Penaponi

perjantai 27. huhtikuuta 2012

Kuulumisia viikon varrelta

CR-valmennuksen jälkeen on tapahtunut kaksi merkittävää asiaa: olen hypännyt Penalla ja pudonnut Penalta. Nämä tosin eivät liittyneet toisiinsa.



Sunnuntaina päätin tarttua härkää sarvista ja kohdata hyppypelkoni silmästä silmään. Analysoin edelliskerran esteyrityksiä ja tulin lopputulokseen, että ei kai nuori, epävarma hevonen mitään hyppää, jos kuski istuu krampissa kyydissä ja toivoo kädet ristissä että kunpa se ei nyt vaan loikkisi hallitsemattomasti minne sattuu. No ei se silloin loiki minnekään.

Este ei vieläkään ollut iso, ehkä 50 cm tai 55 cm, mutta se kuitenkin näytti esteeltä. Verryttelyn jälkeen nostin laukan ja koska Pena tuntui laukkaavan pehmeästi ja olevan hyvin kuulolla, päätin koittaa kuinka käy jos ohjaan esteelle. Eikä käynyt kuinkaan. Pena lähestyi, hyppäsi ja jatkoi laukassa. Ponnistuspaikka oli kohtalaisen kohdillaan, laukka jatkui samanlaisena kuin ennen estettä, ei pukkeja, ei kiihdyttelyä. Vasta tässä vaiheessa tajusin, miten paljon olin pelännyt. Annoin pitkät ohjat ja kävelin pari kiekkaa, kaikki raajani tuntuivat veteliltä ja tutisevilta, mutta hymyilytti silti niin maan perkuleesti. Uskalsin! Minä uskalsin!

Hyppäsimme yhteensä ehkä 6 tai 7 kertaa, ja vain kerran jouduin tulemaan alas nostaakseni pudonneen puomin. Kaikilla muilla kerroilla ponnistuspaikan näkeminen oli helppoa eikä Pena tehnyt yhtään syöksyloikkaa eikä pukittanut kertaakaan. Olin niin valtavan ylpeä itsestäni ja ponistani, ja hyppääminen alkoi tuntua oikeastaan aika hauskalta.


Tällä viikolla Pena hyppeli kerran itsekseenkin, kun pidimme tallilaisten kanssa irtohypytyspäivän.






Pena teki muutamia kivoja hyppyjä, korkein este oli 80 cm okseri. Sitten fiksu poika keksi että miksi hypätä korkea este kun voi hypätä vierestä, ladon seinän ja esteen väliin viritettyjen johteiden yli... Kun sitten lopulta Pena suostui taas ylittämään esteen siitä mistä pitikin eikä kiertänyt sivuraiteilta, lopetin siihen.









Pena hukkasi myös toisen etukenkänsä pihaton mutaan. Harmittaa, olisin voinut lyödä sen itse takaisin mutta eihän sitä tuolta löydy. Niinpä päädyin ottamaan siltä toisenkin etukengän pois, nyt sitten on popot vain takasissa. Kengittäjä tulee reilun viikon päästä, ehkä näillä pärjätään sinne asti.

Eilen sain puolison kuvaamaan ratsastustani, ja sehän alkoikin sitten oikein mallikkaasti putoamisella. Montakohan vuotta siitä on kun olen viimeksi pudonnut? Omaa tyhmyyttä saa syyttää tästäkin, mitä järkeä on säätää jalustinhihnoja pidemmäksi alkukäynnissä, etenkin kun tietää että Pena saattaa olla vähän äkkinäinen. Niin siinä sitten kävi että tuli koikkaloikka sivulle ja täti pamahti tantereeseen niin että hiekka pölähti. Ei käynyt kuinkaan, kankku edellä laskeuduin ja pää kopsahti perässä, mutta nousin heti ylös ottamaan Penaa kiinni ja kiipesin takaisin selkään.

Ystävät, ei näin.

Loppuratsastus sujui sitten vähän mallikkaammin. Pena ei ollut erityisen hehkeä mutta enpä ollut minäkään. Mentiin kevyehkösti askellajit läpi taivutellen ja jumppaillen, ei suuria ahaa-elämyksiä mutta ei isoja moitteitakaan.

Tässä näkyy kuskin istuntavirhe: vatsapuoli pitkänä, selkäpuoli liian notkona.

