Penaponi

perjantai 27. kesäkuuta 2014

Kuolaimeton kuolain

Viimeinkin tilaamani star wheel -hackamore oli saapunut ja pääsin eilen niitä testaamaan!

Tällainen pyörylä sieltä paketista tuli, kuva Päivölän tilan sivuilta.

Onnettomalla 3D-hahmotuskyvylläni pähkäilin kyseisen kapineen asettamista suitsiin, ja sitten minulle valkeni että niin, näistä suitsistahan pitää siis ottaa ihan koko turpahihna pois ja tämä uusi hackamorehässäkkä tulee sen tilalle. Tuli ihan aivohiki kun yritin käsittää, että näissähän tavallaan turpahihna tulee kiinni poskihihnojen päihin.


Onneksi oli tallessa vanhat ruskeat suitset ja ostin niihin mätsäävän hackamoren, ei tarvitse aina vaihtaa suitsiin noita kuolaimia. 

Osaavammat saavat kommentoida tuon hackamoren asettumista Penan päähän. Mahtaakohan korkeus olla oikea? Ja kuinka tiukalle tuo turpahihna-leukahihna-mikälie tulisi kiristää? Nyt jätin sen melko väljäksi.

Päädyin ensimmäisellä kerralla kokeilemaan ohjia näin:


Tällä tavoin kiinnitettynä ohjasotteeseen ei minun logiikallani tule vipuvaikutusta juuri lainkaan. Jos taas asemoin ohjan tuon leuanalusremmin etupuolelle, tulee jo jonkin verran vipua joka painaa myös niskasta päätä alaspäin.

Sitten vain tuulta päin ja kentälle. Jemmasin vähän hevosnamuja taskuun ja näytin ensin maasta käsin Penalle uudelta tuntuvat ohjasotteet. Kääntävää apua se ei tahtonut hahmottaa millään, vaan tarjosi aina paineesta taaksepäin.

Kun poni kuitenkin tuntui rauhalliselta ja kiltiltä, kiipesin kyytiin. Pena on onneksi tosi hyvin istunnalla ratsastettavissa silloin kun se ei kyttää ja säpsyile mitään, joten hallintaongelmia ei ainakaan näin ensikokeilulla ilmennyt. Olin itse asiassa tosi yllättynyt, että pystyin ratsastamaan asetukset niinkin hyvin, vaikka maasta oli tuntunut siltä ettei Pena millään käännä ohjasotteesta pelkästään päätään sivulle.

Kokeilin kaikki askellajit läpi ja muutamia pysähdyksiä myös. Ainut missä Pena selvästi kummasteli uutta kuolaimetonta kuolaintaan oli pysähdyksestä liikkeellelähdöt, kun pidin ohjat tuntumalla pyytäessäni eteenpäin. Muutaman kerran Pena ehdotti peruutusta eteenpäinliikkumisen sijaan ja tuntui siltä, ettei oikein ymmärtänyt, mitä halusin. Pari kertaa palkitsin Penaa selästä käsin namuilla ja siitähän ahne poni tykkäsi.

Ensi kokeiluksi minulle jäi tästä tosi hyvä mieli! Mistään peräänannosta ei kyllä voida puhua, Pena jolkotteli melko löysänä ja nenä ensimmäisenä, mutta enpä minä siltä juuri mitään vaatinutkaan, vain sitä rentoutta. Luulen että ensi kerralla vaihdan ohjan ja leuanalusremmin paikkaa, koska nyt ei ainakaan ollut mitään viitteitä liian rullaavasta ja lyhyestä muodosta, päinvastoin. Jos nyt näillä säädöillä olisin enemmän ratsastanut käsilläni, luulen että turpahihna olisi alkanut kiivetä nenällä ylöspäin.


Huomasin, miten vahvasti kuolaimilla ratsastaminen on minuun iskostunut. Olin hirmu epävarma kaikesta tekemästäni, en oikein tiennyt millaisella voimakkuudella tuntumaa saa ja voi pitää kun kuolain ei olekaan suussa vaan siinä nenällä. Näin tottumattomalle hevoselle tämänkaltainen kuolaimeton kuolain tuntui myös aika hitaalta, eli mitään hienosäätöä en ainakaan nyt ensimmäisellä kerralla olisi kyennyt pään ja kaulan asentoon tekemään. Toisaalta myös jäin ratsastamaan siten että ajattelin koko ajan käsiäni, ohjastuntumaa ja sitä miltä Penasta mahtaa tuntua, enkä oikeastaan edes muistanut vaikuttaa hevoseen jaloillani. Jatkamme harjoituksia, ehkä ensi kerralla tämä jo tuntuu luontevammalta! Koska oli se aika palkitsevaa nähdä selästä käsin, miten hevosen alahuuli lerppuu ihan rentona ja löysänä.

torstai 26. kesäkuuta 2014

Parempi

Eilen oli tunti.

