Penaponi

tiistai 29. syyskuuta 2015

Vielä kun oppisi ratsastamaan

Tänään siis Penan kanssa ratsastuskoulussa estetunnilla. Penan käytöksessä ei taaskaan moitteita, kuskissa kylläkin. Käsijarrua, käsijarrua ja vielä kerran käsijarrua. Harmittaa oma arkailu - Pena teki parhaat hypyt kun kuvittelin että ratsastan jotain muuta hevosta kuin omaani. Vasta silloin uskalsin edetä. Ja kun ei Pena edes tyhmäillyt! Hyi minua! Miksi olen niin nössö. Pelkään kuvitteellisia loikkia ja köyrimisiä niin paljon että estän hevosta tekemästä niitä hyviäkään asioita.

Ja hienosti tuli taas kuvamateriaalia autonpenkillä lepäävällä, täyteen akkuvirtaan ladatulla kameralla.

No, nyt Pena saa ansaitsemansa breikin. Huomenna käppäillään narun päässä sänkkärillä ja radalla ja ollaan vaan. Urhea heppani sietää kaikenlaisia kotkotuksiani, suussa roikkumisiani ja turhaa jännittämistäni. Se on edelleen kaikki kehunsa ansainnut. Minä sen sijaan voisin viimeinkin opetella ratsastamaan.

lauantai 26. syyskuuta 2015

Kolme plus yksi = ajatuksia treenistä ja levosta

Pieni yksityiskohta tänään sysäsi isomman ajatuspyörän liikkeelle. Hain Penaa valmennukseen ja se pysähtyi muutaman kerran, kun olin taluttamassa sitä portille. Ei mitään kokovartalojäkitystä, mutta pysähtyi. Ja muistin, että se on tehnyt samoin pari kertaa ennenkin. 

Aloin pohtia treenin ja levon suhdetta ja piti ihan kaivaa vanhat opiskelumateriaalit esiin. Kuvituksena muistiinpanojani Seppo Hyypän vetämältä valmennusfysiologian opintojaksolta, vuosi näytti olleen 2009.




Ei Penan treeni ole millään muotoa kovaa treeniä, jos verrataan vaikka ravureihin tai kilpaileviin ratsuihin. Mutta kuten viimeaikaisista päivityksistänikin on käynyt ilmi, olen nostanut vaatimustasoani Penan treeneissä. Kaikki se mitä on ratsailta tehty, on tehty kunnolla, ja likipitäen joka ratsastuksella on tullut kunnolla hiki (meille molemmille). Olen halunnut, että Pena työskentelee rehdisti koko kropallaan ja olen teettänyt sillä harjoituksia jotka vaativat siltä voimaa ja ponnistelua. 

"Kaikki eivät siedä yhtä paljon rasitusta: fyysinen & psyykkinen"


Nousujohteinen harjoittelu vaatii palautusjaksoja. Yllä olevassa muistiinpanossa olen kirjoittanut että n. joka kolmannen viikon tulisi olla helppo, palauttava viikko, jotta tukikudokset saavat korjautua. Ulkomuistista olisin kuitenkin väittänyt että urheiluhevosvalmennuksessa käytetään monesti rytmiä kolme viikkoa treeniä, yksi viikko palauttavaa (eli eikös tällöin joka neljäs viikko ole palauttava?). Joka tapauksessa, Penan lievä haluttomuus lähteä töihin oli minulle merkki siitä, että olisi aika ottaa vähän höllempi jakso väliin. 

Voi olla että sen väsymys on enemmän psyykkistä kuin fyysistä, mutta yhtä kaikki, tällaisille merkeille on oltava vastaanottavainen. Ja mikäli väsymys on myös fyysistä, alkaa pian liian rankka harjoittelu kääntyä itseään vastaan ("hieman raskas harjoittelu: nykyinen kunto pysyy mutta ei kehitä. Toistuessaan usein johtaa ylirasittumiseen"). 

Rutistetaan nyt vielä sinne tiistain estetunnille ja pidetään sitten reilu viikko kevyempää. Jos nuo meitä ympäröivät pellot tulisi puiduksi niin pääsisi vähän sänkkärille hölkkäilemään, ja yritän taas kunnostautua ja viedä Penaa taluttaen metsään. Ja sitten vaan annan sen öllötellä tarhassa. Vaikka en millään malttaisi, kun ratsastaminen on niin kivaa juuri nyt!

torstai 24. syyskuuta 2015

Pena ratsastuskoulussa!

Nyt seuraa luokatonta hehkutusta, mutta minkäs teet kun on vaan niin fiksu poni!

Oltiin tänään Penan kanssa ratsastuskoulussa tunnilla. Tämän hullutuksen funktio on vielä hullumpi: olen ilmoittanut että osallistun seuraavan tiistain hyppytunnilleni omalla hevosellani. Nyt piti käydä vähän näyttämässä Penalle mestoja etukäteen (ja testaamassa, linkoaako se minut maneesin kuituihin jo sileänhommissa).

Ei puhettakaan pöllöilystä tai yleisen kaaoksen aiheuttamisesta tai häpeään saattamisesta (jos ei lasketa sitä että Penalla oli puoli päätä pihkassa ja toisen silmän päälle se onnistui trailerissa raapaisemaan komean vekin), vaan Pena oli todella, todella, todella fiksusti. Hiukan jännittynyt, mutta ei kertaakaan räpsähtänyt mihinkään, kääntynyt, kieltäytynyt liikkumasta tai saanut vedän-häntäni-jalkoväliin-ja-karkaan -kohtausta. Ja olosuhteet eivät todellakaan ole maalaistollolle helpot: jättimäinen maneesi jossa pyörii kaksi tuntia samaan aikaan, toinen näistä esteitä. Peilit, estevarastot, nouseva katsomo, ihmisiä tulossa ja menossa ja hevosiakin jos ei nyt ruuhkaksi asti niin huomattavasti enemmän kuin kotona koskaan. Siellä Pena pötki muiden mukana ja pystyin jopa ratsastamaan sitä, tosin taisin itse suuren osan ajasta sortua matkustamaan ja tekemään puoliteholla. Vasta lopputunnista havahduin että voisinhan minä pyytää enemmänkin kun hevonen kerran toimii.

Monelle nämä ovat varmaan ihan arkipäiväisiä asioita, mutta eivät meille. Meille on hurjan iso juttu lastautua, matkustaa, tulla ulos traikusta, saada kamat niskaan vieraalla pihalla, mennä maneesiin vieraiden hevosten sekaan ja ruveta töihin. Olen niin käsittämättömän ylpeä pikku Penastani ettei sille ole sanoja. Ja totta kai mieltä lämmitti myös opettajan palaute: kivan näköinen hevonen ja ratsastat sitä tosi kauniisti ja eleettömästi, ja se kuuntelee sinua hienosti, kun sanot vain pienesti prrrr niin se jo jarruttaa.

