Penaponi

keskiviikko 30. toukokuuta 2012

Hammashuolto ja jotain todella hölmöä

Penalla kävi maanantaina hammaslääkäri. Soitin eläinlääkärillemme ja kyselin, ehtisikö hän lähiaikoina käydä katsomassa Penan suuhun, kun se on viime aikoina ollut outo ratsastaa tuntumalle etenkin niin että sen tulisi tukeutua vasempaan ohjaan. Eläinlääkäri olikin sattumalta meidän suunnalla liikkeellä ja tuli heti pari tuntia soitosta! Nopeaa palvelua, sanon ma.

Enkä ollut väärässä epäillessäni hampaita. Suurensuuria piikkejä ei ollut, edellisestä raspauksesta oli kuitenkin vain puoli vuotta, mutta kun taskulampun avulla tarkasteltiin kunnolla suun limakalvoja, oli vasen puoli punakka ja ärtynyt. Pena sai aika humauksen rauhoitusainetta mutta virkosi kohtalaisen nopeasti toimenpiteen jälkeen ja pääsi yöksi takaisin laitumelle.

Tiistaina menin testiratsastukselle ja voi ihme ja autuus, Pena oli merkittävästi parempi suustaan! Niin se vaan oli arkonut poskiaan hammaspiikin takia ja siksi ollut haluton tukeutumaan ohjalle. Nyt oli tosi letkeä meno ja tuntui että myös kuolaimen mälvääminen oli vähentynyt. Täytyy vain luottaa omaan tuntemukseen ja etenkin Penan kaltaisen herkkänahan kanssa muistaa aina hoidattaa ja tutkia mahdolliset epämukavuuden aiheuttajat, ettei niistä ehdi kehkeytyä isompia ongelmia. Nyt tilanne suussa ei selkeästi ollut päässyt pahaksi, kun jo seuraavana päivänä raspauksesta Pena oli mukavasti luottavaisempi ja yhteistyöhaluisempi.

Sitten se osuus "jotain todella hölmöä": ilmoitin minut ja Penan harjoituskisoihin viikon päästä keskiviikkona. Luvassa on raviohjelma. Huh, heti alkoi jännittää kun ilmoittautuminen lähti!

Kisoja varten koottiin kentälle puomeilla rajaamalla kouluradan kokoinen pikkukenttä ja viriteltiin päätyyn tuomaripömpeli tuoleista ja muurinpalasta. Tiistain testiratsastuksella Pena oli yllättävän ok kaikkiin uusiin pelokkeisiin nähden. Todistetusti se mahtuu kääntymään jopa laukassa kouluaitojen sisäpuolellakin, joten ehkä siitä vielä tänä kesänä seurakoulutason heppa saadaan! Nyt vaan ahkeraa kisatreeniä ja sitten rohkeasti tuulta päin!

sunnuntai 27. toukokuuta 2012

Kesä on täällä!

Tiistaina koitti onni ja autuus kun meillä alkoi laidunkausi. Pena ja Immu saivat oman lohkon, mutta saattaa olla että kesän mittaan niillä käy siellä jokunen vieraileva starakin. Molemmat hevoset ovat kilttejä eivätkä haasta riitaa, niiden kanssa on huoletonta yhdistää oikeastaan millainen hevonen vaan.

Laiduntenrakennus ja muu kesäkauteen valmistautuminen on pitänyt minut kiireisenä työn parissa, joten Penalla oli aika monta vapaapäivää. Ja se näkyi! Kun otin sen viikolla ensimmäisen kerran laitumelle laskun jälkeen töihin, se oli aikamoisen virkeä ja ärhäkkä. Osasin aavistella jotain tämänsuuntaista, siksipä juoksutin sitä ensin liinassa. Jo siinä se esitti melkoista levadeloikkaa, pukkihyppyä ja kaahaamista, ja tuommoiset "harvoin käytetyt" käskyt kuten seeeeeeis, käääääyntiiiiiin ja soooooo olivat ihan vallan kadottaneet merkityksensä. Hiki tuli, sitten alkoi vähitellen löytyä myös kuunteluvaihde, ja lopulta Pena näytti siltä että uskaltaisin mennä selkään. Tein ihan tosi nopeasti askellajit läpi pääty-ympyrällä, laukassa yksi pukki ja hiukan päänviskontaa, mutta muuten ihan kiva, vaikkakin hirmuisen virtaisa edelleen.