Könötystä ja ilmeilyä

Laukka alkaa hetkittäin rullata


Toiseenkin suuntaan ok.


Tarkkasilmäisimmät huomaavat, että kuski on ostanut kannukset. Ihan kivat, koskakohan niitä raaskisi käyttää siellä ponin kyljessä jos se ei reagoi...? No, kannukseni ovat 15 mm pallopäiset pikkukannukset, ei niillä kovin paljon lisäarvoa pohkeelle tehdä, mutta tulipahan ostettua kun halvalla sai. Ei ratkaisu liikkeen puutteeseen ole apuvälineissä vaan siinä, että saan luotua Penalle omaehtoisen halun liikkua rennosti ja lennokkaasti. Ja jotta onnistun siinä, on vain tultava paremmaksi ratsastajaksi.

lauantai 21. huhtikuuta 2012

Reissupäivä: CR-valmennus!

Tänään oli tähänastisen kevään odotetuin päivä: Penttipoika pakattiin aamusta autoon ja ajettiin naapurikuntaan CR-valmennuspäivään. CR eli centered riding on opetusmenetelmä joka pyrkii ihmis- ja hevoskehon tasapainoon ja harmoniaan ratsastajan istuntaa korjaamalla. Kyse ei siis ole omasta ratsastuslajista vaan opetusmetodista ja oman kehotietoisuuden lisäämisestä. Aihe on minulle varsin rakas, omia ratsastusoppilaitani opetan pitkälti saamillani centerd riding -opeilla, ja oli mukavaa päästä pitkästä aikaa päivittämään omaakin istuntaa. Opettajana toimi Tiina Vuorinen.

Pena käyttäytyi todella mallikkaasti! Pörheänä se oli, tottakai, mutta lastautui hyvin, matkusti nätisti ja käyttäytyi paikan päälläkin ihan hevosmaisesti. Meidän yksityistunnin vuoro oli alkuiltapäivästä, jolloin ei enää satanut mutta tuuli kovasti. Annoin Penalle alkuun paljon aikaa tutustua vieraaseen kenttään ja kaikkiin miljooniin mörköihin sen kulmissa, ja pikkuhiljaa poni tuli mukavasti kuulolle ja alkoi rentoutua.

Itse harjoituksissa keskityttiin lähinnä vain minuun. Oli ilo kuulla että en ollut kovin pahasti pielessä enkä vinossa! Ihan ensimmäiseksi minusta korjattiin yläselkää, ts. vatsapuoleni tahtoi olla selkäpuolta pidempi. Minun tulee muistaa istua enemmän "köyryssä", eli hieman pyöristää yläselkää, jolloin vaikutus näkyy läpi koko selän istuinluihin saakka - ne tulevat leveämmin satulaa vasten. Tärkeintä selän pyöristämisessä on sen vaikutus hevoseen: meidän molempien, minun ja Penan, vatsapuolten tulisi olla selkäpuolta lyhyempiä. Hevosella tämä tarkoittaa sitä, että sekin kykenee pyöristämään selkäänsä ja vetämään vatsaa sisään, eli suomeksi kantamaan itsensä pyöränä ja oikein!

Sitten Tiina korjasi hiukan jalkojani, paineli akupisteitä ja manipuloi koipiani niin, että ykskaks lonkankoukistajat jotenkin aukesivat ja jalka asettui huomattavasti paremmin kylkeä vasten. Varpaat humahtivat lämpimiksi ja jalat tuntuivat siltä kuin kuuluisivat jollekin muulle. Todella hämmentävää! Lähinnä haettiin jalkoihin sisäkierteisyyttä ulkokierteisyyden sijaan, eli reiden sisäsyrjiä lähemmäs satulaa. Lisäksi kevennyksessä kiinnitettiin huomiota käsiin ja ranteisiin: minulla on taipumus taivuttaa rannetta alaspäin jäykäksi kun kevennän, vaikka käden kuuluisi teleskoopin lailla venyä hevosen harjaa kohti, kyynärpään pysyessä rannetta raskaampana.

Penan osalta tuntiin kuului rentoa ravaamista sekä käynnin työstämistä vuoroin hitaammaksi ja vuoroin isommaksi. Haimme vuorottaista pohkeenkäyttöä mahan heilahdusten tahtiin, jotta saisin takajalkoja aktivoitua liikkumaan isompaa ja laajempaa askelta.

