Penaponi

perjantai 29. kesäkuuta 2012

Synttärit!

Suihkunraikas kuusvee

Onnea Pena! Tänään on Penan syntymäpäivä, Pena täyttää kuusi vuotta. Onhan se aika junnu vielä, miksi aina toisinaan unohdan sen ja alan olettaa siltä enemmän kuin mihin sen henkinen kypsyys vielä riittää?

Synttäripäivä oli kuitenkin ihan normi työpäivä, tosin edelleen mentiin varsankoulutusasenteella, ei kummoisia ratsastuksellisia vaatimuksia. Tänään saldo oli isosti plussan puolella, ei yhtään paniikkipaskaa talliin eikä kentälle! Pienestä on oltava iloinen.

Laitoin Penalle kokeeksi korvahupun, jossa tosin korvanpaikat ovat ehkä kolme kertaa Penan ponikorvien kokoiset. Todennäköisesti hupun vaikutus oli lähinnä psyykkinen (minulle), Pena säikkyy yhtä paljon silmillään kuin korvillaankin, eikä huppu vaimenna kuin ehkä hiukan tuulen suhinaa. Mutta huppu ei myöskään haitannut menoa, joten tulipa kokeiltua sekin.

Kentälle olin laittanut kaksi puomia, ja lisäksi sinne oli ilmestynyt laidoille tussatut ämpärit markkeeraamaan ratsastuskentän kirjaimia. Kierrettiin ensin maasta käsin tönimässä ja haistamassa jokainen ämpäri, eivätkä ne sitten yllättäen olleet selästäkään käsin niin pelottavia kuin uumoilin. Taas oli lempeänletkeää työtä vuorossa, tavoitteena rento ja eteenpäin liikkuva hevonen joka ei sätkyile, muodosta viis. Ja täytyy sanoa, että Pena oli oikein hyvä! Ei todellakaan tehty muuta kuin ravattiin pitkänä ympyröitä ja puomien ylityksiä, käveltiin hetki ja tehtiin samaa laukassa molempiin suuntiin. Laukkakin oli oikein hyvää, eteneväistä ja rytmikästä, ja maltoin mieleni olla korjaamatta kaarteissa kaatuvaa hevosta. Tuli pitkästä aikaa hyvä mieli ratsastamisesta, ja taas sain todeta, että aito tyytyväisyys välittyy kyllä hevoseen ilman kehujakin - toki myös kehuin Penaa, mutta sen olemuksesta vain huokuu se, miten tyytyväinen sekin on itseensä kun se on osannut sen mitä olen pyytänyt.

Osasin lopettaa ajoissa, siitä pisteet kotiin. Paksulle ponille tuli hiki joten siirryimme suihkuun, ja sitten piti ottaa valokuvia synttärisankarista. Mutta eihän sitä sitten hymyilyttänyt. Ei yhtään.

Ei naurata.

Ei sitten yhtään!

Lahjoin ponia leivällä josko se suostuisi vähän poseeraamaan. Laihoin tuloksin.

Tänne sitä namia.

Nom nom.

Yksi ihan hyvä kuva saatiin ja sitten kyllästynyt valokuvamalli pääsi laitumelle piehtaroimaan ikävän suihkun jäljet pois.


torstai 28. kesäkuuta 2012

Kelpo Pena, parempi mieli

Pakkovapaat lusittu ja tänään varsankoulutusasenteella hommiin.

Saavutukset:

- käytäväkäytös: fine. Vain yksi paskaläjä tallin kynnykselle (kuka nyt laitumelle muistais paskoa), yhdeltä puolen kiinni, ei kuopimista, punkemista eikä venkoilua. Pulssi normaali ponilla ja kuskilla.

- juoksutus: kohtalainen. Alkuun ei käyntivaihdetta ja apua ja hui kun kaikki taas jännitti niin. Aloitettiin sitten juoksutuskin vauvavaihteella, eli talutin ympyrää ja jättäydyin pikkuhiljaa keskelle. Myös seis oli hetkittäin hukassa mutta löytyi lopulta kun vähän muistuttelin.

- Selkäännousu: njaaah. Jännitti kamalasti molempia, jäykkää tikkukäyntiä, laitojen mulkoilua, pikkuvolttia keskellä.

