On vain vääränlaista vaatetusta jne

Povattiin talven kylmintä yötä, mutta ei se ihan tässä meidän kulmilla kuitenkaan niin rapea ollut kuin viikko sitten, jolloin mittari näytti -29°C kun ajelin töistä kotipihaan. Ihan tarpeeksi viileää oli kuitenkin, ja huumaavan kaunista!

Ponit pääsivät liikkeelle, koska olen tullut hieman pakkasneuroottiseksi. Minusta tuntuu että Pena kangistuu kun pakkanen painuu alle -15°C. Se seisoo hoidettavana hiukan "käppyrässä" ja tuntuu sivellessä jotenkin... tiukalta. Kovalta. Ei samanlaisen kimmoisan pehmeältä kuin yleensä. Pena on luomukarvassaan eli käytännössä kesäkarvassa, koska se ei vain tee kunnon talvivillaa. Karva aavistuksen tihenee talvisin ja kainaloihin ja haaroväliin kasvaa yks-risti-kaks pari pitkää haitulaa, ja siinä se talviturkki sitten on. Loimien alta Pena tuntuu aina lämpimältä, joten en usko että tämä hienoinen jäykistyminen johtuu varsinaisesti palelemisesta. Näillä -15°C - -20°C lämpötiloilla Pena ulkoilee väliloimen (n. 50 g) ja fullneck-toppaloimen (300 g) kanssa, ja jos vielä kylmemmäksi käy, vaihdan väliloimen paksumpaan fullneck-malliin. Parina viime vuonna ei tosin ole ollut tarvetta kun pakkaset ovat pysyneet kohtuullisissa lukemissa.

Sulon pyöräytin kevyesti liinassa ja lähetin isännän kanssa kävelylle radalle. Pihaan palasi joulupukin näköiseksi muuttunut partanaamainen mies ja tyytyväinen poni. Juomaa ponille ja takaisin tarhaan. Penan kanssa suunnittelin kutakuinkin samaa kuviota mutta ratsailta. Olin tällännyt itseni niin tiukkaan vaatteita että karsinoita siivotessa tuli hiki, eikä kyllä kylmä ehtinyt tulla missään vaiheessa muutenkaan. Penan pieni jäykkyys tuntui selkäänkin saakka, kun hölkkäilin sillä alkuun kentällä muutamia raviympyröitä. Tuntuu siltä ettei liike ihan vaan lähde niin kuin normaalisti. Ravi jää suppeaksi ja jousto puuttuu. Alkuhölkän jälkeen lähdettiin radalle, ja kun Pena tuntui olevan mukavasti kuulolla, jotenkin ajauduin radalta naapurin tielle ja siitä metsään. Hups!

Normaalien ihmisten mittapuulla ei taida olla kovin suuri uroteko käydä 13-vuotiaaksi kääntyneellä hevosellaan yksin pieni maastolenkki, mutta Penan kanssa nämä ovat aina niitä hetkiä, joiden jälkeen voisin vähän pillittää onnesta. Se on ollut koko ikänsä niin kesseli; niin älytön spuukaaja, tärisijä, lähtöjen ottaja, panikoituja, poistuja - kertakaikkisen epäluotettava ja epämiellyttävä tyyppi viedä mihinkään oman tontin ulkopuolelle, missä voi olla mikä tahansa ennalta-arvaamaton muuttuja. Tai ei ole edes tarvittu mitään muuttujia, ylipäätään pihasta poistuminen on ollut potentiaalinen riski täydelliselle paniikille ja pakoreuhtomiselle.