Se meni hyvin, oikeastaan tosi hyvin - maanantain ongelmista ei ollut jäljellä juuri mitään. Pientä jännittyneisyyttä laukassa, mikä ei ole millään mittapuulla ihme, sillä grillasin Penaa silloin maanantain epäonnisella ratsastuksella liikaa. Siitä saa sopivasti uuden syyn piiskata itseään henkisesti: tuo hevonen tulee laitumen päästä minua portille vastaan ravilla tai laukalla kun vihellän, lähtee mukaani mielellään, tekee ilmeisen parhaansa johon minä en ole tyytyväinen. Sitten menee päivä-kaks ja kun palataan tunnilla niihin asioihin joissa oli edellisellä kerralla hankaluutta (laukka ja laukannostot), Pena on selvästi prosessoinut asiaa ja tyrkyttää laukannostoa ihan joka väliin. Ravipohkeenväistöt ei meinannut millään kestää uralle saakka, kun piti nostaa laukkaa, näyttää että osaa ja ymmärtää kyllä. Hassu viisas hevonen. Liian kärsimätön minä.

Onnistuin eilisen tunnilla ratsastamaan laukan lopulta aika isoksi ja rennoksi kumpaankin suuntaan, ja tehtiin vieläpä aika paljon laukkaa. En tiedä miten tein sen, mutta nyt siinä ei vain ollut juuri mitään hankalaa. Jos tuo hevonen on jostain tosi kipeä, niin miksi se toisena päivänä toimii hyvin ja toisena ei ollenkaan?

Marin kanssa pohdittiin tätä kun inisin, etten tiedä vienkö klinikalle ja jos vien niin minne. Jos syy on kuitenkin lihaskireydessä ja Penan herkkyydessä: kun jostain on vähän kireä ja epämukava olo, se vetää itsensä kahta enemmän jäkkiin eikä kykene rentoutumaan.

Ihan syyttömäksi en voi tekeytyä minäkään. Minä hermostun ja alan vaatia liikaa liian nopeasti. Minun pitäisi ihan aina pysyä oikeassa mielentilassa, kyetä lennosta muuttamaan treenisuunnitelmaa jos tuntuu siltä että jokin ei ota onnistuakseen. Pitäisi osata tuupata meitä ratsukkona ihan pikkiriikkisen yli mukavuusalueesta, mutta ei yhtään, ei kerta kaikkiaan yhtään liikaa, jotta ei tulisi maanantain kaltaista katastrofiratsastusta. Etenkään kun minä en missään nimessä halua olla Penalle kova tai julma, koska eilisen tunnin laukantarjoaminen osoitti kristallinkirkkaasti minulle sen, että se ajattelee, työstää, prosessoi. Ja haluaa tehdä oikein. Jostain syystä me ei maanantaina vain oltu samalla sivulla.




En tiedä.
Miksi nämä on näin vaikeita asioita.


Tänään menen hakemaan meidän kuolaimettomat kuolaimet postista ja kokeillaan jotain ihan uutta.

maanantai 23. kesäkuuta 2014

Tänään haluaisin luovuttaa

Flunssan voitettuani halu ratsastaa oli korkealla, ja vesisateesta huolimatta menin. Käynnissä ja ravissa väistöjä, ja ne oli tosi hyviä, Pena pysyi hienosti rentona ja muotokin säilyi liki koko ajan riittävän matalana ja pitkänä. Väistöt oikeaan oli hankalampia, eli ihan sama ongelma kuin myöhemmin laukassa - takapuoli on vasemmalla ja sitä oli vaikea saada ratsastettua suoraksi ja mukaan väistöön. Onnistuin kuitenkin, ja Pena säilyi hyvässä, vastaanottavaisessa mielentilassa. Mietin, että pitäisiköhän lopettaa tähän, kun meni niin hyvin. 

Olin ahne enkä lopettanut. Ajattelin ihan vain nostaa laukat pääty-ympyrällä, katsoa, millä mallilla ne on.

Huonollahan ne.

