Miksi oi miksi se on niin syntisen vaikeaa liikkua jossain muualla kuin kentällä? Rataa on tahkottu ympäri maastakäsin sen sata kertaa, mutta joka ainoa kerta kun lähden sinne ratsastaen, Pena meinaa silmänsä pudottaa kun hirvittää kammottaa ahistaa pelottaa niin.
Tänään tehtiin kentällä lyhyt treeni, tavoite oli taas tehdä jotain ihan muuta mutta jotenkin päädyttiinkin opettelemaan laukasta jarruttamista. Pena pisti pään ylös ja kuolaimen hampaan väliin ja paahtoi vaan menemään pidätteitä vastaan. Pari kertaa jouduin aika äkäisesti ottamaan sen aitaa vasten että jarrun merkitys muistui taas mieleen, ja sen jälkeen Pena oli oikeastaan aika mainio, kuunteli istuntajarrua ja siirtyi raviin ja käyntiin hyvin nopeasti ja pehmeästi.
Loppukäynnit ajattelin tehdä radalla. Sinne päästiin parin stopin ja puhisemisen kautta (kissa pihalla, kuormalava pihalla, puukasa pihalla). En jaksa uskoa että Pena ihan todella pelkää niin paljon, kyse on varmasti pitkälti siitä että se keskittyy "vääriin" asioihin - kyttäämiseen minun apujeni sijaan. Luottamusta voidaan tiettyyn pisteeseen saakka rakentaa maasta käsin, mutta nyt alkaisi olla sen aika että kuskiin voisi luottaa myös vaikka olisin selässä. Taluttaen Pena ei pelkää, ei säpsyile eikä koita poistua mihinkään, mutta ratsailta se on toisinaan ihan älytön. Sillä on pari paikkaa radan varrella joissa se aina jähmettyy ja jämähtää, ja mitä enemmän se saa tuijottaa ja puhista, sitä kauhistuneemmaksi se käy. Se jotenkin onnistuu vakuuttamaan itsensä että puskassa on jotain Vaarallista. Niin tänäänkin.
En oikein tiedä, mikä olisi paras taktiikka sen kanssa. Olen koittanut olla lehmänhermoinen ja antaa sen seistä ja tuijottaa niin kauan että se itse alkaa ehdotella, josko liikuttais. Mutta kun sama tuijottelu toistuu päivästä päivään niin en ole kokenut seisottamista kovin hyödylliseksi. Olen myös koittanut olla tiukkana, vaatia huomion itseeni, laittanut ponin töihin, estänyt sitä stoppaamasta, mutta ei sekään niin kivaa ole. Tänään kyllästyin kun ei tunnuttu etenevän metriäkään kun aina tuli joku peloke ja pakki hirtti kiinni ja töristiin ja kiemurreltiin ja koitettiin karata kotiin. Tulin alas ja talutin Penaa edestakaisin sen kammoamassa kohdassa niin kauan että se lakkasi puhisemasta, kiipesin takaisin selkään ja sama homma selästä käsin. Lopulta kokeilin vielä sitäkin, että laitettiin lisää vauhtia masiinaan: siis ravia. Ravissa olikin oikeastaan helpompi edetä, tunsin paremmin mihin suuntaan Pena koitti kiemurtaa, ja kun vauhtia oli pikkuisen enemmän, se ei ehtinyt ihan jokaista oksaa tuijottaa.
Huomenna jatkuu harjoitukset, alkaa itse kukin tympääntyä pelkkään kentällä pyörimiseen. Pena tarvitsee kuntoa ja kestävyyttä, on siis pakko päästä tekemään sen kanssa vähän pidempää ja reippaampaa pätkää välillä. Kunhan nyt ensin onnistutaan etenemään radalla kaikissa askellajeissa ilman paskahalvausta, niin katsotaan sitä oikeaa maastoilua sitten uudestaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti