Penaponi

lauantai 31. toukokuuta 2014

Kevyet mudat

Onneksi en suunnitellut tälle päivälle vakavamielistä ratsastamista, sillä laitumella minua odotti vesisademärkä ja "kevyen" mutakylvyn ottanut poni.

Tere!

Uskollinen leppäkerttukuvioinen polkupyöräni, jolla laiskana päivänä pyöräilen tuon 400 metrin matkan tälle lohkolle jossa Pena laumoineen laiduntaa nyt.




Selfie ponin kaa! Huomoi kura ja peritoukokuinen vaatetukseni: villapipo.

Kirjaimellisesti kaavin isoimmat mudat Penasta ja menimme kentälle, jonne olin kantanut yhden esteen ja sen alle vesimaton. Kamera jakkaralle kentän keskelle ja alla lopputulos (pahoittelen hävyttömän likaista elukkaa ja muutenkin vapaamielistä menoa!).



Harmillisesti kamera jäi kuitenkin näyttämään vähän vinoon eikä esteen jälkeisiä tapahtumia näy.

Melkein osuin esteelle


Tarkkana
Loppukäynnit radan ympäri, yhden ojan ylitys ja pieni matka myös sitä tietä pitkin, josta maastoon pääsee. Sitten poni takaisin laitumelle, ja mitä tekee mokoma; menee uudestaan piehtaroimaan!

Kas....

...näin!

Done and done. Meiksi poistuu. 

torstai 29. toukokuuta 2014

Vino, vinompi

Nyt täytyy alkaa jostain suunnasta perata tätä Penan vinousongelmaa. Yritin tässä eräänä päivänä ratsastaa sitä ympyrällä vasempaan kierrokseen niin että asetan oikealle (eli ulos), eikä se onnistunut, ei sitten millään. Yritin ensin ravissa mutta tuntui että Pena vain lyhenee ja lyhenee eikä fyysisesti kykene suorittamaan sitä mitä pyydän. Sen takaosa luisuu vasempaan ja oikea lapa karkaa ja asetus on ja pysyy vasemmalla vaikka yritän kaikin niksein ponia suoristaa. Ja kun Penasta on kyse, niin kaikin niksein suoristaminen aiheuttaa ratsastettavuuden katoamisen, kun poni kerii itsensä ylilyhyeksi ja alkaa tikuttaa jännittyneenä. Toisen vaihtoehtona se vetää itseään liian matalalle, kuolaimen taakse silloinkin. Lopulta käynnissä sain joitain onnistuneita pätkiä ja niihin tyydyin.

Edelleenkään en halua Penaa grillata väkisin. Olen oppinut sen kanssa luottamaan vaistooni - nyt minun vaistoni sanoo että se on jostain jumissa ja kipeä. Eikä mitenkään pienesti ja pinnalta.

Muutoinkin ratsastaessa tuntuu siltä, että vasemman istuinluuni alla ei ole hevosta lainkaan. Ollaan käyty kavereiden kanssa maastossa ja kolmen vartin lenkillä kipeydyn itsekin, koska istun niin vinossa. Ei hyvä.

Olen myös ohjasajanut Penaa yhtenä päivänä (tai juoksuttanut kahdella liinalla, kuinka nyt vaan haluaa sanoa), ja siinäkin oli merkittäviä puolieroja ja hankaluuksia kulkea oikeaan kierrokseen ilman että tulee tuntu siitä että koko hevonen kaatuu sisään. Tänään pikajuoksutin kentällä vesisateessa ja totesin taas, että vaikka välineenä on vain riimu, Pena on koko ajan asettunut vasempaan, juoksutussuunnasta viis. Laukassa ero on kaikista merkittävin.