- Itse ratsastus: tavoitteet matalalla, "jos nyt käyntiä rentona pari kiekkaa ja jos menee tosi hyvin niin vähän ravia". No ei sitä rentoa käyntiä oikein tahtonut saada, kun juuri sattumalta silloin tuli paikallinen pyörremyrsky, jääkylmä kaatosade ja rakeita. Penan korvat oli suunnilleen kuskin suussa, niin lyhyt se oli, säpsi ja tuijotti ja harkitsi poistumista, mutta minä sitkeästi vain jatkoin käyntiä. Kenttää ympäri. Jos pelotti niin voltti. Lopulta päästiin molempiin suuntiin kierros kävelyä uralla, ei nyt letkeästi mutta päästiin kuitenkin. Sitten tuli ahneus, "jos sitä ravia". Ja täytyy sanoa että onneksi! Ensin Pena oli kuin lentoon lähdössä, mutta sitten kävi jotain. Pena alkoi liikkua (ulkopuolisen silmiin ehkä "kaahata" kuvaa paremmin, mutta pysytään positiivisina). Se eteni ja piteni. Ja minä annoin sen mennä. Mistään muodosta ei ollut tietoa, ohjatkin oli kädessä juuri ja juuri niin että pystyi ohjaamaan, mutta nyt oltiinkin varsaa opettamassa. Ravattiin isoa ravia molempiin suuntiin hyvät tovit, pari sätkyä saatiin mutta niistä jatkettiin vain reippaasti eteenpäin. Tuntui taas hetken siltä, että tämä onnistuu vielä, se tatsi löytyy sieltä taas. Pena alkoi pärskiä ja venyttää selkäänsä. Sade lakkasi. Hyvä kun aurinko ei pilkistänyt, se olisi jo ollut liian satumaista. Hyvän ympyrän jälkeen siirsin käyntiin, pysäytin ja tulin alas. Loppukäynnit talutin.

- Loppuanalyysi: tuskin kovin kaunista katsottavaa mutta onneksi ei ollut yleisöä. Harppova lihava säikky poni ja hämmentynyt ratsastaja. Kaikki vaatteet läpimärät alushousuja myöten ja aikas kylmä. Kallis satulakin märkänä. Aika hyvä mieli silti. Ei ehkä vielä kaiveta Penalle kuoppaa. Ehkä annan meille vielä mahdollisuuden. Ehkä se siitä. Kyllä se. Ehkä.

maanantai 25. kesäkuuta 2012

Ei mennyt niinku sielläniin

Strömsö-harmoniasta ei tietoakaan, kun kiipesin tänään kahden ja puolen viikon tauon jälkeen ensimmäistä kertaa Penan selkään. Kaksi edellistä päivää on mennyt maastakäsin työskentelyssä ja juoksuttamisessa, joten arvelin että energian määrä olisi laskenut jo kohtalaiselle tasolle.

Olin väärässä. Ehdin olla selässä ehkä kolme minuuttia kun totesin että tämä on itsemurhaa, joten tulin alas, laitoin Penan liinaan ja vauhtiin. Reipasta ravia ja laukkaa molempiin suuntiin niin että tuli pikkuhiki, ja sitten uusi yritys. Nyt sujui jo paremmin, vaikka jokainen ripsahdus sai Penan kimpoamaan kuin se olisi jousitettu. Ja ripsahduksiahan riitti, tuuli kävi niin että tupee meinasi irrota, vettä vihmoi ja puskat suhisivat. Liikuttiin vain isolla pääty-ympyrällä reippaasti eteenpäin ravia, ja kun säikkyminen hiukan väheni, otin laukkaakin. Sama kuvio toiseen suuntaan ilman välikäyntejä, ja kun Pena vähän henkäisi, piteni ja rentoutui, siirryin käyntiin.

Mutta siinähän se riemu sitten alkoikin. Pena oli aivan varma, että kentän päätyyn heinikkoon oli piiloutunut monsteri, ja joka kerta kun lähestyttiin päätyä, Pena jähmettyi, sinkosi alta, hyppi pystyyn ja pukitti. Tulin taas alas, otin liinaan ja juoksutin siinä kammopäädyssä niin kauan, että päädyn pystyi ohittamaan ilman kaatumiskiihdytystä. Silti kun palasin selkään, oli meno ennallaan. Aika monta kertaa hyppäsin selkään ja pois, talutin, juoksutin, ratsastin, ja aina vaan paska lensi ja Pena sinkoili. Lopulta tyydyin siihen että Pena pystyi paskanjäykkänä, mutta käynnissä liikkumaan kohtalaisen läheltä päätyä ohi, ja lopetin siihen.