Seuraavana päivänä treenattiin koulua vähän enemmän tosissaan. Pena on keksinyt tuijottaa silmämunat pullottaen kenttää reunustavan aitan seinustaa, jossa on pari tuolia sekä kavaletteja. Tuolit ja kavaletit ovat varmasti olleet niillä sijoillaan pidempään kuin Penttipoika on edes ollut elossa, mutta voi hyvä tavaton kun ne ovatkin vaarallisia! Tästä sisuuntuneena tein koko treenin käytännössä siinä pitkällä sivulla, käynnissä aina täyskaarto päädyssä ja takaisin samaa pitkää sivua. Ravissa ja laukassa tehtiin keskiympyrää, jälleen niin että joka kierroksella piti ohittaa nämä vaanivat möröt. Loppua kohden kyttääminen väheni, sen sijaan laukka oikeaan oli tosi vaikea. Pena tuntui luistavan alta ulospäin eikä halua tukeutua vasempaan ohjaan. Lopulta sain laukkaa edes hiukan rennommaksi kun annoin Penan vain laukata, nousin vähän kevyeeseen istuntaan enkä tehnyt mitään muuta. Kun se hiukan relasi, pyysin sitä vähän sisäpohkeella kohti ulko-ohjaa, ja kun sain aavistuksen oikean reaktion, lopetin siihen.

Perjantaina Mari kävi ratsastamassa Penan ja kehui, että se tuntuu hetkittäin ihan hevoselta. Niinhän se tuntuukin, ja näyttikin! Mutta pidemmälle kaulalle vaan, liikettä lisää eteenpäin ja selkää pyöreäksi. Näillä jatketaan. Oli kiva nähdä Pena jonkun toisen ratsastamana, ja kuulla Marin kommentit minun työstäni nyt kun olen puolisen vuotta ollut ainut joka Penaa ratsastaa. Tuli siinä sitten vähän puheeksi sekin, että koskas tuo Pena rupeaisi ihan oikeasti olemaan minun hevoseni...

Lauantaina ajattelin maastoilla eli mennä radalle. Pena oli kuitenkin jo laitumelta hakiessa (osa laitumista sijaitsee radan "keskiössä") ihan viulunkielenkireä ja jännittynyt, joten päätin taas ensin juoksuttaa. Ihan hyvä ajatus, vaikka ei se sitä jännittämistä poistanut. Voi pientä, miten se VOI pelätä kaikkea niin paljon? Taluttaessa ja toisen perässä lähes kaikki on lähes ok, mutta kun koitan liikkua samaa reittiä selästä käsin, Pena on aivan paskanjäykkänä ja tuntuu kuin istuisin dynamiitin päällä. Kaksi kierrosta töpsyteltiin minikäyntiä, minä aivan zen-tilassa rentona mutta ohjat hyvin tuntumalla. Jos tuli stoppi ja jännitys, annoin Penan harkita, katsoa ja ihmetellä, mutta en päästänyt vänkyilemään, hyppimään tai kääntymään. Ennemmin tai myöhemmin se reagoi aina eteenpäin, ja matka jatkui. Viimeisen varttikierroksen aikana Pena hengitti ensimmäisen kerran ja venytti vähän kaulaa, joten tavoite oli saavutettu.