Ja jotta vikalista ei jäisi tähän, tällä viikolla kävi myös kengittäjä ihmettelemässä kanssani Penan vinoksi menneitä takakavioita. Sillä oli taas taittunut kavion ulkosyrjä ruununrajan alle ja sisäsyrjältä sai vuolla sentin kaviota pois ennen kuin kavio oli taas suora. Penaahan on talven läpi kengittänyt joku muu kuin tämä minun käyttämäni kengittäjä, ja ikävä kyllä sen näki... Lisäksi takakengät olivat todella oudosti kuluneet, ja olinkin jo ehtinyt kiinnittää huomiota siihen että Pena näytti kiertävän oikealla takasella enemmän kuin ennen.

En tiedä mikä on syy ja mikä seuraus. On ikävä kutina siitä että tämän probleeman selvittäminen vaatii käynnin klinikalla, joka on erikoistunut hevosten rankavaivoihin. Ikävää siitä tekee klinikan hintataso ja se ettei vakuutus korvaa esim. fysioterapiaa tai laserhoitoja.

Aloitan kuitenkin jostain. Kysyin meille kotiin ammattitaitoiseksi kehuttua hierojaa, josko hän osaisi edes vinkata suuntaa, missä vika piilee.

keskiviikko 21. toukokuuta 2014

Hyppyjä tukka putkella

Eilen rakensin kentälle pienen jumppaestelinjan tarkoituksenani ottaa pari hyppyä ratsastuksen päätteeksi ja piristykseksi. 




Alkuun tein siirtymisiä kolmikaarisella. Vähitellen alkaa taas saada tatsia tuohon otukseen ja muistaa, miten se toimii! Sain kunnon muistutuksen siitä, että siirtymiset Penalla on ihan todella ratsastettava myös jalalla, muuten ne menee ihan lörinäksi. Etenkin laukasta raviin siirtymiset oli ihan hirveitä, tässä kuvatodiste:

Pää ylös, selkä alas ja kuski istuu vinossa, jalat metrin irti kyljistä ja kädet sylissä. Ei näin!

Sitten kun poni alkoi toimia jotenkuten, otin muutaman kerran tuon jumppalinjan laukassa molemmista suunnista. Linja näkyykin kuvissa, eli innarina kavaletti-ristikko-kavaletti. Huh, kouluratsastaja meinasi saada kyytiä!

Tukka putkella!

Lähestyminen sujui vielä ihan hallitusti, sitten metri-kaksi ennen ekaa kavalettia Pena nappasi kuolaimen hampaiden väliin, nosti pään ja imaisi linjaan sisään niin että minä vain vikisin kyydissä. Kerran se myös ampaisi ulos linjasta sellaista kylkimyyryköyrylaukkaa, että jos olisi tullut pukki, olisin tärähtänyt tantereeseen. Ei tullut, selvisimme pelkällä vaihtoehtoisella reittivalinnalla, jossa sekä suunnan että vauhdin määräsi Pena. 

Yksi kuva sentään melko tasapainoisesta hypystä

Hypyt ajoivat siis asiansa - kivaa oli! Eikä tarvinnut maanitella Penaa eteenpäin.

Loppuhölkkä


tiistai 20. toukokuuta 2014

Kesä ja laidun

Taas se alkoi, laidunkausi!

Likainen poni

Poni ja poniponi

Lauma alkaa muotoutua, kummallisen kivuttomasti tällä kertaa! Vanha hapannaama Immukaan ei ole jaksanut ärhennellä kesävieraille, jotka tosin ovat tuttuja jo edeltäviltä kesiltä. Penan karsina- ja tarhanaapuri Marin luota laiduntaa meillä myös, ja sille Pena on vienosti höristellyt mennen tullen.

Hämmentävin ilmiö on tällä erää ollut Mikuponin ja Emmin välit, joista kirjoitin jo viime syksynä. Koko talvi on menty siten että Emmi on aina tilaisuuden tullen käynyt vähän komentamassa Mikua, ja Miku on väistänyt reilusti. Nyt kun laumaan tuli kaksi uutta hevosta, joista toinen oli Mikun seurailusta vähän turhan kiinnostunut, alkoi Emmi puolustaa Mikua! Siis ihan selvästi meni väliin ja ajoi nuoren ruunan pois Mikun persjouhista. Kun Emmi sitten haettiin ratsastukseen, seisoi Miku koko sen ajan portilla ja huusi Emmin perään. Kuten jo tuossa aiemmassa tekstissäni totesin; mitä enemmän näen, sitä vähemmän ymmärrän näiden logiikkaa. Mutta onhan se arvokasta, että on oma kuusisataakiloinen henkivartija!