Oma olo on jokseenkin lannistunut. En tiedä, kuinka jaksan työstää tuollaista hermokimppua, joka ei vain kerta kaikkiaan tunnu tottuvan muuttuviin olosuhteisiin. On hienoa ja mahtavaa kun se joskus toimii, mutta minäkin haluaisin harrastaa ja kehittyä muutenkin kuin liimaperseenä joka pysyy penkissä vaikka mitä kävisi. Haluaisin päästä maastoon ilman että täytyy pelätä henkensä puolesta. Olen tietenkin iloinen Penan edistymisestä, mutta onhan sen kanssa välillä aika raskasta. Ja kun en tiedä, millainen palkinto joskus odottaa, vai odottaako. Onko sen kanssa hävitty jo liikaa kun se on päässyt niin vanhaksi ilman mitään oppia ja käsittelyä. Jollain muulla luonteella tilanne voisi olla toinen, mutta Pena on Pena. Tänään mietin, onko siitä minulle harrastuskaveriksi, vai taonko vain päätäni seinään turhan tähden.

Eniten harmittaa, kun maastakäsin kaikki sujuu hyvin. Pena kunnioittaa ihmisen omaa tilaa, luottaa ja uskaltaa ylittää itsensä vaikka pelkäisikin. Mutta kun olen selässä, on tilanne sille aina aivan uusi. En tiedä, millaisilla harjoituksilla voisin vahvistaa tätä siirtymää. Tänäänkin Pena ylitti aidon pelkonsa kun talutin, mutta selästä käsin se vain heittäytyi omaan paniikkiinsa ja unohti kaikki ohjeet. 

Nyt Penalle tulee taas pakosta kaksi vapaapäivää, joten torstaina aloitetaan varmaan ihan todella pohjalta. Suunnitelmani on tehdä pikakertaus Penan koulutusprosessista noin viikossa: aina ensin irti kentälle varusteet päällä, sitten ravi ja laukka liinassa, sitten selkään, hiukan käyntiä ja rentoutumisesta heti pois. Siihen pikkuhiljaa pientä ravipätkää, ja aina onnistumisesta lopetus. Ei se mitään kuntotreeniä ole, mutta kokeillaan näinkin. Jos minä putoan ja loukkaan itseni, menee minulta harrastuksen lisäksi työ, ja sitä riskiä en ihan hevillä tahdo ottaa.

lauantai 23. kesäkuuta 2012

Lomanlopetus ja kurinpalautus

Tulipa tyly otsikko!



Nyt on lomat lomailtu ja Pena palasi takaisin töihin. Hain järkyttävästi lihonneen, lähes hyllyvän läskin ponin talliin ja aloitin harjaamisen. Kovin kauan en ehtinyt puuhata kun sama rumba alkoi kuin ennen lomailuakin - toivoton kyttääminen, säpsyminen, paskominen ja säätäminen. Juoksutussuunnitelmat vaihtuivat lennosta maastakäsin työskentelyyn naruriimu päässä. Otin jo käytävällä Penan irti ketjuista ja pidin sen narua kädessäni, ja huomautin aina kun sen huomio karkasi minusta.

Kentällä pyörittelin ensin väistöjä joka suuntaan - takaosaa sivulle, etuosaa sivulle, koko hevosta suoraan taakse sekä myös päätä alaspäin, pois paineesta. Alkuun sain olla aika lennokas ja suurieleinen jotta Pena alkoi kunnioittaa minun tilaani. Pikkuhiljaa siirsin Penaa liinanmitan päähän ja annoin sen työskennellä ympyrällä, raviinlähtöjä sekä ravista pysähdyksiä. Jarrussa oli ensin hakemista, mutta kun jokaisesta viivästyneestä reaktiosta seurasi sanktio eli epämukavuutta riimusta sekä lisätöitä peruuttamisen muodossa, alkoi myös "seis"-käsky palautua mieleen. Sitten siirryttiin laukkatyöhön, ja tässä vaiheessa Pena oli jo tosi hienosti kuulolla ja yhteistyöhaluinen. Enää ei tarvinnut isoja apuja eikä muuta painetta kuin äänikäsky, ja siirtymisetkin toimivat hienosti.

