Penaponi

lauantai 21. joulukuuta 2013

Pena vieraan linssin läpi

Blogituttu Anu oli tänään ollut katsomassa ystävänsä hevosta Marin luona, jossa siis Penakin nyt majailee. Maailma on kovin pieni näin virtuaalisestikin!

Sain sähköpostiini Anulta pari kuvaa Penasta, kiitos näistä! 

Ihan itseltään poni siellä näyttää, on näköjään rikkonut riimunsa ja on pitänyt vaihtaa tuo vanha vararähjäke päähän... Mikä siinä on että aina kun hankkii uuden riimun, se menee rikki, ja se ainoa riimu joka kestää kaiken on joku tuollainen vanha ja ruma ja järsitty ruhju?


(c) Anu

(c) Anu
Joulun jälkeen pääsen seuraavan kerran moikkaamaan ponia. Josko vaikka silloin jaksaisin itsekin ottaa kameran mukaan ja kuvata vähän Penaa töissä, tarkoitus siis olisi mennä katsomaan kun Mari ratsastaa. Pena on kuulemma ollut yllättävän hyvä ja kiltisti, vaikka tosiaan ratsastustaukoa on ollut takana useamman viikon.

tiistai 17. joulukuuta 2013

This mama wants to ride

Selaan koneelta Penan kuvia eikä oo itku kaukana. Minun on ikävä sitä pientä riivinrautaa ja haluan tulenpalavasti ratsastamaan.



Haluan ratsastaa Penalla tai oikeastaan millä hevosella vaan - tänäänkin meinasi järki lähteä kun pidin tuntia ja opetushevoseni on keljulla tuulella ja punki vaan vahvana joka suuntaan ratsastajastaan piittaamatta. Piti hakea tallista yksi hevosenomistaja tunnin päätyttyä vähän muistuttamaan sille, kuinka käyttäydytään. Ja ratsastus näytti hyvältä ja siltä että sai tehdä töitä ja että tuli tulosta ja hevonen keveni ja alkoi toimia. Etenkin tämä opetushevoseni kaipaisi säännöllistä tosiratsastamista, ja nyt monien sattumien summana se on ollut kevyemmällä käytöllä useamman viikon, ja se alkaa tässä tammassa näkyä huonolla tavalla. Harmittaa niin vietävästi, etten itse voi ratsastaa. Näen maasta mitä siinä pitäisi korjata ja melkein tunnen sen raajoissani, miltä se tuntuisi jos olisin kyydissä, mutta en vain voi.

33. raskausviikon vatsa alkaa olla jo aika muhkea ja lonkat valittaa jo pelkästä pitkään jatkuvasta seisaallaan olosta. Vatsalihakset ovat erkaantuneet ja siirtyneet kohti kylkiä, selinmakuulta ei vain enää pääse suorilta ylös vaan on pakko pyörähtää kyljen kautta niin kuin hylje. Painan 13 kiloa enemmän kuin ennen raskautta. Kolmetoista! Enkä koe että olisin kasvanut muualta kuin tisseistä ja mahasta.

Koen surua muuttuneesta kehostani, vaikka ymmärrän että raskaudessa vain kuuluu käydä näin. Eikä pidä ymmärtää väärin - olen valtavan onnellinen tulevasta vauvasta ja arkielämässä ihan tykkään tästä uudenlaisesta olomuodostanikin. Lisäksi olen saanut todella kivuttoman ja vaivattoman raskauden. Toisinkin voisi olla. Valitukseni ei nyt perustukaan mihinkään järkevään, tuli vain niin kova tarve päästä hevosen selkään. Ja tottakai mietin sitä, miten tästä palaudutaan ja kuinka nopeasti olen taas omissa mitoissani. Olen tottunut tekemään töitä kehollani ja harrastamaan kehollani ja nyt kun täytyy sopeutua ihan toisenlaiseen kehoon, huomaan hetkittäin olevani vaikeuksissa. Tällainen keskivartalosta pullistunut muumin olomuoto ei ole ratsastajan vartalo. Minä olen, haluan olla ratsastaja.



Pena voi hyvin edelleen. Kävin muutama päivä sitten katsomassa sitä ja vein samalla sille pallon tarhaan ja ämpärillisen psylliumia syötettäväksi. Nyt tosin on taas vain koko ajan plussakeliä joten ajoitukseni maan jäätymisen ja psylliumkuurin kanssa taisi mennä mönkään.

Harjasin Penan reissullani vain enkä tehnyt muuta. Se oli aika sikaporsas käytökseltään, kuopi ja sähläsi kun samaan aikaan haettiin muita hevosia sisään. On kuulemma rakastunut karsina- ja tarhanaapuriinsa (ja viime kesänä meillä Penan laumassa laiduntaneeseen) kirjavaan tammaan ja kiekuu sen perään aamullakin kun tamma viedään ulos ennen Penaa.

Nyt Mari alkaa olla jo paremmassa kunnossa ja Penaa päästään liikuttamaan taas selästä käsin. Töitä sen keho ja mieli tuntuukin kaipaavan, sen verran rauhaton se oli. Tulee vaan niin vahvasti sellainen olo, että mää itte. Antakaa mää itte menen ja ratsastan ja teen.


mun poni! tuokaa se mulle takaisin!

torstai 28. marraskuuta 2013

Kekkuliponi

Voi Pena, Pena!

Olin tänään taas tervehtimässä ponia ja vähän puuhaamassa sen kanssa, ettei aika kävisi niin pitkäksi. Näkee kyllä, ettei Pena ole tottunut yksintarhaamiseen pienessä hiekkatarhassa - alkaa virtaa kertyä siihen malliin että töihin tarttis päästä! Puin Penalle taas naruriimun ja aloitin alkutaluttelulla kentällä, muualle ei uskalla lähteä kun tiet on jäällä huurrettuja ja Pena saa hokit vasta alkuviikosta.

Nyt sitten jo alkukäynneissä oli aika täpäkkä meno, metsänlaita kentän toisessa päässä pelotti ja kun vielä viereisessä tarhassa hevonen spurttaili omiaan, Pena alkoi keventyä edestä ja poukkoilla kahdella jalalla. Ei se nyt tietenkään millään muotoa ole hyväksyttävää käytöstä, mutta ihan hirveän rankasti en siihen puuttunutkaan kun missään vaiheessa ei tullut oloa että se koittaa a) ottaa hatkat tai b) lähestyä minua siinä asennossa. Olin laittanut meille valmiiksi puomeja toiseen päähän kenttää, mutta juoksutin ensin hetken ilman puomeja koska epäilin Penan tekevän vain tulitikkuja puomeista alkuinnostuksessaan. Yllättävän vähällä loikkimisella kuitenkin selvittiin ja sitten siirryinkin juoksuttamaan puomien yli. Yksi puomi oli toisesta päästään korotettu kavaletiksi, ja sitten oli pienenä viuhkana kaksi puomia ympyrän toisella laidalla. Tällainen jalkoihinkeskittymisharjoitus oli ihan hyvästä kekkuliponin mielentilalle, vaikka kyllähän se muutaman kerran kompuroi jalkoihinsa/puomeihin ja suuttui siitä ja aloitti taas rodeoloikat, vuoroin etupäätä ja vuoroin takapäätä ilmaan. Kun sitkeästi vaan käskin sitä aina jatkamaan eteenpäin, alkoi se vähitellen keskittyä tehtävään ja suoriutuikin ihan kivasti.

Vaihdoin vielä kaikki puomit ympyrän samalla syrjälle niin että sain pienen laukkainnarin: puomi, kavaletti, puomi. Tämä olikin haastavaa kun piti tuijottaa ihan älyttömästi ulos ympyrältä juuri ennen puomeja, eikä laukka tahtonut säilyä ja sitten tuli kompurointia ja kiukuttelua. Toiseen suuntaan sujui paremmin eikä enää laukkakaan vaihtunut joka puomin päällä vaan pysyi myötälaukkana koko tehtävän läpi. Siihen oli hyvä lopettaa. Taluttelin loppukäynnit ja nyt poni pysyi siivosti neljällä jalalla, ja malttoi käyttäytyä ihan yksin tallissakin tosi nätisti, kun käytiin vielä kampaamassa tukka suoraksi.

Pena on kuitenkin hyväntuulisen oloinen, vaikka energiaa näkyy kertyvän. Viikko on tietysti lyhyt aika tottua mihinkään uuteen joten ehkä se tuosta vielä tasaantuu. Saattaa toisaalta olla hyväksikin että sen kanssa aloitetaan tavallaan vähän "alusta" uudessa paikassa, eli maasta käsin työstämällä, ja että selkään mennään vasta sitten kun poni on oikeasti kotiutunut. Ainakin ensi viikko menee vielä ilman ratsastajaa, sitten on toiveita että Mari pääsisi taas ratsaille. Ihan hirveästi tekisi itse mieli ratsastaa!

Huomenna menen heti uudestaan käymään, katsotaan jos pakkaisin ohjasajovälineet mukaan ja koittaisin sillä lailla vähän hakea keskittymistä ja mielenhallintaa kekkuliponiin.

sunnuntai 24. marraskuuta 2013

Ei tullut kisaraporttia

Penan lauantaiset kisat piti sitten jättää väliin, sillä ratsastaja loukkasi itsensä edeltävänä päivänä. Hiukan meinasi puhelimessa jännittää kun tuli soitto Ei mee ihan putkeen tämä nyt, tulin just röntgenistä... Penalla ei onneksi ollut osaa eikä arpaa tähän vahinkoon, mutta sen liikkumisen aloittaminen viivästyy taas parilla viikolla. Kotiin en sitä kuitenkaan enää raahaa, olkoon siellä missä on.

Kun ei mentykään lauantaina kisoihin, ajelin sitten muuten vaan Penttiä moikkaamaan. Ja siellähän se oli! Tuli korvat ojossa aidanviereen notkumaan kun juttelin parkkipaikalla ihmisten kanssa, ja kun kävelin lähemmäs, sain oikein hartaan tervehdyshörinän. Ei se ole minuu unohtanut! Lähdettiin seuralaisen kanssa noin puolen tunnin talutuslenkille metsään, ja pärjättiin naruriimulla ihan hyvin, vaikka Pena olikin melkoisen pörhäkkäänä kaikesta. Ja itsehän siis vaapotan mahani kanssa kuin ankka, joten jouduin vielä tämän tästä himmailemaan innokkaan ponin vauhtia.

Takaisin tultuamme menin juoksuttamaan Penaa kentälle. Siinä kaikki jännääminen purkautui mahtaviin hidastettuihin levadehyppyihin, pystyynnousuihin ja pukkeihin, mutta kummallista kyllä, Pena ei varsinaisesti reuhtonut mihinkään vaan pysyi hyvin ympyrällä. Tosi kuumana ja pöyhkeänä se oli, mutta kun annoin sen alkuun vain kimpoilla energiaansa ja jännitystään pois, se tasoittui aika pian kuulolle niin että sain äänikäskyillä tehtyä vähän ravi-laukka -siirtymisiä kumpaankin suuntaan. Sitten kun pöhinät oli ohi, mentiin talliin harjaukselle. Sinnekin saatiin toveri mukaan ettei olisi ihan niin jännää uudessa paikassa, ja Pena olikin tosi mallikkaasti (siis Pena-tasolla mallikkaasti, ei hirttynyt riimunnaruun eikä rikkonut paikkoja eikä kamalasti säätänytkään jalkojensa kanssa). Tarkoitukseni oli myös vääntää sille kantahokit, mutta kengissä olikin ihan minipienet hokinreiät, vain kuusimilliset! Eikä meillä ollut niin pieniä hokkeja, jenkatapista puhumattakaan. No, kengityksen aika onkin ihan näinä hetkinä, joten saa sitten vetää kokonaan talvikenkään ja kunnon hokkeihin kaikki koivet.