Nytkin alkoi vähän puntti tutista kun piti kävellä naapurin ladon ohi, ja kun nurkan takana sitten olikin kuusentaimi lumen alla kumaraan painuneena, Pena heitti takajalkapiruetin ja pölähti ojaan. Kehitystä on tapahtunut siinä että nykyisin takajalkapiruettia ei enää läheskään joka kerta seuraa pakolaukka, joten ei muuta kuin poni pois ojasta, nokka uudestaan menosuuntaan ja pari ärräpäätä sekä tiukkaa kantapäiden käyttöä, niin selvisimme metsään. Metsässä tuijottelu vähitellen lakkaa lähes kokonaan, ja kun siirrytään leveämmältä väylältä pienille poluille, Pena jo ihan rehellisesti rentoutuu.

Kotiinpäin tullessa oli alla jo niin rela poni että uskalsin kaivaa puhelimen taskusta ja ottaa muutaman kuvan, kunnes puhelin ilmoitti sammuttavansa itsensä. Kaikkia ei ole tehty kylmää varten! Minulla sen sijaan oli kaikkien kerrosteni sisässä oikeinkin lämmin, ja suurin lämpö taisi nousta sielusta saakka. Olen joka kerta maailman onnellisin hevostyttö kun saan ratsastaa omalla kesselilläni maastossa, ilman että kenenkään syke on kahdessasadassa.

Penalla oli korvatulpat, koska ne tuntuvat vähän leikkaavan pahinta tuijottamista ja sätkyilyä. Tulppiin kuitenkin liittyy epämukavuutta, joka ilmenee ilmeenä ja ravisteluna. Nämä mielenilmaukset laantuvat kun lähdetään liikkeelle, mutta olisihan se mukavaa jos voisi olla vähemmän epämukavaa ja enemmän mukavaa. Taidan ottaa projektiksi etsiä istuvan äänieristetyn korvahupun ja kokeilla, toimisiko se riittävänä omana kuplana, ja suostuisiko Pena pitämään hattua. Aiemmat hattukokeilut ovat päättyneet niin raivokkaaseen päänravisteluun että päästä on pudonnut sekä hattu että suitset. Ei järin turvallista sekään.

Liikettä, lämpöä ja juomaa. Niillä nitistän ainakin omaa pakkasneuroosiani, ja tuskin niistä haittaa on hevosillenikaan.

Kylkiluut!

Sulon tammikuun laihisraportti on lyhyt:

Ponilta on nyt löydettävissä kylkiluut. Se on todellinen saavutus, sillä puoli vuotta taaksepäin ei niitä todellakaan saanut tuntuviin edes ronskisti kaivaen. Kylkiluut eivät vielä näy - en pitäisi pahana sellaista lihavuuskuntoa jossa kylkiluut vilahtavat liikkeessä tai kun hevosen kroppa on venyneenä, mutta totuuden nimessä edes Pena ei ole ihanteellisessa lihavuuskunnossa, vaan senkin kylkiluut ovat tunnettavissa, mutta eivät nähtävissä edes noissa em. tilanteissa. Sulolla on vielä ihraa pyllyllä liikaa, mutta keskivartalo alkaa jo olla aika hyvällä mallilla.

Painomittanauha näytti eilen 20. tammikuuta 303 kg. Senttimitta rinnanympäryksestä, tuosta sään takaa mitattuna, on tämän 8 kuukautta kestäneen elämäntaparemontin aikana pienentynyt 164 cm -> 158 cm. Samassa ajassa isoin muutos on tullut "takavatsan" ympäryksessä, eli suunnilleen viimeisen kylkiluun arvioidun olinpaikan kohdalta mitattuna: 197 cm -> 179 cm. Se on liki 20 senttiä vähemmän laardia!

Läskikuvani vain heikkenevät kuukausi kuukaudelta, mutta ehkä tämä on tyhjää parempi:

Täräytetään tähän verrokiksi kuva heinäkuulta 2018, jolloin Sulo taisi olla lihavimmillaan:

Kirjoittelin laihdutusprojektin alkukuukausina leptiiniresistenssistä, joka tarkoittaa sitä että hevosen aivot eivät tunnista leptiiniä, kylläisyyshormonia. Kehon ylimääräinen rasva varastoi aineita jotka heikentävät entisestään tämän kylläisyyshormonin tunnistamista, mistä aiheutuu se että lihava hevonen on ahne ja syö syömästä päästyäänkin. Ja rasva lisääntyy. Ja kylläisyyden tunnistaminen heikkenee.