Huippua! Olen niin iloinen! Ihana Pena!

(Tällaisesta tulee laittoman kova kuume ratsastaa useammin maneesin ihanalla äänettömällä joustavalla pohjalla ja päästä valmennuksiin ja ehkäjoskusvieläkisoihin ja ja ja! Niin ja kameran kanssa kävi klassiset, paikan päällä huomasin että akku vilkuttaa punaista. Ei siis todistusaineistoa.)

keskiviikko 23. syyskuuta 2015

Aikakuplassa

Viime treenit on tehty vähän enemmän kello kädessä kuin yleensä. Maanantaina klo 15 pähkäilin ehdinkö ratsastaa ennen iltamenoa, ja kun mies ilmoitti että auto lähtee pihasta 16.40 ja jos en ole kyydissä niin jään kyydistä, niin päätin sitten pistää töpinäksi ja ehtiä.

Ponin takkutukka jäi selvittämättä mutta onneksi muu kuontalo oli kohtalaisen siisti joten päästiin kentälle ja hommiin. Alkuverryttelyt ajatuksella matalasta hevosesta (myös laukassa, jossa mataluus jäi haaveeksi mutta tulipahan kuitenkin laukattua), välikäynti ja sitten uran sisäpuolelle suorakaiteelle tekemään kulmia ja siirtymisiä. Ensin siirtymiset käynnin ja ravin välillä, sitten ravin ja laukan välillä ja lopulta vähän kaikkia sekaisin. Laukkaaminen on sen verran työlästä että siinä Pena tarjoaa jäykkyyttä ja jännittymistä, jolloin taipuminen häviää. Pohkeesta se menisi mielellään vain lujempaa eikä voimakkaammin. Pääsin kuitenkin aika kivaan lopputulokseen kun jätin jännittymisen huomiotta, kiitin aina kun tuli hyvä pätkä ja lopulta sain molemmissa kierroksissa kohtalaisen maltillista, pyörivää laukkaa sekä suoralla linjalla että kulman läpi. Meille vaikeaa on laukasta raviin siirtyminen, ja se on ihan oma mokani, olen kiskonut Penaa liikaa ohjalla ja saanut sen jännittämään siirtymistä kun se ei ole saanut minulta tarpeeksi neuvoa siihen mitä oikeasti siltä haluan. Nyt siirtymiset raviin tippuvat tosi rumasti lavoille ja peräänanto häviää. Kokeilin tähän avuksi ratsastaa laukassa loivasti avotaivutusta (tai sellaista alku-avoa pikemminkin) ja siirtyä siitä raviin edelleen avotaivutusajatuksessa, ja näin sain jo tosi potentiaalisia siirtymisiä. Ehkä tästä työkalu jatkoon?

Tiistai meni Penalla levossa ja minä kävin ratsastuskoulussa hyppelehtimässä jättiläishevosella, sillä oli kaulaa yhtä paljon kuin Penalla koko runkoa!

Keskiviikkona eli tänään oli taas liki minuuttiaikataulu. Tavoite oli olla hepan kyydissä klo 10 ja taas valmiina lapsenhoitovuoroon klo 12. Aloitus kyllä venähti puolella tunnilla, koska piti soittaa kissalle eläinlääkäriä, kantaa estetarpeet kentälle ja raapia poni esiin tuuman mutakuoren alta. Tänään hepat jäivät ekaa kertaa tarhaan eli laiduntaminen on nyt kai tältä vuodelta virallisesti ohi, ja sekös nosti kierroksia kun oli taas niiiiiin jännää olla pihapiirissä ja syödä heinää laareista! Ponilla oli siis alkulämpö jo otettuna, ja käytävällä sain pitkästä aikaa ärähtää sille seilaamisesta ja sättäämisestä.



Tiistain ratsastuskoulutunnin estetehtävä oli niin kiva että kopioin sen heti Penalle käyttöön. Loivasti kaarevalla linjalla pitkän sivun suuntaisesti puomi - kuusi laukkaa - kavaletti - kuusi laukkaa - puomi. Harjoitus oli iisipiisi tiistaina kun alla oli fiksu ja kokenut hevonen, Penan kanssa tänään... No, melko paljon vaikeampi! Penaa kun ei haittaa jos kolisee, tippuu raville, tulee tasajalkaloikka tai muuten vaan askel ei sovi. Ja jos askel ei sovi, Pena ei tee mitään korjatakseen tilannetta. Sitten säleet lentää ja matka jatkuu, noin kuvainnollisesti. Minä teen helposti sen virheen että alan auttaa Penaa tuuppimalla sitä näin mitättömille "esteille", vaikka minun pitäisi jättää se oman onnensa nojaan ja pakottaa näin katsomaan itsekin paikkoja ja etäisyyksiä.

Toistojen kautta saatiin ihan kelpo korjauksia tehtyä ja väleissä alkoi jo olla edes sinnepäin tasamittaiset kuusi laukkaa. Tältä kaarevalta linjalta jatkettiin lävistäjälle jossa oli kavaletti - kaksi laukkaa - este. Toisella lävistäjällä samanlainen setti, eli kuviota pystyi tulemaan molemmista suunnista. Näille lävistäjälinjoille tuli ihan ensiyrittämällä hyvät hypyt, sitten Pena väsyi ja alkoi roiskia ja arvailla, osuisiko askel - ei osunut, eikä sitten vaihtunut enää laukatkaan, joten mentiin aika monta sakkokiekkaa ennen kuin taas onnistui. Loppukäynnit radalla (ratsain!!) ja hikinen poni pesun kautta loimitukseen ja ulos. Ja minä ehdin kuin ehdinkin lentävään hoitovuoronvaihtoon.

Tykkään kun ei ole kiire, mutta joskus napakka aikataulu tuo tekemiseen enemmän suunnitelmallisuutta ja täsmällisyyttä. Ja merkitään muistiin sellainenkin seikka, että olen vihdoin tainnut oikeasti ruveta ratsastamaan Penaa vaikka ei olisi opea kentänlaidalla käskemässä - olen nimittäin nykyisin itsekin suihkun tarpeessa joka ratsastuksen jälkeen.

Huomenna onkin luvassa jotain superjännää, pysykää kuulolla!

lauantai 19. syyskuuta 2015

Kantapallohaava ja sen paraneminen

Pena polkaisi 10.7. kesäkengällä vasemman etusen kannan halki hyvin vaatimattoman kompuroinnin seurauksena.