Aloitin vaikeampaan eli oikeaan. Sen sain vielä jotenkin lopulta rullaamaan eteenpäin, vaikka alun pitkästä ja matalasta ei ollut enää tietoakaan. Vaikeaa oli saada asetusta oikealle ja kylkeä taipumaan, takapuoli halusi huidella omalla, isommalla ympyrällään, ja kun asetin ja taivutin, hävisi laukasta kolmitahtisuus ja tilalle tuli nelitahtinen pupuloikkalaukka. Ja Pena hermostui, alkoi aivan mahdottoman sähläämisen, hyökkäsi laukkaan selkä alhaalla ja pää taivaissa, tai vaihtoehtoisesti räpelsi omituisen ravikiihdytyksen kautta.

Vasempaan paketti hajosi sitten ihan totaalisesti. Lopulta Pena ei enää suostunut nostamaan laukkaa lainkaan, jäi vaan paikalleen rempomaan ja yritti pari kertaa ihan tosissaan poistua paikalta. Enkä minä pyytänyt muuta kuin laukannostoa ilman että se hyökkää jompaa kumpaa pohjetta vastaan tai kiihdyttää pää ylhäällä apuja pakoon. Pysyin itse hämmentävän rauhallisena, kehuin aina kun se edes yritti, mutta lopputulos oli kuitenkin täydellinen sotatila, hermostunut hikinen hevonen ja edelleen todella epämääräiset suoritukset.






Minä en ihan oikeasti tiedä, onko tuo hevonen jostain kipeä vai ei.

Vai onko sittenkin kyse siitä, ettei Penalla vain ole päätä näihin hommiin. Että se on löytänyt itselleen sopivan tavan liikkua eikä se halua luopua siitä. Että sillä ei riitä motivaatiota eikä moottoria työskennellä niin kuin ratsastaja haluaa. Kun vaadin siltä suoruutta ja samaan aikaan selkää ja takajalkoja töihin, tuntuman hyväksymistä ja muodon säilymistä, ja kaikkea tätä laukassa (jota sillä on kaikista vähiten työstetty), se ikään kuin heittää hanskat tiskiin ja kieltäytyy edes yrittämästä.


Myönnän, että grillasin Penaa liikaa. Ratsastin sitä vaikka se oli jo hermostunut eikä varmasti oppinut enää mitään. Laskin kyllä vaatimustasoa, mutta hermostumisesta huolimatta jatkoin niin kauan että sain jotenkuten siedettävän laukannoston myös siihen vasempaan, ja rauhallista mihinkään karkaamatonta laukkaa puoli ympyrää. Aikaa tähän tuhrautui ihan tolkuttoman paljon. Ja koska olin harmistunut, ahne jääräpää, otin vielä loppukäyntien jälkeen hetkeksi ohjat käteen, siirsin raville ja nostin vielä kerran laukan. Tämä sujui jo ilman hirveää poikittamista ja pohjetta vastaan puskemista, ja siitä kiitokseksi tulin alas ja lopetettiin siihen.


Tänään on siis aika ankea olo.

Mietin, mitä järkeä tässä on, jos tuo hevonen ei vain syystä tai toisesta kykene toimimaan sellaisena ratsuna kuin haluaisin. Se ei kykene liikkumaan maastossa ellei sen nenä ole kiinni jonkun toisen hännässä. Sitä ei voi viedä vierasiin paikkoihin ilman hemmetinmoisia varotoimia. Se pelkää omalla kentälläkin ladonsyrjää ja paskasaavia toisinaan niin että kierrokset on ihan tapissa, eikä se vain kykene kävelemään uraa pitkin kun aina jossain on jotain pelättävää. Mitäs jos tuo hevonen vain haluaa olla joutilas. Hölkötellä vähän mukavuusalueellaan silloin tällöin ja lopun aikaa syödä ja lihoa.

Ihan rehellisesti, voiko kahdeksanvuotiaasta, tällä lailla edelleen käyttäytyvästä hevosesta vielä tulla jotain? Ja mitä se jotain edes on? Miksi minä käyn tätä kamppailua Penan kanssa vuodesta toiseen? Etenkin nyt kun lapsensaamisen myötä oma harrastusaika on tosi vähissä, niin tuntuu typerältä mennä niiksi vähiksi tunneiksi vain suututtamaan itsensä ja pahoittamaan mielensä hevosen kanssa joka toisinaan tuntuu siltä ettei se edes halua yrittää.

Jos olis tonneittain ylimääräistä tilillä, kuvauttaisin tuon hevosen päästä kavioihin, useammalla eri klinikalla. Koska mikään ei ole koskaan niin yksiselitteistä - joku eläinlääkäri ei löydä tai näe mitään vikaa, toinen löytää niitä listaksi asti. Ja mikä sitten on minkäkin vian painoarvo todellisuudessa. Faktahan on, ettei yksikään hevonen (tai ihminen!) ole aina ihannetilassa fyysisesti. Tasapainossa, suorana, hyvässä lihaskunnossa. Motivoitunut.