Lopulta laskin Penan kokonaan irti kentälle. Meillä on suuri, 60 metriä pitkä kenttä joten yksinään on hiukan hankalaa pitää hevosta koko ajan liikkeessä. Pena oli kuitenkin yllättävän hyvin kuulolla, eikä minun tarvinnut juoksuttaa sitä kovin kauaa kun se alkoi hakeutua ihan itsestään ympyrälle lähelleni ja pysyi siinä minun tuottamani paineen mukaan. Tässä annoin sen hidastaa kävelyksi ja tarjosin mahdollisuutta tulla lähelleni ja saada sitä kautta rauhaa. Loppukäynnit tehtiin pihatiellä ja saatiinkin siinä hyvää häiriötä kun orit juoksivat ja hirnuivat omalla lohkollaan. Hyvin Penan huomio pysyi minussa!

Tallissa oli loppujen lopuksi hyvin eri poni kuin aloitettaessa. Taidan muutaman päivän ajaksi ottaa tämän tavaksi, että käyn ensin kentällä vähän palauttelemassa mieliin käytöstapoja ja sitä, kuka liikuttaa ketäkin. Jos sitä kautta löytyisi taas rauha käytävällä seisomiseen.



En ole intomielinen "narunpyörittäjä", mutta tiedän kuinka hevosta koulutetaan maasta käsin ja hyödynnän tietotaitoani tarpeen mukaan. Uskon, että luonnolliseen hevosmiestaitoon ei aina tarvita tiettyjä leimallisia välineitä (naruriimut, pitkät köydet, pyöröaitaukset jne.), sillä minulle kyse on ensisijaisesti hevosen elekielestä ja ihmisen kyvystä lukea ja tulkita sitä sekä, ehkä tärkeimpänä, reaktionopeudesta. Toki välineillä on paikkansa, mutta pelkkä naruriimu ei tee autuaaksi jos ei ole mitään käsitystä siitä, miten sitä monisataakiloista eläintä siellä riimun päässä hallitaan. Montaa asiaa voi oppia ja opetella, mutta minusta eläinten kanssa toimiessa oikea reaktio tulee selkärangasta niin nopeasti, että sitä ei ehdi edes tiedostaa. Enkä tarkoita tässä vain rankaisua tai oikaisua - samoin käy silloin, kun paineesta luovutaan eli palkitaan hevosta. Jos ajoitus on pielessä, ei oppimista tapahdu. Näin eläimetkin toimivat keskenään, ne eivät ajattele eivätkä spekuloi, ne toimivat. Ihminen herää monesti liian myöhään, ja tilanne on jo mennyt ohi.

tiistai 12. kesäkuuta 2012

Kesätunnelmia

Suolakivi nam nam

Immu 23 v.

Immun kesämaha

Pena lampsii

Toverukset

lauantai 9. kesäkuuta 2012

Lomapena

Päätin sittenkin jättää Penan lomalle jo nyt.

Otin sen eilen juoksutukseen eikä siinä mitään, aina se tulee laitumellakin portille vastaan ja lähtee halukkaasti ja tekee hommansa niin kuin pitääkin, mutta jotenkin aistin sen käytäväkäytöksestä että se on nyt henkisesti ollut aika kovilla. Voipi olla että olen kukkahattutäti eikä Penan "treeni" ole mitään verrattuna oikeisiin kilpanuoriin joita prässätään jo nelivuotiskaudella isoihin luokkiin, mutta tässä meidän mittakaavassa luulen, että kevät on ollut Penalle rankka. Ei huonolla tavalla, missään nimessä, Pena on kehittynyt ihan uskomattoman paljon ja se on oikeasti nyt tosi kivalla mallilla. Eilen vain tuli siinä sen kanssa puuhatessa sellainen olo, että parin viikon paussi saattaisi olla tarpeen, ja sen tulisi alkaa nyt eikä myöhemmin.

Pena sai käytävällä taas vetopaniikin, se on sen toinen minun aikanani. Irti se ei päässyt taaskaan mikä on varsin hyvä, koska vetopaniikin syy ei tälläkään kertaa ollut säikähtäminen, vaan oma soheltaminen, tukankampaamisen protestoiminen, päänviskely ja peruuttaminen, ja sitten äkkiä sen faktan tajuaminen, että apua olen kiinni ja apua riimu kiristää. Kipinät lensi kavioista kun Pena suti taaksepäin, mutta kun se ei vain päässyt irti (enkä minä voinut siinä tehdä mitään, metalliketjuissa kiinni oleva hevonen, ei sitä saa irti millään kun se paniikissa vetää ketjuja piukaksi), se hypsähti puoli metriä eteenpäin ja pysähtyi siihen puhisemaan. Ainahan siinä säikähtää, mutta ei auta muu kuin jatkaa siitä mihin jäätiin niin kuin mitään ei olisi käynyt. Ei se kuratukan kampaaminen sitten ollutkaan niin ikävää kun tarkemmin asiaa pohti, tuntui Pena ajattelevan.