En tiedä, kai sitä pitäisi pystyä joka päivä vain kiertämään ja kiertämään tuota rataa. Mutta kun aina ei ole aikaa siihen että vain seisoisi ja antaisi toisen puhista, ja toisekseen, en ole yli-ihminen, en ole aina niin rauhallisessa ja kärsivällisessä mielentilassa, että voisin opettaa Penalle rauhallisuutta ja kärsivällisyyttä. Kunpa olisi joku ratsastamaan vaikka Immua meidän seuraksi radalle, siitä olisi iso apu! Mutta kun Immukaan ei ole sellainen pomminvarma menijä että voisin kenet vaan laittaa kyytiin - se on kiireinen ja kuumuu jos kuski yhtään hermoilee, eikä sitä ole niin helppo palauttaa rauhalliseksi ilman oikeanlaista perstuntumaa siihen hevoseen.

Tänään sunnuntaina Pena on vain möllöttänyt laitumella, syönyt ja luultavasti myös lihonut. Huomenna treenit jatkuvat!

tiistai 15. toukokuuta 2012

Ponilla on lihaksia!

Eilen kävi satula-auto pyörähtämässä pihassa ja fiksasi vähäsen meidän Sommeria. Satulansovittaja sanoi heti tallin ovelta, että onpas Pena leventynyt, sille on tullut rintakehäkin! Tosin saatiin myös hiukan noottia siitä että kaikki leveys ei ole lihasta vaan että vatsaakin on, mutta se ei ollut mikään shokkitieto. Pena on olosuhteiden pakosta edelleen pihatossa ja vapaalla heinällä, vaikka mieluummin pitäisin sitä kimppatarhauksessa, yöt sisällä ja sitä kautta heinämäärän jonkinlaisessa kontrollissa. Mutta näillä mennään laitumeen saakka, ja syksyllä sitten järjestellään hevosporukoita uuteen järjestykseen.

Satulaa siis muokattiin vähän, levennettiin ja järjesteltiin toppauksia vastaamaan paremmin Penan muuttunutta selkää. Ongelmakohta oli toppausten keskivaiheilla, josta satula jäi "kellumaan" eikä ollut koko toppausten leveydeltä selässä kiinni. Satulan leveys on nyt 34-35, kun alunperin on lähdetty leveydestä 32.

Ilokseni olen myös huomannut, että häntäremmiä ei enää tarvita juuri lainkaan! Penalla alkaa siis olla jonkinlainen satulansija selässään eikä se ole enää vain pyöreä tankki. Normaali kenttätyöskentely mennään ilman häntäremmiä, mutta jos ennakoin että luvassa on pukkihyppyjä (esim. maastossa/radalla), laitan remmin varmuuden vuoksi.

Nyt kun on satula taas mallillaan, päästään jatkamaan harjoituksia. Ja harjoitusta me tarvitaan: kesäkuun alussa olisi oiva tilaisuus korkata kisaura!

Mari kävi viime viikolla pitämässä meillä tehokkaan puolituntisen, ja kehui että Pena on edistynyt. Ja kyllä se onkin, sitä on vaan välillä vaikea nähdä itse kun toisinaan tuntuu, että on vain huonoja päivä ja vielä huonompia päiviä. Etenkin laukka on mennyt tosi paljon eteenpäin, siinä on paremmin voimaa, nostot on yleensä jo nostoja eikä kiihdytyksiä, ja laukassa pystyy jo ihan kääntämään ja ohjaamaan.

Ensi viikolla alkaa laidunkausi! Pena ja Immu saavat oman lohkon ja ovat todennäköisesti kaksistaan siellä koko kauden. Toivottavasti Pena ei syö itseään ihan muodottomaksi... Itikkamyrkkyasiakin on vielä testaamatta, aikaisempina kesinä Pena on ollut aivan hysteerisen herkkä itikoille ja menettänyt kaiken toimintakykynsä kun kärpäset kiusaavat. Ostin Coopersectin korvikkeeksi hevosille tarkoitetun Switch Pour On -liuoksen ja testaan sitä koko omalle sakilleni. Joku suihkittava lisämyrkky täytyy vielä hankkia, mutta jos tuo on todella Coopersectin veroista niin kuin eläinlääkäri lupasi, meillä ei pitäisi olla hätää.