Rajun dieettaamisen sijaan pitäisi pyrkiä luonnonmukaistamaan hevosen elinolot niin, että keho voisi tervehtyä tunnistamaan jälleen kylläisyyshormonin. Tämä tarkoittaa toki laihduttamista, mutta siltä kantilta, että mietitään mitä hevonen todella tarvitsee, ja kuinka paljon energiaa se syömästään ravinnosta saa. Kokonaisenergiamäärän hallintaa, siis!

Havahduin oikeastaan vasta kun etsin blogistani jotain ihan muuta asiaa ja luin vanhempia kirjoituksiani - Sulon syömiskäyttäytyminen on todella muuttunut. Se söi alkuun aivan hillittömällä ruokahalulla, ahneesti hotkimalla, oikein imuroi kaiken kitusiinsa. Ja todella nopeasti, eikä sen nälkä tuntunut talttuvan. Se ei selvästikään kokenut itseään kylläiseksi, tai ei luottanut siihen, että ruokaa kyllä tulee uudestaankin (liian pitkät ruokintavälit voivat aiheuttaa tämän, vrt. luonnollisuus siinä miten hevonen luonnossa saisi ravintoa: vähän kerrallaan, lähes koko ajan).

Enää Sulon ei ole ollenkaan samanlainen kiire. Se on toki kiinnostunut ruuasta, mutta se syö levollisesti. Järjestelee heiniään eikä vain kauho niitä suuhunsa. Tarhassa se vaihtaa omaehtoisesti kasalta toiselle eikä ahmi yhtä kasaa loppuun saakka, tai siirry vain siksi että Pena pakottaa. Olisin varovaisen taipuvainen ajattelemaan, että mikäli ponini on ollut leptiinille resistentti, olisi tilanne nyt korjaantunut.

Läskin alta on kuoriutunut todella, todella innokas poni. Sulo liikkuu kevyesti ja se haluaa mennä. Se haluaa mennä ja tehdä paljon enemmän kuin minä aina pystyn ja jaksan sille tarjota! Ylipäätään sen tapa liikkua on tervehtynyt paljon - katselin alkukesällä kuvaamiani videoita Sulosta liinan päässä, ja olipa se kankea tankero.

Lihavuus ei ole terveellistä. Läski ei ole lihasta eikä ylälinjaa eikä massaa eikä mitään muutakaan ihannoitavaa - läski on läskiä. Muutetaan asioita. Hevonen on ansainnut hyvinvoivan, normaalipainoisen kehon.

Sellainen sunnuntai

6.40 Kuopus, 1 v. 3 kk, alkaa möyriä puoliunessa kyljessäni. Naamani päällä, rintakehän, polvien. Kieppuu ja möyrii eikä oikein ole enää unessa mutta ei ihan vielä hereilläkään. Minä olen, koska kymmenkiloinen vaippapöksy kasvojen päällä nyt vain hiukan haittaa nukkumista.

7.06 Myös esikoinen, ihanjust 5 v., herää ja ilmoittaa, että lähtee nyt pikkusiskon kanssa katsomaan lastenohjelmia. Käydään huutoneuvottelua olohuoneen ja makkarin välillä, onko kanava oikea vai pitääkö minun mennä vaihtamaan, ja onko uusi Ryhmä Hau jo tullut Areenaan, vai tuleeko se telkkarista ja mihin aikaan ja voisiko se tulla nyt heti kun Minä haluun RyhmäHaun!