Tänään kyseenalaistan rankasti koko touhun mielekkyyden.

maanantai 16. kesäkuuta 2014

Tuntuma, tuntuma ja kerran vielä tuntuma

Ratsastaminen on vaikeaa.

Ja palkitsevaa, vaikka palkinnot annostellaankin pienissä erissä.

Tänään työskenneltiin jälleen perusasioiden parissa: tuntuman säilymisen kanssa. Oli tuulinen päivä ja Penalla pyöri tutka pään päällä hakemassa jotain säikyttävää. Se yritti todella sitkeästi nostaa pään taivaisiin, tiputtaa selän alas ja kipittää otteestani pois, mieluiten säikkylaukkaa. Tein ensin melko pitkään töitä käynnissä aivan yksinkertaisella kuviolla: päätyihin ympyrät (tai voltit), ja välissä aina lävistäjää pitkin toiseen päähän. Kun maltoin itse mieleni ja vain ratsastin käyntiä jalalla kohti tasaista, kevyttä ohjastuntumaa, aloin viimein saavuttaa sitä mitä hain. Pena hyväksyi tuntuman ainakin hetkittäin, kyttääminen väheni ja käynti alkoi muistuttaa käyntiä sipsuttamisen sijaan.

Miten hankalaa onkaan saada tuollainen ylilyhyeksi kerivä hevonen venyttämään kohti tuntumaa! Herkkyys on kiva asia, jos siinä olisi jokin tolkku. Jos hevoseen ei voi yhtään koskea ilman että sen korvat on jo ratsastajan suussa, ollaan vähän turhan herkkänä. Huomaan sortuvani itse toisinaan ylivarovaiseen ratsastamiseen enkä pidä kunnolla tuntumaa, jolloin etenkin siirtymiset Pena luikahtaa selättömänä, nenä etummaisena ja ohjat pyykkinarulöysänä. Ongelmani tuntuman pitämisessä on, ironista kyllä, jalalla ratsastaminen tai sen puute. Penaa ei voi yhtään "vetää" tuntumalle eli ratsastaa taaksepäin. Sen kanssa täytyy pitää tasaisen kevyesti edestä ja ratsastaa pohkeella eteenpäin, ja nimenomaan eteenpäin, ei ylös, vaikka se sinne aina ensiksi ehdottaakin.

Jatkettiin kuviota ravissa, ja ilokseni huomasin, ettei Pena ollut tänään merkittävästi vino! Tosin se kompensoi vinouden puuttumista olemalla aikamoinen sätkäle ja pyrkimällä edelleen säikkymään, kiemurtelemaan ja karkaamaan pois työnteosta ja avuiltani. Pitkään tehty käyntialustus auttoi kuitenkin tasaisuuden löytymiseen ravissakin, ja pian lisäsin lävistäjille käyntiinsiirtymiset, siitä pohkeenväistöön, ennen lävistäjän loppua suoristus ja uudestaan raviin. Siirtymiset oli huonolla tolalla alkuun, mutta paranivat kun muistin jarruttaa enemmän kropalla ja ja pitää jalan lähellä läpi hidastuksen, ja vain kannatella tuntumaa käsillä. Lopuksi muutin vielä harjoitusta niin, että päätyjen ympyrät tein laukassa ja lävistäjien pohkeenväistöt ravissa. Oikea laukka oli kömpelömpi, tuntui hakeutuvan nelitahtiseksi ja valuvan ympyrältä ulos vasemmalle, mutta raville rikkomista ei tapahtunut kuin yhden kerran, ja siihenkin osasyynä oli puskien tuijottelu.

Olin lopulta oikein tyytyväinen Penaan, vaikka se olikin vaikeana ja säpsynä. Olin tyytyväinen myös itseeni, että maltoin ratsastaa sitä kiireettä ja siirtyä hankaloittamaan harjoitusta vasta kun edellinen taso oli ok.

Kuolaimena oli eilen ostettu Vision, mutta en osaa sanoa siitä vielä juuta enkä jaata. Tuntumahankaluutta meillä on ollut ihan aina, sitä ei voi laittaa kuolaimen piikkiin. Tällaisenä ylisäpsypäivänä Pena karkaa mitä tahansa kuolainta ja tuntumaa ylös, koska säikkyminen olisi vain niiiiin paljon mielenkiintoisempaa kuin työnteko.

sunnuntai 15. kesäkuuta 2014

Kisakatsomossa, ohjasajoa ja viimeinkin Vision

Ohjasajoin eli juoksutin Penan aamulla taas kahdella liinalla. Olin laittanut neljä puomia viuhkaan, tarkoituksenani saada Penan selkää töihin.

