Penaponi

lauantai 25. helmikuuta 2012

Etene, poni!

Tällä viikolla Penalla on ollut 3 kenttäratsastuspäivää, 1 tosi kevyt maastokävelypäivä, yksi kokonaan vapaa ja yksi juoksutuspäivä.

Eilen oli juoksutuksen vuoro, ajatuksena työstää laukkaa. Sain lainaksi juoksutusvyön ja kumichambonit ja niistä oli kyllä iso apu. Laukka alkoi pyöriä paremmin kunhan poni ensin lämpeni. Pena jää mielellään sekä selästä että liinasta käsin tikuttamaan pikkusievää askelta josta puuttuu eteenpäin vievä draivi kokonaan. Tämän vuoksi olenkin keskittynyt nyt tosi paljon siihen, että poni liikkuisi omalla moottorilla eteenpäin. Luulen että osasyyllinen on kengättömyys, Pena on hieman varovainen jaloistaan ja saattaa jännittää liukastumista tai epätasaista pohjaa. Kengittäjä on tulossa muutaman viikon päästä, silloin laitetaan Pentillekin popot alle niin ehkä pito paranee.

Viime kerralla selässä ollessani laukka oli tosi vaikeaa. Ei tahtonut nousta, ja jos nousi, tuli pari paikalleen jäävää tönkköä askelta ja hillitön pukki. Jouduin laukkuuttamaan enemmän kuin olin suunnitellut, jotta sain edes pari nostoa joiden jälkeen poni lähti laukkaamaan eteenpäin paikallaanpomppimisen sijaan. Lopuksi poni oli parempi, joten suunnittelin lukujärjestykseen seuraaville päiville vapaan ja sitten tuon liinatyöskentelyn, ja vasta tänään menin uudestaan selkään.

On tosi kiva huomata, miten nopeasti nuori hevonen oppii ja prosessoi asioita! Tänään laukka oli huikean paljon parempaa kuin viimeksi. Nousi molempiin suuntiin ilman puolen kentän kiihdytystä ja pysyi yllä ja eteni! Ja mikä parasta, ei ainuttakaan pukkia. Olin niin iloinen, onneksi kukaan ei ollut näkemässä kun laukkasin kevyessä istunnassa löysillä ohjilla suu hymyssä ja kehuin ja silittelin Penaa minkä ehdin. Se kulkee sittenkin!

Laukkaamisen lisäksi tämän päivän agenda oli eteenpäinpyrkimyksen löytäminen ravissa. Ratsastin vain suuria ympyröitä kevyessä ravissa ja hain sopivan reipasta tahtia. Pena oli hyvin kuulolla ja alkaa jo reagoida tehokkaammin eteen kun pyydän. Työstin ihan lyhyet pätkät molempiin suuntiin harjoitusravia ja temponlisäyksiä - ei niinkään ajatuksena teknisesti oikein suoritettu temponlisäys, vaan se, että poni olisi kuulolla ja reagoisi nopeasti. Mutta Penaponi yllätti pysymällä matalassa muodossa ja todella venyttämällä askelpituutta, ei vain kiihdyttämällä vauhtia lyhyellä askeleella. Hienoa!

Loppukäynnit tehtiin ensimmäistä kertaa yksin ilman avustajaa radan ympäri. Ei ongelmia. Tänään uskon hyvin vakaasti siihen että Penasta tulee vielä hieno ratsuponi!

Tällä viikolla myös satuloimisessa on edistytty, protestointi vähenee koko ajan. Mielestäni satula on myös pysynyt oikealla paikallaan aika mukavasti, ainakaan häntäremmi ei vingu ja soi kun lopetetaan. Varmasti suuri merkitys on myös Penan rentoutumisella, nyt se ihan todella alkaa jo olla aika normaalin rento alusta saakka eikä koko ajan kyttää ja jännitä satulan ja kuskin painoa selässä.

maanantai 20. helmikuuta 2012

Laukkaa





Keli oli varsin suosiollinen tänään, kunhan ensin vain saatiin eilisen lumimyräkän jäljiltä kenttä kaivettua esiin. Yritän opetella Penan ratsastamisen suhteen suunnitelmallisuutta, ja tälle päivälle olin jo etukäteen päättänyt ottaa laukkaa selästä käsin, pukkiriskistä huolimatta.