Palautin Penan hyvillä mielin tarhaan ja lähdin ajelemaan kotiin. Oli kiva nähdä ponia, vaikka tuntuuhan se oudolta kun se on ihan vieraassa ympäristössä. Pena oli kaikkinensa hyvinvoiva, mutta selvästi vielä jännittynyt kaikesta uudesta. Ei se raukka ole elänyt juuri muualla kuin täällä meillä!

Alkavalla viikolla menen kahteen kertaan katsomaan Penaa ja samalla auttamaan Maria tallitöissä, kun hän ei nyt loukkaannuttuaan ole ihan täydessä vedossa. No, enpä minäkään ole kolmenkymmenen raskausviikkoni kanssa ihan sieltä notkeimmasta päästä, mutta hoituu ne hommat vähän hitaammassakin tahdissa. Suunnitelmissa olisi myös retki maneesille irtohyppäämään, katsotaan saadaanko aikataulut mätsäämään.

keskiviikko 20. marraskuuta 2013

Hei hei, poni

Sinne se sitten meni, mun Penttini,
tukka kammattuna asteli ensi lähetyksellä koppiin ja matkusti maailmalle

Kylläpä tuntui talli tyhjältä iltaruokkia
tuntui niin tyhjältä ettei edes itkettänyt
ehkä itkettää myöhemmin

Pena on poissa ajan X
ensi kesään asti ainakin, luulisin
Se tuntuu nyt olevan valovuosien päässä
edessä on niin paljon kaikkea uutta ja tuntematonta
mahassa möyrivän pikkuihmisen syntymä ja miten se muuttaa arkea
miten se muuttaa minua
miten olla yrittäjä ja äiti samaan aikaan
milloin ja miten keho palautuu ratsastuskuntoon
mitä on vapaa-aika lapsensaamisen jälkeen



Tavarat pakattuna

Jos minun eloni tästä vain hiljenee ja rauhoittuu, Penalla alkaa vilinä. Se menee heti tulevana lauantaina koulukisoihin ja starttaa siellä kaksi luokkaa, helpon C:n ja helpon B:n. Minä menen tietysti ponimammaksi mukaan kampaamaan ja kannustamaan, joten jalkamiehen kisaraporttia on luvassa!

Kyllä tämä tästä.
Minun ikäväni ja suruni on toissijaista hevosen hyvinvoinnin rinnalla.
Pena tarvitsee liikuntaa ja aktiviteetteja ja jakamatonta huomiota.
Minä en pysty tarjoamaan niitä sille juuri nyt.

Surun ja tyhjyyden tunteen keskellä tunnen myös levollisuutta. Näin on paras.

tiistai 19. marraskuuta 2013

Kraniosakraalihoito

Penalla kävi eilen kraniosakraalihoitaja.

Lainasin FysioProVitan sivuilta kraniosakraaliterapian määritelmän, lähde tosin puhuu ihmisestä mutta samasta on kyse hevosessakin:

Mitä kraniosakraaliterapia on?

John E. Upledgerin (DO.OMM) kehittämä hoitomenetelmä, jonka juuret on osteopatiassa. Menetelmän lähtökohtana on kraniosakraali -järjestelmän manipulaatio. Mainittu järjestelmä on aivokopan ja selkärangan muodostama toiminnallinen kokonaisuus, jonka tehtävänä on tuottaa, kierrättää ja uudelleen imeyttää aivo-selkäydinnestettä (cerebrospinal fluid). Kraniosakraali –rytmi (fysiologinen rytmi aivan kuten sydämen rytmi ja hengitysrytmi) tapahtuu selkäydinnesteen syntyessä aivoissa sekä sen liikkeestä selkäytimessä. Se on kuin hydraulinen järjestelmä.

Kraniosakraaliterapia menetelmänä

Menetelmän ja hoidon lähtökohtana on kehon ongelmakohtien löytäminen kraniosakraali -järjestelmän toimintaa havainnoimalla. Mikäli kehossa on traumoja, tukkeumia, epätasapainoa, tuntuvat ne kraniosakraali –rytmissä. Kun ne on paikallistettu, jännitys pyritään vapauttamaan hyvin kevyellä manipulaatiotekniikalla.

En tiennyt ennen hoitoa, uskonko tähän menetelmään enkä tiedä, uskonko vieläkään. Näennäisesti hoidossa ei tapahdu mitään - kraniohoitaja pitää käsiään erinäisissä asennoissa hevosen keholla, lähinnä niskassa sekä selkärangan alueella. Hän sanoo etsivänsä tuota kraniosakraali-rytmiä ja lukevansa sen poikkeamia. Tuntuu ihan käsittämättömältä höpöhöpöltä, mutta halusin nähdä ja kokeilla ennen kuin tuomitsen. Lisäksi minuun vaikutti se, että valmentajani Mari, joka ei millään tavoin ole uskomushoitojen kannattaja eikä liioin lankea mihinkään kukkatippapuppuun (anteeksi vaan jos astun jonkun varpaille sanomalla näin), on saanut moniongelmaiselle hevoselleen apua kranioterapiasta. Hän sanoo, ettei todellakaan tiedä eikä ymmärrä, kuinka se toimii, mutta hänen hevoselleen se toimii.

Olin ilahtunut myös siitä, että meillä käynyt kraniohoitaja oli itsekin ollut skeptinen tätä hoitomuotoa kohtaan, mutta koska hänen oma hevosensa oli sillä hoidettu ja saanut apua, oli hän halunnut lähteä opiskelemaan, mistä kraniossa on kyse ja miten se muka voi toimia. Minusta tuntui, että asioin järki-ihmisen kanssa, vaikka en ihan tyystin tajunnutkaan sitä mitä hän tekee, tuntee ja näkee.


Penahan reagoi perinteiseen lihashierontaankin päinvastoin kuin monet muut: se ei vaivu huuli pitkänä -nirvanaan ja antaudu hierojan vietäväksi, vaan päinvastoin se kiihdyttää kaikki sijaistoimintonsa äärimmilleen ja tusaa ja touhuaa minkä ehtii. Yleensä se lopuksi alkaa myös kokeilla, saako hierojaa purra tai potkia, vaikka hieroja ei millään lailla kovakouraisesti sitä käsittelisikään.

Ilmiö oli melko sama myös kraniohoidon aikana, ja myönnän kyllä että olisin voinut vetää samointein kukkahatun päähäni ja julistautua vaihtoehtohoitojen kannattajaksi, jos olisin nähnyt Penan vaipuvan jonkinlaiseen tiedottoman rentouden tilaan käsittelyn aikana.

Mitä Penasta sitten sanottiin? Siitä ei löytynyt mitään erityistä korjattavaa tai suurempia tukoksia. Silminnähden vino se on, se seisoi vasen kylki ja kankku alempana kuin oikea eikä mielellään seissyt takajalat tasan. Sen näkee maallikkokin, ja tiedän tuon vinouden kun olen nyt viime viikot vain katsellut Penan liikkumista maan tasalta. Se kulkee takapuoli vasemmalle työntyneenä aika lailla aina. Selän manipuloinnilla näytti siltä, että vasen kankku olisi hieman lähtenyt kohoamaan, mutta ennen kuin julistan mitään lopullista, haluan taas nähdä Penan ratsastettuna ja kuulla Marin analyysin miltä se tuntuu satulan läpi.

Niskan, atlasnikaman alueelta löytyi jotain, ja sen alueen tuntemukset viittaavat kuulemma lapoihin, etuosaan ja myös suuhun. Kraniosakraalissa löydettävät poikkeamat voivat viitata myös vanhoihin traumoihin, ei välttämättä juuri nyt aktiivisena oleviin, joten sinällään ihan kelpo tulkinta. Hampaat Penalla oli aika järkyt kun ne tuossa reilu kuukausi sitten hoidettiin kuntoon, ja lapojen alue on ollut ongelmallinen ihan aina. Nyt tosin ratsastuksellisestikin Pena on alkanut liikkua vapautuneemmin etuosastaan, ilmeisesti uusi satula on saanut sen vihdoin uskomaan ettei enää mikään kinnaa edestä eikä estä sitä käyttämästä lapojaan.

Oloni hoidon jälkeen oli sanalla sanoen hämmentynyt. Lysti kustansi viisikymppiä joten ihan kamalasti en köyhtynyt vaikka tämä olisikin huuhaata. Tuloksia näkee lähinnä sitten jatkossa, kuulemma kolmisen viikkoa pitäisi vaikutuksen näkyä. Saas kattoo ny.

Mutta sitä en kiellä: paljon on asioita joita en ymmärrä, ja jossain määrin uskon että esim. kiinalainen lääketiede on rutkasti länsimaista edellä. Keho on kokonaisuus, ei pelkkä kuori, ei pelkkä fyysinen koneisto joka joko toimii tai ei. Olen itsekin saanut akupunktiota selän alueen lihasongelmiini, ja vaikka en millään voi käsittää sitä että neula isovarpaassa voi vapauttaa krampin lapaluiden välistä, niin niin siinä kuitenkin kävi. Ja miten hölmö olo voi tulla sellaisen hoidon jälkeen, ihan kuin olisi kehostaan erillään.

Saa kommentoida, millaisia ajatuksia tai kokemuksia teillä on vaihtoehtoisista hoitomuodoista, joko itsellenne tai hevoselle!

sunnuntai 3. marraskuuta 2013

Syysvirkeys

Sade, kura ja märkyys vetää vähän mieltä matalaksi, mutta onneksi meillä on hyvä kenttä jonka pohja ei isonkaan sateen jälkeen jää pitkäksi aikaa lilluvaksi vaan kuivaa nopsaan pitäväksi alustaksi. Pena on urheillut irtojuosten yksin sekä seurassa - hurrrrjan hauskaa kaahata häntä tuubina kenttää päästä päähän ja pukitella matkalla. Vartti rallia, loppukävelyt ja poni on silminnähden tyytyväinen oloonsa.

Tällä viikolla ohjelmassa oli myös lastaustreeniä, lähinnä siksi että minulla oli tallissa TET-harjoittelija tutustumassa työhöni ja halusin demota lastaamista. Olin pohjustanut että Pena saattaa olla hankala ja esittää kaikenlaisia kevätjuhlaliikkeitä, mutta turhaan säikyttelin, Pena oli todella mallikkaasti koko ajan! Muutaman kerran mentiin ihan perinteisesti possujonomuodostelmassa kyytiin ja sitten muisteltiin lähettämistä. Se sujuikin tosi hyvin, olin ihan yllättynyt miten hienosti Pena toimi. Ei sitä sitten kauaa viitsinyt hinkata eestaas kun ongelmaa ei kerran ollut, vaihdettiin hevosta ja saatiin tettiläinenkin treenaamaan vähän vakaamman hevoskaverin kanssa.

Tänään juoksutin Penan liinassa ja jopas oli ponissa virkeyttä! Ravaamisesta ei tullut mitään kun jalat vaan veti laukkaa ja pukkihyppyjä. Olen ajatellut että maastakäsin minun on raskaanakin turvallista liikuttaa Penaa, mutta tuleehan siinä aika riuhtaisu omaan keskikehoon kun poni päättää ampaista liinan päässä poispäin ympyrältä. Onneksi olen aika harjaantunut seuraamaan sen liikkeitä, enkä tänäänkään edes yrittänyt saada sen riehumiseen mitään tolkkua ensimmäiseen kymmeneen minuuttiin, seisoin vain ja annoin toisen kaahata ja loikkia ja yritin myötäillä liinan kanssa perässä. Sitten kun pahin pörinä oli purettu, alkoi käskyt löytää perille ja pystyin vielä tekemään hetken ravia ja laukkaa siihen tahtiin kuin itse halusin. Taas oli kovin itseensä tyytyväinen poni reenin jälkeen!