Tässä vielä kuvakertaus tuon haavan e-r-i-t-t-ä-i-n hitaasta paranemisprosessista. Mitään takapakkeja ei tullut, Pena söi yhden pönikän Oriprimia ja muuten mentiin paikallishoidolla. Eläinlääkäriä ei konsultoitu.

1 vrk

6 vrk

14 vrk

22 vrk (päällä likaa ja rupea) 
27 vrk, paluu töihin

45 vrk

63 vrk

Ja viimein, 17.9., 70 vrk ja kokonaan ummessa
Haavan umpeutumiseen ilman mitään tulehdusta tai takapakkia meni siis huikeat 70 päivää! Se tarkoittaa liki 2,5 kuukautta.

Alkuun Pena oli pari päivää koppilevossa, sitten pari viikkoa vain yöt ulkona tarhassa yhden kaverin kanssa (kärpästen takia yöt eikä päivät) ja sitten vähitellen yöt laitumella lauman kanssa. Helteiset kelit osuivat haavanparanemisaikaan jolloin joka tapauksessa koko lauma oli päivät sisällä, sinällään päästiin siis aika vähällä puljaamisella.

Aluksi haava oli sidottuna koko ajan, pesin ja puhdistin sen 2 krt/vrk. Sitten hieman myöhemmin se oli sidottuna vain sisälläoloajan, jotta turvetta ei menisi haavaan. Sidoksessa käytin erinomaiseksi osoittautunutta Sorbact-verkkoa (ihmisten tuote apteekista, imee bakteereja ja haavaeritettä) pienen palan suoraan haavan päälle, sitten sidetaitos ja sitten sideharsoa mahdollisimman ohuelti, mutta kuitenkin niin että sidos pysyi ruununrajassa paikallaan. Sideharson päälle pari tarkkaan aseteltua suirua jesaria auttamaan paikallaanpysymistä ja hidastamaan kosteuden nousua maasta/kuivikkeista.

Päivittäisistä pesuista luovuin parin ensimmäisen viikon jälkeen. Pääasiassa pesin vedellä ja lopuksi huuhtelin laimennetulla Betadinella, ja kun haava oli jo jonkin verran umpeutunut (ei enää onkaloita), laitoin siihen Jodopax-geeliä pesun päätteeksi.

Sairaslomaa Pena piti haavan vuoksi 3 viikkoa. Se ei ontunut, mutta syvää haavaa oli mahdoton pitää tarpeeksi puhtaana kentällä ja ohjattu liikunta olisi saattanut tuottaa kipua. Sitten kun taas ruvettiin liikkumaan, oli haavan päällä sidos + bootsi, myöhemmin enää vain bootsi - enkä muuten enää aio ratsastaa ilman bootseja etusissa!

perjantai 18. syyskuuta 2015

Ruuvi kiristyy, Pentti Etsivä

Miten kauan täytyy jankata itselleen samoja asioita ennen kuin ne alkavat olla selkärangassa?

Minulla on aikuinen, ihan kelpo kykenevä ja hetkittäin jopa osaava hevonen, jolla on potentiaalia tehdä temppuja ja liikkua, jos ei nyt näyttävästi niin ainakin perushyvin. Miksi minä sorrun helposti vain ajelemaan sen kanssa ympäri kenttää? Hyi minua. Nyt loppuu sellainen.

On tosi hyvä ja motivoitunut olo ratsastamisen suhteen nyt. Syksy on minun aikaani! Harmi vaan että vääjäämättä lähestyvä pimeä, märkä ja liukas aika tekee aina stopin hyvälle flow'lle. Mutta siihen saakka lupaan ratsastaa kunnolla.

Pena on ollut oikein kiva ja hyvä. Sitä hieman hämmentää suuremmalla vaihteella töihin joutuminen, mutta kun se pääsee ällistelystään yli, se on tosi hyvä. Yllätyn aina, miten hyvä! Samaa tahtia vaatimustason nousun kanssa lisääntyy kyttääminen ja poukkoilu, koska niillä tempuilla Pena on saanut minun keskittymiseni herpaantumaan. Ei onnistu enää. Ole tarkkaillut itseäni suurennuslasin kanssa ja huomanut, että jään helposti vain matkustelemaan kun Pena jännittyy. Ratsastajalle tässä pitäisi laittaa silmälaput ja korvat kiinni!

Pieniä asioita joista huomaan että olen liikaa vain ajellut ympäriinsä: Pena on hidas. Alkuviikosta oltiin silmän alla koulutreenissä ja tehtiin keskiympyrällä harjoitusta, jossa ympyrän avoimilla sivuilla väistätettiin ravissa pari-kolme askelta takaosaa ulos ja sitten väistöstä suoraan isoon raviin, ja taas ravi kokoon väistöä varten, ja taas eteen. Minä sallin Penalta ihmeellistä valumista kun sen pitäisi lyhetä ja koota. Eilen huomasin saman ilmiön kun ratsastin pituushalkaisijoita. Jyrkkä käännös linjalle ja pois vaatii ravin nostamista ylöspäin, mutta minä helposti tyydyn sellaiseen puolittaiseen "kunhan se nyt kääntyy". Ei näin! Hepan napa ja säkä ylös ja rytmikäs käännös eikä mitään sluibailua! Minkään muun hevosen en antaisi valua yksinkertaista käännöstä sillä tavalla löysänä ja etupainoisena.

Ennen kaikkea pitää saada iskostettua omaan päähän se, että vaatimustason nostaminen ei tarkoita että olisin kova, kurja taikka kohtuuton hevoselle. Pena on nyt todella kivasti näpeissäni ja vastaa kyllä siihen mitä pyydän, kunhan vain uskallan pyytää. Olen pelännyt ja varonut niin paljon muodon jännittymistä ja lyhenemistä, että olen jäänyt sille asteelle että kunhan nyt muoto pysyy oikeana. Se pysyy jo. Nyt ruuvia kireämmälle niin päästään eteenpäin! Ravissa on jo tullut makeita pätkiä kun olen hetkeksi pyytänyt vähän korkeampaa muotoa. Nyt pitää treenata laukkaan ensin vähän väljempi, rento muoto jossa laukkaa pystyy säätämään ilma että rytmi hajoaa, ja ylipäätään vain ratsastaa laukkaa enemmän. Vain siten voin saada laukkaan saman fiiliksen kuin ravissa on nyt.