Poni oli jälleen aivan syntisen mutainen ja päädyinkin tekemään pikaputsauksen tyylillä kimpaleet pois. Alkuun Pena oli kentällä taas melko vetelä ja muissa maailmoissa, eikä työnteko olisi oikein maistunut.

Viime kerralla kun ohjasajoin, oli Penan vinous jotain aivan kammottavaa ja tuntui, että poni kaatuu kokonaan syliini. Tänään sain iloisesti yllättyä, onnistuin nimittäin suoristamaan Penaa todella, todella paljon! Olisiko kuitenkin saatu jotain auki viikko sitten laseroinnissa?

Pari kertaa tosin siihen vaikeampaan eli oikeaan kierrokseen Penalla meni hermot ja se heittääntyi pois ympyrältä ja koitti peruutella menemään, mutta kun selvitin sitkeästi aina uudestaan liinani ja käänsin nenän menosuuntaan, päästiin tosi pian kivoihin tuloksiin. Myös puomeilla Pena oli ihan hirmu hyvä (kun ekan kerran vähän muistutin että jalkoja tarttee ihan todella myös käynnissä nostella eikä vain raahata maata pitkin...), ja etenkin ravissa, kun sain ponin ensin suoraksi, sitten taipumaan rehellisesti oikein ja ohjattua puomeille, niin näin todella miten selkä nousi ja askel piteni, ilman että nenä nousi taivaisiin. Jee! Palkitsin Penan namilla aina hyvän puomisuorituksen jälkeen, ja se tuntui olevan paras motivaattori yrittää.

Olin lopuksi vielä ahne ja otin vähän laukkaa molempiin suuntiin. Tiesin että saatan sössiä onnistumisen, jos laukka onkin taas tosi vaikeaa ja vinoa ja epätahtista, mutta ei - myös laukassa saatiin tosi näpsäkät pätkät, ja siihen maltoin lopettaa. Hyvä Pena ja hyvä ohjasajo! Nyt kun olen tehnyt tuota kahden ohjan juoksutusta hiukan enemmän, alan myös itse oppia hevosen hallintaa sieltä liinojen päästä. Haastavaa on mielestäni pitkän ohjan hitaus suhteessa Penan nopeuteen. Korjaus olisi pitänyt tehdä jo, ja minä ehdin reagoida vasta kun poni on jo vinossa/asettuu ulos/karkaa ympyrältä/kaatuu sisään.


Iltapäiväksi lähdin miehen ja jälkikasvun kanssa katsomaan este- ja kouluratsastusta Ypäjän kisaviikon viimeiseen päivään. Olisi viihdytty pidempäänkin, mutta neiti nelikuinen päätti kolmen tunnin jälkeen että taitaa olla kotimatkan aika.

Ehdin käydä Viljar Shopin kojussa hipelöimässä ja hetken mielijohteesta ostin sieltä Vision sylinterikuolaimet, ne samat joita pähkin kuolainahdistuksessani reilu vuosi sitten. Viis siitä ettei niillä saa kisata, ovat sitten ainakin vaihtelua kotitreenaamiseen, jos ne sattuvat vaikka toimimaan Penalla.

Kuva viljarshop.com

Tested on humans first

keskiviikko 11. kesäkuuta 2014

Back in business

Nimittäin tänään ratsastin taas valmennuksessa 10 kuukauden tauon jälkeen. Kymmenen kuukautta!!

Näin jälkeenpäin tuntuu helpolta sanoa, että aika meni nopeasti - tavallaan se menikin, mutta aivan hemmetin koville otti kun keho muuttui ihan toiseksi ja oma rakas harrastus piti siirtää syrjään. On ihana tunne kun vatsalihaksia kirveltää ja keho tietää taas tehneensä. Vaikka ei ratsastamattomuutta ollutkaan kuin "vain" kuusi kuukautta, niin valmentautumaan pääseminen on taas yksi merkkipaalu paluussa normaaliin arkeen ja normaaliin minään. 

Sivuhuomautuksena kerron myös, että olen kaksi kertaa sovittanut tavoitehousujani eli Pikuerejani, joiden pieneksi jäämistä kyynelehdin alkuraskauteni aikana täällä blogin puolellakin. Ja ne menevät kiinni! Tositoimiin en ole niitä vielä ottanut, sen verran on tuo vatsanahka vielä helttana ettei se oikein asetu korkeavyötäröisiin housuihin (eikä se painokaan ole ihan vielä ole siinä missä lähdettiin), mutta on siis hyvin todennäköistä että sovin vielä pöksyihini, vaikka kroppa kävikin aika myllerryksen läpi raskauden myötä. 