Pitäisi kaivaa taas kamera komerosta ja koittaa piristää näitä tylsiä raportteja edes muutamalla kuvalla... Meillä vaan tapahtuu aika vähän tätä nykyä, tyhjästä on paha nyhjäistä!

tiistai 22. lokakuuta 2013

Muuttopuheita

Tänään oli taas vuorossa Marin ja Penan treenit. Vielä mennään kesäkengässä (kantahokin reiät tosin on varmuudeksi mutta ei vielä hokkeja), kentän pohja on tietysti hieman kova mutta sulaa päivällä sen verran että pitoa vielä riittää. Ja huomenna kai saadaan taas runsaasti lämpöasteita ja vesisateita joten ei se talvi sittenkään alkanut vielä, vaikka viikon verrankin onkin ollut kylmempää.

Pena liikkui taas todella kivasti, se on nyt viimeiset viikot ollut oikeastaan aina tosi hyvän näköinen ja saanut Marilta vain kehuja. Penalle taitaa sopia se että sen täytyy tehdä oikeasti töitä vain kerran viikossa... Muut ajat se humppailee vähän mitä sattuu minun kanssani maasta käsin, liinassa tai irtona, tai sitten ihan vaan taitan omaa ikävääni ja harjaan ja kyhnään sen kanssa iltaisin, kun talli on jo hiljennyt asiakkaista.

Tänään taas tuli puheeksi Penan muutto Marin luo, ja nyt sitten alettiin jo puhua päivämääristä. Marraskuun 23. päivä olisi Marin lähellä koulukisat joihin hän suunnitteli Penan vievänsä, joten Penan olisi järkevää muuttaa noin viikko ennen kisoja jotta sitä ehtii vähän aikaa ratsastaa hiukan intensiivisemmin.

Ei tämä nyt todellakaan mikään yllätys ole, kyllähän minä sen tiedän että olen itse halunnut tuon ponin antaa pois siksi aikaa, että saan jakauduttua ja palauduttua taas ratsastuskuntoon. Mutta päivämäärä! Konkretiaa! Apua! Siinä tunnetilat noin äkkiseltään.

Minusta on vain kamalan lohduton ajatus, ettei pikku riesa Pentti ole tässä enää joka päivä (pikku riesa muuten eilen oli ollut sitä mieltä, että hänkin on pieni poni ja oli tunkenut itsensä Mikuponin kanssa Mikuponin pieneen turvatarhaan... Ihan sovussa ne siellä tosin olivat joten ei käynyt vahinkoa. Ja ponikin on nyt ruvennut poistumaan turvatarhasta isojen sekaan ja on pärjännyt siellä hienosti.). Vaikka tiedän että Pena menee hyvään huolenpitoon ja että itse voin ja tulenkin käymään usein sitä katsomassa, niin silti. Antaa nyt oma silmäteränsä pois omien silmien alta. Se on niin konkreettinen merkki siitä, että en tällä hetkellä ole keskivartalopyylevän kroppani kanssa harrastuskuntoinen. Lyhyt aikahan tämä on elämästä eikä kyse ole mistään lopullisesta, ja Penan parhaaksi minä kuitenkin valintani teen. Kaikki vain on tulevaisuudessa niin auki ja niin vierasta, että vähemmästäkin ahdistaa. Olen kontrollifriikki ja minun on vaikea antaa päätäntävaltaa toiselle, vaikka ihan rehellisesti ja täysin sydämin luotankin siihen, että Penaa ymmärretään ja pidetään hyvin myös Marin luona.

Kunhan siis vikisen omaa ikävääni.

sunnuntai 20. lokakuuta 2013

Sana laumaelämästä ja laumaeläimistä

Olen ollut sitkeästi sitä mieltä, että laumaeläimet kuuluvat laumaan ja sopeutuvat olemaan liki kaikenlaisissa laumoissa, kun vain resursseja riittää kaikille. Eli mahdollisuus ruokaan, suojaan, juomaan ja omaan tilaan. Olen ollut sitä mieltä, että ajan mittaan hevoset tottuvat ja muodostavat lauman ja laumassa toimivat sosiaaliset suhteet.

Mitä enemmän näen, sitä paremmin ymmärrän ettei oikeastaan ymmärrä vielä mitään.

Hevoslauma on äärimmäisen eriskummallinen yksikkö, ja kaikkea muuta kuin mustavalkoinen arvoiltaan ja laumajärjestykseltään.

On olemassa sopeutujahevosia, jotka todella solahtavat laumaan kuin laumaan ja kaikki on niille ihan okei, viimeistään viikon tai parin päästä. Ne ovat siellä jossain arvojärjestyksen keskivaiheilla eivätkä pyri sieltä oikein mihinkään. Helppoja hevosia. Pena on onnekseni pitkälti tällainen.

Mutta sitten on arkajalkoja. Ja on kiusaajia. Ja kun arkajalka ja kiusaaja päätyvät samaan sakkiin, ei sopeutumista vain tapahdukaan.



Meillä kävi kesällä ikävästi tuon minun 27-vuotiaan pikkuponin kanssa, että se menetti samankokoisen poniystävänsä ja jäi yksin. Se pärjäsi näennäisesti laidunlohkollaan yksinään ihan hyvin, ei huudellut kaverinsa perään ja hengaili tiiviisti lähellä aitaa, jonka toisella puolen oli tamma ja sen varsa. Salakavalasti poni kuitenkin oli päässyt kuivumaan, ja minä onneton tajusin sen vasta kun se makasi ähkyisenä portilla iltaruokinta-aikaan. Ponia elvytettiin klinikalla nesteyttämällä ja letkuttamalla ja pakkosyöttämällä, ja samat rutiinit jatkoin sitten vielä kotona useamman päivän ajan. Vähitellen poni elpyi ja alkoi itse huolia ruokaa ja juomaa. Tiesin että se pitää saada johonkin laumaan, koska yksinäisyys selvästi vei siltä elämänilon - viisas poni tietää, ettei kaveri aidan takana ole sama kuin kaveri aidan sisäpuolella.

Sijoitin ponin isompien ponien laumaan ja alkuun kaikki meni hyvin. Kunnes yhdestä, täysin omassa laumassaan harmittomasta hevosesta kuoriutui kiusaaja. Se rökitti pikkuponini oikein kunnolla, kävi sen päälle siellä hehtaarien laitumella, jossa oli tilaa vaikka millä mitalla syödä ja olla omissa oloissaan. Se jahtasi ja jahtasi, ja minä typerä olin taas pari tuntia myöhässä ennen kuin ymmärsin tilanteen vakavuuden. Valvoin laumaa yhteenlaiton jälkeen toista tuntia ja kaikki oli olevinaan ihan kunnossa.

Vanhassa ponissa meni jotain rikki tuolloin. Siitä tuli arka, ylialistuva epävarma pakenija, joka pelkäsi kaikkia hevosia niin että siltä valui pissat alle kun joku vain käytävällä kurkotti sitä kohti. Poni joka on ikänsä elänyt erilaisissa laumoissa ja porukoissa ja aina pärjännyt hienosti.



Onnekseni tallissa oli myös toinen arkajalkahevonen, joka ei koskaan ottanut kontaktia kehenkään laumassa, vaan pakeni aina, siitä piittaamatta millä aikein toinen hevonen sitä lähestyi. Yhdistin nämä kaksi arkajalkaa. En tiedä, kumpi pelkäsi enemmän kumpaa, mutta muutaman viikon toisiaan väisteltyään laitumella ne alkoivatkin muodostaa oman pienen laumansa. Minun ponini sai rippusen itsevarmuuttaan takaisin ja tuntui siltä, että se jopa alkoi hieman kiintyä tähän kaltaiseensa arkailijaan.

Mutta nyt tilanne muuttui taas - ponini arkajalkakaveri muutti pois. Ja ponini jäi taas yksin. Meillä on kaksi hevoslaumaa tällä hetkellä, toisessa on se hevonen joka rökitti ponin kesällä, ja toinen on minun kolmesta isosta hevosesta muodostuva lauma. Nämä laumat tällaisenaan toimivat, mutta kussakin on sen verran herkät sisäiset suhteet, että jos poimin jonkun hevosen pysyvästi laumasta pois, lakkaa loppulauma toimimasta.

Minun isojen laumassa on siis Pena, Immu ja Emmi (kylmäverityyppinen tilastotamma 7 v.). Näiden keskinäiset suhteet ovat hyyyyvin mielenkiintoiset. Immu ja Pena ovat parhaat ystävät ja liikkuvat yleensä niin että niiden kylkien välissä on max. 10 cm. Emmi siirtelee Penaa mielensä mukaan, mutta väistää Immua. Immu sen sijaan ei ikinä komenna tai siirrä Penaa, vaan päinvastoin sallii Penan hangata ryntäitään itseään vasten ja ennemminkin siirtyilee sinne suuntaan, minne Pena sitä edellään työntää. Minä en edelleenkään erota tästä laumasta "johtajaa", vaan kolmen porukka muodostaa monta minilaumaa, jotka toimivat toisistaan riippumatta.

Tähän sakkiin minun sitten on pakko yrittää sijoittaa tuo arkaileva, ystävänsä menettänyt vanha ponini. Yksin en voi sitä pitää, sen seuraukset olivat liian vakavat. Poni on ollut ongelmitta Immun ja Penan kanssa kolmisin joitain vuosia sitten, mutta silloin sillä oli vielä itseluottamusta. Immun kanssa ne ovat tätä ennen eläneet kahdestaan kymmenen vuotta. Immu on myös sellainen laumaepeli että olen ollut sen kanssa helisemässä monta kertaa. Se ottaa itselleen aina jonkun suosikin, kylkimyyryläisen ja parhaan ystävän, johon se liimaa itsensä kiinni. Nuorempana se vain hyysäsi tätä parasta ystäväänsä (silloin siis Mikua, tätä minun vanhaa pikkuponia) kuin tamma varsaansa, ajoi sitä edellään karkuun muita hevosia eikä antanut kenenkään koskea ystäväänsä. Nyt vanhemmiten siitä on tullut sellainen hapannaama, että kun se päättää ottaa jonkun lempiystäväkseen, se alkaa inhota kaikkia muita. Ja ajaa niitä pois. Tätä se teki tänä kesänäkin kun pikkuhiljaa sen ympärille muodostettiin kuuden hevosen laumaa, tosin tänä kesänä Immulla oli kaksi mielitiettyä, Pena ja toinen lämminverinen. Mutta Immun kohdalla kesälaidun (loppumaton tila ja ruoka) toimii, ajan mittaan se oppii sietämään myös muita samalla lohkolla, ja todella, todella hitaasti se myös väljentää otetttaan omista suosikeistaan niin että joskus niiden välissä saattaa olla jopa 50 cm tyhjää tilaa.

Tällä lailla lähekkäin koko ajan, yhtä lailla liikkeessä kuin paikallaankin

Kokeilin eilen laittaa pikkuponin kanssa yhteen Emmin, tuon minun laumani uusimman tulokkaan. Mutta kas, Emmistä kuoriutui kiusaaja, kun sillä ei ollutkaan samassa tarhassa ketään sen yläpuolelle asettuvaa hevosta (eli Immua). Poni väisteli, liikaakin, ja kun Emmi oli aikansa katsellut ponin väistelyä, se alkoi ihan vain kiusallaan ajattaa sitä ympäri tarhaa. Seisoi koko 600 kiloisella ruhollaan keskellä tarhaa ja irvisti aina sinne suuntaan missä metrinen poni juoksi karkuun. Sen ei ollut mitään järjellä selitettävää tarvetta liikuttaa ponia sillä tavoin ympäri ja ympäri, koska poni oli kaikin tavoin alistunut sille jo, mutta se teki niin koska se pystyi. Se oli kai sen mielestä kivaa.