Joku henkinen lukko on auennut minussa kun olen lukenut blogia jonka kirjoittaja on saanut vietyä kyttäävän ja kyyläävän hevosensa PSG-tasolle. Toki kirjoittaja on ihan huipputaitava ratsastaja ja panostaa treenaamiseen kunnolla ja hevosessa on laatua, mutta minulle on ollut iso juttu huomata että kyttäilijästäkin voi tulla kilpahevonen. Ei sellaisen kanssa joka reissu mene putkeen mutta siihen ei kaadu maailma. Näillä mennään mitä on annettu, miten kevyesti sanottu mutta miten suuri voima sen sisäistämisessä piilee. Minun hevosessani on nämä ominaisuudet, ja minä joko hyväksyn ne ja opin toimimaan niiden kanssa, tai luovutan. Enkä minä aio luovuttaa.

keskiviikko 16. syyskuuta 2015

Liebster award

Kiitos Anulle haasteesta! Tarkoituksena on löytää uusia blogeja joissa on alle 200 lukijaa.

Ohjeet:
1. Kiitä tunnustuksen antanutta bloggaajaa ja laita linkki hänen blogiinsa.
2. Vastaa sinut nimenneen bloggaajan 11 kysymykseen.
3. Nimeä ja linkitä 11 Liebster Award -tunnustuksen saavaa blogia, joilla on alle 200 lukijaa.
4. Keksi 11 uutta kysymystä valitsemillesi blogeille.

Anu kysyi seuraavanlaisia kysymyksiä: 


1. Miksi kirjoitat blogia?
Koska se on kivaa! Olen ammatiltani kirjailija (tai no, en minä sillä elä mutta olen julkaissut useampia teoksia ja minut on teosteni perusteella hyväksytty ammattiliittoon, mikä Suomessa yleensä katsotaan kirjailijuuden määreeksi) ja kirjoittaminen on minulle luonteva tapa pohtia ja analysoida. Blogi on apuna muistamisessa, kehityksen seuraamisessa ja treenien purkamisessa. Ja kun pääasiassa harrastan yksin, ovat blogitutut minulle tosi tärkeitä, tallikaverien korvikkeita suorastaan! 

2. Jos saisit 1000 euroa, mitä tekisit sillä?
Ostaisin estesatulan (toim. huom. ostin jo!). Ei, tekisin tarhan pohjalle jotain. Ei, ajaisin pikku-E:n ja ostaisin edullisen trailerin. Ei, ostaisin kunnollisia urheiluvaatteita ratsastamiseen, uuden kypärän, Emmille ja Penalle uudet suojat, muutaman satulahuovan. Ei, lähtisin jollekin viikonloppukurssille. Ei, uusisin kentän aidat. No, jos saisin oikeasti ylimääräisen tonnin niin todennäköisesti kuitenkin se menisi pienemmissä erissä pankille tai ruokakauppaan tai heinämiehelle tai kengittäjälle. Rahankäyttökohteet ei helpolla lopu.

3. Vahvuutesi ja heikkoutesi hevosten kanssa?
Vahvuuksiani on hyvä hevossilmä. Näen kaukaa jos jokin on huonosti ja aika usein epäilykseni osuu oikeaan. Osaan lukea hevosta hyvin. En panikoidu yllättävissä tilanteissa ja pystyn ajattelemaan sekä tekemään päätöksiä nopeasti, silti hosumatta. 

Heikkouksien myöntäminen onkin hankalampaa. Olen toivonut että olisin uskaltanut puuttua toisen henkilön ratsastukseen/hevosenpitoon/käsittelyyn, kun olen nähnyt ettei hevonen voi hyvin. Toisaalta en ole itsekään mikään pyhimys - välillä oma huono tuuli purkautuu huonostikäyttäytyvään hevoseen eikä oma käytökseni ole kuin oppikirjasta.

4. Missä aloitit ratsastamaan?
V. 1994 kotikyläni ratsastuskoulussa, jota en enää ole olemassakaan. Ostin Mikun sieltä v. 2001 kun talli lopetti toimintansa. 

5. Onko hevosellasi/hevosillasi vuokraajia tai hoitajia, vai oletko kenties itse hoitaja/vuokraaja? Millaiset sopimukset teillä on, mitä tehtäviin kuuluu jne
Penalla ei ole ja tuskin tuleekaan, se on mamman mussu ja silmäterä! Emmiä käytän edelleen satunnaisesti opetukseen ja sille olisi haussa myös vuokraaja, koska Emmi tykkää tehdä töitä ja minä en vain repeä kaikkeen. 

6. Mikä saisi sinut lopettamaan hevosharrastuksen?
Tämä on vaikea kysymys. Haluaisin sanoa että ei mikään, mutta jos yksinkertaisesti rahat loppuisi niin... Aika pitkälle pystyy keplottelemaan ja tekemään väliaikaisia ratkaisuja jos tulee tosi huono aika, joten en ole ihan varma olisiko rahakaan sellainen tekijä joka lopettaisi hevosharrastuksen kokonaan. Oma tai lapsen vakava sairastuminen/loukkaantuminen voisi olla inhorealistinen mahdollisuus hevosharrastuksen päättymiseen. Toisaalta monessa vaikeassakin tilanteessa on tärkeää tehdä niitä asioita jotka lisäävät omaa hyvinvointia ja jaksamista, joten olisiko sitten sairaus tai vammakaan syy lopettaa...?

7. Paras hevosiin liittyvä muistosi?
Tämä oli vaikea. Mieleen on ainakin jäänyt se kun v. 2005 Immu ja Miku asuivat Keski-Suomessa pienellä saaressa sijaitsevalla tallilla, ja koska oli kunnon talvi ja ympäröivät järvet jäässä, pääsi jäälle ratsastamaan. Laukkasin silloin varmaan ainutta kertaa Immun kanssa niin kovaa kuin se halusi mennä, ja niin pitkään kuin se halusi mennä - edessä oli ainakin 13 kilometriä jäätietä eikä pelkoa yllättävistä kaarteista tai vastaantulijoista. Oli pimeää ja kuutamo, ja vain minä ja hevonen ja loputtomalta tuntuva vauhti joka sulatti meidät yhdeksi olennoksi.

Toisaalta mieleeni on jäänyt myös tällaiset hetket viime syksyltä, itse asiassa päivälleen vuosi sitten! (järkyttävän huonolaatuinen video, sori)


Tuosta laumasta ei ole enää hengissä kuin Emmi ja Pena, kaikkien muiden maallinen taivallus päättyi tuona syksynä. Mutta tämä lauma tuli aina kun vihelsin. Koskaan niitä ei tarvinnut hakea kaukaa, aina ne tulivat. 