Ylipäätään Penan käytävällä oleminen on viime aikoina käynyt levottomammaksi. Silloin kun minä tutustuin siihen, sitä ei voinut laittaa kahdelta puolen kiinni, eikä sille käännetty selkää hetkeksikään. Ei puhettakaan siitä että sen olisi jättänyt käytävälle siksi aikaa kun hakee satulan satulahuoneesta. Nyt Pena osaa jo seistä kahden puolen kiinni ja uskallan käydä hakemassa jonkun unohtuneen tavarankin, joskin pyrin silti aina keräämään varusteet käytävälle valmiiksi ennen kuin edes haen hevosta sisään. Nyt viimeisten viikkojen aikana kaikenlainen kieppuminen, kuopiminen, ketjujen pureminen ja yleinen levottomuus on lisääntynyt. Ei Pena tunnu vastustelevan mitään, varusteet saa aina laittaa ihan siivosti ja kentälle päästyä se rauhoittuu ja keskittyy varsin mukavasti töihinsä, mutta käytävällä se on ihan omissa maailmoissaan. Ja Penan kanssa on kyllä koitettu kaikenlaista huomauttamista, ihan asiallisesta tökkäisystä kovempaan ärähdykseen ja narusta nykimiseen, mutta vaikutus on varsin lyhytaikainen. Olen minä sen kanssa pinnanikin polttanut ja antanut palautetta sen verran kovalla kädellä että senhetkisen hoitokerran ajan Pena on seissyt suu supussa ja kaikki neljä jalkaa visusti maassa, mutta ei se sellainen ole hyvää hevosmiestaitoa eikä missään määrin kestävä ratkaisu kun korjataan jotain käytösongelmaa. Mutta olisi valehtelua sanoa ettei koskaan mene hermo. Totta hitossa toisinaan menee.

Pena ei ole ilkeä eikä paha hevonen. Sitä tuskin koskaan saa sillä lailla lammasmaisen tyyneksi kuin jonkun toisen, vähemmän kuuman ja herkän hevosen saa. En jaksa uskoa, että siitä tulee ikinä täysin luotettava eläin (siinä mittakaavassa kuin eläin ylipäätään voi olla), sellainen jonka voi narussa antaa kenelle vaan. Pena on ehkä aina se tyyppi, jonka kanssa kannattaa varuiksi laittaa hanskat käteen. Ei siksi, että se olisi tahallaan ilkeä, vaan siksi, että se on kiihkeä ja nopea ja kova reagoimaan. Enkä usko, että tällaista perusluonteen kiivautta voisikaan kitkeä hevosesta pois. Olen joskus vähän väsynyt perustelemaan sivustakatsojille, että miksi Pena on niin levoton, enkä aina jaksa vastata kun joku kysyy, että aiotko tuon selkään mennä ja onko se tuollainen aina. Mitä kauemmin teen Penan kanssa hommia, sitä varmempi kuva minulle muodostuu sen luonteenlaadusta. Nyt uskon, että toisinaan päästään vähän helpommalla kumpikin, kun ei puutu ihan joka jalannostoon ja päänheittoon, vaan suoritan asialliset hoitotoimenpiteet ja muut hommat niin kuin olen aikonutkin, mutta katson välillä vähän läpi sormien Penan touhuamista. Luulen, että yhtenään tapahtuva korjaaminen, säätäminen, siirtäminen ja kieltäminen vain provosoi Penaa touhuamaan omiaan.

Katsotaan, mitä loma tekee Penalle!

Juhannuksen jälkeen olisi toiveissa hypätä Penalla taas, ehkä vähän useammin kuin ennen. Samoin toivoisin vihdoin pääseväni sen kanssa maastoon taikka radalle! Alunperin olisin halunnut saavuttaa jonkunlaisen "maastobalanssin" jo ennen kesälomakatkoa, mutta aina ei asiat mene niin kuin suunnittelee. Heinäkuussa olisi ainakin yhdet koulukisat joita voisi myös harkita, eli kyllä meillä töitä riittää vielä loman jälkeenkin!

perjantai 8. kesäkuuta 2012

Ensimmäiset kisat!