No, selvää oli että tämä järjestely ei toiminut. Seuraava siirtoni olisi ollut yhdistää myös Pena tähän sakkiin, ja lopulta Immu, mutta tajusin, etten voi antaa Emmille yhtään komennettavaa lisää samoihin aitoihin, siitä tulisi ihan despootti.

Olen repinyt tukkotolkulla tukkaa päästäni miettiessäni, kuinka järjestän nämä porukat. Vanhan ponin pitäisi saada tottua hitaasti uuteen laumaansa, ilman että kukaan pääsee ajamaan sitä takaa ja aiheuttamaan siinä ahdistusta ja pelkoa ja tarvetta olla alati valppaana ja valmiina pakenemaan. Sitten oivalsin kokeilla vielä yhtä konstia: rakensin ponille turvatarhan isojen hevosten tarhan sisään. Eli oman pienehkön yksiön, jossa on vain ylälanka. Metrin korkea poni mahtuu aidan alta, mutta isot hevoset eivät mahdu perässä. Vein ponille sinne omat ruuat ja juomat ja seison sen turvana hyvän aikaa aamulla esittelemässä turvatarhan rajoja ja näyttämässä sille, että vaikka isot hevoset lähestyvät, ne eivät kuitenkaan pääse iholle asti jos poni ei halua.

Tätä kirjoittaessani kello on kaksi iltapäivällä ja kaikki on toistaiseksi hyvin. Poni seisoo turvatarhassaan ja isot käyvät nurkumassa sen aidalla jos poni tulisi haistelemaan. Ei se tule, mutta ei sen tarvitsekaan. Poni ahdistuu kun sitä lähestytään, mutta pakoreaktiota siinä ei ole vielä ilmennyt. Se ei ole poistunut lankojen alta isojen kanssa samalle puolelle, vielä. Se ei ehkä poistu tänään eikä ehkä vielä huomennakaan, mutta uskon että se vielä poistuu. Sitten vain toivon, että se muistaa mahdollisessa ajotilanteessa mennä takaisin sinne omaan turvaansa ja pysyä siellä.

Pakeneminen laukaisee ajamisen.
Itsevarma hevonen joka väistää ylempiarvoista mutta ei pakene, ei aiheuta ajamista.

Hullunlailla pakeneva hevonen saa koko muun lauman peräänsä, ylimitoitetusti alistuvaa ja väistyvää hevosta muun lauman on jollain lailla pakko ajattaa koko ajan. Näissä tilanteissa kilteistäkin hevosista tulee perkeleitä. Se on hämmentävää katsottavaa se. Sitä jouduin viime talvena todistamaan, kun Immun laumaan yritettiin sopeuttaa uutta hevosta. Uusi hevonen pakeni, Immu ajoi sitä takaa, ja kun takaa-ajoa oli jatkunut jonkin aikaa, alkoi myös silloin laumassa ollut tossukkaruuna hyökätä tämän tulokkaan kimppuun. Se teki sen ihan silmittömästi vailla järkeä, ajoi toisen nurkkaan ja latoi kohti eikä päästänyt sieltä pois. Se vain käytti valtaansa. Kun laumalle jakoi ruuan, ne söivät ihan rauhassa kukin omilla kasoillaan, ja kun ruoka loppui, ralli jatkui entiseen malliin.

(Sivuhuomautuksena kerrottakoon, että kyseinen uusi hevonen potkaisi ensitöikseen haistelemaan tullutta Penaa ryntäille niin että paukahti, ja tämän jälkeen Pena ei ottanut mitään osaa seuraavien tuntien ajojahtiin ja välienselvittelyyn. Se seisoi vain ja haisteli omia juttujaan maasta kun muut menivät ympäri tarhaa milloin enemmän ja milloin vähemmän lujaa. Kuten alussa sanoin, Pena on hyvä ja harmiton laumaeläjä.)

Uusi hevonen ei sopeutunut tähän laumaan, Immu oli päättänyt vihata sitä eikä viha laantunut yhtään. Uusi hevonen joutui tarhaamaan yksin, vaikka oli sosiaalinen yksilö ja olisi nauttinut seurasta. Tästä syystä nämä kesken talvikauden tapahtuvat laumojenmuokkaamiset ovat niin vaikeita - laitumella sentään periaatteessa pitäisi olla tilanne, että kaikilla on kaikkea tarpeeksi, on varaa valita missä on eikä kenenkään pitäisi kokea menettävänsä mitään, vaikka joku uusi laumaan tulisikin.

Minä en ymmärrä hevosista juuri mitään. Sen tajuan koko ajan vain vahvemmin - mitä enemmän opin ja opiskelen ja näen ja koen, sitä tyhmemmäksi tunnen itseni.

perjantai 4. lokakuuta 2013

Laukanvaihdon alkeet

Sellaisia juttuja mun ponini treenailee!

En ole vieläkään sinut sen kanssa, että istun kasvavan mahakumpuni kanssa kentänlaidalla katselemassa, kuinka hienolta ponini näyttää valmentajani alla. Tällä viikolla Penan & Marin treenit olivat tiistaina, ja Pena liikkui tosi kivasti. Se on hieman vetelä ja alkumotivointi vie aikansa, mutta tämä johtuu ihan tekemisen puutteesta ja vähäiseksi jääneestä liikunnasta. Sitten kun päästään hiukan ottamaan laukkaa, poni virkistyy silmissä, alkaa nostella jalkojaan ja esiintyä edukseen.

Laukka onkin ollut tapetilla nyt viime kertoina, ja tiistaina Pena oli siinä tosi hyvä. Se pysyi kauniisti matalana ja oli silti säädeltävissä - niinpä nämä kaksi harjoittelivat volttikahdeksikolla laukanvaihtoja. Vielä tietenkin käyntisiirtymisen kautta, mutta ihan tosi vähillä toistoilla viimeinen "vaihto" oli jo kovin lähellä ihan oikeaa vaihtoa, käytännössä se näytti vain lyhennetyltä laukalta josta tulee puolen askeleen hidastus tai ajatus käynnistä, ja siitä taas uusi laukka. Penalle on niin helppo opettaa temppuja, kun se tykkää kehumisesta ja tietää varsin hyvin, milloin se on ollut oikeasti ratsastajansa mielestä tosi hyvä poika.

Sain kehotuksen pitää silmällä mahdollisia valmennuksia, joihin Mari ja Pena voisivat lähteä. Menen sitten mukaan ponimammaksi ja hoitajaksi! Mietin myös uudestaan ajankohtaa, jolloin Pena muuttaa Marin talliin - turha minun on sitä seisottaa kotona vuodenvaihteeseen, kun en ole itse enää muutamaan viikkoon ollut minkään hevosen selässä (raskausviikkoja kasassa 22), enkä loputtomasti keksi tekemistä maastakäsinkään. Pena tarvitsee ja ansaitsee liikuntaa, ja Mari olisi motivoitunut kerryttämään sille kokemusta talven mittaan seurakisoissa ja valmennuksissa ja muissa kinkereissä, ja sitähän Pena juuri kaipaa.

Maastakäsin olen kuitenkin itse koittanut pitää Penan mielen ja kropan virkeänä. Ollaan opeteltu temppuja, kuten peruuttaminen "rinnakkain" samaan tahtiin, minä siis Penan vierellä lavan kohdalla, ajatuksena että ponin jalat liikkuvat samaan suuntaan ja samaan tahtiin kuin minunkin jalkani. Toinen temppulistalla ollut asia on ollut sidepass (?), eli westernistä apinoitu tosi jyrkkä sivuttaisliike. Me tosin on tehty tätä maastakäsin eikä pohkeenväistönä ratsailta, ja käytetty apuna maapuomia, jonka päästä päähän Penan pitäisi liikkua siten että puomi pysyy koko ajan sen mahan alla etu- ja takajalkojen välissä. Tämä vaatikin yllättävän paljon ajatustyötä niin minulta kuin poniltakin, koska Pena on herkkä kaikenlaiselle paineelle maasta, ja mielellään reagoi liikaa joko eteen tai taakse. Minun piti olla tarkka oman kehoni kanssa, jotta en painostanut etu- tai takaosaa liian voimakkaasti.

Ikäväkseni pitkät ajat seisaallaan tai kävellen alkavat kiristää mahaani, joten mitään taluttelulenkkejä en ole pystynyt Penan kanssa tekemään. Sen kanssa tarvitsisi kuitenkin kyetä olemaan skarppina eikä ole turvallista lyllertää maha kireänä sen perässä missään. Liikunnat on siis rajattu aika lailla kentälle, mutta olen yrittänyt siellä olla monipuolinen ja kekseliäs, ja työstää ponia paljon myös irti. Yhtenä päivänä irtojuoksemisen päätteeksi kokeilin huvikseni, osaisinko juoksuttaa Penaa ympyrällä "liinassa" ilman liinaa tai muitakaan apuvälineitä. Ja vau! Siellähän se pysyi, haluamallani etäisyydellä, kuunteli äänikäskyjä, nosti laukat, siirtyi raviin, muunteli tempoaan... Eihän ne seikat tietenkään liinassakaan aiheudu siitä liinasta, mutta minusta oli silti mahtava tunne, että 60 m pitkällä kentällä pystyin säätelemään irtiolevaa hevosta haluamani kokoiselle ympyrälle ympärilleni ilman mitään varustetta tai fyysistä rajoitinta.

Penan mahaan kuuluu toivottavasti kohtalaisen hyvää - syötin sille 5 päivää magnesiumsulfaattia + psylliumia ja nyt jatketaan pelkällä psylliumilla vielä toivottavasti joitain päiviä, niin että kokonaisuudessaan psylliumia olisi mennyt ainakin 2 viikon ajan. Tosin nyt se alkaa taas vähän tökkiä ja kippoon jää sattumia turhan usein. Pena vaikuttaa nyt virkeämmältä kuin silloin kun kuurin aloitin, mutta oli vielä tiistaina satuloidessa aika hapan. Toisen satsin psylliumia se saa sitten kun maa on kunnolla jäässä ja lumessa. Laitoin Penan tarhaporukalle kokeeksi tarjolle olkeakin, jos ne haluaisivat vaikka mussuttaa sitä aikansa kuluksi, mutta juurien kaivaminen tuntuu kuitenkin olevan paljon hauskempaa ajanvietettä...

tiistai 24. syyskuuta 2013

Hammaslääkärissä

Meillä kävi tänään koko tallin hevoset läpi hevosten hampaisiin ja purentoihin perehtynyt eläinlääkäri. Hän kävi meillä jo aiemmin kesällä hoitamassa yhden hevosen hampaat, ja kun silloin seurasin toimitusta, vakuutuin siitä että jatkossa uskon hevosteni hampaat hänen käsiinsä. Ensinnäkin hänellä on mahtava hevossilmä, hän käyttäytyy hevosten seurassa niin kuin mielestäni tulee käyttäytyä, ja se ammattitaito ja paneutuminen jolla hän hevosen hampaita ja purentaa analysoi, on ihan ällistyttävä. Meilläkin on vedelty vain kunnaneläinlääkärin toimesta suitsait vähäsen raspilla sieltä täältä ja hyvä tuli, mutta nyt kun olen päässyt seuraamaan ammattilaista työssään, häpeän sitä etten ole ennen älynnyt panostaa hevosen hammashuoltoon.

