista terettä mutta hopeisia solkia? Ja onko se kulta sitten pröystäilevä täällä landella? Olisiko mustat perussuitset ilman härvellyksiä kuitenkin klassisen arvokkaan oloiset? Ja miten tämä kaikki sopii tai on sopimatta noihin remonttimallisiin suitsiin, jotka näyttävät aina, anteeksi vaan, enemmän tai vähemmän tolloilta?

Tähän naamaan sopivat remmelit, kiitos!

Älä ota tätä kovin vakavasti. Mutta auta minua, kerro suitsimieltymyksistäsi!

13 kommenttia:

  1. Minä olet suitsifriikki ja niitä tulee ostettua mistä tahansa korista kun sattuu silmään miellyttävät. Ainoat nounout on pullback turpis ja kangasohjat, mutta yleensä ne vaan nakkaan kiertoon ja käytän erikseen hankkimiani nahkaohjia. Pitkään aikaan en olekaan suitsia uusinut, mutta otsapantoja jonnin verran vaihdellut.. ostan yleensä edullisia, ja juuri siitä syystä, että haluan pian ostaa uudet kivannäköiset :D

    Jossain vaiheessa Ruunalla taisi olla kuudet suitset - neljät nivelet ja kahdet kanget....nyt enää kolmet nivelet josita yhdet arkussa (kuolaimet kylläkin vain kaksiin) ja yhdet kanget.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ah ohjat, niihin en vielä edes päässyt pohdinnoissani! Millaiset on hyvät ohjat? Kokonahkaa vai jotain kuminyppyjä höysteenä? Nyt meillä on kumikangasohjat vissiin Hööksistä, sieltä löysin cob-pituiset ja niin kapeat etteivät tunnu kömpelöiltä ja painavilta.

      Meillä on kahdet suitset ja nekin on vähän palasteltu ja yhdistelty keskenään. Molemmissa on jotain hyvää ja jotain huonoa. Haluan yhdet täydelliset!

      Poista
  2. No siis kultatereet (jos tereet haluat) ja niihin messingin väriset soljet. Otsapanta voisi olla joko kaareva kultatereillä, taikka suora blingbling tuohon samaan tyyliin, kuin kankisuitset tuolla suokilla. Mutta remonttiturpis on kyllä hirveä! Pilaa kaiken. Ihan nounou.
    Mandylla on vaan kahdet suitset. Yhdet ruskeat halpikset juoksutukseen, ostettu Börjesistä ja on muuten tosi hyvät, tukevat ja pehmeät.
    Aikaisemmin meillä oli pääasiallisesti käytössä Döbet Stalmaister -suitset (ostettiin jo Lotalle), mutta kun ne meni toisen kerran rikki, en viitsinyt enää ostaa vaeaosia. Niitä siis saa, mutta ovat hurjan kalliita. Kävin sitten ekstempore hankkimassa Hööksistä "Aachensuitset Dunloy FairField", erittäin hyvät! En tykkää pullback -turpiksista, mutta tämä on tosi pehmeä ja notkea ja jätän niin löysälle ettei ole mitään vaikutusta, mutta mun mielestä tollanen vähän leveämpi on nätti (myönnän turhamaisuuteni). Näistä saa myös alaturpiksen pois kokonaan, ilman että jää mitään nipukkaa. Ja mukana tuli ihana bling-otsis, juuri sopivan kapeana!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hööksilläkin on sadat aachensuitset ja kolmet remonttisuitset joista yksissä vain messinkiset soljet, ei jatkoon. En tiedä mikä siinä messingissä tökkii! Sitten musta pitäisi kaiken olla messinkiä, satulavyön soljista lähtien :D

      Otsapantoja saa onneksi vaihdeltua ja turpahihna meillä roikkuu pääasiassa satulahuoneen seinällä... Mutta perfektionisti minussa haluaa silti nyt kertalaakista Täydelliset Suitset. En vain tiedä mikä on täydellistä!

      Poista
  3. Siis ihanaa kun on valinnanvaraa, mutta voi jestas miten hankalaksi meneekään :D
    Ei kyllä sovi kultainen tere ja hopeiset soljet, tai ehkä sopiikin, ei voi tietää ;) Mutta eipä remppaturpis ole mitenkään pöllön näköinen, minusta siinä on jotain silmää miellyttävää, vaikka taidankin olla vähemmistössä makuni kanssa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei mustakaan remonttiturpis aina ole ruma. Mutta esim. tuolle katalogihevoselle se ei sovi. Penalla käytän sitä (jos käytän) siksi että se jättää posket kokonaan vapaiksi paineesta. On mulla ns. hyppysuitsissa tavallinen enkkuturpis löysällä että ei kai sekään olisi mahdoton vaihtoehto, mutta joku vaisto sanoo että remontti se on jos on joku oltava.