Tästä...

... tähän.
Jälkeen-kuvaa ei vielä ole otettuna, koska matka on kesken. Olen kuitenkin melko tyytyväinen siihen, miltä näytän nyt kun synnytyksestä on neljä kuukautta. Voisi olla paljon huonomminkin!



Valmennuksesta sananen: 
keskityttiin Penan suoristamiseen. Sattumalta olin eilen ratsastanut itsekseni ihan samalla harjoituksella ja Pena oli ollut tuhma, vino ja aika mahdoton. Tänään oli jo parempi meno. Ratsastin pituushalkaisijaa ravissa ja lyhyeltä sivulta vuoroin molempiin suuntiin. Jokaiseen kulmaan ratsastin voltit. Varioitiin tätä myös laukkaharjoitukseen. Eilen ehdin ja jaksoin ratsastaa vain vasemman laukan, joka oli aika hirveällä tolalla. Tuntui että Pena heittääntyi heti raville kun sen tasapaino katosi. Ehkä kuitenkin sain sen eilen ratsastettua läpi siinä vasemmassa laukassa, sillä tänään vasempaan sain lähinnä vain istua ja hiukan korjailla vasempaan karkaavaa takaosaa muun kehon jatkoksi. Sen sijaan oikea laukka oli aika kammottava tänään - samat hankaluudet kuin eilen vasemmassa, plus lisäbonuksena yleinen säikkyminen (mitä oli kyllä eilenkin ilmassa). 

Kokonaisuutena olen kuitenkin tyytyväinen, sillä Pena oli merkittävästi parempi kuin eilen. Nyt se kesti vähän ratsastamistakin, eikä vain karkaillut avuilta pois kun joku tuntui siitä hankalalta. Omassa istunnassani keskityin tänään siihen etten puristaisi yhtään polvella (eilen huomasin taas tekeväni niin, kun Pena oli alkuun hidas ja tahmea liikkumaan eteenpäin. Ihan kuin se puristaminen mitään auttaisi...), ja kas vain kun istuminen kävi helpommaksi kun muistutti joka välissä itseään ettei saa puristaa. 

Olen treenien jälkeen tehnyt Penan kanssa hierojalta saatuja venytyksiä / lihasharjoituksia, ja lisäksi sivellyt arnikageeliä sen lanneselkään. Seuraillaan, mihin suuntaan liikkuminen menee. 

sunnuntai 8. kesäkuuta 2014

Ei koskaan saa sanoa ei koskaan

Penalla kävi tänään hieroja.

Kun kerroin esitietoja ja selvitin Penan vinouksia, sanoin hänellekin sen minkä olen sanonut jokaiselle Penaa hoitamaan tulleelle ihmiselle: tämä ei sitten koskaan asetu rauhassa paikoilleen hoidettavaksi, ja jos joku saa sen rentoutumaan niin että sillä silmät lupsuu ja huuli roikkuu niin ostan heti kausikortin kyseisen henkilön palveluihin.

Kuinkas sitten kävikään...

Ensiksi, luota vaistoon.
Vaistoni sanoi että kireys on lanneselän/ristiselän alueella ja heijastuu sieltä lapoihin, vaikka tavallaan tuntuu ratsailta siltä että lavat on ne hankalimmat.

Penan hoitokortti, oranssilla merkitty pahimmat kireydet ja keltaiselle lievemmät

Toiseksi, valitse (vaikka sitten yrityksen ja erehdyksen kautta) oikeat henkilöt hevostasi hoitamaan.

Tämä hieroja aloitti käytävällä, niin että Pena oli yhdellä narulla kiinni. Pena seilaa, heijaa, pureskelee ja touhuaa. Hän pyysi saada hoitaa Penaa vapaana karsinassa. Olin epäileväinen, sillä yleensä karsinassa Pena on vielä levottomampi, etenkin ollessaan tallissa yksin. Hetken aikaa Pena kiersikin rinkiä karsinassa, nyppi hierojaa takinhelmasta ja hihansuista ja käyttäytyi muutenkin hyvin tavoilleen uskollisesti. Tämä hieroja tuntui ymmärtävän kuitenkin Penan tarpeita ja halua osallistua ja näyttää itse kehollaan, mistä hoidetaan ja miten.