Olen todella tyytyväinen saamaani opetukseen sekä myös Penaan, joka selvisi jännästä paikasta huomattavasti odotettua paremmin. Kotimatkakin meni hyvin ja turvallisesti, ja nyt matustelemme molemmat yön yli näitä asioita ja palaamme huomenna harjoitusten pariin omalla kentällä.

keskiviikko 18. huhtikuuta 2012

Hirveenjännää hui!

Maanantaina minuun meni jokin. Pystytin kentälle pari estettä ja pyysin puomipirjon paikalle. Sitten Penan selkään ja menoksi. Tässä vaiheessa haluan muistuttaa, että en ole missään määrin hyppäämisorientoitunut ihminen, koen rimakauhua jo 60 cm esteillä ja viimeksi olen hypännyt ehkä sata vuotta sitten ja silloinkin vain kerran tai kaksi. Pena on elämässään irtohypännyt pari kertaa ja ilmeisesti syksyllä tilapäiskodissaan jokusen hypyn ihan kuskinkin kanssa. Puolisolta tuli topakka analyysi kun kerroin aikeistani: "Oot hullu!!"

Eikä tässä vielä kaikki. Ratsastusrauhamme rikkoutui kun kentälle tuli myös kirjava hirviöpikkuponi sekä vanha tuttumme isovaalee. Samaan aikaan pihatossa varsakaveri sai pierupukkilaukkakohtauksia ja kurvaili menemään niin että rapa lensi. Alkuverryttelyn rento ja letkeä Pena oli poissa ja minulla persiissä ikävä tunne kuin istuisin dynamiittipötkön päällä.

Siitä sitten tuulta päin ja linja kohti ensimmäistä ristikkoa. Pena eteni mukavasti ravissa, töksäytti esteen eteen ja ponnisti tasajalkaa suoraan ylöspäin, veti selän kaarelle ja potkaisi takajalat suoraksi taakse. Kuski teki kyydissä melko lailla samanlaisen liikekaaren mutta tumahti onneksi takaisin lähtösijoilleen. Uuh, ei näin.

Seuraavat versiot samaisesta ristikosta olivat aika paljon iisimpiä. Vähän liiankin. Pena ei nimittäin nostanut jalkojaan yhtään. Ei siis yhtään. Puomit vaan kolisivat kun poni pisteli ravia suoraan esteen sekaan. Laukalla en uskaltanut lähestyä, koska olin varma että kohtalaisen kuumana käyvällä ponilla hirttää kaasu kiinni ja se esittää sellaisen pukkisarjan että täti tömähtää hiekkaan välittömästi hypyn jälkeen. Jo pelkkä pääty-ympyrällä laukkaaminen kirvoitti kohtalaisen napakkaa peränheittoa. Tavoitteeksi asetettiin sitten rentoutuva poni, vaikka olosuhteet kentällä olivat melko epätavalliset - normaalisti ratsastelen lähinnä yksikseni, jotta saamme keskittyä kaikessa rauhassa. Nyt oli laukkaavaa pikkuhirviöponia ja laukkaavaa isoavaaleeta ja Penaparan silmät pyörivät päässä kuin hedelmäpelissä, eikö kukaan täällä voi olla normaali, keskikokoinen ja ruskea?? 

Loppuviimein päädyin toiseen päähän pääty-ympyrälle laukkaamaan ja siinä ylittämään pientä, ehkä 40 cm pystyestettä. Kun Pena sai jalkansa järjestykseen ja selvisi kerran normaaliksi hyppykaareksi tulkittavalla tavalla esteen yli, lopetin heti siihen. Kumma kyllä, hyppääminen jäi ajatuksena päähäni kytemään ja saatan ottaa tämän vielä uusiksi joskus. Mutta ehkä silloin voisin koittaa olla kentällä yksin. Saattaa myös olla, että joudun ylittämään pelkoni ja nostamaan estekorkeutta hiukan, ehkä sillä Penakin voisi vaivautua hyppäämään eikä vain jyräämään läpi.


Eilen tiistaina tarkoitukseni oli letkeästi juoksuttaa Penaa naruriimussa ja ehkä tehdä jotain pieniä temppuja. Pena kuitenkin pihisi energiaa ja esitti vain köyryhyppypukkeja liinassa, joten päätin päästää sen kentälle irti. Onhan sekin eräänlaista letkeää liikuntaa kun toinen paahtaa täysillä kenttää päästä päähän ja pukittelee antaumuksella mennessään?