Olennaista on, että hevonen on kunnolla rauhoitettu. Siis ihan todella niin tokkurassa, että sen suuhun päästään kunnolla ja rauhassa katsomaan, ihan sinne takimmaisiin poskihampaisiin saakka. Koska ne ovat juuri ne hampaat, joihin ei ylletä sillä puolivillaisella rauhoituksella ja parilla raspinvedolla. Lisäksi on tärkeää että käytössä on oikeat välineet - kunnon päätuki hevoselle ja liuta erilaisia raspeja, käsi- ja sähkökäyttöisiä. Eläinlääkäri myös näytti sen raspin, joka yleensä on ainoa väline jolla taviseläinlääkärit hampaita hoitavat, ja se on tarkoitettu ainoastaan viimeistelyyn! Tämä eläinlääkäri myös selostaa koko ajan, mitä tekee ja tuntee, ja antaa (tai oikeastaan käskeekin) hevosen omistajan katsomaan ja tunnustelemaan suuta ja hammasrivejä sekä ennen toimenpiteitä että sen jälkeen. Olen oppinut ihan valtavasti tämän päivän aikana!

Penan suussa tilanne oli kohtalainen. Osasin odottaa, että siellä on jotain, mutta olin silti hieman järkyttynyt, kun sillä oli poskien limakalvoilla pieniä arpia ja yksi ruvella oleva haavakin, joka on tullut sinne viime viikkoina. Haavat tosin selittyvät sillä, että piikkejä oli melko runsaasti ylä- ja alahampaiston keskivaiheilla. Eläinlääkäri ei osannut sanoa, johtuvatko piikit purennasta, joka ei ollut ihan priima mutta ei myöskään susihuono, vai vain siitä, ettei hampaita ole aiemmin hoidettu tai saatu hoidettua kunnolla. Lisäksi Penan etuhampaat olivat aika karut, niistä näki selvästi että se nakertaa hampaillaan muutakin kuin ruohoa. Ja siis sehän nakertaa kaikkea, aivan kaikkea.

Penalle määrättiin kontrollikatsaus puolen vuoden päähän, jolloin nähdään, tekeekö se puolessa vuodessa samanlaista piikkiä siitä huolimatta, että suu saatiin nyt hoidettua oikein. Jos ei tee, niin sille saattaa riittää yhdeksän kuukauden tai jopa vuoden hoitoväli. Ero hammasrivistössä oli kyllä aika mykistävä, kun kokeilin ensin sitä sahalaitaista piikkimerta, ja sitten hoidettua riviä. En ihmettele, että sellaisella suulla on vähän nihkeää ottaa kuolaimesta tukea... Toivon että muutos näkyy positiivisesti Penan ratsastettavuudessa.

*

Surullisempia uutisia sainkin sitten Immun 24 v. hampaista. Siellä ei ole enää mitään tehtävissä, hampaat ovat loppuunkuluneet, minunkin kokemattomaan silmään karun näköiset. Immu syö vielä niillä ihan hienosti, mutta kulumat ovat pysyviä, eivät korjaannu enää.

Jälleen ollaan askel lähempänä viimeistä päivää. Päätös on kypsynyt minussa jo useamman kuukauden ja tämä taas vahvisti sitä. Minun vanhan rakkaani kilometrit alkaa olla täynnä - suru on minua suurempi ja tuntuu tukahduttavana puristuksena joka puolella kehoa. Pelkään sitä itkun ja kaipauksen määrää joka tulee Immun jälkeen, pelkään elämääni ilman Immua, sillä Immu on ollut aina eikä kukaan voi olla Immun veroinen.

Minun vanha rakas.


keskiviikko 18. syyskuuta 2013

Se on täällä taas

Vanha tuttumme hiekka. Niin ainakin luulisin. Toivoin, että pystyisin lykkäämään psylliumkuurin aloittamista vielä hieman lähemmäs mahdollista pakkaskauden alkamista, mutta toiveeni taitaa olla turha.

Pena oirehtii taas mahaansa tutuilla tavoilla - ensin alkoi etujalkojen nostelu ja lepuuttelu kavion kärjellä, kun harjaan etusia ja lapoja. Silloin sanoin ääneen, että nyt se tekee vasta tätä enkä ole ihan varma, onko sillä vaan sähläpäiviä vai onko tämä oire. Sanoin, että vielä ainakaan se ei reagoi satulointiin ja vyönlaittoon. Kului ehkä päivä taikka kaksi niin sain irvistyksen kun laitoin satulavyön. Taas nimenomaan vain satulavyön laittamisesta ihoa vasten. Samoin irvistys tulee kun laittaa kättä satulan ja lavan väliseen osioon. Sieltä on kopeloitu koko kesä ilman mutinoita, kun on sovitettu jokanäköistä satulaa ja aseteltu niitä oikealle paikalle, tämä ei liity nyt satulaan. Tämä liittyy taas sinne mahaan ja suolistoon. Siellä on taas jotain sinne kuulumatonta.

Pena on nyt ollut tarhassa kaksi viikkoa ja siinä ajassa se on tonkinut koko ison tarhan ympäri, kaivanut kuoppia ja syönyt juuria ja pudonneita lehtiä ja kaikkea mahdollista. Tuntuu että pääni räjähtää kun mietin syitä sen tonkimisvimmalle, enkä vain keksi mitään. Koen kammottavaa jäytävää syyllisyyttä siitä, että hevoseni haluaa jatkuvasti mussuttaa maasta jotain. Ja mussutus siis alkaa heti, kun heinä loppuu. Nälkäänsä se ei voi tonkia, työnnän siihen niin valtavat määrät heinää ettei sen vain voi olla nälkä. Sillä on kaverit ja puunoksia ja aktiviteettia, mutta silti sille mielekkäintä on kaivella maasta jotain juurenpätkiä.

Keikautin Penan ruokinnankin uuteen uskoon hetki sitten. Jätin siltä pois teolliset rehut ja siirryin yksinkertaiseen, suolistoystävälliseen malliin. Nyt Pena syö melassileikettä, sinimailashaketta, Progutia, kivennäistä ja kalkkia. Ajattelin, että jos kuitenkin suoliston bakteeritasapainossa on jokin niin pielessä että se laukaisee tuon tonkimisen. En tiedä. Ehkä se sitten vain on niin ahne.

Ja jotta ilo ei päättyisi tähän, olen jo ehtinyt tälle syksylle hoitaa yhden tukosähkyisen hevosen, joka on myös rutiinisti saanut syksyisin psylliumit edellisessä kodissaan ja nyt sitten vetikin psylliumin aloituksesta itsensä ähkyyn. Hevonen keräsi kaasua tukoksen taakse niin että paisui silmissä aivan muodottomaksi ja oli tietenkin tuskaisen kipeä. Sunnuntaipäivystykset ja letkutukset ja 12 tunnin talutuskävelypäivä saivat minut miettimään, että ehkä katson vielä pari päivää jotta tämän yksilön suolisto alkaa taas toimia normaalisti ennen kuin aloitan Penalle psylliumin. Kahta ähkyistä en pysty samaan aikaan hoitamaan ja valvomaan, siihen ei yhden ihmisen resurssit riitä.

torstai 12. syyskuuta 2013

Ponini on hieno

... kun joku muu sitä ratsastaa!

Eiliselle sovitun tunnin muutin niin, että otin paikan kentänlaidalta ja valmentaja-Mari meni Penan selkään. Minun piti iltapäivästä jaksaa vielä toisen hevosen ratsastus, ja sen verran alkaa olla hankalaa tämä elo että kahta hevosta en voi enää samana päivänä ratsastaa. Minulla kipeytyy alaselkä ja jotkut liitokset lonkan ja pakaran "sisältä" ratsastamisen jälkeen, ja rankan päivän päätteeksi kipu on säteillyt särkynä pohkeisiin saakka. Ei hyvä.

Asetuin siis katsojan rooliin ja se on aina yhtä kummallista. Penaa ei ole ratsastanut kukaan muu säännöllisesti enkä ole tottunut näkemään sitä ratsastettuna. Yllätyn aina siitä, miten hyvältä se näyttää! Oli myös tosi opettavaista katsoa Penan liikkumista maasta - kiinnitin huomiota erityisesti siihen, miten sen kesälevon jäljiltä vaikeampi, oikea, laukka jää takajaloista sellaiseksi ponitöpötykseksi. Takajalat tuntuivat liikkuvan laukassa aivan suorina, nivelet eivät kyykkää yhtään. Vasempaan laukka oli paljon parempi, ja lämpeämisen jälkeen myös oikea alkoi pyöriä paremmin. Mari ratsasti niin kuin minuakin ohjeistaa - laukkaa eteenpäin, eteenpäin ja eteenpäin, varsinkin nyt kun laukasta puuttuu voimaa ja kantokykyä. He menivät myös ihan sujuvasti vastalaukassa kokonaisen lyhyen sivun ja kaksi kulmaa molempiin suuntiin. Pena pysyi todella hyvin laukassakin matalassa muodossa, kun sai edetä tarpeeksi suurta laukkaa koko ajan. Muutenkin poni näytti rennolta ja oloonsa tyytyväiseltä, joten ehkä alan pikkuhiljaa sopeutua siihen ajatukseen että jätän Penan treenivastuun Marille, köpsyttelen itse sen minkä vielä jaksan ja sitten talvella Pena saa siirtyä kokonaan Marin talliin.

Tavoite kuulemma on startata Penalla ensi kesänä helppo A. Teknisen osaamisen kannalta varmasti mahdollista, eri asia on, saadaanko Penaa reissutettua niin paljon että sen yleisjännittyneisyys saadaan laskemaan vieraissa paikoissa ja todellinen osaaminen esiin kisoissakin. On oikeastaan ihan vinkeä ajatus, että ensi kesänä olen toivottavasti lastenvaunujen kanssa kentänlaidalla kannustamassa, kun raakileponini kisaa osaavan kuskin kanssa. Sitä en tiedä, kauanko Pena sitten on pois tästä kotoa, joitain kuukausia ihan varmasti. Voi olla että minun kannattaa varautua puoleenkin vuoteen, riippuu ihan siitä, miten minun käy synnytyksessä ja kuinka nopeasti toivun ja palaudun siihen kuntoon, että minun kannattaa ottaa taas vetovastuu Penan ratsastuksesta.

Nyt vielä yritän sopeutua siihen, etten enää tee täysillä. Se on vaikeaa, pää vetää ratsaille ja hikitreenaamaan ja hiomaan ja haastamaan itseään, mutta kroppa alkaa harata vastaan. Vaikka ratsastinkin tässä eräänä päivänä Penalla ihan hyvän perustreenin vain käynnissä ja ravissa, harjoiteltiin muodon säilyttämistä läpi pysähdyksien ja siirtymisten ja saatiin siinäkin molemmille pieni hiki pintaan, niin silti oli oma työnsä keskittyä siihen, että nyt ratsastan maltillisesti ja lopetan ajoissa.

maanantai 9. syyskuuta 2013

Hyppyjä

Viikonloppuna pidettiin asiakkaideni kanssa yhteinen irtohypytyspäivä, jolloin hyppäämään pääsivät kaikki hevoset ikään, kokoon tai hyppykokemukseen katsomatta. Monenlaista esitystä nähtiin, kukin teki hyppyjä omalla tasollaan ja kaikilla tuntui olevan hauskaa. Pena toimi mallikappaleena ja esihyppääjänä, jotta myös ensikertalaiset ihmiset näkivät, kuinka irtohypytyskujassa toimitaan. 

Päivästä saatiin valtavasti hienoja kuvia, tässä maistiaisia. Kuvat on ottanut Martta U. 







Pena hyppäsi tosi hyvin! Kuten aiemmin olen kertonutkin, Penalla ei aina mene kaikki ihan putkeen kun jalkoja ei ihan viitsi nostaa eikä pienet kolinat haittaa sitä millään lailla. Nyt se kuitenkin teki teräviä ja onnistuneita loikkia eikä tiputtanut kertaakaan. Minun täytyy vain muistaa riittävän nopeasti nostaa estekorkeuksia, sillä tuollaiset aloituskorkeudet 50-60 cm eivät oikein motivoi Penaa miettimään hyppyjään. Tällä kerralla parhaat hypyt tulivat kujan jälkimmäiselle esteelle, okserille jonka takapuomi oli 80 cm:ssä. 