8. Osaatko irrottaa hevoselta kengät ja lyödä irtokengän paikalleen?
Osaan ja välineetkin on. Penalla ja Emmillä on tosin molemmilla sen verran spesiaalia työstettävää kavioissaan että niihin en irtokenkiä lyö. Immun ja Mikun ollessa kengättömiä vuolin ne aina itse.

9. Kuinka usein puhdistat hevosesi varusteet?
Varmaan liian harvoin! Kesäaikaan tulee pyyhittyä suitsia useammin, jos hevonen on hikoillut. Talvisin putsaan joskus kun iskee joku vimma, en mitenkään säännöllisesti. Satulaa en putsaa muuten kuin jos ollaan menossa joihinkin kinkereihin, vastinhihnat saatan kura-aikaan pyyhkäistä. 

10. Osallistutko erilaisiin hevostapahtumiin? (Kilpailut, näyttelyt, ravit...)
Nyt olen käynyt katsomassa lähialueen kisoja useammin kuin ennen, mutta kovin aktiivinen kävijä en ole. 

11. Kuulutko johonkin ratsastusseuraan ja oletko aktiivinen seuratoimija?
Kuulun seuraan, jotta voin kilpailla sen kerta vuoteen. Haluaisin vaihtaa seuraa, en koe oikein kuuluvani mihinkään porukkaan, enkä siis ole ollenkaan mukana seurani touhuissa.



Tämä haaste on tainnut jo kiertää kaikki lukemani blogit joten en tee kysymyksiä enkä haasta ketään. Jos joku haluaa tämän vielä poimia niin Anun hyviä kysymyksiä voi käyttää!

maanantai 14. syyskuuta 2015

Välähdyksiä

Videokamera on oiva väline. Oman ratsastamisen videoiminen voi olla shokki tai sitten positiivinen yllätys, niin kuin minulle muutama päivä sitten. Asettelin kameran jalan varaan (krhm, ja horisontin monta astetta vinoon) ja annoin nauhoittaa koko treenin.

Pena tuntui siltä että se majaili omassa kuplassaan, liikkui jähmeästi ja liian vähän, ja vain hetkittäin päästi minut vaikuttamaan. Mutta kun katsoin videon myöhemmin, pystyin poimimaan sieltä tällaisia välähdyksiä:






Pena on ruvennut ravaamaan! Mistäköhän se on saanut lihaksia tuollaiseen? Kaikkinensa ravin seuraaminen videolta oli todella iloinen ylläri, hevonen todellakin ravaa ja pystyy jo suorittamaan siinä samassa ravissa ja muodossa etenkin pohkeenväistöt, mutta kohtalaisesti myös avo- ja sulkutaivutukset.

Ihan huippuhuippufiilistä en taaskaan videolle saanut, oma hermo oli jotenkin aika piukalla eikä ratsastamiseen syntynyt sellaista parasta mahdollista flow'ta. Penan kuplaan kuului mm. rivakkaa säikkymistä, kyttäämistä ja sivuhyppyjä aina kun vaatimustaso nousi. Samoin sattumalta sen korvaan meni aina kärpänen kun piti pikkuisen keskittyä minun apuihini, ja sitten ravistettiin ja ravistettiin ja ravistettiin.... Ja toki kamera oli lakannut nauhoittamasta juuri ennen kuin sain tehtyä viimeiset ja parhaat kuviot kumpaankin suuntaan, eli ne kohdat treenistä joihin olin oikeasti ratsailtakin tosi tyytyväinen, jäivät näkemättä.

Laukka kärsii heti siitä jos Pena ei ole sataprosenttisesti läsnä. Ei se ihan katastrofi ollut, mutta ei ollenkaan parasta mahdollista.



Laukka vaatii vain töitä, töitä ja töitä. Pena pitäisi saada kauttaaltaan rennommaksi ja pyöreämmäksi ja voimakkaammaksi, jotta se jaksaisi kantaa itseään laukassa ilman että tarvitsee lisätä vauhtia. On se jo valovuoden parantanut siitä mitä se oli, nyt sitä saa jo vähän korjatakin eikä se heti vedä itseään ihan kasaan. Mutta kun vertaa sen muotoa ja ilmettä ravissa ja laukassa, niin laukassa on vielä paljon sellaista jännittyneisyyttä jota en siinä haluaisi olevan.

Pätkin videosta muutamia kohtia näkyviin:

perjantai 11. syyskuuta 2015

Laitetaanko lottoa

Ostin Penalle sovittamatta ja kaupan kohdetta näkemättä estesatulan ja tänään huristelin jännityksestä täristen postiin noutamaan ostostani.

Satula on Frank Baines, 17", wide. Googlen kuvahaun perusteella veikkaisin, että malli on vanha Reflex. Mallailin satulaa selkään iltapimeässä ja tältä se näytti:




Että miten olisi, lototaanko?

Toivottavasti iloni ei osoittaudu ennenaikaiseksi kun huomenna pääsen tyyppaamaan satulaa selästä, mutta käytävällä näytti todella, todella lupaavalta. Jos nyt jostain olen huolissani niin ehkä tämän siipi tulee vähän turhan paljon lavoille ja se saattaa Penaa häiritä. Ainakaan satula ei saisi valua yhtään eteenpäin. Minulla tosin oli nyt vain huono neopreenivyö, paremmalla vyöllä tilanne voi korjaantua.

Niin, löysin siis satulan tori.fi:stä ja maksoin siitä postikuluineen 430 euroa. Jos tämä nyt on Se Oikea, saatan ehkä tirauttaa pari ilonkyyneltä.

torstai 10. syyskuuta 2015

Onko juoksuttamisessa mitään järkeä?

Olen pohtinut otsikon kysymystä viime aikoina ja ajattelin hieman kirjoittaa auki ajatuksiani. Olisi kiva kuulla mitä muut aiheesta ajattelevat, joten rohkeasti kommentoimaan! Ei tarvitse olla samaa mieltä!



Penaa on juoksutettu paljon. Olen juoksuttanut sitä itse ja jo ennen minua, osana sen sisäänratsastusta, sitä juoksutettiin liinassa aina ennen kuin sen kanssa tehtiin muuta. Ja ihan ensimetreillä se myös juoksi ensin vapaana ennen liinaan ottamista. Liinassa juoksuttaminen on kuulunut meidän löyhään viikko-ohjelmaan "aina", ja vielä viime syksynäkin olen joskus pyöräyttänyt Penaa ensin pari kiekkaa liinassa ja tsekannut päivän vireystason ennen kuin olen kiivennyt selkään.