Loppuravit otin sitten liinassa ja silloin poni oli oikein mainiosti kuulolla ja rentona. Penalle oli tullut hiki ja hengästys joten lähdin kävelyttämään sitä pihatielle. Päädyimme sieltä pellolle, tarkoituksena kiertää pelto ja siirtyä ojan yli radan puolelle ja tulla sitä kautta takaisin pihaan. Kaikki meni hyvin siihen ojalle saakka. Siinä Pena päätti ottaa tuumaustauon, joka tietenkin on aika aiheellinen, koska ei voi olla lainkaan varma ettei 149 cm korkea poni huku 45 cm syvään ojaan. Tuumaustaukoa kesti sen verran, että ehti tulla aika monta raikastavaa sadekuuroa, ja sitten lopulta Pena päätti uskaltaa ja leiskautti ojan yli. Enpä tiedä, voiko poni näyttää tyytyväisemmältä itseensä kuin Pena silloin.

Tänään keskiviikkona ollaan vietty vapaapäivää. Loppuviikon ohjelmassa olisi vielä pari ratsastuspäivää ja lauantaina jännitystä koko rahan edestä, mutta siitä lisää sitten jos selviämme reissusta kutakuinkin hengissä!

sunnuntai 15. huhtikuuta 2012

Ja kolmantena päivänä hän nousi satulaan

Marin tunnin jälkeen perjantaina olin hienoperse enkä mennyt ratsastamaan koska satoi koko päivän. Ja lauantaina satoi myös ja minulla oli olo että tulen kipeäksi, joten en mennyt selkään silloinkaan. Pena möllötteli pihatossa sunnuntai-iltaan saakka, jolloin kurkkukivusta huolimatta reipastuin ja hain ponin puunattavaksi.

Pena jäi pihattoon kaksin varsakaverinsa kanssa, kun lauman pomoruuna muutti pois. Nyt kun pihatto on aikamoista velliä, otan poikia öiksi sisälle ainakin jonkun aikaa, jotta pihatto saa vähän kuivahtaa. Tänään olin niin iltasella liikkeellä ratsastusaikeineni, että otin varsankin jo sisään, ja hain sille vielä Immun talliin seuraksi. En tiedä, johtuiko Penan tyyni käytäväkäytös seuralaisista vai mistä, mutta tänään se seisoi hyvin rentona paikallaan koko harjaamisen ja varustamisen ajan. Viime aikoina Pena on ollut ihan älytön steppaaja käytävällä, ja kun on päästy kentälle asti, se on kuluttanut jo suurimmat energiansa ihan väärään asiaan.

Tänään oli tunnelma myös kentällä toisin. Teputiteputi kaula tuhannen rullalla ravitahtista jännittynyttä käyntiä, säestettynä jatkuvalla huutamisella tallia kohti. Ja meidän kun piti mennä letkeästi matalassa ja pitkässä muodossa... Asetin pitkillä sivuilla ulos ja lyhyillä sisään, asetukset oli ok mutta muoto aivan liian lyhyt ja käynti luokattoman huonoa. Ajattelin, että näinköhän vain menee iloisesti persiilleen koko ratsastus kun siirryn raviin, mutta siinä kohtaa tapahtui jotain. Pena ravasi alusta asti pyöreänä, kaula pitkänä ja matalana ja todella liikkui eteen. Olin aivan ällistynyt, miten se toteutti juuri sitä mikä tunnilla tuli kotiläksyksi. Siellähän sai vain kevennellä ja ohjailla! Hieno poni. Laukkaharjoitus oli tänään simppeli - laukkaa vain ympäri kenttää, ja siitä sitten vähitellen keskiympyrälle. Laukkakin eteni ihan varsin mallikkaasti: niin mallikkaasti, että kuskin lonkanavaajat alkoivat huutaa hoosiannaa. Jotain tosi epätavallista tässä ratsastuksessa siis. Liikkuva poni, ja vieläpä oikein liikkuva, sillä lailla oikein että sen tunsi satulan läpi omaan kroppaansa. Joten jee, ratsastus on taas kerran kivaa ja ihanaa.

perjantai 13. huhtikuuta 2012

Tunnilla

Mari kävi eilen pitämässä meille tunnin. En uskalla edes laskea, montako vuotta siitä on, kun olen viimeksi ratsastanut "omalla" hevosella valvovan silmän alla... Hiukan jännitti, miten selvitään, etenkin kun opettamassa oli juuri Mari, joka on siis Penan omistaja ja uskonut Penan minun huostaani.