      Poista
  4. Minusta värillä ei ole väliä, kunhan kuolaimet ja soljet on samaa väriä. Joten ehkä nuo hopea-/kultatereet täytyy valita siihen samaan sävyyn :D
    Wahlstenilta tilasin shettikselleni kankisuitset, ihan perusmalliset konjakin värisenä saman värisillä pehmusteilla. Äkkiä tulivat, alle kaks viikkoa tilauksesta oli suitset jo postissa. Ja aivan ihanat!
    t. Milka (se tilan entinen lomittaja :D)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mitäs sitten tehdään kun on Sprengerin kuolaimet joissa renkaat on hopeat ja suuosa "kultainen"? :D
      Wahlstenin hyvästä laadusta ja palvelusta olen kuullut paljon hyvää! Ja vau, shettiskanget, ei taida ihan joka kaupasta löytyä?

      Poista
    2. Juu Wahlsteniltakin soittivat seuraavana aamuna, että "olit eilen laittanut tilaukseen kanget, lähdin vaan varmistamaan, että oliko tosiaan kokoa shetland" :D
      Noi kaksväriset kuolaimethan antaa sitte hyvin vapauden valita kummat soljet vaan ;)

      Poista
  5. Aaah, olispa ihana shoppailla varusteita, mutta menee taas vaihteeksi rahat eläinlääkärille... Willillä on kyllä tällä hetkellä about täydelliset suitset, nekin on tosin koottu kaksista eri Hööksin suitsista. Otsahihna on ihana, kauniin kaareva ja siinä on rivi isoja timangeja. Taitaa olla "Aurora"-nimisistä Hööksin suitsista. Turpis on simppeli, yksinkertainen taipuisa nahkaremmi, ilman mitään koristeita tai toplinkeja. Alaturpiksen pidikekin oli helppo irrottaa. Just sellaisen halusinkin, ei paina poskia. Ja se saa lepattaa niin löysänä kuin sen vaan saa, on vaan ulkonäkösyistä kiinni suitsissa ja kiinnitetään ekaan reikää. Mallin nimi on muistaakseni "Hunter". Suisissa on sellaiset pikalukot poskihihnoista, mistä en hirvesti tykkää. Mulla oli käytössä poskihihnat toisista suitsista, kunnes Willi riekkui itsensä vapaaksi, sai ohjat kaulan yli maahan ja astui päälle... Naps naps vaan, poskihihnat poikki! Sikäli kävi tuuri, että yleensä (eli ne kaks aiempaa kertaa...) suitsista on hajonnut niskahihna, mutta nyt se säilyi ehjänä. Niskahihna on kevyesti muotoiltu ja pehmeä reunoilta. Aluksi vierastin pikalukollista leukahihnaa, joka kiinnittyy niskahihnaan otsahihnan yläpuolelle, mutta nyt kun siihen on tottunut, niin se on oikeastaan aika kätevä ja nopea käytössä. Ai niin, ja EHDOTTOMASTI hopean väriset soljet!

    Olen visioinut, että jos jossain vaiheessa pitäisi kanget hankkia, tilaisin niskahihnan mittojen mukaan Wahlstenilta, ja käyttäisin samaa turpista kuin nivelissä nyt on. Olen insinöörinä visioinut kaikenlaisia vaihtoehtoja, että jos oliskin vaan yhdet, täydelliset, suitset, jotka tarpeen mukaan muuntautuis sekä nivel- että kankisuitsiksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Just noi Hunter-malliset mulla on "estesuitsina" ja tykkään niistä kun ovat niin pelkistetyt ja istuvat niskasta hyvin. Ja näiden suitsien blankon ostahihnan olen varastanut "koulusuitsiin" käyttöön. Mutta pikalukkoja inhoan minäkin, ne kolisevat ja pelkään että niihin jää kiinni suoja tai joku muu jos hevonen rapsuttaa tms. Ja näissä suitsissa on juuri se ongelma ettei turpahihnaa saa kokonaan pois, vaan siitä jää ne remelit roikkumaan niskakappaleeseen.

      Täytyy rakennella jäljellejäävistä osista sitten hyvät kakkossuitset jos ja kun saan tuolta Wahlstenilta mieluisat ykkössuitset :)

      Poista
  6. En tyypilliseen tapaani ole mikään kamala varustehössöttäjä. Kaikki käy kunhan on sopivaa ja ehjää. Blingiotsaremmeihin mulla on joku vastahakoisuus. Ehkäpä siksi että nuo hevoseni on tupanneet olla melko tukkavia, mikä tekee sen ettei blingit juuri näy ja pitkät jouhet jää ylimääräiseen krumeluuriin kiinni. Ruskeissa suitsissa pitää kuitenkin ehdottomasti olla messinkiset ja mustissa hopeiset soljet. Meilläkin on käytössä sprengerin kuolain tällä hetkellä, joten optimistisesti ajateltuna sehän sopii molempiin solkiin.

    Mutta hei mun tyylinäkemyksiä ei kannata kuunnella. Meillä käytetään mustaa satulaa ja ruskeita suitsia. *gasp*

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Musta satula ja ruskeat suitset :O

      Blingi ei oikein ole munkaan juttuni. Mulla on nättipäinen ruunahevonen joten joku raja koristelullakin ;) Alan kallistua suitsivalinnassani hyvin pelkistettyyn malliin, koska lisää saa aina, pois taas ei.

      Poista