Torstaina vedettiin uudet suojat jalkaan (käytävällä havaittavissa sammakkopotkuja vähän niin kuin olisi kuljetussuojat pukenut) ja lähdettiin kentälle ajatuksena tehdä paljon siirtymisiä käynnissä ja ravissa.
No ei se sitten mennyt ihan niin - Pena heitteli päätä ja etujalkaa jo kun talutin sitä alkukäyntejä ja oli muutenkin pinkeänä. Kiipesin kyytiin ja ajattelin, että kyllä se siitä tokenee kun tehdään töitä heti siinä käynnissä. Ehdittiin puolikas kierros kun tuli seuraava niskannakkelu ja kun siinä otin ohjasta jarrua, Pena lähti. Eipäs se olekaan tehnyt tuollaisia totaalivilliintymisiä pitkään aikaan. Kestin kyydissä mutta ehdin kyllä miettiä siinä moneen otteeseen, että nyt muuten putoan. Tuli sen verran reipasta pukkisarjaa ja kylkimyyrylaukkaa, ja mikä erikoisinta, en vain saanut Penaa pysäytettyä. Sen jäi aivan paikalleen laukkaamaan kun jarrutin ja poukkosi siitä vuoroin pystyyn ja tasajalkaa taaksepäin ja sitten taas selkä köyryllä eteenpäin. Lopulta ohjasin sen aitaa vasten ja siinä sain sen verran kontrollia, että päästiin jatkamaan minun haluamaani suuntaan. Poni törisi ja tanssahteli häntä tuubilla ja kaula kivikovana aivan pystyssä, ja jokainen apuni oli potentiaalinen syy ampaista uudelleen miljoonaa johonkin suuntaan. Päivän treenisuunnitelma vaihtui lennosta siihen, että ensin ratsastetaan ponista pörinäenergiat pois ja sitten tehdään jotain jotta se rentoutuu.
Hyvästä muodosta ei voinut torstain treeneissä puhua, mutta lopulta olin ihan tyytyväinen poniin ja itseenikin, että sain sen ratsastettua kuulolle ja ainakin vähän vähemmän jännittyneeksi. Vaikka jossain määrin olen siedättynyt Penan sinkoiluihin enkä ihan pienestä järkyty, niin kyllä tuollaisesta hallitsemattomasta kyydityksestä jää kroppaan epämukava ja jännittynyt olo. Tästä seuraa tosi helposti se että alan ratsastaa taaksepäin, käsijarru päällä, kun kaikesta huolimatta pitäisi vaan käyttää jalkaa ja ajatella eteen. Kun muistin tämän, saatiin ravissa hyviä pätkiä avotaivutusta kun oli luonnostaan hyvä draivi eteenpäin, ja lisäksi tein lävistäjille "keskiravia" joka ihan oikeasti saattoi jo hiukan muistuttaa keskiravia eikä vain temponlisäystä. Kaiken lisäksi pystyin istumaan nämä keskiraviharjoitukset harjoitusravia, mistä olen erityisen ylpeä.
Perjantaina kärräsin kentälle lähes koko puomivaraston. Tein linjan ravipuomeista siten, että ensin oli yksi sarja pienemmillä raviväleillä (n. 1 m), sitten oli parikymmentä metriä tilaa ja seuraava sarja isommilla raviväleillä (1,2 m). Lisäksi laitoin yhden yksittäisen puomin ja kolmen kavaletin viuhkan 3 metrin laukkaväleillä.
Pena oli käytävällä aika vireänä taas, joten otin sen varuiksi ensin liinaan pyörähtämään. Mitä vielä, pari päänviskontaa ja laiskaa hölkkää. Ei muuta kuin kyytiin. Oli oikein hyvä meno, Pena teki tosi kivasti hommia, oli rento ja elastinen ja toimi puomeilla kivasti. Yritin keskittyä siihen etten itse auta sitä liikaa. Ravipuomeille käsi rennoksi ja tuntuma kevyeksi ja antaa kolista jos kolisee, sitten vaan korjaussarjaa perään. Olisin voinut olla vieläkin rohkeampi ravipuomisarjojen väleissä, ison ravin välit isommiksi ja pienen ravin pienemmiksi.
Yksittäiselle puomille otin verryttelylaukkaa ja intouduin kokeilemaan, onnistuisiko laukanvaihto. Onnistui! Tai toiseen suuntaan onnistui kerrasta, toiseen suuntaan tuli ensin ristilaukka. Kavalettisarjan tulin ensin oikeasta laukasta ja se sujui hyvin, laukka venyi kivasti vaikka välit oli ehkä vähän pitkät. Vasen laukka oli selvästi huonompi, loppujen lopuksi oli kolistettu kaikki kavaletit maan tasalle mutta ainakin Pena yritti venyä.
Lauantaina ohjasajoin, suitsina kuolaimettomat. Ihan vähän väistöjä, enemmän vain suoraan kulkemista ilman aidan tukea ja taivuttelua. Pysähdyksiä ja muutama peruutus, jotka onnistuivat hyvin. Havainto: Pena on oppinut kävelemään. Jotain hyötyä siis tästä että olen muotoa hakiessani tehnyt tosi paljon käyntiä. Ohjasajaessa hyvä käynti vielä korostui kun en ollut selässä säätämässä. Voimakkaita, pitkiä askeleita, hyvä yliastunta, keinuva rento selkä. Lisäksi Pena reagoi hyvin ajopiiskan kosketuksesta eteenpäin eikä ylöspäin.