Otettiin esiin pieni laser-laite, ja hokkuspokkus. Kun hieroja alkoi käsitellä sen kanssa Penan lanneselkää, tapahtui jotain. Pena vajosi raukeaan nirvanaan, jota tuijotin niin ällistyneenä etten älynnyt ottaa edes valokuvaa sen roikkuvasta alahuulesta ja sylkivanasta joka huulien välistä norui.

Penasta ei löytynyt mitään erikoisen merkittävää kipupaikkaa, päinvastoin hieroja kehui että se on harvinaisen symmetrinen lihaksistoltaan, ja että sillä on kokoonsa ja rotuunsa nähden varsin muhkea, lihaksikas kaula, quarterhevostyyppinen. Mutta lanneselän alueelta saadut hoitoreaktiot viittaisivat siihen, että jossain sormien ulottumattomissa on kuitenkin jokin kipupaikka, jonne laser ylsi. Vika voi kuulemma olla lantion pikkulihaksissa, jotka ovat kireät jalkojen asentovirheiden vuoksi, tai esim. liukastumisvamman takia. Tai todennäköisemmin kireys on lihaskalvoissa, joiden tulkinta ja hoito on tällaiselle tavalliselle pulliaiselle melko mysteeri.

O.T.E-hieronta, jota Penalle käytettiin, hoitaa nimenomaan näitä lihaskalvoja. Hieronta itsessään on pienieleistä ja kevyen näköistä, mutta vaikutukset voivat olla merkittävät. Pena reagoi tuon raukeuden lisäksi maiskuttelemalla suutaan, nuoleskelemalla, haukottelemalla, venyttelemällä itse koko kehoaan sekä lopuksi pissaamalla, mikä on varsin toivottu tulos hierojan mukaan. Hoidon jälkeen Pena pisti pötkölleen karsinaan ja otti torkut sillä välin kun toista hevosta hoidettiin.

Tärkeintä minulle tässä hoitokokemuksessa oli se, että tämä ihminen ymmärsi herkkää hevosta. Hän osasi antaa Penalle aikaa ja tilaa, ja ymmärsi minun huoltani siitä, että herkällä hevosella tuntuu olevan koko ajan meneillään jotain. Että ikinä ei ole tilaa jossa hevonen olisi täysin ilmentämätön. Hän allekirjoitti ajatukseni siitä, että Penalla on vahva kipumuisti, eikä sillä tarvitse olla asioiden isosti pielessä ennen kuin se jo näyttää epämukavuutensa. Hän ei tuntunut pitävän minua hysteerisenä hevosenomistajana jota olisi nyt helppo höynäyttää ja rahastaa sitouttamalla ihminen säännöllisiin hoitoihin. Hän myöskin tuntui ihan aidosti tykkäävän Penasta, sen rehellisyydestä ja herkkyydestä.

Jumppavinkit

Kotihoito-ohjeiksi saimme venytysvinkit sekä muutamia ratsastuksellisia harjoituksia myös. Tavoite on se meidän ikuinen murheenkryyni: Penaa pitäisi saada pidemmälle kaulalle, rehellisesti venyttämään eteenpäin, pyöristämään selkää, käyttämään takajalkojaan, kantamaan itsensä, sen sijaan että se rullaa edestä ylös ja lyhyeksi, pois tuntumalta, ja tiputtaa samalla selkänsä alas. Sen rakenne on sellainen, että se kipeytyy tekemällä noin, sillä sen selkä on melko kaareva jo luonnostaan.

Keskustelustamme poiki myös yksi muutos, jota olen pyöritellyt päässäni pidemmän aikaa. Kyse on kuolainvalinnasta. Olen pähkäillyt ennenkin, mikä olisi Penalle oikea kuolain, ja päädyin silloin Sprengerin RS Dynamic kolmipalaan mahdollisimman ohuena. Päädyin siihen, koska kisoissa pitää olla kuolaimet, ja niille on vielä tiettyjä muitakin vaatimuksia.

Nyt aion kokeilla Penalle kuolaimettomia suitsia. Jos kuolaintuntuman hyväksyminen on herkästä kädestä ja jatkuvasti ammattilaisen hoitamasta purukalustosta huolimatta hankalaa, ja jos tuntuman vältteleminen johtaa (tai on edes osasyyllinen) koko kehon kipeyttäviin jännitystiloihin, on ehkä korkea aika kokeilla ratsastaa kokonaan ilman suuhun tulevaa painetta.