Penalla juoksutus on siis pääasiassa ollut energian purkamista, jotta ei sattuisi vahinkoa ratsastaja selässä. Sittemmin olen ruvennut juoksuttamaan kahdella ohjalla ja ohjasajamaan.

Mutta ydin miksi tätä mietin, on juoksuttamisen todellinen funktio. Nettifoorumit ja blogit antavat nopsaan ymmärtää, että juoksuttaminen on tehokasta työskentelyä "kun sen osaa". Usein tähän tehokkaaseen työskentelyyn liittyy olettamus siitä, että hevoselle puetaan apuohjia joilla se ohjataan haluttuun muotoon. Ja tässä tulee se pointti, miksi minä tätä pohdin. Olen hakenut Penalle oikeaa, riittävän avointa muotoa ja opettanut sille tuntumalla liikkumista uudelleen. Se hakeutuu todella helposti kuolaimen taakse virkkuukoukkumaiseen muotoon ja on edestä aivan tyhjä, ja ratsailta sitä saa pyytää aika tavalla odottamaan ratsastajaa ja silti polkemaan aktiivisena haluttua askellajia ennen kuin se tulee rehellisesti tuntumalle ja nenä nousee pois ryntäistä. Miten tämä toteutetaan maastakäsin? Voi olla että on ryhmä ihmisiä jotka sen osaavat. Tunnustan että minä en osaa.

Järkeni sanoo, että kaikki juoksutuksessa käytettävät apuremmelit vetävät hevosta väärään suuntaan - taaksepäin. Niillä saa kaulan pyöreäksi ja nenän alas, mutta siinäkö se hyöty on? Sitten aktivoidaan liikettä eteen, ja näennäisesti meillä on "itseään käyttävä pyöreänä liikkuva hevonen".

Liina kiinnitetään monin erinäisin tavoin hevosen suitsiin: yksi laittaa liinan sisäkuolainrenkaasta sisään, niskan yli ja ulkokuolainrenkaaseen kiinni, toinen suoraan kiinni sisäkuolainrenkaaseen, kolmas sisäkuolainrenkaasta sisään ja leuan alta ulkokuolainrenkaaseen kiinni. Mikään ei mielestäni oli hyvä ratkaisu, kaikki tavat antavat epäselvää signaalia hevosen herkkään suuhun. Voi olla että kapsoni olisi se ainoa ja oikea ratkaisu jossa olisi jokin järki, mutta en ole nähnyt yhdelläkään harrastajalla kapsonia käytössä.

Liina kiinni sisäkuolainrenkaassa, mahtaa tuntua mukavalta

Apuohjista en ole vielä löytänyt yhtään järkevää. Olen kyllä kokeillut sen hulluimmankin, pessoan, ja ajatellut hetken että kylläpä liikkuu heppa kivasti, mutta morjens, siinähän sidotaan hevosen suu takajalkoihin kiinni! Siinä se sitten nypyttää joka askeleella ja hevonen oppii... mitä? Menemään entistä enemmän taakse nippuun kuolaimen vaikutusta karkuun. Lievempiä versioita on se joustava puuvillanaru joka kulkee selän yli ja etujalkojen välistä kuolaimeen. Testattu, kivasti taas kaula kaarella mutta vaikutus ihan sama - suuhun kohdistuu jatkuva vuoropuolinen nypytys jota hevonen ei pääse pakoon vaikka miten asettelisi itsensä. Pienin paine tulee kun laittaa turvan mahdollisimman lähelle ryntäitä. Sivuohjat: jos ne on löysät, on sama kuin niitä ei olisikaan, ja jos ne on napakat, ne vetävät nenän ryntäisiin eli muoto on taas väärin, liian syvä nyökky. Kumichambon: sama kuin edellä mutta vielä hölmömpi koska sen voi kiinnittää myös etujalkojen välistä. Käyntiä ei voi tehdä millään apuohjalla koska käynnissä hevosen pää ja kaula liikkuvat, ja apuohja estää tai ainakin rajoittaa tätä.

Juoksuttaminen on hevoselle raskasta. Ympyrä on pieni vaikka ihminen kävelisikin hevosen mukana, ja taipumisen hallitseminen maastakäsin vaikeaa. Iso painorasitus tulee sisäetujalalle, ja jos etuosaa kääntää liinasta sisään, karkaa usein takaosa ulos.

Etenkin näin kesäaikaan kun hevoseni liikkuu laumassa laitumella, se ei tarvitse sellaista liikuntaa jossa se juoksisi ympärilläni pientä rinkiä vartin verran. Mitä se siitä hyötyy? Minulle vain tulee sellainen olo, että hevonen on nyt liikutettu. Samalla vaivalla voisin kävelyttää sitä tai laskea sen irti juoksemaan, jos siinä on paljon energiaa. Eipä juuri tule kesällä tehtyä, koska luonnollista, hevosentahtista liikettä tulee jo ihan tarpeeksi. Juoksuttaminen mainitaan monesti myös tapana kuntouttaa hevosta erilaisista vaivoista ja palauttaa takaisin liikkumaan. Ei mene minun järkeeni, jos tosiaan funktiona on jokin muu kuin se että hevonen ylipäätään saadaan liikkeelle ilman ratsastajan painoa. Miten tasapainoton (??) liinassa pyöriminen edistää mitään toipumista? Erilaiset hallitusti toteutetut puomijumpat on asia erikseen.


Eniten sätin tässä itseäni. Sitä että tajuan ajatella näitä asioita vasta nyt. Minä haluan nenä edessä liikkuvan hevosen, joka kantaa itsensä ja minut. Miksi ihmeessä siirtyessäni työskentelemään sitä maastakäsin asentaisin sille jonkun remmin joka opettaa sille ihan päinvastaista kuin mihin ratsailta pyrin? Miksi olen monesti niin laiska, että "vain juoksutan"? Miksen sitten ratsasta? Taluta? (no, koska aika, jaksaminen ja turvallisuus.)

Saan kuitenkin kiittää laiskuuttani siitä, että viime ajat olen juoksuttanut Penaa pääasiassa naruriimussa. Kova väline sekin on, mutta ei ole kiinni suussa eikä ohjaa päätä keinotekoisesti mihinkään jos ja kun liinassa ei ole painetta. Se on ollut nopea napata mukaan eikä ole välttämättä tarvinnut raapia kuraista hevosta puhtaaksi muualta kuin päästä. Naruriimulla juoksuttaessani olen opettanut Penan laskemaan itse päätään ja venyttämään turpaansa eteen ja alaspäin ja palkinnut sitä kehuilla. Samoin olen koonnut sitä lyhyemmäksi teettämälle sillä hetkellisesti hyvin pientä volttia ja pyytämällä siinä voimakasta, hidasta ravia/laukkaa. Tämän verran pystyn säätämään sen muotoa ja liikkumistapaa, mutta esim. vinouden tai sisään kaatumisen korjaaminen ympyrällä liinanmitan päästä on paitsi hankalaa, myös yleensä ajoituksellisesti pielessä.