Ahneen ponin unelma oli kujan päässä seisova avustaja ja kauraämpäri. Pena teki todellisia napakäännöksiä ehtiäkseen mahdollisimman vähillä askelilla kujaan sisään ja hyppyjen kautta palkinnolle.

Myös senioriheppani Immu 24 v. ja Miku 27 v. pääsivät kokeilemaan, haluttaisiko niitä hypätä. Vanhat ottivat ehkä kolme hyppyä minipienille esteille ja siinä se, pääasia että saivat osallistua.

Immu

Miku

Sydän pakahtuu kun katson tätä kuvaa

Noin lyhyillä jaloilla kannattaa hypätä jo maapuomillakin

Tukka putkella
Täytyy vielä kertoa, että Mikulla ja minulla on yhteistä estekilpailuhistoriaa lähes 20 vuoden takaa. Miku on siis ollut minun hoitoponini ratsastuskoululla, ja pienikokoisena tyttönä ratsastin sitä ja muita ei-niin-tuntiponiluonteisia shettiksiä paljon myös tuntien ulkopuolella. Mikun kanssa hyppäsimme sujuvasti 70 cm esteitä, ja se on mielestäni aika hyvä taso 97 cm korkealle ponille!

Edelleen, vaikka kolmenkympin ikä lähestyy kovaa vauhtia, Miku tietää hyppyhommat. Nytkin se karkasi minulta omia aikojaan, kun riimun soljesta kiinnipitäen olin taluttamassa sitä kujaa kohti, ja suoritti kujan maapuomit ja ristikon ihan ilman apuja. Kyl mä tiiän, hei.

torstai 5. syyskuuta 2013

Ne pienet asiat

Tänään hymyni syy on ollut aurinkoisessa ja lämpimässä syyssäässä ratsastettu sänkipeltolenkki
minä Penalla ja kaksi asiakastani omilla islantilaisillaan
kolme varttia käyntiä pellolla ja radalla
siellä me töpsötettiin Penan kanssa jonon viimeisenä
eikä mitään, ei kerta kaikkiaan mitään ongelmia
ei kyttäämistä, sättäämistä, pelkäämistä, ei mitään
vain käyntiä

Miten pelkästä käynnin ratsastamisesta voi tulla näin onnelliseksi.

keskiviikko 4. syyskuuta 2013

Kesäkuvia

Sain Enniltä haasteen:

"Säännöt: Laita seitsemän kuvaa kesästäsi, selitä kuvat vain yhdellä sanalla ja haasta sen jälkeen seitsemän muuta blogia tekemään sama."

Olen käyttänyt kameraa hävyttömän vähän kuluneena kesänä, katsotaan jos saan seitsemän kuvaa kokoon. Haastetta en laita eteenpäin koska se näkyy kiertäneen jo melkein jokaisessa suosikkiblogissani. Tosi kiva näitä on ollut katsella, joten jos joku tahtoo vielä tehdä niin rohkeasti vaan!

Lauma


Huoli


Budapest


Hymy


Satula


Suru



Muutos

tiistai 3. syyskuuta 2013

Hyvä valmennus, parempi mieli

Yritän päästä yli itseni ruoskimisesta lauantain tippumisen johdosta. Se oli typerää, otin hölmön riskin, en vain ollut tilanteen tasalla. Nyt kun nimenomaan pitäisi koko ajan olla tilanteen tasalla Penan selässä.

Raskaus muuttaa kehoa, se käy minulle viikko viikolta selkeämmäksi. Ja se muuttaa kehoa paljon moninaisemmin tavoin kuin vain työntämällä mahapalloa eteenpäin. Olen törmännyt Pikeur-surun jälkeen myös siihen ongelmaan, että liki olemattomista B-kupeistani on tullut liki hallitsemattomilta tuntuvat D-kupit, enkä ole aikoihin mahtunut vanhoihin rintaliiveihini. Puhumattakaan urheiluliiveistä, joihin panostin joku tovi sitten aika ison summan rahaa. No, rintaliivejä saa kaupasta, urheiluliivejäkin, mutta en osaa arvailla, mihin suuntaan tämä hinkkienkasvatus tästä vielä etenee, eikä huvita kovin moneen kertaan ostaa yli viidenkympin urheilurintsikoita kaappiin liian pieninä pölyttymään. Ratsastan siis erinäisissä rintaliivi-urheilutoppi -viritelmissä eikä oloni ole kovin kotoisa tissiosaston suhteen. On myös melko nöyryyttävää, että ratsastushousuni ovat kiinni hiuslenkillä, koska nappi ei enää ylety kiinni. Ja koska en ole levinnyt muualta kuin mahastani, maha painaa kaikkia housuja (myös niitä alimpia) alaspäin, ja sitten minulla on haarovälissä sellainen housupussi ja koko ajan sellainen olo, että hiuslenkkiviritelmäni JA pyllyvakoni loistaa paidanhelman alta metrien päähän.

Siviilivaatteissa saatan toisinaan tuntea oloni jopa ihan viehättäväksi pullistuvasta keskivartalostani huolimatta, mutta työ- ja ratsastusvaatteisiin raskaus ei vain istu. Onko edes olemassa jotain tuulihousun tapaisia raskaana oleville? Missä vaatteissa teen työni seuraavat kuukaudet? Joudunko ostamaan miesten verkkareita ja köyttämään ne vyöllä tissien alta kiinni, jotta maha mahtuu olemaan?

*

Tänään oli siis otsikon mukaisesti taas valmennus, ja kaikki meni hyvin (lue: pysyin kyydissä enkä ollut peloissani). Tehtiin puomien avulla jalkajumppaa Penalle, eli säädeltiin ravia hyvin kootusta isoon, laajaan liikkeeseen. Pena on ollut kaikkinensa vetelä viime aikoina, todennäköisesti laidunväsymys vaivaa vielä, eikä se ole saanut väkirehuakaan kuin vasta viikon ajan, pieniä määriä. Se toimi tunnilla ihan hienosti, mutta aina ei vaan jaksa nostaa jalkoja ja puomit kolisee. Kuten olen aiemminkin sanonut, Pena ei ole kovin tarkka jaloistaan joten sitä ei niin haittaa, jos vähän kuuluu ylimääräistä meteliä. Se ei siis myöskään helpolla korjaa itse virheitään, mitä me nimenomaan haluttaisiin sen tekevän. Saatiin kuitenkin useampia tosi hyviä pätkiä, eikä oloni ollut kyydissä yhtään niin irtonainen kuin viikko sitten.

Laukka oli tänään tosi vaikeaa, etenkin oikealle. Tuli monta väärää nostoa eikä laukkaan saanut mitään säätöä, kaikesta meni herne nenään ja pää vain nousi ylemmäs ja kaula lyheni. Ei sitten tehty laukkaa muuta kuin sen verran, että saatiin pari onnistumista laukkatehtävällä, eikä jääty junnaamaan virheisiin. Sanoinkin hieman katkerana Marille, että laukka on kärsinyt eniten liikuttamattomuudesta, ja hyvä ajatukseni oli hyödyntää sänkipeltoja ja käydä siellä laukkaamassa Penaa auki ja eteen. No, ei vissiin sitten käydä, jos en pysy kyydissä.

Kirjoitin jo yhtenä iltana Penalle vuokraajanhakuilmoituksen, mutta en julkaissut sitä missään. Minä en vain jaksa uskoa, että sille löytyy ketään. Olen ylisuojeleva omistaja enkä halua kenen tahansa sättäävän silmäteräni kanssa. Muunlaisen hevosen kanssa ei ongelmaa, onhan minulla yksi opetushevonenkin ja vaikka siitäkin tykkään tosi paljon, en sääli enkä sure sen kohdalla, ettei sitä aina ratsasteta ja kohdella minun mittapuullani oikein. Tosin olen tarkoituksella valinnut tähän hommaan hevosen, joka ei suutu siitä että ihminen on joskus epäjohdonmukainen.

Puhuin Marille tänään, että luultavasti valmennaudun vielä viikon taikka kaksi, mutta sitten saa riittää. Ei ole mitään järkeä, että Mari seisoo katsomassa kun keventelen helppoja tehtäviä ja pidän sata välikäyntipätkää. Sen voin tehdä ilman ohjaustakin. Marin viikottaiset käynnit muuttuvat sitten niin, että hän ratsastaa Penalla kunnon treenin, ja viikon muina päivinä minä liikutan Penaa vointini mukaan. Nyt suunnitelmissa on tehdä hevosvaihto vuodenvaihteen tietämillä, Pena menee Marille ja minä otan toisen Marin pv-tammoista tänne meille oleilemaan. Edelleen mietin tätä asiaa etäältä, vähän ulkopuolisena, sillä ajatus Penasta "luopumisesta" tuntuu aivan hirvittävältä. Vaikka varsin hyvin tiedän, että se on Penan parhaaksi eikä kyse ole mistään lopullisesta ja että minulla on varmasti kädet täynnä töitä jakautumiseni jälkeenkin ilman huonoa omatuntoa liikuttamattomasta Penasta. Niin silti.

sunnuntai 1. syyskuuta 2013

Niin siinä sitten kävi

... että juuri kun kerroin ratsastavani raskausaikana ja tietäväni riskit ja niin poispäin, tulin Penalta alas niin että tömähti.

Voi jumaliude että ottaa kupoliin koko tilanne. Viimeisten 15 vuoden aikana olen tippunut vissiin neljästi, miten voi olla että tipun sitten juuri silloin kun sitä koitan välttää. Ehkä siksi että nyt olen ajatellut tippumista (tai tippumattomuutta) enemmän kuin ennen; olen tullut tietoiseksi sen mahdollisuudesta.

Tilanne oli typerä, minun omaa syytäni, eikä siinä onneksi käynyt pahasti. Olin pellolla ratsastamassa, oltiin jo menty ravia ja laukkaa joku tovi, Pena oli kiltti ja vähän veteläkin. Sitten jatkoin ympyrältä laukassa suoraa linjaa kohti pellon toista laitaa, en mitenkään kovassa vauhdissa, mutta pienessä kevyessä istunnassa ja jälkikäteen analysoituna ohjat liian löperösti käsissä. Minä ratsastelin hevosta jota ei koskaan voi vain ratsastella. Sitten siinä oli joku tupsu/varjo/kuoppa/en tiedä mikä, Pena laittoi korvat pystyyn ja kaulan mutkalle ja teki pienen sivuloikan. Minä joka könötin siellä löysällä tuntumalla takapuoli irti satulasta, jäin liikkeestä jälkeen, Pena otti siitä kierroksia ja teki vähän isomman taaksepoistu -loikan ja pienen pukin ja sieltähän minä tulin, oikealta puolelta kuperkeikan kautta alas. Pudotessani ehdin kyllä kiroilla kaikki tietämäni rumuudet ja kuvitella kaikki mahdolliset skenaariot. Löin jonkun verran pääni maahan ja hetken puhalsin että sain taas keuhkoihin ilmaa, mutta totesin nopeasti että tulin sen verran ninjamaisella mykkyrällä maahan ettei selässä tai keskivartalossa tuntunut kipua. Pena meni menojaan ja minä laskin rauhassa raajani ennen kuin nousin ylös ja lähdin sen perään. Pihalle se juoksi (arpoi hetken uskaltaako ohittaa parkkeeratun traktorin ja pressulla peitetyn puupinon), ja löysin sen oman laitumensa vierestä syömästä.

Sitten vein sen takaisin pellolle ja menin uudestaan selkään. Ja menin ravia ja laukkaa sen saman tupsu/kuoppa/varjopaikan ohi, tein vähän laukassa töitä ja lopuksi vielä ravissa. Ja pysyihän sen huomio minussa kun viitsin ratsastaa enkä vain matkustaa.