Nyt ne on koettu, Penan ensimmäiset kisat ja kuskin ensimmäiset kisat 8 vuoden (!!) kilpailutauon jälkeen! Huh hei, kotona ennen matkaan lähtöä jännitti sen verran että jäi jälkiruokajätski kesken, ja se on paljon se.

Kyse oli harjoituskilpailuista ja menimme raviohjelman. Pesin Penan aamulla ja se käyttäytyi todella mallikelpoisesti koko siistimisen ajan. Siinä vaiheessa uumoilinkin, että kohta sen hyvinkäyttäytymiskiintiö on täynnä ja kisapaikalla alkaa kiukuttelu. Lyhyt traikkumatka pelipaikalle sujui hyvin, meiltä lähti myös toinen poni kisoihin joten Penan ei tarvinnut matkustaa yksin. Siitä se on hauska hevonen, että vaikka monessa muussa asiassa se voi olla tosi rasittava, se on helppo lastata ja se matkustaa aina hyvin ja siivosti.

Oltiin todella hyvissä ajoin kisapaikalla, joten ehdin rauhassa antaa Penan tuijotella paikkoja ja varustaa sen. Poni oli hyvin tyyni ja asiallinen, ja oikeastaan myös verryttelyssä sama meno jatkui. Toki Pena kyttäsi uudessa paikassa vähän kaikenlaista, mutta jalat pysyivät maassa kuitenkin. Ennemminkin se oli tahmea ja hidas jännityksensä takia, ja otinkin verryttelyssä hetkeksi raipan käteen kun pohkeeseen reagointi oli niin hidasta. Päädyin verryttelemään vain käynnissä ja ravissa, jotta Pena varmasti pysyisi rentona. Verkkaan osui tietenkin samaan aikaan yksi niistä ratsukoista, joiden on tarpeen koko ajan mennä laukkaa jo valmiiksi kaahottavalla hevosella, ja siinä sai sitten pienemmät väistellä ettei jääty alle.

Kun sitten odotettiin edellisen ratsukon suorituksen ajan kilpailukentän ulkopuolella, alkoi verkka-alue täyttyä. Pena kuumeni hetkessä ja vastaili hirnuntoihin ahkerasti. Yhden pullikointikohtauksen se sai jo tässä vaiheessa, paiskoi päätään ja peruutteli. Ennen omaa suoritusvuoroamme kiersin puomeilla rajatun kisakentän ulkokautta, saldona useampi totaalijähmettyminen. Olin melko varma, että varsinainen suorituksemme hyytyy alkutervehdykseen ja että Pena ei etene tuomaripäätyä kohden.

Sitten tuli lähtömerkki ja ei muuta kuin tuulta päin. Pena oli jähmeähkö ja jännittynyt, mutta ei pelännyt tuomaria ja rata alkoi ihan mukavasti! Kuitenkin tunsin, että Penan kärsivällisyys oli ihan loppumaisillaan, ja se huuteli moneen otteeseen muille hevosille, sekä teki 3-4 kertaa siinä yhteydessä stopin ja vänkäsi päätään alaspäin. Olin tyytyväinen siihen että joka kerta se kuitenkin jatkoi eteenpäin siinä askellajissa jossa oli tarkoituskin, kun kotikentällä yleensä näistä hermonmenetyksistä on seurannut keinuhevosmainen pystyyn-pukki-pystyyn-pukki -sarja. Tästä syystä en uskaltanut hirveästi laittaa sille painetta että se liikkuisi paremmin eteen, vaan tyydyin siihen tahtiin jota se suostui esittämään ilman hermostumista. Selvisimme ohjelman loppuun ja kuskikin uskalsi taas hengittää...

Suorituksen arvostelu oli mielestäni hyvin asiallinen ja arvostelu suorituksemme näköistä. Muutama seiska ja kehut hyvistä linjoista sekä tahdista, ja sitten kutosia ja vitosia kommentein "hyvä muuten mutta keskittyminen herpaantui", "kiemurtelee, ei keskity" sekä yksi nelonen kommentilla "kiukuttelee". Kokonaiskommenttiraita kuului seuraavasti: "Kivan oloinen hevonen joka tarvitsee rutkasti lisää kokemusta. Yritä saada paremmin pohkeen eteen ja niin että hevonen keskittyy ravaamaan eteenpäin."