Hyvästä keskittymisestä käyntityöhön palkitsin päästämällä Penan juoksemaan kentälle vapaana. Aika pukkihaipakkaa se paineli! Ihmeellinen myöhäissyksyn virtapiikki.
Tänään sunnuntaina olin taas ratsailla. Ensin käynnissä salmiakkikuviota ja sen kulmat takaosakäännösmäisesti kääntäen. Käynti oli tosi hyvä ja käännökset tuli hienosti lähes kokonaan istunnalla, muotokin pysyi. Siirryin käynnistä laukkaan, ensin vasempaan joka oli edellispäivänä heikompi. No tänään se oli parempi suunta, ei heti aluksi mutta parani. Tein vain puolikasta kenttää, aina pitkän sivun keskeltä kentän poikki, ja tein voltit kentän keskipisteeseen sekä lyhyen sivun keskelle. Kun vasen laukka alkoi pyöriä paremmin ja muoto avautua pidemmäksi, otin muutaman kerran nostoja käynnistä ja siirtymisiä takaisin käyntiin. Ei me ikinä suoraan päästä käyntiin, ja siirtymiset alaspäin on edelleen aika rumia ja selättömiä. Penalla ei vain tunnu olevan voimaa eikä oikeastaan haluakaan käyttää voimaa. Olen liian pitkään sallinut siltä roiskimiset siirtymisissä ja niitähän nyt sitten saan. Pena mielellään heittää raville jo kun sitä valmistelee, tavallaan askelta liian aikaisin. Korjasin tätä ennakointia tänään kevyellä raipan kosketuksella pepun päälle ja sain onnistumisia ja ajoitettua siirtymiset siihen askeleeseen johon itse halusin.
Oikea laukka oli tänään ihan selvästi huonompi. Mikäköhän siinä on kun huonompi suunta tuntuu vaihtelevan koko ajan? Oikeaan en oikeastaan saanut Penaa lainkaan rennoksi, lisäksi se kyttäsi jotain kentän siellä päässä jossa laukkasin, ja jos olisikin laukassa rentoutunut ja pidentynyt, tultiin aina siihen mörkökohtaan jossa piti varuiksi nostaa päätä ja puikahtaa jäykkänä muutama askel. Tein aika pitkään laukkaa ja jouduin monesti korjaamaan Penaa eteenpäin, kun se yritti tosi useasti tipauttaa raville kun yritin ottaa sitä vähän kiinni aina ennen kulmaa. Tein vielä tähänkin suuntaan hiukan nostoja ja siirtymisiä käyntiin, mutta niissä väsymys jo painoi eikä niistä tullut kovin hyviä.
Lopuksi ravasin kenttää ristiin rastiin omituisia reittejä ja vaihdellen suuntaa kummallisissa kohdissa. Penalla on taipumus puskea vain menemään ja alkaa esimerkiksi pituushalkaisijan lopuksi huojua ja arvailla mihin suuntaan ollaan menossa, ja lopulta painua apujani vasten sinne minne luulee että mennään. Nyt ratsastin sen useamman kerran "aitaa päin" eli veinkin sen ihan nenä aidalle saakka ja pysäytin siihen, kiitin ja käänsin johonkin suuntaan ja jatkoin taas ravissa outoja reittivalintoja. Tällä sain Penan tulemaan tosi kevyeksi ja odottamaan minun neuvojani ja apujani sen sijaan, että se ratkoisi suuntakysymyksen itsenäisesti.
Kun talutin loppukäyntejä, tuli omituinen valoilmiö marraskuun harmaaseen: aurinko!
Olisihan näistä saanut paljon hienommat jos olisi kunnon kamera ja olisi edes vähän asetellut hevosta, mutta ilahduin niin siitä miten kauniisti Penan punaisuus tuli matalalta paistavassa auringonvalossa esiin, että räpsin kiireellä kännykällä pari kuvaa. Ettei vain aurinko ehtisi hävitä.
 |
| Väsy! |
Luulen että olisi aika taas pyytää hieroja lasereineen ja taikasormineen katsomaan Pena läpi. Olen nostanut treenien vaatimustasoa ihan selvästi, täytyy sen näkyä ja tuntua Penan lihaksistossakin. Etenkin tuo laukan vaikeus painaa mieltäni, ja olen hieman huolissani myös siitä ettei Pena oikein hikoile. Sillä on ennenkin ollut talviaikaan tätä, että pitää ihan tosi paljon rasittaa ennen kuin hiki tulee pintaan. Mielestäni kuitenkin ratsastan sitä tehokkaasti (ainakin itselleni tulee hiki!), en joka kerta mutta useampana päivänä viikossa "kunnolla". Tänään tuli pieni hiki kun tehtiin laukkaa paljon, mutta esimerkiksi perjantaina puomeja treenatessani ei Pena ollut edes nihkeä.
Tulipa pitkä sepostus. Jätä kommentti jos jaksoit lukea!
PS. Tämä postaus on toteutettu yhteistyössä äidin pikku
tuholaisen apulaisen kanssa, ja aloitushetkestä valmiiksi saamiseen kului 4,5 h (sis. välipalan, päivällisen, pari vaipanvaihtoa, päiväunet joiden aikana hevosten sisäänhaku, marakassin ym. lelujen heiluttelua, pari suorin vartaloin kaatumista, portaissa konttaamisen valvontaa ja epämääräisen määrän silpuksi revittyjä sanomalehdensivuja).