8.20 Olen ilmeisesti vaipunut uudestaan uneen koska kelloni herättää. Mies on noussut kanavanvaihtoassistentiksi.

8.30 Torkku. Nyt on pakko nousta. Puen, tsekkaan lämpömittarin, otan koirat ja menen ulos. Heinät tarhaan, sitten hevosille loimet niskaan ja ulos. Kuumaa vettä hevosille ja kanoille haaleaa. Takaisin sisään. Kurkkuni on kipeä, muksut ovat olleet räkätaudissa pari viime päivää ja nyt tuntuu että tauti saavuttaa minutkin.

Aamun sisä- ja ulkolämpötila

Ellukana linssiludena

8.50 Lapsille kampaukset kun ne vielä istuvat pöydän ääressä. Oma aamupala: näkkäriä, muroja, kuumaa hunajavettä kurkkukipuun.

9.30 "Pitäiskö meidän hankkii sellaiset Peltorit tänne sisälle?" mies kysyy korviahuumaavan kirkunan yli. Hän pelaa tiskikoneen kanssa astiatetristä. Muksuilla on täysi tohina päällä, pikkusisko matkii isosiskoa aivan kaikessa, myös kovaäänisessä kirkumisessa ihan muuten vain. Kahvi olohuoneessa, selaan samalla Meidän Talo -lehteä. Mies näyttää koneelta tämän standup-pätkän ja nauran sille ääneen.

10.15 Aletaan tehdä uloslähtöä. Vaatekappaleet on hukassa. Preppaan iltapäivää silmällä pitäen jauhelihasopan - kuorin ja pilkon perunat ja porkkanat valmiiksi. Välissä etsin esikoisen fleecetakkia. Mies työntää lapset haalareissaan ovesta ulos ja menee itse perässä toisen koiran kanssa. Minä puen kaljumman koiran fleecehaalariin ja toppatakkiin ja lähden myös ulos.

Hepoille jämät

10.30 Laitan heinää pönttöihin valmiiksi. Siivoan Sulon karsinan. Mies on jo ehtinyt aloittaa Penan karsinan. Sulo sontii säntillisesti kaiken kasaan yhteen nurkkaan, Penan asumus on joka aamu sen näköinen kuin siellä olisi ollut pyörremyrsky. Kaivan ladosta puuaisat, sidon niihin apunarut ja vien aisat kentälle. Otan juoksutusvyön tallista ja haen Sulon, vien sen suoraan kentälle ja puen siinä sille vyön. Mennään pällistelemään puuaisoja ensi kertaa. Raahaan aisaa itse kun talutan Suloa, ensin oikealla puolella ja sitten vasemmalla. Lapset laskee pulkalla lumikasasta, tai isompi laskee ja pienempi tötöilee lähistöllä. Huutelen jos mies tulisi hetkeksi auttamaan aisahommissa, mutta kun häntä ei kuulu, hoidankin homman jo itse. Sulo suhtautuu aisan vetämiseen hieman epäluuloisesti, mutta menee eteenpäin eikä pyristele. Vaatii toistoja jotta huolestuneisuus häviää.

11.20 Otan Penan tarhasta toiseen käteen, käsken koirat mukaan ja lähden taluttamaan poneja ratakierrokselle. Ne ovat sanalla sanoen aika apinoita molemmat, ja saavat vuorotellen umpihankihoitoa eli joutuvat rämpimään pellon puolella hangessa, lingotun radanpinnan sijaan. Mies kiskoo lapsia ahkiolla puolikkaan ratakierroksen. Pikkusisko nukahtaa pää isosiskon olkapäätä vasten.

11.40 Ponit tarhaan. Kerään aisat kentältä. Heinänjako. Katson että iltapäivän 2 heinäannosta on valmiina jaettavaksi. Lisään puita pannuhuoneen pesään ja laitan auton lämmityspiuhan päähän. Sisälle.

12.15 Laitan ruokaa, meille aikuisille pinaattikeittoa ja lapsille lämmitän eiliset sosekeiton jämät. Päätän tehdä pikaisesti myös rieskoja ruuan kanssa ja pyöräytän taikinan.