Järjestäytymishulinaa


Olen ratsastanut Penaa kerran kentällä "kunnolla", eikä se enää tuntunut hassun ponimaiselta. Mutta vino se on! Talvella Penalla oli Marilla ollessaan vaihe, jolloin se liinassa juoksuttaessa toiseen kierrokseen vaihtoi aina pienen pukin kautta laukan ristilaukaksi (takajalat väärään laukkaan). Ja tuota vinoutta ja vasenta pohjetta vasten punkemista on esiintynyt koko ajan. Laukka tuntuu myös selkään aika kulmikkaalta jos sitä ei koko ajan työstä pyöreäksi ja eteneväksi.

Olen melko vakuuttunut, että Penalla on jossain joku jumissa. En vain tiedä mikä ja missä. Enkä oikein tiedä, millä sitä lähtisi tutkimaan. Luultavasti aloitan, ylläri ylläri, satulan tarkistuttamisella. Saan jonkinlaisen kohtauksen jos tuo satula on tullut epäsopivaksi! Se on meille teetetty ja odotin sen saapumista koko viime kesän, enkä päässyt kunnolla ratsastamaan. Ja sitten kun viimein pääsin, olin jo niin raskaana ettei ratsastamisesta enää oikein tullut muuta kuin köpöttelyä.

Jonkinsortin niksauttaja pitäisi sille saada myös. Noita hoitomuotoja on niin miljoona että olen ihan pää pyörällä kaiken googlaamisen jälkeen. Vinkkejä?


Sunnuntaina ratsastin Penan radalla. Kyllä vaan. Ihan yksin, kaikissa askellajeissa, tuulisena päivänä. Ai että! Olin niin iloinen. Poni oli niin rohkea! Ihan varmasti lähden sen kanssa tänä kesänä vielä yksin metsään, ihan varmasti. Sen verran hyvältä nyt näyttää.

torstai 15. toukokuuta 2014

Maastoreissuja

Jee! Ollaan nyt oltu Penan kanssa onnistuneesti maastossa kahtena päivänä peräkkäin - ei tosin yksin mutta ehkä sekin päivä vielä koittaa. Minulla oli kuvatodistekin mutta kännykkäni söi sen.

Eilen keskiviikkona meillä oli vain yksi kaveri (eli vetohevonen) ja sen perässä tallustelimme n. 40 min lenkin käynnissä, puolet metsää ja puolet hiekkatietä ja pellonlaitaa. Kohdattiin yksi koira joka pelkäsi meitä yhtä paljon kuin me sitä, mutta muuten kaikki meni oikein mukavasti. Tänään torstaina meitä oli reissussa kolme, sama vetohevonen kuin eilen, jonossa toisena 4-vuotias nuori hevonen ja jonon viimeisenä Pena. Lähteminen meinasi vähän karata lapasesta kun Pena otti hirveät kierrokset en-tiedä-mistä, eikä suostunut kävelemään etuperin hetkeen ollenkaan. Se siis vain peruutti raivon vallassa pikku sykeröä kentällä, jossa olin noussut selkään. Kun sitten sain sen lopulta etuperin portista ja jonon perään, se teputti pikkuravia ensimmäisen kilometrin ja rauhoittui vasta sitten. Tänään ei saavutettu ihan eilisen kaltaista rentoutta, mutta jännittyneisyydestään huolimatta Pena pysyi hallinnassa ja kaikki meni hienosti.

Olen niin iloinen ettei sille ole sanoja!


maanantai 12. toukokuuta 2014

Kierroksii, kierroksii

Pena on ollut kotona viikon, ja ihan kuten lukijani ounastelivatkin, tuntuu ja näyttää siltä kuin se ei olisi pois ollutkaan.