Hoidin Penan normaalisti pois, tarkastin kypäräni jossa ei näkynyt halkeamia (irrotettava sisävuori on kätevä!), siivosin jälkeni ja menin sisälle tunnustelemaan oloani. Kipuja ei tuntunut, ei tullut vuotoa, lähinnä vaan vitutti niin että savu nousi korvista. Koska kuitenkin elettiin lauantaipäivää, ja maanantaihin ja neuvolan aukeamiseen oli yli vuorokausi aikaa, päätin muutamaa tuntia myöhemmin soittaa sairaalan päivystykseen ja lähteä kuunteluttamaan vauvan sydänääniä. Siinä olikin oma hommansa, kolme hoitajaa kyseli minulta, miten kuuntelulaitetta käytetään ja laitetaanko geeliä ja mistä kohtaa pitää kuunnella ja kuinka kovin anturia pitää painaa. Aikani makasin siinä laverilla, ja juuri kun lääkäri tuli huoneeseen, hoitaja löysi napakan, normaalin sykkeen. Bébéllä kaikki hyvin.

Sain lääkäriltä asiaankuuluvan saarnan siitä että tulisi vaihtaa harrastusta, mutta myös kommentin, että vielä tässä keskikolmanneksella sikiö on melko hyvin suojassa äidin lantiossa ja istukka ja kaikki muu tarpeellinen on niin pientä, ettei yleensä esim. istukan repeämisen vaaraa ole. Tiedän. Tiedän niin hyvin, ja silti olin tyhmä ja putosin. En ollut tyhmä kun ratsastin. Olin tyhmä kun putosin, se oli omaa syytäni, vältettävissä.

Totta kai tämä säikäytti. Uskon silti ratsastavani vielä. Mutta järkevämmin.

perjantai 30. elokuuta 2013

Satula!

Satulamme on ollut kotona nyt viisi päivää ja olen päässyt testaamaan sitä kahdesti. Ja huraa, se on hyvä! Istuu Penalle (tosin laukassa satula inasen siirtyy eteenpäin koska Penalla on karmea kesämaha, mutta uskon että kyse on nimenomaan siitä että maha työntää vyötä joka työntää satulaa, alkukesällä ilman mahaa testisatuloissa ei ollut mitään ongelmia tämän kanssa) ja minäkin istun siinä hyvin. Olivat painaneet siipeen istuinkooksi 17", mutta on se pienempi kuin siinä hyllyvalmiissa 17-tuumaisessa jota alkukesällä sovitin. Mutta en ole ihan niin ahtaalla tässä kuin 16,5:ssa, joten tämä hyvä.

Aloitettiin satulantestaus vaatimattomasti suoraan valmennuksessa. Huh ja puh! Miten voi ratsastuskunto kadota kolmessa kuukaudessa liki tyystin? Mentiin hyvin armollisella otteella sellainen reilu kolme varttia, koitettiin vain suoristaa Penaa ensin käynnissä ja sitten ravissa. Tehtiin kulmia takaosakäännösmäisesti sekä väistöjä. Oikea etujalka on taas hidas, ja se aiheuttaa oikean lavan pullahtamista kaarteissa ulos ja taas vastaavasti vaikeuttaa rehellistä taipumista oikeassa kierroksessa, tulee tunne että Pena on kiinni oikeassa ohjassa. Tuttu ongelma keväältä, vaatii vaan tarkkaa ratsastamista. Ja sitä suoruutta. Laukkaakin tehtiin vähän, siinä näkyy Penan lihaskunnon heikkeneminen eniten - laukan tahti häiriintyy ja häviää helposti, ellei laukkaa ratsasta koko ajan isoksi eteenpäin. Valmennuksen jälkeen poni oli vaahdossa ja kuski niin punainen, että mies kävi tallissa kommentoimassa ettei tiedä, kumpi on punaisempi, minä vai punarautias Pena.

Olin kuitenkin positiivisesti yllättynyt siitä, ettei Pena ollut lainkaan huono. Pelkäsin että se olisi taantunut ratsastamattomuudesta paljon enemmän, mutta ei. Sitä sai ja pystyi yhä korjaamaan ja säätelemään ilman että sillä meni hermo. Minä taisin olla pahemmin hukassa kaikkien raajojeni kanssa, ja huomasin jääväni vain ratsastelemaan ilman oikeaa kontaktia hevoseen.

Kärsin yhden välipäivän kipeistä reisi-, pehva- ja vatsalihaksista, kunnes eilen satuloin Penan uudestaan ja menin kentälle aikomuksena taas vähän jumpata sitä. En kuitenkaan viipynyt kentällä kuin kymmenisen minuuttia käyntihommia tehden, kun mahaani alkoi pistää. Uskoakseni siellä oli vain pieru jossain jumissa, mutta ajattelin ettei työnteosta tule mitään kuitenkaan, ja kun tilaamme ympäröivät isot pellot oli juuri saatu puitua, ajattelin lähteä vähän pellolle seikkailemaan. Pena meni hienosti ihan ratsailta käsin koko pihan läpi pellolle asti (hirrrrveesti kyllä jännitti), ja oli pellollakin tosi hienosti! Jotain pystyynjäänyttä viljatupsua se vähän katseli ja puhisi, mutta käveli ja ravasi tosi kuuliaisesti ja siihen nähden rennosti, että on ollut pellolla viimeksi talvella. Olin onnellinen ja tulin pois. Viikonloppuna uudestaan, jos silloin kestäisi vähän laukatakin!

Kiitos vielä kaikille edellisen tekstin kommentoijille onnitteluista, lämmittivät aidosti mieltäni. Jossain määrin tulen blogissa jatkossa käsittelemään raskauden ja ratsastusharrastuksen yhdistämistä, koska raskaus kuitenkin niin voimakkaasti vaikuttaa elämääni nyt. Saa kommentoida ja olla eri mieltä, jos siltä tuntuu.

maanantai 26. elokuuta 2013

Muutosten tuulet

Meidän elämä muuttuu pysyvästi vuodenvaihteen jälkeen.
Minusta tulee äiti.

Se on asia jota olen pitänyt salassa koko kesän, ja osasyyllinen siihen, että olen ratsastanut tai ylipäätään hevostellut niin vähän. Pahoinvoivana ja rättipoikkiväsyneenä alkuraskauden riskiviikoilla en ole pitänyt missään määrin järkevänä kiivetä ilman satulaa penatyyppisen hevosen selkään. Nyt lähestytään pikkuhiljaa raskauden puoliväliä ja oloni on taas ihmismäinen, ja harrastusinto nostaa päätään.

Ratsastamisesta raskausaikana ollaan tietenkin monta mieltä. Minun valintani on ratsastaa niin kauan kuin se tuntuu hyvältä. Siinä on riskinsä, mutta niin on kaikessa muussakin. Minun työni talliyrittäjänä on fyysisesti raskasta, hevosten kanssa ei koskaan voi olla varma, mutta en silti aio heittääntyä makaamaan sohvalle telkkaria katsomaan siihen asti, että vauva syntyy. Uskon, että kehoni kertoo kun on aika hidastaa.

Ajatukset ovat myllertäneet ihan hurjasti viimeisten viikkojen aikana. Myönnän ihan rehellisesti kokevani surua ja haikeutta muuttuvasta kehostani, vaikka toisaalta pyöristyvä vauvamaha on myös aika ihana. Pelkään sitä, etten palaa fyysisesti enää ennalleni, ja kuinka paljon se vaikuttaa elämääni raskauden jälkeen. Myönnän senkin, että meinasi itku päästä kun joitain viikkoja sitten totesin, että en enää mahtunut uudenkarheisiin 220 euroa maksaneisiin Pikeurin ratsastushousuihini - vetoketju jäi puoleen väliin eikä napit olleet lähelläkään toisiaan. Ja tämä on vasta alkua.

Luonnollisesti olen huolissani Penasta ja koen haikeutta siitä, että sen hyvään kehitykseen tulee jälleen katko. Pena ei ole sellainen hevonen, jolle voi tuosta vaan ottaa vuokraajan. Pena vaatii oikeanlaista hevosmiestaitoa, jämptiyttä ja herkkyyttä. Ratsastustaitoa, mutta ehkä vielä enemmän taitoa käsitellä nopeaa, herkkää hevosta. Halua tehdä sen kanssa, vaikka välillä tulee takapakkia ja paljon. Ja kaiken lisäksi ratsastajan tarvitsee olla ponikokoinen ja hieman hullu. Ja sen tarttis löytyä aika lailla kertalaakista, kun kovin montaa virhekokelasta en halua päästää sotkemaan Penan päätä. Puitteet meillä on hyvät enkä olisi edes rahallista korvausta vailla, mutta nyt tuntuu kovin työläältä lähteä edes seulomaan, onko tällaisia ihmisiä olemassa.

Päädyin sitten siihen, että ratsastan itse Penaa sen aikaa kuin kykenen, ja meidän valmentaja ja Penan ex-omistaja Mari ratsastaa sitä myös tässä meillä. Vuodenvaihteen jälkeen, kun minun jakautumiseni alkaa olla lähellä, Pena todennäköisesti lähtee Marille joksikin aikaa kokonaan. Mari on tällä hetkellä ainut ihminen, jolle uskallan kyselemättä Penan antaa, Mariltahan minä Penan "sainkin". Mari tuntee tuon hevosen ihan sieltä varsavuosilta saakka ja on tehnyt sen kanssa ison työn (ja todella hyvin!). Olen nyt jo sydän mykkyrällä ikävästä, mutta luulen silti että ratkaisu on siinä kohdassa ainoa oikea.

Tällaisia kuulumisia tänne.

torstai 22. elokuuta 2013

Ratsailla!

Ei, ei vieläkään satulaa, mutta nyt en enää malttanut vaan halusin ihan vähän käydä kokeilemassa, pysyisinkö pelkän padin kanssa kyydissä. Alkuviikolla juoksutin Penan ensin kahdella ohjalla, ja kun poni oli suorastaan unelias ja laiska, kiipesin verkkareissani selkään ja kävelin loppukäynnit sieltä. Pena tuntui leveältä, lyhytkaulaiselta ja kovin, kovin omalta.

Eilen sitten ajattelin ratsastaa "kunnolla" ja varustauduin taas suitsilla, padilla ja juoksutusvyöllä. Liinan otin kentälle varmuuden vuoksi mukaan, jos poni tuntuisi siltä että kannattaa ensin juoksuttaa virtaa pois. Mutta ei, Pena oli rauhallinen, joten kyytiin vaan.

En tiedä, kumpi meistä on huonommassa kunnossa! Tehtiin puoli tuntia hommia melko laiskalla otteella (no, takana kaksi kuukautta ei-mitään, muuta ei ehkä kannatakaan vielä yrittää), käynnissä taivuttelua ja etuosakäännöksiä neliöllä, sitten ravia pääty-ympyrällä, ja kun ravi tuntui aika vetelältä, hain siihen terävyyttä nopeiden käynti-ravi -siirtymisten kautta. Lopuksi vielä laukkaa, ja kun siinä oli myös vähän hakemista tahdikkaan etenemisen kanssa, otin muutamia ravi-laukka -siirtymiä ja sain kuin sainkin Penaa vähän ryhdistettyä. Olin itse aivan hiessä ja hionnut oli ponikin, ihan vaahtoon asti vyön kohdalta... Huoh, meillä on vissiin aikamoinen kuntoprojekti edessä taas. Vaikka juuri luin jostain, ettei laiduntaminen tiputa hevosen peruskuntoa niin paljon kuin pelätään. Ja Pena on nyt kuuden hevosen laumassa reilun neljän hehtaarin alalla, ja ne todella liikkuvat laumana paljon!

Olin kuitenkin niin iloinen ja onnellinen. Olen kaivannut tätä ihan hirmuisesti. Mun poni! Iih!