torstai 10. toukokuuta 2012

Kengitystä ja höntsäilyä

Maastoharjoittelu jatkui kuten uhosinkin: maanantaina koko liikutus tapahtui radalla. Talutin Penaa ensin yhden kierroksen ja kiipesin sitten selkään ja lähdettiin heti hölkkäämään. Mentiin yhteensä 4 kierrosta ravia (vajaa 4 km siis), välillä suuntaa vaihtaen. Radan toinen pää on aika jänskä paikka, siellä on metsää, latoa ja vaarallisia poninsyöjäkiviä, mutta Pena selvisi niistä melkoisen hyvin! Aivan tikkujäykkänähän se liikkui, mutta liikkui kuitenkin eikä tehnyt mitään ihan hirmuisia sivuloikkia (pieniä toki). Loppukäynnit tein taas taluttaen kierroksen, jotta sain ponin oikeasti rentoutumaan ja tasaamaan hengitystään. Olen varsin tyytyväinen tähän suoritukseen, kyllä tästä vielä hyvä tulee!

Tiistaina oli kengitys. Kuten viime kerralla kengittäjä ennusti, tämä toinen kenkäänlyöntikerta oli aika... haastava. Ilman rauhoitusta mentiin edelleen, mutta Pena oli tosi pölvästi. Se ihan puhtaasti haastoi kengittäjää, kimposi pystyyn etujalkojen laitossa ja koitti pari kertaa potkaista ihan kunnolla takajalkojen kanssa, ja yleensäkin vain vänkäsi, kiskoi jalkojaan, hyppeli ja ryntäili. Homma saatiin kuitenkin lopulta hoidettua, ja uskon ja toivon että lopputulemana Penalle jäi mielikuva, että tämä homma on nyt vain ponin kestettävä koska siitä ei pääse räpiköimällä pois.

Keskiviikkon pidin vapaata koska oletin, että Penalla saattoi vähän olla lihakset jumissa kengitysjumpasta.

Tänään torstaina oli höntystelypäivä. Juoksutin ensin ja sitten menin selkään ilman satulaa. Penaa jännitti alkuun aika paljon, mutta nopsaan se rentoutui ja kulki ihan kivasti. Taivuttelin sitä rennosti pitkähkössä muodossa, kokeiltiin vähän ravia ja muuten vaan huinittiin ympäri kenttää ohjat pyykkinaruina. Hauskaa!

sunnuntai 6. toukokuuta 2012

Pentti ja maastoilun vaikeus

Miksi oi miksi se on niin syntisen vaikeaa liikkua jossain muualla kuin kentällä? Rataa on tahkottu ympäri maastakäsin sen sata kertaa, mutta joka ainoa kerta kun lähden sinne ratsastaen, Pena meinaa silmänsä pudottaa kun hirvittää kammottaa ahistaa pelottaa niin.

Tänään tehtiin kentällä lyhyt treeni, tavoite oli taas tehdä jotain ihan muuta mutta jotenkin päädyttiinkin opettelemaan laukasta jarruttamista. Pena pisti pään ylös ja kuolaimen hampaan väliin ja paahtoi vaan menemään pidätteitä vastaan. Pari kertaa jouduin aika äkäisesti ottamaan sen aitaa vasten että jarrun merkitys muistui taas mieleen, ja sen jälkeen Pena oli oikeastaan aika mainio, kuunteli istuntajarrua ja siirtyi raviin ja käyntiin hyvin nopeasti ja pehmeästi.