Pena oli aika peruspena, tahmeahko pohkeelle ja jäkitti itsensä pari kertaa ihan jumiin kun tuli liikaa infoa pieneen päähän. Tehtiin töitä ympyrällä, asetuksia vaihdellen vuoroin ulos, vuoroin sisään. Ulos asettaminen oli Penalle toiseen suuntaan ihan hirmu vaikeaa! Ravissa perustyöskentelyä ja siirtymisiä, laukassa vain laukkaa eteen eteen ja eteen.

Tärkeimmät huomiot: pyri ratsastamaan Penaa pidemmälle kaulalle. Muotoon sen hakeutuu hyvin helposti itsekseenkin, joten oma huomio vain siihen että kaikki liike vie reilusti eteenpäin. Samoin saisin alkaa vaatia jo että muoto säilyisi siirtymien läpi. Ja laukassa sama laulu: eteenpäin ja reilusti! Laukka paranee vain laukkaamalla, joten hanaa!

Oli kyllä tosi hieno fiilis, kun joku muu päätti, mitä tehdään. Ja tuli hiki! Mies kommentoi osuvasti tunnin jälkeen, että mitä sinä siellä sitten yksinäsi aina teet, kun silloin ei tule hiki ja heti kun joku on pitämässä tuntia, tulee... No niinpä, ehkä silloin päästää itsensä (ja hevosen) vähän turhan helpolla välillä.

Näitä siis lisää!

keskiviikko 11. huhtikuuta 2012

Iltarodeot

Täst se lähtee

Päänviskontaa

Pikkupukki

Loiks

Ravia pörheänä

Pidä turvaväli

Tukka rullalla

Hieno poni!

Pukki vol. 2

Kylkinäkymä

Eteen-alas

Ja sit taas kaasua

... ja pukkeja

Täysiiiiii!

Tuijotus

... ja täysii

Ravia

Tiukka kaarre

Nätti Pentti!

perjantai 6. huhtikuuta 2012

Pässiäisen koonnit

Viikon saldo:

- yksi vetopaniikki käytävällä syystä X
- 0 kpl rikkoontuneita käytäväketjuja, riimunnaruja, riimuja tai hevosenniskoja
- aika paljon rapajalkoja
- yksi onnistunut juoksutuskerta jolloin laukka näytti ihan laukalta eikä tullut kiukkuhepulia vaikka oli sivuohjat ja kaikki
- takatalvi
- pari ihan kelpoa ratsastuspäivää ja yksi vähän ankeampi, jolloin pienen ponin maailman sotki a) pihalle tulevat autot ja b) isovaalee joka otettiin pois tarhasta ja jota talutettiin pihatiellä ja joka vielä lopuksi tuli kentälle ihan peräti samaan aikaan kuin pieni Penaponi yritti siellä räpeltää laukannostoja
- samaisena ankeana ratsastuskertana loppukäynnit isovaaleen perässä radalla eikä se isovaalee sitten ollutkaan ihan niin kamalanhirvee kuin kaukaa katsoen olisi voinut luulla
- 1 kpl kokeiluja, joko häntäremmistä voisi luopua kun laukkakin on alkanut rullata. Kokeilun tulos: säikähdän, loikkaan ja pukitan, ja kas vain, kuski ja satula löytyvät jälleen ponin lavoilta. Eli ei, vielä ei voi luopua häntäremmistä. (tosin täytyy mainita, että käynnissä ja ravissa mokomaa kapinetta ei tarvittu, satula pysyi oikein nätisti siinä missä piti. Ja itse asiassa huopakin pysyi siinä missä piti, eli ehkä grippiä huovan & satulan väliin?)
- epämääräinen määrä laukkakierroksia kentällä ja kuskilla hyvä mieli, koska paikkapaikoin laukka alkaa jo olla aika jees. Ihan siis siinä voi kääntää, kaasuttaa ja jarruttaa.
- pohdintoja siitä, pitäisikö kuskin hankkia kannukset ja opetella ratsastamaan sellaiset jalassa, kun välillä tahtoo Penaponi olla pohkeelle aika hidas eikä raippa jotenkin aja samaa asiaa eikä potkimaankaan tahtois ruveta. Mutta miten tämmöinen pehmo kuski mitään kannuksia voisi käyttää?

sunnuntai 1. huhtikuuta 2012

Poniratsastaja naama messingillä

Pena piti viikkovapaansa perjantaina ja myös torstai oli köykäinen päivä, laskin ponin vain iltasella kentälle vapaaksi. Lauantaina palattiin sorvin ääreen ja mentiin kentälle ajatuksena käydä askellajit läpi ja jos poni on jokseenkin vastaanottavainen, siirtyä sitten semi-maastoon eli radalle.