Varsin asiallinen arvostelu siis! Sitähän me Penan kanssa mentiin hakemaan, kokemusta. Nämä olivat puolitoista vuotta ratsastetun hevosen ensimmäiset kilpailut, olin erittäin tyytyväinen siihen miten Pena tilanteesta suoriutui. Keskiarvo oli 56,43 %, eli kaiken lisäksi saimme hyväksytyn tuloksen. Hyvä me!

Koska kisaseuralaisemme starttasi vielä helpon C:n ja tietenkin lähes viimeisenä lähtijänä, oli Penalla pitkä odotus edessä. Purin turpahihnat pois siltä ja syöttelin sitä, ja Pena yrittikin tosi sisukkaasti syödä kuolaimet suussa. Se mähki suuhunsa niin paljon ruohoa kuin ikinä mahtui, mutta koska pureskelu ja nieleminen oli vähän haastavaa niin ruohoa tursui valtavina tuppaina sen suupielistä. Katsoin siinä sivusilmällä vieressä syöteltävää sievää tammahevosta, jolla oli ehkä yksi apilankukka nätisti suupielessä, ja sitten vilkaisin Penaa jolla oli suu pursuten täynnä risua, roskaa ja ryönää, ja puolimetriset korret riippuivat molemmilta puolin suusta. Ja Penahan siis laiduntaa kotona yötä päivää, eli ahneus ei tasan johdu siitä etteikö se olisi saanut syödäkseen...

Kun syöminen alkoi kyllästyttää, Pena alkoi huudella taas muille. Samoin jokaiselle ohikävelevälle hevoselle piti pörhentää kaulaa ja höristä niin kuin mikäkin ori. Muuten se malttoi olla ihan kohtalaisen fiksusti, mutta onneksi sitten saatiin poniseuralainenkin pois kisakentältä ja päästiin takaisin autolle. Pena hääräsi ja hyöri ja kun sitten komensin sitä narusta nyppäämällä, se hyppäsi pystyyn. Komensin uudestaan ja se hyppäsi uudestaan, ja sama kuvio toistui pari kolme kertaa. Mitään muuta syytä en nähnyt kuin vain totaalikyllästyminen, ilta oli ollut pitkä kokemattomalle hevoselle. Ruvettiin lastaamaan, ja joku älypää oli näppärästi parkkeerannut autonsa kolmen metrin päähän meidän lastaussillasta. Yritä siinä välissä sitten pyörittää kyllästynyt ja etupäästä keventynyt hevonen koppiin ilman että kenenkään autossa on lommo! Parin epäonnistuneen yrityksen jälkeen Pena oli kuin olikin traikussa, ja kotimatka saattoi alkaa.

Kaikkinensa olen todella tyytyväinen Penaan, rehellisesti sanoen pelkäsin paljon pahempaa käytöstä. Saatan siis joskus toistekin lähteä sen kanssa hankkimaan kokemusta!

Nyt Pena saa liikkua ensi viikon puoleen väliin kevyesti ja sitten se jää muutaman viikon kesälomalle. Palaillaan töihin sitten juhannuksen jälkeen.

tiistai 5. kesäkuuta 2012

Kaks eteen, yks taakse

Tuntuu että Penan edistyminen on juuri tuota - kaksi onnistunutta harppausta eteenpäin, ja sitten taas yksi epäonninen taakse, jolloin tuntuu että ei olla opittu eikä saavutettu mitään. Viikkoon mahtuu aina ainakin yksi ärripurripäivä jolloin ei vain mikään suju, ja juuri kun on vaipunut ajatuksissaan siihen että ehkä minä en vain osaa ja ole riittävän taitava, Pena esittää pari hyvää päivää jolloin se on erityisen mainio ja hyvä ratsastaa.