Loppukäynnit ajattelin tehdä radalla. Sinne päästiin parin stopin ja puhisemisen kautta (kissa pihalla, kuormalava pihalla, puukasa pihalla). En jaksa uskoa että Pena ihan todella pelkää niin paljon, kyse on varmasti pitkälti siitä että se keskittyy "vääriin" asioihin - kyttäämiseen minun apujeni sijaan. Luottamusta voidaan tiettyyn pisteeseen saakka rakentaa maasta käsin, mutta nyt alkaisi olla sen aika että kuskiin voisi luottaa myös vaikka olisin selässä. Taluttaen Pena ei pelkää, ei säpsyile eikä koita poistua mihinkään, mutta ratsailta se on toisinaan ihan älytön. Sillä on pari paikkaa radan varrella joissa se aina jähmettyy ja jämähtää, ja mitä enemmän se saa tuijottaa ja puhista, sitä kauhistuneemmaksi se käy. Se jotenkin onnistuu vakuuttamaan itsensä että puskassa on jotain Vaarallista. Niin tänäänkin.

En oikein tiedä, mikä olisi paras taktiikka sen kanssa. Olen koittanut olla lehmänhermoinen ja antaa sen seistä ja tuijottaa niin kauan että se itse alkaa ehdotella, josko liikuttais. Mutta kun sama tuijottelu toistuu päivästä päivään niin en ole kokenut seisottamista kovin hyödylliseksi. Olen myös koittanut olla tiukkana, vaatia huomion itseeni, laittanut ponin töihin, estänyt sitä stoppaamasta, mutta ei sekään niin kivaa ole. Tänään kyllästyin kun ei tunnuttu etenevän metriäkään kun aina tuli joku peloke ja pakki hirtti kiinni ja töristiin ja kiemurreltiin ja koitettiin karata kotiin. Tulin alas ja talutin Penaa edestakaisin sen kammoamassa kohdassa niin kauan että se lakkasi puhisemasta, kiipesin takaisin selkään ja sama homma selästä käsin. Lopulta kokeilin vielä sitäkin, että laitettiin lisää vauhtia masiinaan: siis ravia. Ravissa olikin oikeastaan helpompi edetä, tunsin paremmin mihin suuntaan Pena koitti kiemurtaa, ja kun vauhtia oli pikkuisen enemmän, se ei ehtinyt ihan jokaista oksaa tuijottaa.

Huomenna jatkuu harjoitukset, alkaa itse kukin tympääntyä pelkkään kentällä pyörimiseen. Pena tarvitsee kuntoa ja kestävyyttä, on siis pakko päästä tekemään sen kanssa vähän pidempää ja reippaampaa pätkää välillä. Kunhan nyt ensin onnistutaan etenemään radalla kaikissa askellajeissa ilman paskahalvausta, niin katsotaan sitä oikeaa maastoilua sitten uudestaan.

tiistai 1. toukokuuta 2012

Vappuhyppyjä

Johan nyt jotakin, hyppäsin taas tänään! Mitä on tapahtunut vannoutuneelle kouluratsastajalle?

Verryttelyksi puomi
Pena oli letkeä ja liikkui rentona. Esteitä oli peräti kaksi kappaletta, pieni ristikko ja pieni pysty. Ihan ensimmäinen yritys ei mennyt niin kuin strömsössä:

Tiukka ohitus

Sitten kun saatiin suuntamerkit selviksi niin hypyt alkoivat sujua!


Intopinkee lähestyminen

Tyylissä hiukan vielä petrattavaa mutta hei, 70 cm tällä rimakauhulla!!

Ihan pitää harkita, että tarvittaisiinko me kuitenkin myös estesatula... Tuollainen syväistuiminen koulupenkki ei ihan ole paras mahdollinen hyppysatula.

Laukkaa ollaan harjoiteltu ahkerasti, toisina päivinä se sujuu, toisina ei. Joko Pena on tosi hyvä tai sitten se on jäykkä ja kaatuu kaarteissa miten sattuu. Samoin maastoilua (eli vielä tässä vaiheessa radalla liikkumista) ollaan koitettu tehdä paljon, josko joskus siellä voisi mennä muutakin kuin käyntiä, ja ilman pelkoa, että poni palaa kotiin ilman kuskia.

Olin sunnuntaina kannustusjoukoissa pienissä seurakisoissa, ja täytyy myöntää että pikkuisen heräsi kisakuumetta! Ehkä mekin vielä tänä kesänä...