Kätevän emännän aikaansaannos

13 Vaihdan pikkusiskolle vaipan ja puen hänet ulkohaalariin, laitan vaunuihin ja lähden lykkäämään päiväunille. Isosisko katsoo sisällä lastenohjelmaa Netflixistä. Mies lähtee töihin ja samaan aikaan äitini saapuu lastenvahdiksi 130 km päästä, niin kuin joka sunnuntai. Pikkusisko nukahtaa. Menen sisälle ja juon kahvin. Pakkaan eväät, keitän termariin mehua, vaihdan vaatteet, kurkkaan koneelta tuntisuunnitelman.

13.45 Lähden töihin. Alkumatkasta mietin läpi päivän tunnit ja niillä ratsastettavat harjoitukset. Sitten siirryn lukemaan eli kuuntelen äänikirjaa, tällä kertaa kesken on Jari Tervon Troikka.

14.45 Perillä. Tallinomistaja purkaa pihalla hevosta trailerista ja käyn kalenterin kanssa kysymässä päivän tuntilaiset. Jaan heille hevoset. On pissahätä mutta en ehdi vessaan.

15 Aikuisten istuntapainotteinen ryhmä, 6 ratsastajaa. Tehdään myötä- ja vasta-asettamista. Käytössäni on aikuisten ryhmissä mikrofonisysteemi NoShout, joka säästää kivasti ääntä ja energiaa, kun saa opettaa normaalilla puheäänellä. Loppukäyntien aikana vannotan ratsastajia olemaan putoamatta ja juoksen käymään vessassa. Seuraavaksi on luvassa liuta lapsiratsastajia, joita en voi jättää maneesiin vessareissun ajaksi valvomatta.

16 Ponitalutus. 6 kpl minipieniä ratsastajia. Tehdään toisella pitkällä sivulla pysähdyksiä käynnistä ja toisella pitkällä sivulla ravia. Kaksi ratsastajaa osaa jo keventää.

16.30 Minitunti jonka osallistujien keski-ikä on 6 vuotta tai hieman alle. Aiheena on puomit ja kevyt istunta. Yhtä lasta itkettää tämänpäiväinen ratsuvalinta. Juttelen hänelle alkukäyntien aikana ja hän kohauttelee olkiaan ja nyyhkii vastaukseksi. Kerron että ratsastuskoulussa kaikki ratsastaa kaikilla poneilla ja että kaikista poneista ei tarvitse tykätä, mutta jokaiselta oppii jotain. Kesken tunnin huomaan että häntä hymyilyttää ja tuulettelen hiukan mielessäni. Loppukäyntien aikana käyn kysymässä, mikä fiilis on nyt ja saan edelleen olankohautuksia, mutta nyt kasvoilla on jo avoin ilme. Lupaan ensi viikoksi hänelle sen ponin jolla hän olisi tänään halunnut ratsastaa.

17.15 Lasten ponitunti, 5 ratsastajaa. Mennään pohkeenväistöä, jota aloitettiin jo viime viikolla. Todella hienosti lapset ovat omaksuneet uuden asian. Yksi kysyy voiko mennä ilman jalustimia osan tunnista, ja lopulta kaikki menevät osan tunnista ilman jalustimia. Reippaat! Syön puolikkaan banaanin välikäyntien aikana.

18.15. Lasten ponitunti vol 2, 7 ratsastajaa. Sama setti kuin edellisellä ryhmällä: pohkeenväistöä, ja osa menee ilman jalustimia. Osa haluaa myös laukata ilman jalustimia, ja tällaisesta rohkeudesta olen aina todella iloinen. Syön banaanini loppupuolikkaan, se on lähes jäinen.

19.15. Aikuisten tunti, 4 ratsastajaa. Taas saan laittaa NoShoutin päälle. Pienen ryhmän kanssa mahdutaan hienosti tekemään raviväistöjä pituushalkaisijalta uralle.