Alkukäyntiä
Mutta onhan se nyt kehittynyt ihan valtavasti! Luin eilen pikaisesti blogin läpi ja ymmärsin, että edes tällä lailla laiskahkosti pidetystä treenipäiväkirjasta on iso apu. Vielä helmikuussa oltiin siis siinä jamassa, että Pena käytti häntäremmiä koska oli muodoton tynnyri, kulki selkä kivikovana ja jäykkänä pienimmästäkin ärsykkeestä, eikä satula vain pysynyt siellä missä piti. Lisäksi laukkaa nostettiin ääniavuilla, usein pienen ravikiihdytyksen kautta, ja melkoinen vakio oli että laukkapätkiin kuului myös pari pukkia tai muuta jäkittämistä. Kengättömänä Pena liikkui korostetun sipsuttaen ja varoi jalkojaan turhan herkästi, jolloin sen taipumus jäädä paikalleen tikittämään vain kertaantui ja kertaantui.


Myös valokuvien katsomisesta on iloa jälkeenpäin: vaikka Pena on kerännyt laitumella jokusen ylimääräisen kymmenen kiloa vyötärölleen, niin silti siinä näkyy positiivinen kehitys alkuvuoden kuviin verrattuna. Se on saanut lihaksia, ihan oikeisiin paikkoihin! Pyöreä se on edelleen, liiankin, mutta alkuvuodesta se oli paksu vatsa tikkujalkojen varassa, ja paksuun vatsaan oli kiinnittynyt ohut kaula ja lihakseton takapää.

Tässä yksi vertailukuva helmikuun alusta, kun vasta soviteltiin uutta satulaa:


Ja sitten eilisiä kuvia:




Hieno!
Penalle on tullut kaula! Helmikuun kuvassa kaula on kuin hammastikku, nykyisissä kuvissa taas kaulan ja lapojen kiinnityskohta on leveä, vahvan ja lihaksikkaan näköinen. Samoin pullottava vatsa on saanut ihmeen nimeltä vatsalihakset - liikekuvissa vatsalinja nousee nivusia kohden, kun helmikuun kuvassa vatsa on... noh, pallo.

Ratsastuksien suhteen tilanne oli taas kaks eteen, yks taakse. Sunnuntai oli jokseenkin katastrofi: tuuli niin että Pentti vapisi, säpsyi ja poukkosi joka risahduksesta, ja kun poniystävä lähti kentältä pois ennen Penaa, se alkoi kiljua koko keuhkotilavuutensa voimalla ja hyppiä paikallaan pystyyn. Koulutreenihaaveet piti sitten lennosta vaihtaa haaveiksi siitä että Pena a) liikkuisi eteen, b) venyttäisi vähän kaulaa ja c) hengittäisi. Kun sitten saavutin tämän ympyrällä kevennellen, lopetin siihen ja tulin heti alas selästä.

Eilen oli onneksi sen hyvän päivän vuoro, ja saatiin siitä myös noita valokuvatodisteita. Tein taas lyhyen ja kevyen treenin koska Pena oli niin hyvä ja kiva. Sen kanssa täytyy tasapainoilla siinä, että kauanko sitä voi prässätä yli sen mukavuusalueen sillä lailla, että vielä voitaisiin saavuttaa hyviä tuloksia. Olen sitä mieltä, että vaatia saa ja pitää, mutta Penan kanssa on muistettava, että se on vähän ratsastettu nuori hevonen, lyhytpinnainen ja helposti kyllästyvä tyyppi. Ei sen kanssa hyödytä vetää joka treeniin jotain uutta saavutettavaa, vaan välillä sen pitää antaa lopettaa siihen kun se on mennyt 25 min. hyvin, rennosti ja kuulolla. Meillä on aikaa ja vuosia edessä, pahinta mitä voin tehdä on nylkeä Penan työskentelyilon liialla korventamisella.



Laukassa on vielä työsarkaa, mutta nyt siinä alkaa jo olla hetkittäin vähän enemmän voimaa ja liikettä jota ratsastaa. Lyhyt Pena edelleen on, kaikissa askellajeissa, eli suurin haaste sen kanssa on saada ratsastettua se pitkälle kaulalle ja rehellisesti läpi kropan pyöreäksi.

Poni kaikkensa antaneena
Kiva tyyppi se on! Ei ehkä sellainen hevonen jollaisen ajattelin seuraavaksi hankkia, mutta ei näköjään näitä asioita niin vain etukäteen suunnitella ja päätetä. Ainakaan Pena ei anna mitään ilmaiseksi. Se ei missään nimessä ole kenen tahansa käteen sopiva peli, mutta vihna sitä ilon tunnetta, kun sen kanssa joskus natsaa ja toimii. Sellaisten väläysten voimalla jaksaa taas ne pari kökköäkin päivää.