Ongelma on lähinnä minun korvieni välissä: olen kaikki tai ei mitään -henkinen ihminen. Mitä jos Pena on ratkaisevasti parempi kuolaimettomalla? Sitten sen kanssa ei voi kilpailla, jos en enää haluakaan laittaa sille rautaa suuhun. Olen vältellyt kuolaimettomien kokeilemista siinä pelossa, että sitten jäämme ikuisesti käyttämään niitä. En saa omaa ajatusmaailmaani niksautettua niin, että voisimme käyttää sekä että. Nykyään kun vielä suositellaankin vaihtelemaan kuolainta ja myös turparemmityyppiä usein, jotta suuhun kohdistuva paine ei olisi aina samanlainen.

Kuva Päivölän tilan sivuilta
Malttamattomana ihmisenä tein pikaopiskelun kuolaimettomien suitsien maailmaan ja tilasin Penalle tuollaisen star wheel -hackamoren. Päädyin siihen syystä, että a) siinä ei ole perinteisen hackamoren suurta vipuvaikutusta, b) se ei ollut törkeän kallis (vrt. LG bridle 100 e, Orbitless Bridle 80 e) ja c) oletan että tuon kanssa tuntuma hevoseen ja hevoselle on kohtalaisen kuolainmainen verrattuna esim. sidepull-suitsiin EDIT. crossunder-suitsiin, joissa taas pelkään nahkahihnojen "hirttämistä", eli että ne eivät palaudukaan välittömästi ohjasotteen jälkeen vaikuttamattomiksi.

Ei se ota jos ei annakaan.

Olen kaikkineni melko hämmennyksissä nyt. Olen positiivisesti yllättynyt siitä, että Pena todella reagoi hoitoon rentoutumalla. Odotan innolla päästä kokeilemaan sen liikkumista hoidon jälkeen - huomenna voidaan katsoa liikkumista maasta käsin, ja vasta ylihuomenna selkään. Olen huojentunut siitä, ettei ainakaan tällä erää Penan tuomioksi tullut mitään kovin vakavaa, ja myös siitä, ettei satulan alueella ollut mitään moitteita. Odotan kuolaimettomia kuolaimiamme saapuvaksi, tosin toimitusaika voi olla kaksikin viikkoa. Olen iloinen siitä, että saatoin löytää vaistoni ohjaamana asiantuntevan henkilön Penaa huoltamaan myös jatkossa. Eiköhän tässä ole pureskeltavaa yhdelle päivälle.

torstai 5. kesäkuuta 2014

Humpuuttelua

Niin ne kelit vaihtuu, viime viikolla kuljettiin pipo päässä ja nyt on helle!

Olin melko myöhäisellä iltaratsastuksella äsken. Hain ponin nopeaan harjaukseen ja kuntoonlaittoon, laitoin selkään vain padin tarkoituksenani ratsastaa ilman satulaa. Kentällä päämääräni oli se ettei ole päämääriä. Humpuuteltiin menemään ohjat löysinä ja pää luomumuodossa eli vähän miten sattuu.

Huomasin, että raskautta edeltäneeseen kehonhallintaan ja vanhoihin vatsalihasvoimiin on vielä matkaa, sen verran ilman satulaa ravailu otti keskikroppaan. Pysyin kuitenkin kyydissä ja Pena käyttäytyi kivasti.

En tiedä onko hyvä vai huono asia, mutta Pena oli ilman satulaa aivan yhtä vino kuin satulan kanssakin. Sen liikkuminen yksinkertaisesti tuntuu vaivalloiselta, etenkin laukassa. Oikeaan kierrokseen sen oli vaikea ylläpitää laukkaa ilman apua (eli eteenpäinajamista ja riittävää vauhtia) etenkin ympyrän avoimella sivulla. Kun ratsastin näin päämäärättömästi, vailla napakkaa otetta, lähinnä istunnalla ohjaten ja koittaen olla sekä häiritsemättä että liiemmin auttamatta hevosta, Pena tiputti monen monta kertaa oikean laukan raville aina kun sen olisi pitänyt ilman aidan tukea kääntyä. Vasempaan kierrokseen sen sijaan se ihan vallan kaatuu sisään lapa edellä.

Sunnuntaina tulee hieroja. Odotan sitä mielenkiinnolla ja jännittyneenä. Pelkään ettei hän osaa sanoa mitään ja toisaalta pelkään sitä mitä hän mahdollisesti sanoo. Siitä olen kuitenkin hiukan huojentunut, että ongelma ei ilmeisesti tällä kertaa ole satulassa. Vaikka ei sekään hyvä vaihtoehto ole, että vika on ponissa...

Alkuviikolla oltiin maastossa kaverin kanssa, ja pakko hehkuttaa: mentiin metsässä pitkä pätkä kärjessä! Aivan hurjan jännäähän se oli, mutta niin vaan mentiin ja selvittiin. Hieno, rohkea Pena!