20.15 Tunnit pidetty. Käyn tallin kautta, palautan NoShoutin ja juttelen hetken ratsastajien kanssa. Katson ensi viikon toivelistaa johon lapset saavat laittaa ponitoiveitaan. Pakkanen on lauhtunut ja sataa lunta. Lähden ajamaan kotiin. Syön autossa eväsleipäni ja kuuntelen Troikkaa.

21.30 Kotona. Mies on ehtinyt kotiin hieman ennen minua ja vapauttanut lapsenvahdin kotimatkalle. Hän päästää koirat ulos. Lapset on laitettu unille n. 20 aikaan. Luen autossa yksityisasiakkaalta tulleen viestin, jossa hän pyytää mielensä rauhoittelua hevosensa suhteen. Menen talliin, laitan mashin turpoamaan, tyhjennän karsinoiden vesiämpärit. Laitan heinät valmiiksi. Pena hörisee portilta jo kun menen heinien kanssa ladosta talliin. Kun menen hakemaan hevosia, on Pena pissalla kauempana tarhassa. Sulo tulee portille käytännössä pelkkien etujalkojen varassa kun takapäässä on niin paljon kengurubensaa. Pena saa pissattua ja kaahaa paikalle. Ponit sisälle, loimet pois. Vedet karsinoihin, väkirehujen laitto ja jako. Valot pois.

Väkirehut

22 Sisällä. Paleltaa paljon, mietin olenkohan huomenna työkunnossa. Iltapalaksi viimeiset rieskat, rahkaa, klementiini ja persimon. Ja joulusuklaita.

Illan lämpötilat

23.30 Naputan muistiin tämän tekstin runkoa sohvalla viltin alla istuen. Televisio on päällä mutta olen selin. Väsyttää.

00.05 Olen pedissä, lopetan Spider-pasianssin pelaamisen ja rupean nukkumaan. Yöt on tätä nykyä kohtuullisen rauhallisia, pikkusisko haluaa jossain vaiheessa pinnasängystään viereeni ja nostan hänet siihen. Isosisko samoin haluaa jossain vaiheessa yötä käydä vessassa ja tulla viereen, mutta mies hoitaa isosiskon yörallit. Aamulla olemme kaikki samassa pedissä, ja tätä järjestelyä varten meille onkin rakennettu 240 cm leveä jättipeti. Eivät ne enää teineinä viereen kömmi, joten näillä mennään.


Tällainen oli meidän varsin tavallinen talvisunnuntai, jonka summaa aika hyvin tämä:

Pena ratsailta

Olen pälissyt blogissa kaikenlaista, mutta Penan kouluratsastuskuulumiset ovat jääneet päivittämättä. Enkä tiedä onko niissä niin varsinaisesti ollut mitään kerrottavaakaan - syksyn läpi raahauduttiin miten kuten ja ratsastin milloin ratsastin ja tein mitä tein, en mitään kovin pitkäjännitteistä tai tavoitteellista ilmeisesti ainakaan. Ratsastuskuvia on ollut esitettäväksi pyöreä nolla (eikä se korjaudu nytkään, sori).

Penan kanssa on kuitenkin jo aika pitkän aikaa ollut hyvä mieli työskennellä. Ehkä se johtuu siitä että varsinaisia tavoitteita ei ole ollut, mutta suuria pettymyksiä tai turhautumista ei ole tullut. Päinvastoin - viikonloppuna olin hankiratsastuksella radalla, ja Pena oli hulvattoman villi, innokas mutta ei kekkuloinut mitään turmiollisia sivuloikkia tai pukkihyppyjä, vaan pisteli menemään korvat tötteröllä. Nauroin ääneen sen innolle, ja sain tuosta puolivallattomasta ratailottelusta niin paljon hyvää mieltä ja energiaa, että siitä riitti monta päivää uuden viikon puolellekin.