Immu vihotteli sille muutaman ensimmäisen päivän, ajatti ympäri tarhaa ja otti tehtäväkseen pitää Mikuponin koko ajan eri päässä tarhaa kuin Pena, ihan vain korostaakseen ja alleviivatakseen, että minä päätän kuka täällä liikkuu ja mihin ja kenen tahtiin. Huoh, Immu on kyllä sellainen vanha jäärä ettei toista ole! Tilannetta tasasi hiukan se, että Emmi kehitti Penan paluusta vuosisadan kiiman ja liimautui Penan kylkeen itseään tyrkyttämään. Tällöin Immu ei saanut koko vanhaa laumaansa haalittua Penasta erilleen.

Katselin sen niiden touhuja ikkunasta päätäni pyöritellen: Immu haki kiukuttelevan Mikuponin "turvaan" pihattomökin taakse tarhan nurkkaan ja "suojasi" sitä siellä kaulansa alla niin kuin tamma varsaansa. Mikua ei moinen touhu olisi huvittanut yhtään, ja se karkaili tämän tästä Immun vartiosta. Aina uudelleen ja uudelleen Immu haki ponin takaisin ja reissullansa kävi valehyökkäämässä Penaa kohti ja juoksuttamassa sitä pari pyrähdystä. Emmi sen sijaan kulki iilimatona Penan kyljessä, näykki sitä hellästä joka puolelta, levitteli koipiaan ja pissasi kaaressa aivan tauotta. Pena parka! Mahtoi olla hämmentävä kotiinpaluu kun paras ystävä käyttäytyy kuin mikäkin vihainen dementikko, ja entinen despootti-komentajatamma onkin ykskaks aivan yltiörakastunut.

No, nyt on kulunut viikko ja rauha on laskeutunut. Emmin kiima on hellittänyt ja Immu on lakannut hölmöilemästä ja huolinut Penan taas ystäväkseen. Siellä ne nykivät toisiaan partakarvoista ja kulkevat kyljikkäin. Mikuponikin saa taas olla omissa oloissaan, enää sitä ei tarvita vallan välineeksi.



Olen tallustellut Pena narussa rataa ympäri aika monena päivänä, ja aika monta päivää Pena on vain öllötellyt tarhassa itsekseen. Nyt alan pikkuhiljaa ottaa sitä taas ratsastukseen ja katsoa, mikä on tilanne. Tälle viikolle on sovittu kaksi maastoreissua seurassa! Huomenna koitan ehtiä vähän ratsastamaan itsekseni, josko jo nyt olisi vähän enemmän eteenpäinpyrkimystä. Ja fiiliksestä riippuen voisin koittaa osan ratsastuksesta tehdä radalla, ainakin sitä kiekkaa on nyt katsottu maastakäsin monta päivää eikä siellä ole mitään erityisen ihmeellistä tuijotettavaa ollut.

tiistai 6. toukokuuta 2014

Poninpiristysviikot

Pena on ollut pois kotoa puoli vuotta, ja sen puoli vuotta se on pääasiassa ollut enemmän ja vähemmän kovassa treenissä. Sitä on ratsastettu tavoitteellisesti ja saatu eteenpäin taidollisesti. Kun Mari palautti ponin, hän sanoi että kannattaa varmaan antaa Penalle vähän lomaa nyt. Että se on tuntunut siltä. 

Kaksi ekaa kotipäivää käytiin talutuskävelyillä radan ympäri ja irtojuostiin kentällä kulmasta kulmaan syömään vihreää. Se mistä olin erityisen ilahtunut, oli että Pena tuntui kuin tuntuikin tutulta. Ihan ensimmäistä kävelykiekkaa jännitin. Mitä jos ja mitä jos. Pyh. Pena oli Pena, sai yhden poistunpa-tästä-pukkilaukkaa -kohtauksen, josta kuitenkin pysähtyi kun naruriimusta nykäisin. Kerjäsi karamelleja taskusta kun oli rohkeasti ohittanut kiven/varjon/katoksen/minkävaan. Ei soheltanut tallissakaan normiPenaa enempää. Tuntui omalta ja tuntui tutulta. 