Satulointi ei ole Penan lempipuuhaa. Se on todennäköisesti oppinut vastustelemaan satulointia siksi, että joku sen satuloista on ollut sille sen verran epäsopiva että tuntuu kurjalta. Itse satulan laittamista se ei enää potki, mutta vyön laittaminen saa jalan nousemaan. Olenkin edennyt satuloinnissa tosi hitaasti ja rauhallisesti, ilman pakkoa, koska haluaisin pyyhkiä vanhan muistijäljen pois. Laitan vyön aina aivan kevyesti mahaa vasten, niin löysälle että vyö vaan roikkuu vastinhihnoissa. Yleensä tässä vaiheessa koko poni on köyryssä ja jäykkänä ja keuhkot täynnä ilmaa. Rauhallisesta harjoittelusta on kuitenkin ollut apua, nykyisin Pena rentoutuu ihan muutamassa kymmenessä sekunnissa kun en vedäkään vyötä heti kiinni. Pikkuhiljaa laitan reikä kerrallaan vyötä kireämmälle ja pyrin aina kiristämään vain sen verran, ettei Penan tee mieli potkaista. Kumma kyllä, itse tiukkaan kiristäminen ei aiheuta potkimista, vain se ajatus siitä että kohta varmaan kiristetään.





Häntäremmin laittaminen on jo ihan ok, sitä Pena ei vastusta. Kuva on tärähtänyt koska en uskaltanut käyttää tallissa salamaa, mutta siinä se pahainen remmi ja iloisensininen pehmuste nyt näkyy. Poni mikä poni!

Karkuutinkin Penan tänään käytävällä kerran. Olen niin tapojeni orja että otin Penaltakin vain riimun pois päästä enkä laittanut ohjia kaulalle kun olin aikeissa laittaa sille suitset päähän... Olen tottunut Immuun joka seisoo vaikka tunnin jos sanon sille että seiso siinä. No, sinnehän se poni vilahti, takavasemmalle. Myös tätä ollaan harjoiteltu, että vaikka riimu puuttuu niin se ei tarkoita että sopii poistua. Nyt vaan unohtui se varajarru, ne ohjat kaulalta! Suitsittiin sitten pesupaikalla, tultiin takaisin ja toistettiin harjoitus, nyt poni pysyi aloillaan.

Kentällä tehtiin taas alkuun rentoa, etenevää kevyttä ravia, ja sen jälkeen siirtymiä, ensin käynti-seis-käynti, sitten käynti-ravi-käynti ja lopuksi muutamia ravi-seis-käynti. Istunnalla Pena hidastaa erinomaisesti, mutta liikkeellelähteminen on epävarmempaa. Pieneksi aivopähkinäksi otettiin molempiin suuntiin takaosakäännöksen alkuja, ja kyllähän sieltä irtosi muutama ihan oikeansuuntainen askel!

Sitten olikin laukan vuoro. Aloitin oikeaan kierrokseen koska se on Penalle helpompi. Nostossa käytin äänikäskyä apuna, nousi kivasti eikä pukkeja! Laukka on todella raakaa, jäykkää ja tasapainotonta, eli sen työstämistä on ehdottomasti luvassa tänä keväänä. Otin vielä toisen pätkän ja siinä sitten jo irtosikin pari ihan kunnon kokoista pukkia. Niistä huomautin raipannäpäyksellä lavalle, vauhti pois, hevonen taas rennoksi ravissa ja uusi nosto. Laukattiin vain pari askelta ilman pukkeja, siitä kehut ja käyntiin. Toistin saman kuvion vasempaan ja kutakuinkin samoilla linjoilla mentiin, jollain pätkällä perä kohosi, siitä tuli taas huomautus jonka jälkeen saatiin pieni pätkä laukkaa kaikilla neljällä jalalla, ja siihen oli hyvä lopettaa. Ravijäähdyttelyn jälkeen päätin lähteä kävelemään loppukäynnit pihatielle.

Pihalla oli lumilinko "väärässä paikassa" ja sitä piti jännittää ja kytätä mennen tullen. Pienen pohdintatuokion jälkeen Pena kuitenkin uskalsi ohittaa tuon monsterin, ja itse käyntiretkikin sujui varsin hyvin.


Olen tyytyväinen siihen että Pena alkaa tottua häntäremmiin ratsastuksessa. Ravissa se ei ole enää yhtään jännittynyt ja uskon että laukassakin saadaan remmistä johtuva hyppely pian pois, kunhan vain päästään laukkaamaan ja Pena tottuu siihen, että laukassa se häntäremmi todella hiukan tuntuu siellä. On myös kiva huomata, että vaikka ei tehdä kovin kummallisia asioita, Pena on silti työskennelleen oloinen joka kerta kun lopetetaan - ei hikinen, mutta suu erittää sylkeä ja mielentila on rauhallinen ja rento, tyytyväinenkin. Nuorella hevosella se on varmasti juuri se mihin pyritään!

lauantai 18. helmikuuta 2012

Ihana poni ja ihana satula!