Naruriimussa liinan päässä 

Korostan vielä, että ymmärrän juoksuttamisen tapana liikuttaa hevonen pikaisesti. Joka paikassa ei ole mahdollista tai turvallista irtojuoksuttaa emmekä vielä elä unelmamaailmassa, jossa aina ehtisi ja pystyisi ratsastamaan tehokkaasti, maastoilemaan pitkästi ja rennosti tai kävelyttämään hevosta narussa niin että sen luonnollinen liikkumisentarve täyttyisi. Monilla talleilla hevosenpitotapa on jo kovin kaukana siitä mikä hevoselle on alunperin ollut luonnollista, ja hevoset ja ihmiset ovat sopeutuneet tilanteeseen ja voivat hyvin. On varmasti parempi että hevonen saa liikkua edes sitten liinan päässä kuin että se vain seisoisi karsinassa tai pienessä tarhassa. Lähinnä haluan herätellä ajatuksia ja keskustelua siitä, miten ja miksi kukakin hevostaan juoksuttaa, ja onko omaan apuohjavalintaan tai apuohjattomuuteen perusteltuja syitä.

Ajattelin haastaa itseni lopettamaan tarpeettoman juoksuttamisen tulevaksi talvikaudeksi. Turvallisuuden nimissä annan itselleni edelleen luvan purkaa hevosesta energiaa, mutta jos haluan työskennellä maastakäsin, teen sen ohjasajamalla (jolloin mennään enemmän suoraan ja vähemmän pientä ympyrää ja jolloin minulla on ainakin näennäisesti myös ulkoavut) ja mieluiten silloinkin kuolaimettomalla, jotta en tekisi suulle ja tuntumaopiskelulle niin paljon tahatonta hallaa. Ja voihan hevosta juoksuttaa myös irti, hallitusti kuten tässä meidän videossamme, tai vähän vähemmän hallitusti, kuten tässä meidän videossamme...

keskiviikko 9. syyskuuta 2015

Hirvee

Aika tarkkaan vuosi sitten kirjoitin kohtaamisesta rusakon kanssa. Tänä syksynä luonto on lähestynyt meitä hieman isommassa mittakaavassa.

Joitain viikkoja sitten, kun meillä vielä oli koko seitsemän hevosen kesäpoppoo koossa, olin iltatarkastuksella ja ihmettelin, kun lauma oli pörheänä. Viereisellä viljapellolla, aivan joenrannan tuntumassa, puskien välistä vilahti jokin iso ja tumma - lehmä karkuteillä? Hevonen? Se jokin juoksi viljapellolla samaa tahtia kuin lauma laitumella, pysähtyi kun lauma pysähtyi ja kun lauma sinkosi uudelleen laukalle, seurasi se jokin, koko ajan aitaa lähestyen. Pääsin tosi lähelle enkä voinut uskoa silmiäni kun viimein tajusin että siinä juoksee hirvi. Suuri sarvipäinen uroshirvi, ja se elehti ihan siihen tapaan että ellen tekisi jotain, niin kohta se olisi lankojen sisäpuolella. Nostin kädet ilmaan, taputin niitä lujaa yhteen ja pidin meteliä. Hirvi seisahtui, tuijotti vuoroin minua ja vuoroin hevosia ja käännähti ympäri. Se juoksi takaisin joelle, laskeutui veteen ja ui joen yli, kiipesi vastarannalle ja hävisi metsään.

(Sivuhuomautuksena kerrottakoon, että tämän urotekoni jälkeen olin todella vahvasti lauman suosiossa. Ruokakuski ajoi pörön pois!!)

Tänä aamuna olin taluttamassa Emmiä ja Penaa laitumelle, kun hirvi oli taas meitä vastassa. Se poukkoili joen toisella puolella pellolla, ja kun se näki hevoset n. 400 metrin päässä, se pulahti taas jokeen ja pyrki täl pual jokkee. Ilmeisesti penkka oli kuitenkin siitä kohtaa liian jyrkkä, sillä aikansa räpiköityään hirvi nousi taas vastarannalla ylös, ravisteli turkkinsa, juoksi rinksan pellolla ja hölkkäsi sitten metsään.

Tietävätkö arvoisat lukijani, miksi yksinäinen uroshirvi käyttäytyy tällä tavoin? Onko siltä oma jengi hukassa ja koittaako se siksi soluttautua hevoslaumaan? Ihan kovin nuorelta kolpilta tämä ei näytä, sarvet sillä on jo päässä ja kokoa riittää. Onko se minua huomenaamulla tallissa vastassa?

*

Toinen melkohirvee juttu on se, että ostin sokkona estesatulan. Kun halvalla sain. Että jos kohta on myynnissä Frank Baines estesatula niin metsään meni tämäkin hankinta.

Kolmas muistiin merkittävä asia ei ole ollenkaan niin hirvee: Kengittäjämme soitti meille tänään, että hän on kengittämässä tässä naapurissa, miten Pena voi erikoiskenkiensä kanssa, hän voisi tulla lähtiessään katsomaan onko siellä kaikki ok. Tätä kutsun asiakaspalveluksi!

sunnuntai 6. syyskuuta 2015

Minä oon kyllä hullu

Mitä muutakaan tekisi kaikki illat kuin istuisi silmät lasittuneena koneella ja selaisi... satuloita? Estesatuloita? Ja päivät ajelisi ympäri maakuntaa hakemassa niitä sovitteille, ja kaikki väliajat pimpottaisi viestejä eestaas vieraiden ihmisten kanssa ja sopisi miten, milloin ja mistä voisi hakea minkälevyisen, -pituisen, -merkkisen, -kuntoisen satulan sovitukseen?

Kuka käski ruveta tähän?
Ja kuka käskee olla niin hemmetin itsepäinen, että kun on päättänyt hankkia estesatulan niin sitten ei suostu hyväksymään, ettei tuolle kopukalle tuosta vain löydy sopivaa?

Nostan kuitenkin itselleni hiukan hattua: olen kehittänyt varsin erehtymättömän satulankuvasilmän ja osannut myyjien lähettämien valokuvien perusteella haalia sovitteille monta melkein-mutta-ei-ihan-sopivaa satulaa. Yksi ainokainen oli monesta kohtaa epäsopiva, ja muiden suhteen olen osannut sanoa jo ennen kuin olen laittanut satulan selkään, mistä se tulee olemaan epäsopiva. Ja ikäväkseni ollut myös oikeassa...