Joskus olen varma, että joku käy salaa harjoittelemassa Penan kanssa näitä ratsastusjuttuja. Nyt se oli nimittäin ihan tosi mainio myös siihen vaikeampaan suuntaan, ja varsinkin laukassa! Aivan todella hämmentävää. Tosin myös kuski sai taas oivalluksia: laukkakin sujuu huomattavasti paremmin kun lakkaan itse ähertämästä, punkemasta, pidättämästä, tukemasta ja kääntämästä. Ajattele, älä tee. Istu vaan ja korkeintaan pidä ohjat kädessä, kädet nätisti vierekkäin niin kuin joskus 20 v. sitten alkeistunnilla opetettiin. Siinä se poni sitten meni laukkaa, vaikeampaan kierrokseensa, pyöreänä, notkeana, hitaana, tasapainoisena. Phah että ratsastaminen voikin olla helppoa!

Koska Penttipoika oli näin mainio, lähdin sen kanssa rohkeasti pois kentältä ja rataa kohti. Kovasti sitä moni asia vielä jännittää, mutta vaikka se kohoaa ja puhisee ja tuijottaa, se ei silti lähde mihinkään. Käveltiin ensin yksi kokonainen kierros ja sitten päätin uskaltaa ottaa vähän ravia. Eikä edelleenkään poni kaikonnut alta! Siellä sitten hölköteltiin, hämmentynyt poni ja maireasti hymyilevä poniratsastaja. Tunsin oloni pikkutytöksi taas, niin riemastunut olin. Enpä olisi vuosi sitten osannut ajatella, että siitä katapulttikoneesta voisi joskus tulla ihan asiallinen hevonen jolla voi yksikseen käydä aitojen ulkopuolella hölköttelemässä.

Tänään oli vuorossa henkisesti raskaat harjoitukset, eli jotain uutta ja outoa. Menin selkään ilman satulaa. Se oli Penalle ihan ok, mutta ei ehditty kauan kävellä kentällä kun parinsadan metrin päässä autotiellä alkoi näkyä liikehdintää. Lintubongareita! Meidän tilan ohi menee joki ja joenrannassa on joutsenia, ja niitä sitten lintuihmiset käyvät kuvaamassa ja tiirailemassa. Lintubongareista olisi ehkä vielä selvitty, mutta sitten kentälle tuli samaan aikaan juuri hetki sitten trailerista ulos astellut tallin uusin asukas, isovaalee, kaksi kertaa pienen Penan kokoinen kimo tamma. Ja siitäkös meinasi Penalla ihan kuppi keikahtaa nurin kun sitä isoavaaleeta piti silmämunat pullottaen tuijottaa. Päätin sitten että paras tulla hetkeksi alas ennen kuin lennähdän kyydistä vastentahtoisesti. Talutin Penaa pari kolme kiekkaa niin että se kykeni vetämään taas normaalisti henkeä, ja kipusin vasta sitten uudestaan kyytiin. Nyt pystyttiin menemään hiukan etuosakäännöksiä ja vähän taivuttelua ravissa, ja siihen sitten lopetin kun Pena oli rentoutunut ja hyvin kuulolla.

Luulen että Penalle on hyväksi tehdä välillä näitä superlyhyitä ratsastuksia, etenkin kun vielä ei ole mahdollista säännöllisesti maastoilla ja saada sitä kautta vaihtelua viikko-ohjelmaan. Pelkään että pelkkä kentällä hinkuttaminen syö Penalta liikkumisen ilon, varsinkin jos joka ratsastuskerta tehdään jotain "tosissaan". Onneksi rata on jo lähes sula niin päästään sinne treenaamaan maastoilua ja kohtaamaan suht turvallisesti kaikkea uutta ja outoa. Vielä jos saisi jonkun vetoavuksi niin uskaltaisi lähteä kunnolla maastoon!