Tänään taisi olla ensimmäinen päivä kun tuli olo, että ratsastin Penan "kunnolla", ilman että piti jonkun varuste-epäsopivuuden takia rajoittaa tai keskeyttää. Häntäremmiharjoittelussa ollaan edetty niin hyvin, että uskalsin mennä suoraan selkään. Viime kerralla tällä viikolla liinassa perä ei lentänyt kuin vasta laukassa ja päätin jo etukäteen, että työskennellään tänään vain käynnissä ja ravissa, mutta heti suoraan selästä käsin.

Mitään kovin ihmeellisiä harjoituksia ei tehty, hyvin etenevää kevyttä ravia sekä ympyrän suurentamista ja pienentämistä ensin käynnissä ja sitten harjoitusravissa. Mutta olen valtavan tyytyväinen siihen miten Pena teki hommia! Keskittyi, liikkui halukkaasti ja kevyesti, oli korjattavissa ja kuulolla. Vasen kierros on Penalle paljon oikeaa vaikeampi, mutta siihenkin suuntaan poni yritti kovasti. Loppuravia yritin venyttää eteen-alas, siinä on vielä vähän harjoittelemista mutta ainakin poni oli rento ja hyvässä tasapainossa. Ihana poni! Ja pakko hehkuttaa myös satulaa, siinä on todella hyvä istua ja tuntuu siltä, että olen hyvin lähellä Penan selkää ja pystyn pienillä painoavuilla ohjaamaan.

Aiemmin tällä viikolla käytiin Penan kanssa juoksutuksen jälkeen kävelemässä pellolla niin että olin selässä, ja sepäs vasta jännää olikin! Lunta oli tuullut dyyneiksi, jotka putosivat askeleen alta päästäen ihmeellisen suhauksen. Pena tipahti joka suhauksella ainakin 30 senttiä matalammaksi, mutta alkoi pikkuhiljaa rentoutua ja kävellä kohtalaisen normaalisti. Pyörin laajoja kaaria aika lähellä muiden hevosten tarhoja, mutta ei Penaa liiemmin tuntunut vaivaavan ajatus kävellä tallista poispäin. Mieluummin pelaan kuitenkin varman päälle näin alkuun, kun ei vielä tiedä ja tunne kaikkia Penan reaktioita. Parempi saada sille alkuun reilusti onnistuneita ja mukavia kokemuksia kuin epäonnistuneita!

maanantai 13. helmikuuta 2012

Edistystä!

Penalla oli pari huilipäivää tässä välissä edellisen häntäremmikokeilun jälkeen. Tänään laitoin häntäremmin satulaan kiinni - nyt Pena jännittyi ja köyristi selkäänsä jo käytävällä, kun remmi koski hännänalusta... Ajattelin, ettei tästä taida tulla yhtään mitään, mutta jatkoin rauhallisesti harjailua ja rapsuttelua, kunnes Pena rentoutti selän ja sain vähitellen häntäremmin kiristettyä. Ponille suitset päähän, liina kiinni ja menoksi. Otin toiveikkaana kentänlaidalle mukaan myös kypärän, vaikka olinkin melko varma että en pääse vielä tänään selkään.

Käynnissä ja ravissa ei ollut ongelmia. Hiukan Pena köyristi selkää kun ravissa häntäremmi ensimmäisen kerran tuntui, mutta kykeni jatkamaan kuitenkin. Vasta laukassa alkoi pukittelu, nyt jo huomattavasti laimeampana kuin edellisellä kerralla. Käskin Penaa vauhdikkaasti eteenpäin ja kehuin suureen ääneen kun kaikki neljä jalkaa pysyi laukan rytmissä. Tämä kyettiin tekemään molempiin suuntiin, ja voi iloa ja riemua kun satula oli vielä laukankin jälkeen siinä missä piti!

Päätin sitten tarttua härkää sarvista ja kiivetä kyytiin hetkeksi. Taivuttelin kevyesti käynnissä molempiin suuntiin ympyrällä ja otin myös pienet pätkät ravia ihan vain testatakseni, vieläkö on pukkinappula herkässä. Raviinlähtöä Pena vähäsen jännitti ja koitti nostaa selkää köyryyn, mutta reagoi hyvin eteenpäin kun käskin. Satula pysyi paikoillaan ja Pena ravasi elastisemmin kuin varmaan koskaan tähän asti minun kanssani! Miten pienestä asiasta voikaan tulla iloiseksi. Olkoonkin häntäremmi pikkuponien juttu, mutta jos se mahdollistaa rennosti ja halukkaasti liikkuvan hevosen jonka satula ei ahdista lapoja, me käytämme sitä. Niin, ja hankimme siihen myös lampaankarvaisen pehmusteen... Nyt siellä on tekokuituinen teddy joka ei ole hyvä, se hiostaa ja hankaa heti jos menee vähänkin ryppyyn.