Ihan vain siitä syystä jos joku muukin painii samankaltaisen ongelmaselän kanssa, listaan tähän omat havaintoni:

Selkä: lyhyt, hieman takakorkea, kaarevahko, pitkä ja LEVEÄ säkä, ei lapakuoppia, taakse tulevat lavat.
Jos satulan runko on sopivasti hiukan kaareva eikä liian pitkä, ei siinä riitä selkärangantilan eikä säkätilan leveys. Meidän koulusatulaan (Frank Baines Elegance Deluxe) minulla menee koko kasipuolikkaan hanskakoon kämmeneni peukaloineen päivineen säkätilaan paneelien väliin ja molemmille puolille jää vielä sentti-pari varaakin. Tätä tarkoittaa leveä säkätila.

Jos satulassa sattuukin olemaan riittävän leveä selkärangantila ja säkätila, on runko liian suora. Tai hintalappu joka alkaa kakkosella tai kolmosella ja perässä on kolme muuta lukua. Tämmöiselle hyvän kelin hyppääjälle se vain on aivan liikaa.

Malliltaan muuten hyviä olivat Heritage ja Henri De Rivel, mutta näissä ei säkätila riittänyt leveyssuunnassa. Kumpaakaan en kokeillut ratsailta koska jo käytävällä vyö kiinnitettynä Hra Herkkäselkä viuhtoi hännällään ja ilmaisi että ei hyvä. Sään ympäriltä puristaa. Selkään saakka kiipesin Jeffries Falcon -ponisatulan kanssa, jossa oli riittävästi tilaa säälle ja selkärangalle, mutta liian suorarunkoisena painui minun painoni alla kuitenkin lepäämään kiinni säkään. Globuksen Ordo Equesterissa en laittanut edes vyötä kiinni, se ei sopinut mitenkään päin, oli liian pitkä, vastinhihnat oudossa kohdassa, liian ahdas, siivet tuli ihan lapojen päälle jne.

Oikeasti tälle saattaisi sopia Albion Kontrol/Legend K2 tms. estesatula, mutta ne eivät tahdo käytettynäkään sopia minun kukkarolleni. Jos kuitenkin sinulla on ylimääräisenä 16,5"-17" ja W niin nakkaa viestillä!

Huomenna jatkuu maakuntaralli ja kokeiluun saapuu Karl Niedersuss -merkkinen satula. Lupaava ja kalliimpi kuin ajattelin.

tiistai 1. syyskuuta 2015

Syyskuun ensimmäinen

Sinne se kesä sitten hurahti. Tänään lähti viimeinen kesävieras ja pellolle viimeisiä ruohoja laiduntamaan jäi vain kaksi.



Eiku hetkinen.

Kolmehan niitä siellä on!

Koska olen win-win -tilanteiden ystävä, lupasin että openi Sisse-tamma saa jäädä viettämään eläkepäivään tänne maalle. Tilaa kyllä on! Vastapalveluksena Sissen hoidosta saan säännöllistä valmennusta ja kaikki tarvitsemani rehut ja lisäravinteet maahantuojan varastoista. Ei huono. Järjestelyä puolsi myös se, että Emmi ja Sisse ovat parhaat kaverit. Niiden välillä on ihmeellinen, syvä, tasapainoinen ystävyys, joka olisi ollut sääli särkeä. Pena keikkuu siinä kolmantena pyöränä, sille ei oikein Immun jälkeen ole löytynyt sydänystävää. Mutta ihan toimiva kolmikko nämä ovat, Sisse on hyvä johtajatamma, eli pomon hommiin huonosti sopivan Emmin ei tarvitse enää kantaa laumasta vastuuta. Pena on arvojärjestyksessä alin, mutta porukka on pääasiassa sopuisa ja jo hioutunut kesän aikana hyvin yhteen.



Kunpa aika voisi pysähtyä tähän. En ole keskikesän ystävä, vaan tykkään eniten keväästä ja syksystä. Kun on vielä lämmintä, mutta ei kuumaa. Kun yöksi tulee pimeä, mutta valoa riittää aikaisesta aamusta pitkään iltaan. Hevoset eivät palele eivätkä läkähdy, kenttä on sula mutta ei ruutikuiva. Saa joskus sataakin mutta sade ei jatku viikkoja. Ei ole maailmanloppu jos ehtii hakemaan hevosia vasta kymmenen jälkeen illalla laitumelta talliin, kuunvalossa näkee eikä niillä ole mikään kiire. Ja jos aamun aloittaakin jo kuudelta niin ei tunnu siltä kuin olisi erehtynyt yöllä tallitöihin.



Penan suhteen on hyvä fiilis, se on ollut superPena eilisessä koulutreenissä ja tänään estetunnilla. Yritteliäs ja rento. Oikeaan asettuminen on vähän vaikeaa, helposti lähtee koko etuosa kääntymään. Jostain Penaa kirraa, koska eilen ahkeran jumppaamisen jälkeen jokin selvästi aukesi ja antoi periksi, ja sitten oli notkea hevonen siihen oikeaankin kierrokseen. Laukka oli eilen niin makeeta että ällistelin vaan. Laukkasin suorakaiteen muotoista kuviota, kulma ja suoristus, kulma ja suoristus. Meille aiemmin laukassa lähes mahdoton tehtävä, pakka on vain levinnyt ihan täysin ja rytmi hajonnut ja hevonen jännittynyt. Nyt... ei ongelmaa. Super!



Tänään taas hypättiin ja ai kun oli mukavaa! Ihan vasta viimeisessä estevälissä Pena otti pudotuksesta kimmokkeen kiskaista pään polvien väliin ja poukkoilla kuin rodeohevonen pukkisarjaa. Rähisin sille "Et varmasti pudota mua täältä" ja sain kuin sainkin pään ylös ja matkan jatkumaan. Pitäähän elämässä nyt pientä jännitystä olla!

Lonkkani kipeytyvät koulusatulalla hyppäämisestä. Penan hyppy on kohdille osuessaan aika voimakas ja koulusatulassa jalka jää auttamatta liian taakse. Eikä meidän estekorkeus nytkään ollut kuin kuudessakympissä. Mistähän sitä raapisi euroja estesatulan ostoon?

(PS. Emmin koulusatula on edelleen uutta kotia vailla. Osta!)

Tähän meillä kenttää oikeasti käytetään...