Joulun aikaan tuli kokeiltua myös ilman satulaa ratsastamista pimeässä. Tämä ei ollut suinkaan alkuperäinen suunnitelma, vaan tilapäisvaloni oli mysteerisesti pudonnut tolpannokasta ja hajonnut sillä välin kun laitoin Penaa tallissa ratsastuskuntoon. Koska olin jo valmistautunut ratsastamaan, ajattelin mennä siitä huolimatta, että olin liikkeellä ilman satulaa ja päivänvalon aika oli jo ohitettu. Yllätyksekseni Pena oli aika hyvin kuulolla näinkin haastavissa olosuhteissa, ja minun todella piti keskittyä siihen mitä tunnen! Yhden aistin poissulkeminen terästää toisia. Kun en nähnyt juuri mitään eikä ollut satulaa tukemassa, piti käyttää koko keskittymiskapasiteetti siihen että pysyn tasapainossa ja hevoseni kanssa samassa kurssissa. 

Tänään sain miehen videoimaan meitä hetken, jotta näkisin, miltä kentällä työskentely tällä haavaa näyttää. Siinä on monesti iso ero, mitä tuntee selkään ja mitä todellisuudessa tapahtuu. Ihana flow loisti poissaolollaan ja kentän pohja oli epämääräinen, mutta jotta ei mene virheissä rypemiseksi, palaute ja viime aikojen fiilikset tulee koontina perinteisen hampurilaismallin mukaan: 

+ Pena ravaa kivasti nykyään. Sillä on hyvä tahti ja muoto pääsääntöisesti pysyy tasaisena. Ravissa on joustoa siinä määrin kuin Penan kapasiteetti antaa myöden. Olen ehkä myös oppinut ratsastamaan eteenpäin ravia enkä jää enää niin herkästi nysväämään taaksepäin miniaskeleita. 

- Kun Pena ei ole rehellisesti läpi, sen siirtymiset ovat kammottavia. Tuntuu olevan kuun ja tähtien asennosta kiinni, milloin saan sen ratsastettua niin että siirtymisissä paketti ei leviä. Kun Pena on oikeasti avuilla, aktiivinen ja rento, se kantaa siirtymisten läpi. Jos ei täydellisesti, niin riittävän hyvin. Mutta jos en saa sitä rehellisesti pohkeen eteen, se heittääntyy salamannopeasti siirtymisissä altani pois ja karkaa peräänannosta. Minä jään silloin liikaa ratsastamaan kädellä ja unohdan kokonaan pohkeet. Jos teen siirtymiset alaspäin ääniavuilla, Pena pysyy peräänannossa mutta siirtymisten täsmällisyys kärsii. Tosin hra. Christoph Hess opasti klinikassaan kerran, että siirtymiset eteenpäin on tultava heti avusta, ja siirtymiset alaspäin voidaan tehdä ns. slow motionina, jotta rentous ja aktiivisuus voidaan säilyttää. Pitäisi siis varmaankin minun itseni tarkemmin määrittää, miten ratsastan siirtymiset ja mikä kulloinkin riittää. 

+ Olen kenties saanut tarpeeksi välähdyksiä siitä, miltä tuntuu kun Pena on oikeasti kanssani ja saan sen jakamattoman huomion. En tyydy siihen että Pena ehkä kohta viitsii keskittyä tai sitten ei. Uskallan vaatia siltä keskittymistä silloin kun tehdään töitä. Suorituksen ei tarvitse olla täydellinen eikä se usein olekaan, mutta haluan joka ratsastuskerralla tunteen, että Pena on läsnä myös henkisesti. Uskon että pitkälti tämän myötä kyttääminen ja säikkyminen kotikentällä on jäänyt käytännössä kokonaan pois.

Ja sitten jotain ennenkuulumatonta. Koostin tänään kuvatut videoklipit yhteen ja kun muksut katsoivat Pikku Kakkosta, hipsin keittiöön ja nauhoitin videoon ääniraidan! Laita siis äänet päälle niin saatan sinut käsi kädessä videon läpi ja kerron, mitä itse havaitsen hevosessani ja sen suorituksissa.