Myöhemmin iltapäivällä ratsastin vielä Immulla ilman satulaa kentällä. Aikamoinen kulttuurishokki näiden kahden hevosen välillä! Pena on pieni, pyöreä ja sen oloinen, että sen tuntee koko ajan siinä allaan. Immu on pitkärunkoinen ja huojuvainen honkkeli, jonka kanssa aloitetaan aina siitä, että se kerää pitkän runkonsa ja kaikki jalkansa alleen ja lyhenee ainakin puolet pituudestaan. Vasta sitten voidaan ajatella ratsastamista. Vaikka ei sillä, Immu on minulle se kaikista tutuin, sen selässä olen istunut viimeiset kaksitoista vuotta, tunnen ja tiedän sen jokaisen liikkeen. Immun kanssa tekeminen on Penan jälkeen hermolepoa, olkoonkin että vanhaherra alkaa jo olla aika kankea koota ja taivuttaa. Mutta se on niin viisas, se tietää kaiken, ymmärtää puolikkaat eleet.

lauantai 11. helmikuuta 2012

Satulasta kaikki alkaa

Penalla ei ole ollut omaa satulaa. Sen ratsastaminen on aloitettu lännensatulalla, johon sidottiin ihmiskokoinen Bertta-nukke kiinni ottamaan vastaan Penan pukittelu. Bertalla irtosi peruukki kerran jos toisenkin kun Pena antoi kunnon kyytiä, mutta sittemmin meno tyyntyi niin että Bertta palautettiin kotiinsa.

Tämän jälkeen Pena on käyttänyt lainasatuloita joissa kaikissa on ollut ongelmansa, yleensä liiallinen lavoille valuminen. Penan selkä on satulansovittajan painajainen: lyhyt, leveä, säätön, lavaton ja mahaa on vähäsen yli oman tarpeen. Lisäksi lainasatulat ovat kaikki olleet sen verran epäsopivia, että Pena on oppinut jännittämään selkäänsä ja liikkumaan lihakset jäykkinä, jolloin satula entistä herkemmin liikkuu eteen lavoille ja tappaa siinä kaiken eteenpäinpyrkimyksen.

Niinpä aloitin sopivan satulan metsästyksen. Päädyin lopulta sovittajan avustuksella hankkimaan Sommer Esprit -koulusatulan, jossa on lyhennetyt paneelit ja siivet, mutta silti 17,5 " istuin, johon siis mahtuu aikuisen ratsastajan takapuoli ilman että satula on lyhyeen selkään liian pitkä. Lisäksi Sommerin hankintaa puolsi se, että satula on kokonaan muokattavissa, joten vaikka se oli kertahankintana iloisesti yli suunnitellun budjetin, sen kanssa on toiveita että sen pystyy aina muokkaamaan ponin lihaksiston kehittymisen mukaan ponille sopivaksi.

Kireä pakkasjakso osui juuri pahaan paikkaan, joten satulan testaaminen on jäänyt aika vähälle. Ongelmista ei kuitenkaan ole päästy, vaikka näennäisesti sopiva satula saatiinkin: myös tämä liukuu eteen, s-vyöstä huolimatta. Syy on todennäköisesti siinä, kun Pena liikkuu selkä jännittyneenä, sekä myös vatsalihasten puutteessa: pallonmallinen maha työntää satulaa eteen, vaikka satula on rungoltaan sopiva Penan selkään. Ratkaisu: häntäremmi. Ei auta itku markkinoilla, nyt on nieltävä mielikuvat arvokkaasti liikkuvasta kouluponista ja lykättävä tuolle alkuun häntäremmi, jotta uusi satula saadaan muotoutumaan oikean paikkansa mukaan ja jotta Pena oppii, ettei tämän satulan kanssa tarvitse jäkittää selkälihaksia.

Operaatio häntäremmi oli kuitenkin helpommin sanottu kuin tehty.