Satulan pitäisi olla jo Suomessa ja matkalla minulle. Hiukan jäi tympeä maku lopulta satulakauppaan, kun asioin silloin sovitustilanteessa eri henkilön kanssa kuin nyt myöhemmin, ja nyt ykskaks ei tiedettykään, että olen sopinut antavani vanhan satulani vaihdossa. Lisäksi olen odottanut tätä satulaa kohtapuolin kolme kuukautta luvatun kuuden viikon sijaan, ja kun yritin tinkiä 150 euroa välirahasta, en saanut mitään vastakaikua. Olen kai liian sopeutuvainen kun en vängännyt tiukemmin vastaan, mutta olen jokseenkin väsynyt tähän vääntämiseen ja odottamiseen. Rukoilen kaikki raajat ristissä että saapuva satula on sitä mitä pitääkin ja sopii meille molemmille. En uskalla edes ajatella, mitä käy jos niin ei olekaan.

lauantai 17. elokuuta 2013

Meidän satula on matkalla!

Vihdoin tuli viesti, että koko kesän odottamani satula on saatu valmiiksi ja matkustelee nyt Englannista tänne Suomeen, ja on toivottavasti alkuviikosta perillä. Meille siis tulee Frank Bainesilta Elegance Deluxe -koulusatula "meidän mitoilla", eli istuinkoko todennäköisesti on jotain 16,5 ja 17 väliltä, mutta satulan hevosta vasten tulevat osat vastaavat 16,5 tuuman satulan mittoja.

Odotan satulaa todella innoissani, olen kaivannut ihan hirveästi ratsastamista! Meille muutti uusi opetushevonen muutama viikko sitten, ja sitä olen vähän päässyt testailemaan ja olen ollut riemusta pinkeänä. Kummallista, olen ratsastanut kaksikymmentä vuotta ja silti vaan tykkään siitä touhusta ihan tosi paljon. On myös mukavaa saada taas syksyn tullen opetushommat pyörimään, sitäkin olen kaivannut vaikka myönnän myös sen, että on ollut kivaa pitää vähän "lomaa" tai ainakin elää hiukan väljemmin tämä kesäkausi. Laiduntavissa asiakashevosissakaan ei ole ihan niin paljoa töitä kuin tallin ja tarhan väliä liikkuvissa. Tosin työn määrä tuntuu maatilalla olevan aina jokseenkin vakio, hommat vaan vaihtuu. Talli on pesty ja puunattu, yksi ladonseinä purettu ja rakennettu uudelleen ja maalattu, puhumattakaan polttopuurumbasta tulevan talven varalle.

Pena on välillä käynyt muistelemassa liikkumisjuttuja kentällä kanssani, tällä viikolla irtohypytin sitä hieman ja poni toimi tosi hienosti. Se tuntuu hinkuvan jo hommiin, ainakin se lähtee aina mielellään mukaani ja malttaa tallissakin seistä harjattavana ja paijattavana ihan eri malliin kuin talvella. Minunkin on ikävä poniani, niin hullulta kuin se kuulostaakin, asutaanhan me sentään samassa pihassa.

Tulevan talven juttuja olen myös järjestellyt, meidän elämässä tulee aikamoisia muutoksia mutta aika ei ole ihan vielä kypsä kaiken paljastamiseen. Siksi tämmöinen tyhmä tynkäviittaus, lupaan palata asiaan lähiviikkoina! Pääasia on, että pian pitäisi päästä taas ratsaille ja hommiin, sitä on odotettu.

lauantai 20. heinäkuuta 2013

Hola!

Meille ei kuulu yhtikäs mitään. Ajattelin sen verran itsestäni ilmoittaa että hengissä ja hyvissä voimissa ollaan, mutta mitään kuulumisia ei ole kerrottavana.

Pena on loikonut laitumella viisi (?) viikkoa tekemättä mitään. Meillä ei ole vieläkään satulaa, odotan Frank Bainesia saapuvaksi Englannista ja jos alkuperäinen aikataulu pitää paikkansa, ei saapumiseen ole enää kauaa. Sokkona ostamani kakkossatula ei ollut sopiva, joten se siitä, nyt täytyy koittaa päästä siitä eroon. Halpa, muutaman kauneusvirheen musta Hippos Appaloosa (myöhemmin tehty samaa satulaa Appaloosa Prestige -nimellä) estepainotteinen yleissatula, 17" ja leveys 34. Säkätila on leveä ja syvä ja selkärangantila myös, vastinhihnat kelpo kunnossa ja toppauksetkin menee vielä jonkun aikaa ennen vaihtamista. Runko hieman kaareva, lyhehköt paneelit. Lähtee neljälläsadalla tai reippaalla tarjouksella, kuvia toki saa jos jotakuta kiinnostaa.

Sen verran olen siis Penan laidunrauhaa häirinnyt, että hain sen satulansovitukseen. Testasin satulaa ja upouutta naruriimuamme juoksutuksessa, ja totesin että satula karkaa kaulalle. Ei ollut tarve mennä itse kyytiin toteamaan samaa asiaa. Pena oli aika pörhäkkäänä liinan päässä, mutta tekeminen rauhoitti ja lopuksi olin siihen aika tyytyväinen. Siitä olen erityisen ylpeä, että kun vielä viime kesän laidunlomailu aiheutti aivan sikamaista käytöstä tallissa (vetopaniikkeja ja jatkuvaa eroahdistushuutamista), niin tänä vuonna mitään tämänkaltaista oireilua ei ole ollut. Pena on lähtenyt mielellään mukaani laitumelta ja käyttäytynyt tallissa ihan normaalisti, vaikka olisi siellä yksinkin.

Vähän on omakin innostus harrastamiseen ollut tauolla, mutta koitan olla salliva itselleni ja uskon, että into palautuu taas kunhan saan kaikki tarvittavat vermekset hyvään ja turvalliseen harrastamiseen. Penan selkään ei ole mitään asiaa ilman satulaa sen jälkeen, kun se on noin pitkään ollut tekemättä mitään, enkä aio nyt ottaa turhia riskejä. Ohjasajamista ja juoksuttamista voidaan toki tehdä ja niissä koitan vähän reipastua, jotta poni ei sitten ole ihan metsittynyt kun uusi satula saapuu ja tarttis palata työhön.

lauantai 29. kesäkuuta 2013

Pena 7 v.


Seitsemänvuotias Pentti tervehtii!

Meille ei kuulu kertakaikkiaan mitään. Olin vajaan viikon lomalla ulkomailla enkä ennen reissuun lähtöäkään tehnyt Penan kanssa mitään mainitsemisen arvoista. Ollaan siis molemmat lomailtu ja lepäilty. Kun hevosia tekee työkseen niin välillä on vaan todella ihanaa olla jossain ihan muualla eikä ajatella kopukoita lainkaan.

Viime yönä palattiin reissusta ja tänään menin vähän kampaamaan Penaa ja muitakin omiani laitumelle. Kovasti poni oli huomionkipeänä!

Pena avustaa valokuvaamisessa

Korvat

Jälleen yksi syy pitää turvakenkiä hevostellessa




En lakkaa ihmettelemästä, mikä Penan tukkaan menee kesäisin. Talvella se taittuu melko sopuisasti (keskellä olevaa pyörrettä lukuun ottamatta) vasemmalle puolen kaulaa. Nyt tukka näyttää tältä:

Vasen

Oikea


Ostin sokkona Penalle kakkossatulan (kun halvalla sain). Katsotaan, sopiiko se ollenkaan sitten kun se joskus saapuu. Jos ei sovi niin myyn eteenpäin. Yritys on siis kova päästä vielä joskus ratsastamaan...


Ruoho on aina vihreämpää väärällä puolen aitaa

Penan posse (laumaan kuuluu vielä neljäskin, jota ei tällä lailla huolita porukoihin)

tiistai 18. kesäkuuta 2013

Lihapullaponi pomppaa

 Irtohyppyjä kuvin ja videoin, olkaa hyvät!


Tämän nähtyään ei voi olla pahalla päällä! Lentävä lihapulla!

Kurkistus pelottavaan ladonsyrjään jossa tällä kertaa olikin jotain jännää - kuvaaja!
Melko pölyinen ja melko pullea poni



Videolla näkyy hieman hyppyjen lisäksi sitä, kuinka etäältä ja kevyesti Pena on ohjailtavissa. Minä vain osoitan sille suunnan johon haluan sen lähtevän, tai oikeastaan jätän sen suunnan vapaaksi johon haluan sen lähtevän. Tuuli suhisee ärsyttävästi videolla joten äänikäskyt ei ehkä kuulu, mutta ennen estekujaa laukannostot tulee käskystä.

Toinen hyppykerta kujassa on sellainen tasajalkaräpellys josta saadaan tuollaisia lentävä lihapulla -kuvia kuin yllä oli... Muut hypyt sentään ovat ihan sujuvia.





Välikäynnit





Kameramies edessä!!

perjantai 14. kesäkuuta 2013

Penatyyppisiä vilkuilemassa

Kävin tänään satula-asioissa Ypäjällä ja jäin samalla reissulla muutamaksi tunniksi seuraamaan Kisaviikon mittelöitä. Osuin parahiksi katsomaan ponien derby-luokkaa, jossa hurjan nuoret tytöt ja pojat hyppäsivät hienoilla ja taitavilla poneillaan derbykentällä niin tavallisia rataesteitä kuin erikoisempia derbyesteitäkin. Bongasin tietysti joukosta ne penatyyppiset ponit, sellaiset jotka ehtivät suorituksen aikanakin kiljua kaarteissa jotain tiedotusluonteista asiaa ja joissa muuten vaan oli tuttua säpinää olemuksessa. Pohdin myös ääneen seuralaiselleni, että jos Penaa ei pelottaisi niin paljon, se voisi olla aika pätevä poni juuri tuontyyppiseen menoon.

Tai tavallaanhan Pena ei ole pelokas hevonen, se on vaan reaktiivinen ja kokematon. Se on kovin utelias perusluonteeltaan, eli yleensä se kuitenkin menee aika pian oma-aloitteisesti katsomaan kohteita joita se ensin väistää. Penalla on ehkä sittenkin enemmän este- kuin kouluponin sielu, tai niin kuin ihka ensimmäinen satulansovittajamme sanoi, sillä on ihan esteponin vittumainen luonne.

Nyt satulahuoneesta on kadonnut kaikki laina- ja sovitussatulat, vain oma odottaa ostajaa. Tosin yhtä estesatulaa olen ehkäpä ostamassa tai ainakin sovittamassa, mutta alan olla tosi skeptinen minkään satulan sopivuuden suhteen. Meille tulee Frank Bainesilta meidän mitoille tehty satula, sieltä ystävällisesti tiedusteltiin maksimimittaa toppauksille jotka Penan selkään sopivat, ja niille mitoille sitten rakennetaan minulle sopiva istuin. Jännittävää! Mutta odotusaikaa tässä on ainakin sen kuusi viikkoa, luulisin.

Odotusajalle pitäisi keksiä tapoja liikuttaa Penaa. Menin jotenkin ihan lukkoon ajatuksesta etten voi niin pitkään aikaan ratsastaa, mutta ei se nyt ihan niinkään mene. Olen ihan onnistuneesti ratsastanut padilla ja vyöllä ennenkin, ainut miinus on ettei silloin voi keventää lainkaan. Ja nyt olisi oiva sauma lähteä maastakäsin kuljettamaan Penaa metsään, josko poluista tulisi niin tuttuja että sinne joskus uskallettaisiin ratsailtakin. Lisäksi ohjasajoa voin tehdä ja jalostaa taitojamme kahden ohjan juoksutuksessa. Ja joka tapauksessa Pena viettää n. viikon loman juhannuksen jälkeen, kun piipahdamme puolison kanssa lomalla ulkomailla. Ehkä tästä selvitään.