Tänään oli kuitenkin ihan pakko vähän päästä selkään kokeilemaan. Ajattelin että kokeilen vain askellajit läpi, maks. 20 min ja sitten lopetan. No nippanappa sen tein kun olin kerran päättänytkin (voi että tuntui muuten ponilta tuo poni!), mutta Pena oli haluton. Jos olen rehellinen, niin näin haluttomana en ole sitä ratsastanut vielä koskaan. Se lyheni edestä ja tahmaantui pohkeelle eikä oikein olisi edes pysynyt laukalla. Tulin alas ja lähdettiin taas radalle kävelemään.

Olen varma, että Penan puolivuotinen "armeija" on tehnyt sille ratsastuksellisesti hyviä asioita, mutta on selvää että se on ollut myös rankka periodi. Jos ponissa ei ole omaa halua liikkua, omaa eteenpäinpyrkimystä, ei sen oppimilla taidoilla ole mitään virkaa. Meillä siis alkaa poninpiristysviikot, jotta Pena saa taas liikkumisen ilon takaisin eikä työnteko tunnu siitä vastenmieliseltä.




Aluksi Pena saa lomailla. Olkoon ainakin loppuviikon tekemättä mitään järkevää. Voidaan käydä narussa nakertamassa vähän vihreää ja ehkä kävellä radalla, jotta siellä meneminen alkaisi taas tuntua rutiinilta. Sen jälkeen... Niin. Olen vielä vähän vaiheessa pohdintoineni, mitä sen jälkeen. Luulen, että yritän ratsastaa Penaa hetken jossain muualla kuin kentällä. Toivon, että pystyisimme liikkumaan radalla ihan keskenämme, ja toivon, että saisin aikatauluja natsaamaan asiakkaideni kanssa, jotta saisimme vetokavereita maastoon. Kentällä ei voida hinkata, sen tajusin tänään. 

Ja sitten täytyy tehdä jotain hauskaa. Olen jo aiemmin kirjoittanut Penan olevan hevonen, joka tykkää olla tähti eikä tykkää niin vakavamielisestä puurtamisesta. Sillä ei vain taida olla suoritushevosen luonnetta, ja ehkä minun täytyy vain hyväksyä se. 



Reilun viikon päästä meidän hammasspesialisti-eläinlääkäri pitää kurssipäivän hevosen naksutinkoulutuksesta. Jos vain saan jälkikasvun hoitoasiat järjestymään, osallistun. Olen leikkinyt Penan ja naksuttimen kanssa ennenkin, mutta kun kerran on tarjolla oikein kokonainen kurssipäivä aiheesta, voisi käydä hakemassa lisäoppia ja vinkkejä. Minulla on siis hatara suunnitelma siitä, että poninpiristysviikot pitävät sisällään kaikkea ei-vakavamielistä, ei-tavoitteellista yhdessäoloa, ja kenties pikkuhiljaa jonkin aasinsillan kautta saan siirrettyä näitä asioita taas ratsastukseenkin. 

Miten sinä piristäisit hevosta, jota työnteko on alkanut tökkiä?

lauantai 3. toukokuuta 2014

Arvaa kuka?


Ja ennen kaikkea: arvaa missä?


Penahan se.
K-O-T-O-N-A.


Kisoissa tänään meno oli vähän tämmöistä:


Mutta sama se, tällä kertaa pääsivät ohjelman loppuun saakka ja prosentit oli ihan-ookoo 58 ja jotain. Nyt Pena on kotinurkissa ja minä alan kerätä rohkeutta kiivetä taas itse sen selkään. Puoli vuotta taukoa, huh heijaa!

Hyvä fiilis. Odottava, ja hyvä.