Osasin aavistaa, että Pena ei ole häntäremmistä kovin mielissään. En ollut väärässä. Laitoin eilen Penalle silat selkään ja häntäremmin niihin kiinni, sitten liinan kanssa kentälle. Käynti oli vielä ok, mutta heti kun vauhtia piti lisätä, alkoi show. En ole koskaan nähnyt minkään hevosen pukittavan niin! Takajalat aivan suoriksi kohti taivasta joka ikisellä askeleella, häntä leiskahti aina niskaan asti kun Penapoika pisti pukkia tulemaan. Kerran se onnistui jopa saamaan koko remmin irti, siis hännän luikahtamaan pois. Myös hännän alapuolen iho oli hiertynyt ja ärtynyt raivoisasta repimisestä. Voi Pena minkä teit! Laitoin remmiin pehmusteen, kiristin sen uudestaan ja jatkoin sitkeästi juoksuttamista, kunnes Pena kykeni laukkaamaan molempiin suuntiin ilman pukkeja. Meillä on tässä vähän työsarkaa edessä ennen kun pääsen satulaan, luulen ma.

Kuka ja mitä

Blogin päätähti on kuusivuotiaaksi kääntynyt welsh part bred -ruuna Donellis Paladin, tuttavallisemmin Pena. Pena on Projekti isolla peellä, kolmivuotiaaksi asti lähes vapaasti kasvanut poninkutale, jonka ratsuntavoille opettaminen on ollut monivaiheinen ja hidas prosessi. Koulutuksellisesti Pena on huomattavasti ikäisiään jäljessä, sitä on ratsastettu edes hiukan säännöllisesti vasta vuoden ajan.



Pena on minulla leasingissa, "toistaiseksi". Tähän tilanteeseen päädyttiin monen vaiheen kautta - alunperin olen tutustunut Penaan ja Penan omistajaan Mariin tullessani tälle tallille töihin ja avuksi Penan kouluttamisessa. Käytännössä opin tuntemaan Penan aivoituksia toimimalla ankkurina liinan päässä, kun Mari ratsasti. Puoli vuotta mentiin tällä kuviolla, Pena edistyi ja jäi ansaitulle kesälevolle. Sitten kävi niin, että Mari laittoi koko tilan myyntiin ja heitti minulle puolitosissaan, että ostatko. Ja minä ostin. Niin minusta tuli talliyrittäjä.

Myös Pena meni myyntiin, mutta sopivaa ostajaa ei osunut kohdalle. Pena laidunsi meillä lähes koko kesän, kunnes lähti syksyksi "naapuriin" hakemaan lisäoppia ratsuna toimimisesta. Alkutalvesta Pena ei enää sopinutkaan naapuriin, joten se palasi takaisin meille, sillä ajatuksella, että täältä se sitten myydään tai Mari ottaa sen takaisin itselleen, kunhan saa uuden tallinsa valmiiksi. Tarjouduin liikuttamaan Penaa muutamana päivänä viikossa. Näin toimittiin.

Olihan Mari tarjonnut Penaa minulle ennenkin, ja sitkeästi olin aina sanonut ei. Minulla on kaksi seniorihevosta, shetlanninponiruuna Miku 26 v. ja lämminverinen ruuna Immu 23 v., ja olen vannonut, että seuraavan hevosen aika on vasta kun näistä jommasta kummasta aika jättää. Ja että se hevonen on suunnitelmallisen hankinnan tulos, varsa tai korkeintaan parivuotias "oikea ratsuhevonen", josta muovaan mieleiseni. Kuinkas sitten kävikään... Oikeastaan vasta kun Penalla kävi ostajaehdokas koeratsastuksella, tajusin kuinka sydäntäni kylmäsi ajatus siitä että Pentti-poika lähtisi jonkun muun matkaan. Ja niin sitten päästiin diiliin siitä, että Pena jää nyt toistaiseksi minun ruokakuntaani ja murheekseni.






Pena onkin aikamoinen tyyppi. Sen kanssa on tehty huikeasti töitä sen jälkeen, kun se on kolmivuotiaana lassottu kiinni ja ruunattu, alkaen ihan käytöstapojen opettamisesta. Pena on koktaili ponimaista jääräpäisyyttä ja sukutaulunsa arabien ja täykkärien tulisuutta, reaktiivisuutta ja herkkyyttä. Se on kovin varsamainen ja toisinaan koettelee hermoja terhaakkaalla osallistumisellaan. Pena tahtoo olla mukana kaikessa, sille mitkään asiat eivät ole neutraaleja.

Uskon, että Penasta voi tulla vielä vaikka mitä. Minä lähden työstämään sitä ratsuna ja katsotaan, mihin päädytään. Tämän kevään tavoitteet ovat ihan simppeleitä: perusratsastus ja tasapainoiset askellajit haltuun, lihaskuntoa ylöspäin ja kaikenlaisia kokemuksia alle, maastoilusta irtohypytykseen ja ohjasajoon. Olen innoissani tästä projektista, uskon että Penasta tulee vielä hyvä.